Ulkomaisesta työvoimasta riippuvaisen luonnonmarja-alan tulevaisuus on selvitystilassa. Viranomaiset kertovat etsivänsä "pitkän aikavälin ratkaisua" ihmiskauppaepäilyjen leimaamalle alalle. Tärkeitä näkökulmia keskusteluun esittävät poimintatyötä tehneet ihmiset.
Hyväksikäytöstä pohjoismaisella luonnonmarja-alalla on uutisoitu viime vuosina toistuvasti sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomessa ulkoministeriö on keskeyttänyt viisumien myöntämisen tulevalle satokaudelle törkeiden ihmiskauppaepäilyjen vuoksi. Alaan liittyvät ihmiskauppa- ja lahjussyytteitä tutkitaan myös useimpien marjanpoimintaan lähteneiden ihmisten kotimaassa Thaimaassa.
Helmikuun 7. päivänä joukko mielenosoittajia marssi Bangkokin keskustan halki kantaen kylttejä, joihin oli listattu Suomessa ja Ruotsissa toimivien marjayritysten nimiä. Thaimaalaiset marjanpoimijat Suomessa ja Ruotsissa -verkoston nimellä organisoituneet ihmiset ja heidän tukijansa vaativat muutosta alan käytäntöihin, jotka jättävät suurimman taloudellisen riskin turistin asemaan vertautuvassa tilanteessa oleville poimijoille ja altistavat nämä riistolle.
Vaikka Suomessa siirtolaisten työvoiman varassa pyörivästä luonnon marja-alasta on vuosien varrella tehty joitakin selvityksiä ja raportteja, Suomea koskevaa akateemista tutkimusta on vähänlaisesti. Keväällä 2024 toteutetaan Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama selvitys, joka ”arvioi luonnonmarjoja keräävien ulkomaalaisten aseman parantamisen ratkaisuvaihtojen taloudellisia vaikutuksia”.
Olen itse tutkinut luonnonmarja-alaa määrittäviä viranomaistekstejä ja lainsäädäntöasiakirjoja. Tutkimissani dokumenteissa marja-alaan liittyvää liikkuvuutta perustellaan usein vetoamalla alan taloudelliseen merkitykseen ja työpaikkoihin, jotka syntyvät Suomeen kun marjat on poimittu.
Ruotsissa aihetta on tutkittu enemmän, ja Ruotsissa tehty tutkimus avaa joitakin näkökulmia ilmiöön Suomessa. Kuitenkin ulkomaalaisen työvoiman asemaa säädellään kahdessa maassa toisistaan merkittävästi poikkeavilla tavoilla.
Tätä kirjoitusta varten tapasin lisäksi videopuhelun välityksellä viisi marjanpoimijoiden verkoston edustajaa ja haastattelin verkostoa Suomesta käsin tukevaa työoikeusaktivisti Junya Yimprasertia. Yimprasertin tausta on pienviljelijöiden ja tekstiilityöläisten organisoitumisen tukemisessa Thaimaassa.
Marjanpoimijoiden verkoston muodostavat ihmiset, jotka ovat marjanpoimintamatkalta palattuaan ”jääneet miinukselle” eli palanneet kokonaan tyhjin käsin tai mukanaan vain symbolinen summa tienestejä. Osa heistä on myös asianomistajia suomalaisin marjayrityksiin kohdistuvissa ihmiskauppaepäilyissä.
Tässä tekstissä kirjoitan edellä mainituista lähteistä ammentaen siitä, miten marja-alaan liittyvät taloudelliset suhteet tulee ymmärtää ylirajaisesti.
Yrityksille välttämättömät rekrytointiverkostot
Marjanpoimijoiden verkoston edustajat ja Yimprasert tuovat esiin ylirajaiset suhteet ja sen, miten todellisuudet Koillis-Thaimaan kylissä ja suomalaisissa marjametsissä limittyvät toisiinsa.
Suomessa ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden asemaan liittyen on kiinnitetty huomiota erityisesti poimintatyön olosuhteisiin ja ehtoihin. Toisinaan kuitenkin unohtuu, että marjakauteen sovitettu siirtolaisuus perustuu velanottoon Thaimaassa, eli poimijoiksi lähtevät siirtolaiset rahoittavat matkansa itse velkarahalla.
Se että pääasiassa köyhältä Koillis-Thaimaan maaseudulta tulevat ihmiset löytävät tiensä täkäläisiin marjametsiin, edellyttää moniportaista rekrytointiverkostoa. Nämä verkostot ovat ulkomaisesta työvoimasta riippuvaisen marja-alan toiminnan edellytys.
Yimprasert vertaa luonnonmarja-alan verkostoja kalaparveen, jossa suurempi kala syö pienemmän. Hänen mukaansa kuvainnollisen parven pienimpiä – siis hyväksikäytölle eniten alttiita – ovat miinukselle jääneet poimijat. Kalaparvi oli kuvattuna myös mielenosoittajien Bangkokissa kantamassa lakanassa.
