Europarlamenttivaalit muokkaavat Euroopan unionin valtatasapainoa. Niiden tulos vaikuttaa instituutioiden välisiin suhteisiin, parlamentin sisäiseen politiikkaan sekä EU:n suuntaan eri politiikka-alueilla.
Euroopan unioni vaikuttaa kansalaisten arkeen, kansalliseen politiikkaan ja lainsäädäntöön ja niiden tekemisen ehtoihin yhä merkittävämmin. Miten unioni on kehittynyt kuluneella vaalikaudella ja mihin suuntaan haluamme sen menevän tulevien viiden vuoden aikana?
Eurovaalien alla on ainutlaatuinen mahdollisuus keskustella isoista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Toimijat Euroopan unionin tasolla ja jäsenmaissa tuovat esille tavoitteitaan liittyen esimerkiksi unionin turvallisuus-, talous- ja sosiaalipolitiikkaan, ilmastonmuutokseen sekä unionin perussopimusten muutostarpeisiin. Vaalien läheisyys nostaa keskusteluun myös unionin politiikkaa ohjaavat arvot.
Demokraattisen keskusteluun kuuluu, että kansalaisille on tarjolla erilaisia poliittisia vaihtoehtoja. Eurovaaleissa näitä voi lukea esimerkiksi europuolueiden juuri julkaistuista vaaliohjelmista. Suomessa puolueet julkistavat omat eurovaaliohjelmansa kevään 2024 aikana.
Eurooppa-neuvosto puolestaan hyväksyy eurovaalien jälkeen jäsenmaiden hallitusten kantoja heijastavan strategisen ohjelmansa tulevalle viisivuotiskaudelle. Suomessa Petteri Orpon hallitus on muotoillut EU-politiikkansa avaintavoitteet. Esimerkiksi turvallisuuden saralla hallitus ajaa “huoltovarmuusunionia” . Muita keskeisiä tavoitteita ovat kilpailukyky ja strateginen autonomia sekä puhtaan siirtymän ja kiertobiotalouden edistäminen.
EU:n suunnan seuraavaksi viisivuotiskaudeksi määrittää lopulta komission tulevan kauden poliittinen ohjelma. Komission uusi puheenjohtaja – hyvin todennäköisesti jatkokaudelle valittava Ursula von der Leyen – sovittaa ohjelmassa yhteen parlamentin poliittisten ryhmien sekä jäsenmaiden kantoja.
Vaalien alla keskustelua Euroopan unionista ja sen politiikasta vahvistaa tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto. EU-vaalit ja unionin suunta -juttusarjamme tarttuu haasteeseen tuoda uusinta – usein englanniksi julkaistua – tutkimusta suomalaiseen keskusteluun.
Tässä juttusarjan avaavassa kirjoituksessa suuntaamme katseemme Euroopan parlamentin rooliin EU:n päätöksenteossa ja sen sisäiseen politiikantekoon. Parlamentti jää usein EU-politiikkaa sivuavassa keskustelussa sivurooliin, vaikka se on EU:n ainoa vaaleilla valittava elin. Vaalituloksella on merkitystä, sillä europarlamentti ei ole vain puheenpitopaikka, vaan normaali, lakeja säätävä parlamentti.
Euroopan parlamentti tarttuu valtaan
Euroopan parlamentin valta kasvoi Lissabonin sopimuksen vuoden 2009 voimaantulon myötä. Parlamentti hyväksyy yhdessä neuvoston kanssa suurimman osan lainsäädännöstä esimerkiksi talouden ohjauksen ja hallinnan, maahanmuuton, energian, liikenteen, ympäristön ja kuluttajansuojan osalta.
Lainsäädäntötyön lisäksi parlamentilla on budjettivaltaa. Se hyväksyy EU:n talousarvion. Parlamentti nimittää komission puheenjohtajan ja komissaarit, ja valvoo komission toimintaa eri keinoin.
