Osallisuudesta on tullut suosittu käsite kansalaisten aktivoinnissa, ja sen julistetaan kuuluvan kaikille. Kuulonäkövammaisten osallisuuden ja osallistumisen tukemiseksi on tärkeää tehdä toimenpiteitä, kuten rakentaa soveltuvia ja esteettömiä tiloja sekä ympäristöjä.
Tehdessämme Koneen säätiön rahoittamaa kolmivuotista tutkimusta naapurustosta (2018–2021) pystytimme naapurijurtan ympäri Hervannan lähiötä Tampereella, jotta ymmärtäisimme naapuruussuhteita mahdollisimman monen paikallisen kulman kautta. Viimeinen jurttaleirimme oli Kuurosokeiden Toimintakeskuksen viereisessä puistikossa. Saimme kuurosokeita ihmisiä vieraaksemme, ja juttelimme heidän kanssaan elämästä ja asumisesta, usein tulkin välityksellä.
Tulkkivälitteinen kommunikointi oli minulle melko uutta, ja arkisen maailman kiireisenä keskustelijana koin, että tulkkaaminen vie paljon aikaa. Vaikka jurtta osoittautui viihtyisäksi ja hyväksi paikaksi monen muun porukan kohtaamiseen, kuurosokeiden naapureiden kanssa keskusteluun avoimien ovien hetket olivat suuren ihmismäärän vuoksi usein hälyisiä. Onnekseni sain vielä mahdollisuuden palata keskustelemaan rauhassa osallisuuden konkretiasta Kuurosokeiden Toimintakeskuksen asukkaiden ja työntekijöiden kanssa.
Kuurosokeat oppaani saivat minut tunnustelemaan osallisuutta kodin, lähiympäristön ja julkisten tilojen kautta. Lisäksi he saivat minut miettimään, milloin yksityisen ja julkisen tilan jyrkkä erottelu käy esteeksi yhteisten asioiden hoitamiselle.
Käsittelen tässä tekstissä osallisuutta niistä näkökulmista, joita olen oppinut tehdessäni naapurustotutkimusta ja sitä ennen viisi vuotta yhteisötyötä Hervannassa. Erityisesti järjestöohjaaja Milla Lindh kertoi Kuurosokeiden Toimintakeskuksesta ja Hervannasta kuurosokeiden asumisympäristöinä. Lisäksi tätä artikkelia kirjoittaessani keskustelin Åbo Akademin tutkija Riku Virtasen kanssa osallisuudesta niin oikeustieteen näkökulmasta kuin työikäisen kuurosokean elämän kokemusasiantuntijana.
Kuurosokeiden ihmisten osallisuudesta on Katulehti Roheessa julkaistu reportaasi, jonka kanssa tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä.
Osallisuuden tilat
Useat meistä liikkuvat rakennetussa ympäristössä näön ja kuulon varassa, ja näiden aistien pohjalta suunnitellaan rakentamista ja ympäristöä. Kuurosokeille ihmisille ne eivät ole ensisijaisia maailman hahmottamisen lähteitä. Vähintään yhtä tärkeitä asumisen, liikkumisen ja osallistumisen kannalta ovat tuntoaistit sekä tilan hahmottaminen kehon asentojen ja kosketusten avulla.
Kuurosokeat oppaani saivat minut tunnustelemaan osallisuutta kodin, lähiympäristön ja julkisten tilojen kautta. Lisäksi he saivat minut miettimään, milloin yksityisen ja julkisen tilan jyrkkä erottelu käy esteeksi yhteisten asioiden hoitamiselle.
Osallisuus on viimeisen vuosikymmenen suosittu demokratiakeskustelujen ja kokeellisten käytäntöjen iskusana. Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osallisuusasiantuntija Anna-Maria Isola tutkimuskumppaneineen kuvaa, osallisuus on kattokäsite, jolla voidaan viitata niin itsenäisen elämän reunaehtoihin, yhteisöön kuulumisen kokemuksiin kuin poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiinkin.
Keskityn tekstissä osallisuuden ehtoihin kuurosokeille henkilöille, ensin kodin ja asumisen, sitten lähiympäristön ja julkisen tilan kautta. Lopuksi tarkastelen reittejä ja tiloja yksityisen ja julkisen väleissä, ja kuvaan niiden avaamia mahdollisuuksia yhdenvertaisiin osallisuuden käytäntöihin.
Kuurosokeat Suomessa
Suomessa on noin 800 henkilöä, jotka käyttävät kuulonäkövammaisille suunnattuja palveluita. Heistä noin 60 asuu Hervannan keskuksella. Kun väestö elää yhä vanhemmaksi, moniaistivammaisten osuus väestöstä kasvaa.