Verkostot ovat ulkomaisesta työvoimasta riippuvaisen marja-alan toiminnan edellytys.
Akateemisessa tutkimuksessa rekrytointiverkostoista ovat kirjoittaneet kulttuurimaantieteilijät Peter van Eerbeek ja Charlotta Hedberg. Heidän mukaansa rekrytointiverkostoissa on kyse voittoa tavoittelevasta, moniportaisesta toiminnasta.
Eerbeek ja Hedberg esittävät moniportaista verkostoa kuvaavan kaavion, joka muistuttaa Yimprasertin mainitsemaa kalaparvea. Ketjun yhdessä päässä ovat marjoja ostavat ja edelleen niitä jalostavat yritykset, toisessa päässä poimijat.
Keskeisessä asemassa rekrytointiverkostoissa Eerbeekin ja Hedbergin mukaan ovat Thaimaassa paikallisina rekrytoijina toimivat välittäjät, joiden asemaa he luonnehtivat kameleonttimaiseksi. Ruotsissa näistä saattaa sukeutua leirin- tai tiiminjohtajia, autonkuljettajia tai muuta poimintaleirin henkilökuntaa.
Se joukko ihmisiä, johon suomenkielisissä keskusteluissa tavataan viitata ”thaimaalaisina marjanpoimijoina” ei siis ole yhtenäinen ryhmä ihmisiä. Heidän keskinäisiä suhteitaan saattaa myös määrittää ennen lähtöä otettu velka.
Marjateollisuuden mahdollistajana velka Thaimaassa
Yimprasert puhuu velasta. Hänen mukaansa ollakseen kiinnostunut raskaasta marjanpoimintatyöstä pitää olla melko köyhä. ”Monille poimijaksi lähteville 10 euroa on iso raha, ja lounas ABC:llä luksusta, johon heillä ei ole varaa. Rahoittaakseen matkansa heidän pitää ottaa velkaa,” hän sanoo.
Velanotosta puhuvat myös marjanpoimijoiden verkoston edustajat. Rekrytointiyritys edellyttää käsirahaa, jonka ihmiset joutuvat lainaamaan. Sitten pitää kenties maksaa matka Bangkokiin viisumihakemusta varten, ja myöhemmin ostaa tarvikkeita, esimerkiksi ruokaa ja vaatteet, joissa tarkenee poimia puolukoita vielä lokakuun alussa ja ruokaa.
Ainakin osa poimijoiksi lähtevistä ihmisistä ottaa useita lainoja kertovat Yimprasert ja marjanpoimijoiden verkoston edustajat. Sama tulee esiin Ruotsiin suuntatuvaa liikkuvuutta käsittelevässä tutkimuksessa. Velkaa otetaan pankista ja jos mahdollista, kenties sukulaisilta. Osalle lainaa myöntävät vain koronkiskurit. Laina voi järjestyä myös rekrytointiyrityksen kautta, marjanpoimijoiden verkoston mukaan myös kohtuuttomin ehdoin. Yhden esimerkin velanotosta kertoo Koillis-Thaimaaseen sijoittuvista ilmiöistä uutisoiva The Isaan Record.
Vuonna 2022 Suomessa mustikkakilosta maksettiin keskimäärin 1,36 euroa ja puolukkakilosta 0,85 euroa – selvää on, että pelkästään lentolipun kattamiseen tarvitaan aikamoinen määrä marjoja.
Poimintamatkaa varten otettu velka pitäisi saada kuitattua marjanpoimintatuloilla. Luonnonmarja-alaan Ruotsissa erikoistuneet tutkijat Aina Tollefsen, Hedberg, Madeleine Eriksson ja Linn Axelsson kirjoittavat, että heidän omat arvionsa marjanpoimintatulojen suuruudesta ovat olleet todennäköisesti vääriä. Heidän mukaansa on oletettavaa, että heidän aiemmin haastattelemansa henkilöt ovat haastatteluissa viitanneet parhaaseen mahdolliseen tulokseen eivätkä käsillä olevaan, todelliseen tilanteeseen.
Tollefsen ja kumppanit eivät keskustele sen syvemmin ansioiden selvittämisen haasteista, mutta tutkijoiden mainitsema ”metodologinen haaste” käy mielessäni, kun videopuhelussa tapaamani marjanpoimijaverkoston edustajat toteavat ohimennen, että heitä on kehotettu valehtelemaan rekrytointiin vaaditusta summasta. Yksi ilmeinen johtopäätös tästä on, että ulkopuolisten ei ole ihan yksinkertaista saada täsmällistä tietoa marjanpoimintatienesteistä.
Helpompaa on selvittää se, mitä marjateollisuus maksaa kilosta raaka-ainetta. Ruokaviraston MARSI-tilaston mukaan esimerkiksi vuonna 2022 Suomessa mustikkakilosta maksettiin keskimäärin 1,36 euroa ja puolukkakilosta 0,85 euroa – selvää on, että pelkästään lentolipun kattamiseen tarvitaan aikamoinen määrä marjoja.