Parlamentti hyväksyy unionin neuvottelemien kansainvälisten sopimusten ratifioinnin, uusien jäsenmaiden liittymisen ja vanhojen eroamisen, ja voi pyytää EU:n perussopimuksista käytävien neuvottelujen aloittamista. Se voi viedä asian EU:n tuomioistuimeen, jos katsoo jonkun toimielimen rikkovan perussopimuksia.
Parlamentti on perinteisesti asemoinut itsensä tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen Euroopan, kansalaisten sekä ympäristön ja ilmaston puolustajana. Parlamentti on myös usein asettunut puolustamaan vahvempaa unionia ja Euroopan etua.
Euroopan parlamentti myös käyttää sille annettua valtaa täysimääräisesti. Se pyrkii myös kasvattamaan valtaansa virallisesti ja epävirallisesti. Parlamentti on pitkään vaatinut täyttä lainsäädännön aloiteoikeutta, joka on vain komissiolla. Esimerkiksi Brexit-neuvotteluissa parlamentin on arvioitu onnistuneen kohottamaan itsensä lähes neuvottelijan asemaan.
Parlamentti on perinteisesti asemoinut itsensä tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen Euroopan, kansalaisten sekä ympäristön ja ilmaston puolustajana. Parlamentti on myös usein asettunut puolustamaan vahvempaa unionia ja Euroopan etua. Se on muun muassa vaatinut EU:lle suurempaa budjettia samalla, kun jäsenmaat haluavat minimoida omat maksunsa.
Kuluneen kauden vakavat kriisit ja niihin vastaaminen ovat vähentäneet parlamentin valtaa ja korostaneet jäsenmaiden ja komission roolia. Tämä näkyi jo talous- ja eurokriisin aikaan, kun päätöksiä tehtiin ensisijaisesti jäsenmaiden kesken. Myös koronakriisiä hoidettiin aluksi jäsenmaiden hallitusten kesken. Politiikkatoimia hyväksyttiin nopealla tahdilla, ilman parlamenttia tai ainakin ilman kunnollista parlamenttikäsittelyä.
Kuluvan kauden kriisit eivät ole täysin marginalisoineet parlamenttia. Esimerkiksi pandemian aikaan monikansallinen ja -kielinen parlamentti, jossa etätyön käytännöt olivat vasta kehitteillä, pystyi sopeuttamaan toimintaansa. Se sai omia tavoitteitaan läpi esimerkiksi suhteessa EU:n elpymisrahastoon.
Parlamentista on tullut valtatasapainoltaan hajanaisempi
Euroopan parlamentin kuluva kausi (2019–24) on ollut monella tapaa historiallinen. Vuoden 2019 vaaleissa parlamentin kaksi suurinta ryhmää, keskustaoikeistolainen EPP ja keskustavasemmistolainen S&D menettivät enemmistönsä ensimmäistä kertaa parlamentin historian aikana. Lopputulosta selitti vihreiden ja liberaalien, mutta myös oikeistopopulistien, hyvä vaalitulos. Parlamentista tuli poliittisesti aiempaa hajanaisempi.
Hajanaisuus muutti parlamentin päätöksentekoa. EPP ja S&D olivat käytännössä sopineet yhdessä parlamentin politiikasta. Kuluvalla kaudella päätöksentekoon tarvittiin useampien poliittisten ryhmien tuki.
Kuluneella vaalikaudella suurin osa parlamentin päätöksistä perustui laajalle EPP:n, S&D:n, liberaalin Renew Europe -ryhmän ja vihreiden koalitiolle. EU-myönteiset ryhmät työskentelivät yhdessä ideologiset rajat ylittäen.
Kuluneella vaalikaudella suurin osa parlamentin päätöksistä perustui laajalle EPP:n, S&D:n, liberaalin Renew Europe -ryhmän ja vihreiden koalitiolle. EU-myönteiset ryhmät työskentelivät yhdessä ideologiset rajat ylittäen.