Perustat esteettömälle asumiselle ja asuinympäristön elämään osallistumiselle luodaan YK:n vammaisia henkilöitä koskevassa sopimuksessa ja kotimaisessa lainsäädännössä. Useimpien Suomessa asuvien kuurosokeiden kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä niitä resursseja, joita kunta tai sote-alue sattuvat tarjoamaan. Vammaispalvelulain määrittelemiä vammaisten oikeuksia käytännössä toteutetaankin vain satunnaisesti.
Julistuksista ja lainsäädännössä ilmaistusta hyvästä tahdosta on esteettömiin, yhdenvertaisiin käytäntöihin kuitenkin yhä matkaa.
Tästä satunnaisuudesta kuulin tutkimusta tehdessäni usein, ja sain tutkimushavainnoille vahvistuksen vammaistutkija Matti Laitisen ja esteettömyyssunnittelija Paula Pietilän vammaisten elämänkertahaastatteluihin perustuvasta teoksesta Vammaiset. Vaivaisista täysvaltaisiksi kansalaisiksi? (2022).
Suomessa jotkut vammaisten asiat ovat hyvin: subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on kirjattu lakiin ja rakennusten esteettömyys valtioneuvoston asetuksiin. Julistuksista ja lainsäädännössä ilmaistusta hyvästä tahdosta on esteettömiin, yhdenvertaisiin käytäntöihin kuitenkin yhä matkaa, kuten teoksesta Vammaiset ihmiset kansalaisina (2021) selviää.
Omaehtoinen asuminen osallisuuden perustana
Yhteiskunnallisen osallisuuden painavan yhteyden omaehtoiseen asumiseen voi ymmärtää parhaiten historian valossa. Suomessa vammaiset ihmiset ovat saaneet mahdollisuuksia valita asumismuotonsa itse vasta vähän aikaa. Laitoksissa asuttiin ennen isoissa yksiköissä, monella tavalla erillään muusta yhteiskunnasta.
Asumisen lähihistoriaa kuvaa hyvin, että vuodesta 1983 kansanedustajana toiminut Kalle Könkkölä vietti öitänsä sairaalassa uransa alkaessa. Vammaisten henkilöiden oikeus henkilökohtaiseen avustajaan tuli lakisääteiseksi vasta vuonna 2008. Esimerkki itsenäisen asumisen nykyisistä esteistä Suomessa on sekin, että tämän artikkelin kirjoitushetkellä viittomakielisiä hätäpuheluita voi soittaa kello 8-16, ja tämäkin kokeilu on loppumassa.
Itsenäinen asuminen edellyttää rakennetun ympäristön esteettömyyttä ja mahdollisuutta saada riittävästi palveluita, kuten tulkkausta, avustamista, kuntoutusta sekä kuljetuksia. Osallistuvaan suunnitteluun perustuvaa rakentamista edustaa Kuurosokeiden Toimintakeskuksen pihapiiriin vuonna 2017 valmistunut kerrostalo nimeltään Ristontalo, jossa on vuokra-asuntoja sekä itsenäiseen ja tuettuun asumiseen että palveluasumiseen.
Kuulonäkövammaisten ihmisten osallisuus asuinyhteisöön tulee mahdolliseksi vain silloin, kun itsenäistä asumista mahdollistava esteettömyys ja asumista tukevat palvelut – eritoten tulkkauspalvelut – ovat kunnossa.
Esimerkkejä kuurosokeiden asukkaiden arkea auttavista ratkaisuista asunnoissa ovat keittiön ylöspäin avautuvat kaapinovet, pöytien pyöristetyt kulmat ja vesihanojen liiketunnistimet. Käytävillä yksi seinä on maalattu tummemmaksi kuin toinen, ja sen pinta on toista karheampi. Tuntoaistin avulla on siis mahdollista hahmottaa kulkusuunta.
Koko keskus pihapiireineen on rakennettu ja remontoitu kuulo- ja näkövammaisille käyttäjille sopiviksi, tuntoaistit edellä. Pihalla on aistipuutarha, jonka aistipolku on tehty vaihtelevista materiaaleista. Kesällä siellä kasvaa tuoksuvia yrttejä, kukkia ja hyötykasveja, joiden valinnassa on mietitty myös sitä, miltä kasvit tuntuvat käsissä. Sauna on remontoitu niin, että siellä on näkövammaisenkin asukkaan mahdollista ja turvallista saunoa.