Miinukselle jääneet
Yimprasert kertoo seuranneensa vuosia marjanpoiminta-ansioiden toteutumista poimintatyötä tekeviltä ihmisiltä saadun dokumentaation kautta. Myös suomalaiset viranomaiset ovat keränneet tietoja poimintatuloista. Tekemiini asiantuntijahaastatteluihin perustuvien ja toistaiseksi julkaisemattomien tutkimustulosten perusteella näihin selvityksiin liittyy ruotsalaisten tutkijoiden kohtaamien haasteiden kaltaisia ongelmia.
Yimprasertin epäilys on, että viranomaisille esitetyssä kirjanpidosta eivät ilmene totuudenmukaisesti Thaimaassa lainatut summat ja niiden perintä. Velka on kuitenkin yksi keskeinen elementti marjanpoimintasiirtolaisuuden mahdollistumisessa.
Velanottoon voivat ajaa epärealistiset lupaukset odotettavissa olevista tuloista. Kaikki marjapoimintamatkalta palanneet eivät jää tappiolle, mutta taloudellinen riski esimerkiksi satovaihtelusta on aina poimijalla. Poimijat vastaavat myös oman ylöspitonsa kustannuksista ja vaikkapa polttoaineesta siirryttäessä leireistä marjapaikoille. Tämä kaikki katetaan myymällä marjoja vähän alle tai yli euron kilo.
Myös suomalaiset viranomaiset ovat kiinnittäneet jossain määrin huomiota velkaan. Jo vuonna 2009 silloinen vähemmistövaltuutettu nosti esiin kaukaa saapuvien poimijoiden velkaantumisen, ja vuonna 2021 säädetty ns. marjalaki kieltää luonnontuotekeruualan toimijaa eli poimijoita kutsunutta yritystä sekä sen lukuun toimivia tahoja perimästä korkoa matkakulujen rahoittamisesta sekä kohtuuttomia maksuja poimijoille tarjotuista ”palveluista”. Käytännössä tästä on kuitenkin miltei mahdoton varmistua nykyisin käytössä olevin keinoin.
Yimprasertin epäilys on, että viranomaisille esitetyssä kirjanpidosta eivät ilmene totuudenmukaisesti Thaimaassa lainatut summat ja niiden perintä. Velka on kuitenkin yksi keskeinen elementti marjanpoimintasiirtolaisuuden mahdollistumisessa.
Velka saattaa suistaa miinukselle jääneiden elämän raiteiltaan. ”Kun ihmiset palaavat ilman rahaa, ovat he usein pulassa. Korkeakorkoiset lainat ovat jo kasvaneet korkoa, eikä ihmisillä ole millä maksaa,” Yimprasert kertoo. Riskinä on menettää lainan panttina ollut moottoripyörä, traktori tai auto.
”Velkaantuneina palanneet ihmiset joutuvat lainaamaan koronkiskureilta” Yimprasert selittää. Epätoivoisessa tilanteessa otetut lainat saattavat johtaa entistä syvempään ahdinkoon, talojen ja maatilojen menettämiseen. Yimprasert muistuttaa siitä, että ahtaalla ovat nyt muun muassa rikostutkintojen ja oikeusprosessien lopputulosta odottavat, ansioitta palanneet poimijat: ”Nämä ihmiset tarvitsisivat taloudellista tukea. He ovat menettäneet paljon, mutta toistaiseksi Thaimaahan palanneita ihmisiä ei tue kukaan”. Yksi marjanpoimijoiden verkoston mielenosoituksessa esittämistä vaatimuksista onkin kompensaatio tappiollisista marjanpoimintamatkoista.
Ylirajaiset taloudelliset vaikutukset
Luonnonmarja-alan riippuvuuden ulkomaisesta työvoimasta tunnustavat niin suomalaiset viranomaiset kuin marja-ala. Marjoista poimijalle maksettu hinta selittänee sen, miksi ”ulkomaalaiset kerääjät eivät ole suuressa määrin korvattavissa kotimaisilla kerääjillä”.
Myöskään marjanpoimijoiden verkosto tai Yimprasert eivät olisi kokonaan lopettamassa marjasiirtolaisuutta, mutta he tahtovat ehtojen tarkastamista – sitä, että suomalaisissa ja ruotsalaisissa marjametsissä työskenteleville kuuluisivat Suomen ja Ruotsin työlainsäädännön mukaiset työehdot.
Marja-alle on kasvanut ja vakiintunut globaaliin liikkuvuuteen perustuva liiketoimintamalli. Kun selvitetään alan tulevaisuusskenaarioita ja taloudellisia vaikutuksia, laskelmissa pitäisi ottaa huomioon kustannukset ja riskien kerrannaisvaikutukset thaimaalaisille pienviljelijöille.
VTT Minna Seikkula tutkii luonnonmarja-alaan liittyvää liikkuvuutta AspirE-tutkimushankkeessa, Tampereen yliopistossa.
Artikkelikuva: Network of Thai berry pickers in Sweden and Finland