Vuoden 2019 eurovaalien tulos salli myös vaihtoehtoisia koalitioita. Myös keskustaan ja vasemmistoon sijoittuvilla liberaaleilla ryhmillä (S&D, Renew, vihreät, vasemmisto) on ollut riittävä määrä meppejä enemmistön saavuttamiseksi. Loppukaudesta nämä ryhmät yhdistivät voimansa ilmastokysymyksissä, kuten ennallistamisasetuksen läpimenossa.
Vaikka oikeistopopulististen meppien määrä parlamentissa lisääntyi, ei heillä ollut toistaiseksi merkittävää vaikutusta parlamentin päätöksentekoon ja sen sisältöihin. Laita- ja äärioikeisto, etenkään vuoden 2019 jälkeen syntynyt uusi Identiteetti ja demokratia -ryhmä (ID) ei ole osallistunut lainsäädäntötyöhön. Sen sijaan se on keskittynyt vastustamaan Euroopan integraatiota ja Euroopan unionin toimintaa, korostamaan kansallista päätöksentekoa ja läheisyysperiaatetta, sekä vastustamaan ihmisoikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa täysistuntokeskusteluissa.
EU-vaalit muuttavat parlamentin valtatasapainoa
Tulevissa EU-vaaleissa äänestetään vahvan ja lisää valtaa tavoittelevan lainsäätäjän valtatasapainosta.
Poliittisten ryhmien valtatasapaino vaikuttaa ensinnäkin komission ohjelmaan. Saadakseen parlamentin enemmistön taakseen, komission tuleva puheenjohtaja joutuu tekemään myönnytyksiä eri poliittisille ryhmille.
Vaalitulos määrittää myös, millaiseksi parlamentin kanta muodostuu eri poliittisissa kysymyksissä. Parlamentin sisäisten poliittisten neuvottelujen onnistuminen vaikuttaa siihen, kuinka vahva ja yhtenäinen parlamentti on instituutioiden välisissä neuvotteluissa.
Vaalitulos määrittää myös, millaiseksi parlamentin kanta muodostuu eri poliittisissa kysymyksissä.
Kun vaaleihin on kaksi kuukautta, poliittista keskustelua hallitsee laita- ja äärioikeiston ennakoitu hyvä vaalimenestys ja sen merkitys. Parlamentista tulee todennäköisesti entistä hajanaisempi. Samalla laita- ja äärioikeisto valmistautuu osallistumaan aiempaa aktiivisemmin parlamentin päätöksentekoon.
Ennusteiden mukaan nykyistä kautta hallinnut EU-myönteinen suuri koalitio säilyttää enemmistönsä, vaikka vihreät ja liberaalit menettäisivät paikkoja. Sen sijaan keskustavasemmistolainen koalitio menettäisi mahdollisuutensa päätösten tekemiseen. Keskustaoikeistolaiset ryhmätkään (EPP, Renew, ECR) eivät saisi tarpeeksi ääniä kasaan. Sen sijaan puhdas oikeistokoalitio (EPP, ECR, ID) saattaisi ensimmäistä kertaa yltää enemmistöön.
Yksi päätelmä on, että enemmistön saavuttaminen ilman EPP:tä tulee jatkossa olemaan vaikeaa. Tämä kasvattaa EPP:n valtaa ja merkitystä parlamentissa.
Tulevan politiikan kannalta on olennaista, kenen kanssa EPP hakeutuu yhteistyöhön. EPP on pitänyt ovea auki oikeistolaisen ECR-ryhmän suuntaan, mutta yhteistyö erittäin EU-vastaisen ID:n kanssa on epätodennäköistä. Samaan aikaan äärioikeistolaiset ryhmät toivovat yhteistyötä EPP:n kanssa esimerkiksi maahanmuuttoon ja ilmastoon liittyvissä kysymyksissä.