Kuulonäkövammaisten ihmisten osallisuus asuinyhteisöön tulee mahdolliseksi vain silloin, kun itsenäistä asumista mahdollistava esteettömyys ja asumista tukevat palvelut – eritoten tulkkauspalvelut – ovat kunnossa. Itsenäisen asumisen tukeminen esteettömällä rakentamisella ja remontoinnilla sekä riittävillä palveluilla on edellytys aktiiviselle kansalaisuudelle naapurustossa ja yhteiskunnassa.
Kohti yhteisiä tiloja
Osallisuus tarkoittaa paitsi osallisuutta asuinyhteisöön, myös mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan. Teimme yhdessä arkkitehti Negin Armiounin kanssa Hervannassa tutkimushavainnon siitä, että reitit ja rakennetut julkiset tilat kertovat niissä liikkuville sanattomasti, kenelle ne kuuluvat ja millaisille kehoille ne on tarkoitettu.
Ne ovat ensimmäinen viesti siitä, ketä julkisiin tiloihin kutsutaan ja halutaan mukaan. Kirjoittaessamme tiloista ja dialogeista, totesimme, että usein rakennetun ympäristön viesti on ristiriidassa ääneen lausuttujen tavoitteiden ja tervetulotoivotusten kanssa.
Kuurosokeille liikkujille reitit ja tilat ovat erityisen tärkeitä. Kun kuuleva, näkevä ja kohtuullisesti toimeentuleva kansalainen on jo saapunut pyörällä tai autolla kaupunkisuunnittelukokoukseen, samalla hetkellä aistivammainen kaupunkiaktivisti vasta odottaa myöhässä olevaa taksikyytiä tai talvella ihmettelee, miten auraamatonta pihatietä pitkin löytää esteettömälle raitiovaunupysäkille.
Pääsy liikkeelle, töihin, harrastuksiin ja yhteisiin tiloihin on paitsi osa inhimillisen yhteiskunnan perustaa, johon Suomi on valtiona sitoutunut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksessa, myös lähtökohta sille, että erilaiset ihmiset voivat elää, toimia, työskennellä ja päättää asioista yhdessä.
Reitit ja rakennetut julkiset tilat kertovat niissä liikkuville sanattomasti, kenelle ne kuuluvat ja millaisille kehoille ne on tarkoitettu.
Viime vuosina kaupunkiaktivistit ovat organisoineet väliaikaisia ja pysyviä tiloja julkisista yhteissaunoista kahviloihin ja skeittiparkeista kaupunginosakeskuksiin. Kaupunkilaisten tavassa järjestää yhteiselle toiminnalle tiloja itse ja spontaanisti on osallisuuden kannalta paljon hyvää. Suomessa tämänkaltainen itseorganisoituva toiminta voidaan nähdä nuorisoseurojen ja työväentalojen pitkien perinteiden jatkumolla.
Sekä vanhoissa että uusissa aktiivisten kansalaisten ylläpitämissä tiloissa osallisuutta on syytä vahvistaa saavutettavuudella ja esteettömyydellä. Kaikkien osallisuutta julistavat kaupungit voisivat kannustaa omaehtoisesti organisoituvia tiloja ja edistää osallisuuden yhdenvertaisuutta tarjoamalla resursseja esteettömyysremontteihin. Aistivammaiset esteettömyysasiantuntijat voisivat toimia nykyistä enemmän palkattuina tilojen testaajina ja neuvonantajina valaistuksen, akustiikan sekä liikkumista ja kommunikointia helpottavien ratkaisujen suhteen.
Hervanta on edelläkävijä palveluiden saavutettavuudessa. Kuurosokea historioitsija Eero Vartio kertoo kirjassaan Poimintoja kuurosokeudesta (2011), että jo silloin, kun Kuurosokeiden Toimintakeskusta perustettiin vuonna 1983, sen paikka valittiin erinomaisten, lähellä sijaitsevien palveluiden takia. Siitä palveluiden saavutettavuus on edelleenkin parantunut, viimeksi raitiovaunun myötä. Tampereen Raitiotieallianssi otti mukaan raitiovaunulinjojen ja pysäkkien suunnitteluun myös kuurosokeita asiantuntijoita. Tämä yhteissuunnittelu jatkuu yhä.
Osallisuuden paikkojen rakentaminen
Feministiset vammaistutkijat Tala Khanmalek ja Heidi Rhodes kirjoittavat, että ruumiin liikkuminen kohti julkiseksi määriteltyä tilaa ei yksin määritä tietoamme ja toimintaamme poliittisina olentoina. Julkisen ja yksityisen tilan pohtiminen uudelleen osallisuuden kannalta on siis tärkeää. Paikallaolo, mukana olo ja yhdessäolo sekä pääsy yhteisiin tiloihin voivat olla – ja usein ovatkin – osallisuutta jo sinänsä.
