Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus(at)politiikasta.fi.
Kyllä näin tapahtuu. Viime vuosinakin on ollut tapauksia, jolloin puolueen siirtyminen oppositioon on vaikuttanut eduskunnan työhön. Vuonna 2017 kaikki perussuomalaisten ministerit ja yli puolet sen eduskuntaryhmästä erosivat puolueesta perustaen oman eduskuntaryhmän ja myöhemmin Sininen tulevaisuus -puolueen, joka jäi hallitukseen. Vuonna 2015 muodostettu Juha Sipilän hallitus ei tuohon kaatunut, vaan sillä oli hallussaan vielä 104 eduskuntapaikkaa 200:sta – muodostettaessa hallituksen kansanedustajien paikkamäärä oli 124.
Loikkaus vaikutti sen sijaan eduskunnan toimintaan. Suomessa on ollut sääntönä, että eduskunnan puhemiehen paikka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle. Kun vuoden 2015 vaaleissa perussuomalaiset saivat 38 kansanedustajaa ollen eduskunnan toiseksi suurin puolue, loikan jälkeen heillä oli hallussaan ainoastaan 18 paikkaa. Tämän vuoksi perussuomalainen eduskunnan puhemies Maria Lohela joutui antamaan paikkansa kokoomuslaiselle Paula Risikolle, koska kokoomuksesta oli tullut perussuomalaisten hajoamisen jälkeen toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Sipilän hallituksen enemmistö oli tämän tapahtuman jälkeen poikkeuksellisen pieni. Yleensä hallitukseen pyritään saamaan vankempi enemmistö, jotta puolueiden sisäiset oppositiot ja loikkaukset eivät kaataisi sen enemmistöä.
Tästä esimerkkinä toimii tapaus Jyrki Kataisen hallituksesta (2011–14). Sitä kutsuttiin sateenkaarihallitukseksi, koska siihen kuului laaja kirjo puolueita vasemmistoliitosta kristillisdemokraatteihin. Vaikeuksia hallitukselle aiheutti vasemmistoliiton kahden hengen oppositio, jonka eduskuntaryhmä erotti sen jälkeen kun kaksikon toinen jäsen Jyrki Yrttiaho oli arvostellut hallituksen toimintaa Suomen Kommunistisen Puolueen kokouksessa. Kuitenkaan Yrttiahon ja Markus Mustajärven erottaminen ei horjuttanut hallitusta, koska hallituksella oli vankka enemmistö.
Viime vuosinakin on ollut tapauksia, jolloin puolueen siirtyminen oppositioon on vaikuttanut eduskunnan työhön.
Vasemmistoliiton edeltäjällä Suomen Kansan Demokraattisella Liitolla (SKDL) oli myös pysyvämpi oppositio. Tallöinkään hallituspuolueen sisäinen oppositio ei horjuttanut hallituksia, joihin SKDL osallistui, sillä hallituksen enemmistöt olivat niin suuria, eikä äärivasemmistolaiset SKDL:n opposition jäsenet halunneet tehdä yhteistyötä oikeistolaisen opposition kanssa.
Hallituksen rivit ovat hajonneet väliaikaisesti niin kutsuttuja ”omantunnon kysymyksiä” käsiteltäessä. Tuolloin puolueiden eduskuntaryhmät ovat antaneet edustajilleen vapaat kädet äänestää omantuntonsa mukaisesti. Näitä omantunnon kysymyksiä ovat olleet muun muassa uskonnollisuuteen, alkoholiin, perheeseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät lait, mutta toisaalta myös ydinvoiman rakentamista käsittelevät kysymykset ovat olleet omantunnon kysymyksiä.
Suomessa on ollut sääntönä, että eduskunnan puhemiehen paikka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle.
Puolueille – ja sen seurauksena myös hallituksille – vapaiden käsien salliminen tietyissä kysymyksissä on käytännöllistä, koska monelle kansanedustajalle suhde esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen, aborttiin tai uskontoon ovat niin perusteellisia kysymyksiä, joista ei voi neuvotella ja tehdä kompromisseja. Samalla puolueelle ja hallitukselle nuo kysymykset eivät ole olleet kovin ensisijaisia.
Viimeisimpiä kysymyksiä, joissa jotkin puolueet ovat antaneet edustajilleen vapaat kädet ovat olleet avioliittolain muutos, joka mahdollisti myös samaa sukupuolta olevien parien avioliiton solmimisen. Vapaista käsistä pääsivät nauttimaan tuolloin muiden puolueiden paitsi kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten edustajat. Näille puolueille miehen ja naisen välinen avioliitto oli ainoa mahdollinen.
Päinvastoin kuin Tanskassa ja Ruotsissa, Suomessa ei ole juurikaan ollut vähemmistöhallituksia, jotka olisivat neuvottelleet enemmistön saamisesta parlamentissa opposition kanssa. Jos oletetaan, että vaikkapa niukan enemmistön voimin toimineesta Sipilän hallitusta tukeneista puolueista olisi siirtynyt vielä viisi kansanedustajaa oppositioon, olisi Sipilän vähemmistöhallitus voinut tehdä päätöksiä vain tukeutumalla oppositiopuolueisiin, joko tapauskohtaisesti tai solmimalla pysyvämmän sopimuksen jonkun puolueen kanssa.
VTT, dosentti Rauli Mickelsson on suomalaisiin puolueisiin erikoistunut politiikan tutkija.
Artikkelikuva: Joana Kosinska / Unsplash