Näkökulmia EU-vaaleihin
Tämän juttusarjan 11 artikkelissa suomalaiset EU-tutkijat tuovat uusimpaan tutkimukseen perustuvia näkökulmia EU:n politiikkasisältöihin, päätöksentekoprosesseihin ja instituutioihin.
Artikkeleissa arvioidaan kulunutta viisivuotiskautta eri politiikkasektorien tai -teemojen näkökulmasta ja pohditaan vaalien vaikutusta politiikkasisältöihin. Käsiteltäviä teemoja ovat ilmastopolitiikka, EU:n budjetti ja sen rahoitus, talouspolitiikka, sosiaali- ja tasa-arvopolitiikka, digitalisaatio, maahanmuutto, geopolitiikka ja EU:n arvot. Lisäksi artikkeleissa käsitellään vaalien kannalta keskeisiä toimijoita, kuten Euroopan parlamenttia ja sen poliittisia ryhmiä, europuolueita ja kotimaisia puolueita.
Euroopan unioni on väistämättä isojen muutosten edessä. Ukrainan sodan vauhdittama keskustelu unionin laajentumisesta on tästä yksi esimerkki. Eri instituutioihin, toimijoihin ja politiikkalohkoihin paneutuva tieteellinen tutkimus pystyy paikantamaan paitsi muutoksia myös jatkuvuuksia tai perustavanlaatuisia siirtymiä siellä, missä julkinen keskustelu ei niitä aina tavoita. Kutsumme lukijat tutustumaan tähän tietoon juttusarjan kirjoitusten kautta.
Dosentti Johanna Kantola on Euroopan politiikan tutkimuksen professori Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa. Hän johti European Research Councilin (ERC) rahoittamaa tutkimushanketta (2018-23), jossa tutkittiin Euroopan parlamentin poliittisia ryhmiä tasa-arvon ja demokratian näkökulmista.
Dosentti Anna Elomäki työskentelee akatemiatutkijana Tampereen yliopistossa. Hänen nykyinen tutkimushankkeensa käsittelee EU:n talouspoliittisen ohjauksen vaikutuksia ja prosesseja jäsenmaissa.
Artikkeli on osa EU-vaalit ja unionin suunta -juttusarjaa.
Artikkelikuva: NoName_13 / Pixabay
Aloite laajan keskustelun käymiseksi ennen tulevia EP-vaaleja on tervetullut. On hyvä, että oheinen teksti käy läpi parlamentin tehtäviä. Tämä antaa hyvän kuvan parlamentin roolista tulrvien vaalien yhteydessä.
Jos sopii toivoa, olisi ehkä hyvä, että samalla valaistaisiin eri EU-indtituutioiden (EP, komissio, neuvosto) merkitystä päätöksentekoprosesissa. Oma kokrmukseni 30 vuoden ajalta rajoittuu lähinnä neuvoston asemaan. Tämä liittyy siihen, että kysymys ei ole vain lsinsäädännöstä vaan yhtä lailla myös politiikkakoordinaatiosta. Kun puhutaan parlamentarismista, on tärkeä nostaa esille myös kysymys kansallisten parlamenttien ja EPn suhteesta. Asia on noussut esiin aika ajoin, mutta en ole havainnut, että vakavaan asiasn olisi löydetty ratkaisua. Ehkä tässä yhteydessä asiaan saadaan kommentteja.
Talouspolitiikka on aihealue, joka on EPn roolin kautta ongelmallinen. Kysymys on pitkälti kansalliseen (budjetti)toimivaltaan kuuluva eikä ole edes nähtävissä, että komissio, jolla on aktiivinen rooli koordinaatiossa, olisi vastuuvelvollinen parlamentille. On vaikea nähdä, että tilannetta voitaisiin muuttaa, tai pitäisi. Eri asia ovat omat varat, joihin EPllä on vaikutusvaltaa. Saa nähdä, muuttuuko parlamsntin rooli tässä suhteessa tulevan kauden aikana, kun uusi laajentumisaalto lähestyy.