Parhaimmillaan tilat voivat rakentaa osallisuuden ilmapiiriä laajasti. Sen sijaan palveluiden yhtenäistäminen voi pahimmillaan tarkoittaa palveluiden ja liikkumisen karsimista sekä yhdenvertaisuuden jäämistä tyhjäksi lupaukseksi.
Teot esteettömän osallisuuden puolesta ovat valintoja, joita täytyy tehdä aina uudestaan – poliittisessa päätöksenteossa, viranomaiskäytännöissä sekä arjen elämän vuorovaikutuksessa työpaikoilla, naapurustoissa ja asuinyhteisöissä. Jos arvojen lisäksi tavoitellaan myös niiden mittaisia käytäntöjä, on tärkeää määritellä, kenellä on vastuu esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, eli yhdenvertaisen osallisuuden esteiden poistamisesta. Esteettömyyden ja saavutettavuuden ymmärtäminen ja toteuttaminen on välttämätöntä useiden ihmisryhmien osallistumiselle ja osallisuuden kokemuksille.
Palveluiden yhtenäistäminen voi pahimmillaan tarkoittaa palveluiden ja liikkumisen karsimista sekä yhdenvertaisuuden jäämistä tyhjäksi lupaukseksi.
Siksi vammaisten henkilöiden osallisuutta edistäessä on pidettävä mielessä erilaisten vammaisryhmien tarpeet ja mahdollisuudet yhteiskuntaan osallistumiseen eri elämänvaiheissa lapsuudesta työikään ja vanhuuteen. Helsingin Sanomien pääkirjoitus marraskuussa vuonna 2022 puhuu vammaisten ihmisten tarpeiden huomioimisesta ja heidän oikeuksiensa toteuttamisesta raskaana kuormana. Pääkirjoitus ja siitä seurannut keskustelu lehdessä on muistutus siitä, että vammaisten henkilöiden perusoikeuksien toteutumisen kanssa on yhä syytä pysyä valppaana.
Puolivälissä vastassa vai luokse menemistä?
Kuurosokeissa on paljon vanhoja ihmisiä, ja vanhenevassa väestössä aistivammaisten henkilöiden määrä lisääntyy. Mahdollisuudet tulla mukaan suunnittelemaan yhteistä elämää ja asumista tai lähteä ulos kotoa – töihin, harrastuksiin tai kaupungin liikkeeseen ja hyörinään – rakennetaan konkreettisista palasista.
Naapurustotutkimuksessa ja jatkokeskusteluissa tuli esiin tiloja ja käytäntöjä, jotka silottavat yksityisten ja julkisten tilojen välejä.
Erityistä huomiota rakennettuun asuinympäristöön tulee kiinnittää silloin, kun osallisuuden esteet ovat isoja. Esteettömästi rakennetut tilat voivat laajentaa osallisuuden mahdollisuuksia kaikille ja edistää samalla kestävyysmurrosta niin sosiaalisesti kuin ekologisestikin.
Naapurustotutkimuksessa ja jatkokeskusteluissa tuli esiin tiloja ja käytäntöjä, jotka silottavat yksityisten ja julkisten tilojen välejä. Naapurijurtalla meitä muistutettiin siitä, että joskus kadunvarsipenkin kaltainen pieni, mutta konkreettinen tekijä vaikutti siihen, kuinka helppoa oli osallistua yhteisten tilojen käyttöön ja liikkua pidemmälle levähdyspaikkojen avulla.
Osallisuutta vahvistavana tekona puoliväliin vastaan tuleminen voi toisinaan vaatia koko matkan kulkemista toisten luo. Tampereen Kuurosokeiden keskuksella tavoittaa ison joukon aktiivisia ja eri-ikäisiä kuurosokeita yhdellä kertaa. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan osallisuuden mahdollisuuksien lisäämistä: kaikkien mukaan kutsuminen on muutettu ihmisten luokse menemiseksi.
FT Salome Tuomaala-Özdemir on tamperelainen vapaa tutkija.
Artikkeli on osa Politiikasta-verkkolehden ja Katulehti Roheen yhteistä juttusarjaa. Kuurosokeiden osallisuudesta on julkaistu reportaasi Roheen numerossa 3/2022. Artikkelin pääkuva: Aliisa Piirla.
