Kainuu ei ole ongelmissaan niin uniikki kuin yleensä ajatellaan. Koko maamme tulevalle kehitykselle on tärkeää, että Itä- ja Pohjois-Suomen alueellisiin vahvuuksiin panostetaan. Ekomatkailu on yksi alueen nouseva voimavara, kirjoittaa Hanna Käyrä.
Kainuun Liitto kokosi parinkymmenen hengen työryhmän keväällä rakentamaan vaihtoehtoisia skenaarioita Kainuun tulevaisuuden suunnittelun avuksi. Työryhmää vetivät tulevaisuudentutkijat Jyrki Kettunen ja Tarja Meristö.
Projektin on tarkoitus toimia alueen maakuntasuunnitelman pohjamateriaalina. Valtaosa vastaajista on Kainuun maakunnan suunnittelun ammattilaisia. Täten saatuun aineistoon sisältyy ”hiljaista tietoa”, joka tekee sen tulokset skenaariotyön kannalta tavallista kyselyä käyttökelpoisemmaksi.
Taustalla on aikaisempi skenaarioprosessi vuodelta 2005, jolloin strategiaryhmän ohella tietoa hankittiin myös verkkokyselyillä ja eri kunnissa järjestetyillä kokouksilla.
Kehitys on jatkunut kriisiskenaario Kelottuvan Kainuun suuntaan, jolle nykyinen työryhmä tunnisti syiksi muun muassa kuntien keskinäiset taistelut kaavoituksesta ja kuntapohjaisen markkinoinnin matkailualuepohjaisen sijaan.
Työryhmä muodosti neljä vaihtoehtoista näkymää: A) Ai, mikä Kainuu? – Nykymenon jatke, B) Venäjä ja Kiina kasvun ajureina, C) Kainuu rules – ympäristöteknologialla eteenpäin sekä D) Matkailu ja asuminen keskiössä Kainuussa.
Verkkokyselyn perusteella toivottavin vaihtoehto on skenaario C, jossa Kainuu tunnetaan maailmalla ympäristöalan kestävistä ratkaisuista ja ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin sopeutumisesta. Todennäköisimpänä kehityskulkuna pidettiin kuitenkin vaihtoehtoa A, joka on samalla epämieluisin vaihtoehto. Nykymenon jatkuessa alueen väestörakenne vääristyy sekä ikä-, että sukupuolirakenteen osalta aiheuttaen työvoimapulan erityisesti hoitoalalle. Alueella on muutama iso yritys lähinnä kaivosalalla, mutta muuten yrityskanta koostuu pk-yrityksistä. Tavalliset kansalaiset toimivat veronmaksajan roolissa, passiivisina sivustakatsojina.
Viime syksynä maakunta ei kyennyt tekemään valintoja kaavailtujen etenemissuuntien välillä. Osin tästäkin syystä maakuntakokeilu purkautui (eli palattiin lähelle maakuntakokeilua edeltänyttä lähtötilannetta).
Kainuun kahdeksanvuotista maakuntakokeilua seurannut sihteeristö julkaisi maaliskuussa loppuraportin, jonka mukaan kokeilulla saatiin aikaan myönteistä kehitystä palvelujen osalta, mutta tulevaisuuden kuva on edelleen vaikea. Sosiaali- ja terveysmenot kehittyivät alussa hyvään suuntaan, mutta alkoivat jälleen nousta huimasti kokeilun lopussa. Kuntien taloudelliset edellytykset vastata tähän ovat heikot.
Hallintokokeilulla ei myöskään saavutettu tavoiteltua poismuuton pysäyttämistä. Väestön väheneminen ja huoltosuhteen epäedullisuus ovat edelleen maakunnan rasitteena.
Kainuun kokeilu tarjoaa silti oppia koko maan sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämiseen, raportissa todetaan. Ylikunnallinen rahoitusjärjestelmä kannusti maakuntaa kokonaistaloudellisesti järkeviin ratkaisuihin.
Eduskunnassa maakuntakokeilu nostettiin esiin varoittavana esimerkkinä keskustan tarjoamasta kotikunta-maakuntamallista. Tuolloinen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson totesi Kainuun kokeilun kaatuneen kuntien kotiinpäinvetoon. Ristiriitojen hallintaan olisikin tarvittu enemmän työkaluja.
Viime vuonna julkaistussa väitöskirjassaan Oulun yliopiston maantieteen professori Sami Moisio ruotii Suomen itsenäisyyden ajan aluepolitiikkaa ja tilasuhteita. Hän pitää 1990-luvun aluepolitiikan suurena käänteenä kaupunkiseutuvetoisen aluekehittämismallin omaksumista. 2000-luvulle siirryttäessä valtiostrategioissa painotetaan entistä enemmän yksikkökoon kasvattamisesta saatavia mittakaavaetuja. Tätä Suomea Moisio kutsuu metropolivaltioksi, jonka pääasialliset kehittämisalueet ovat Helsingin metropolialue sekä Oulun ympärille rakentunut Pohjois-Suomen suurkaupunkikeskus.
Moision johtopäätös on, että kilpailukykyä korostava kehittämisajattelu tuottaa vääjäämättä eriarvoisuutta eri alueiden ja väestöryhmien välille. Kaupunkiseutujen varaan rakennettavassa Suomessa pienet keskukset ovat vaikeuksissa, sillä resurssien hajauttaminen syrjäisille ja heikoille alueille rinnastuu taloudelliseen tehottomuuteen.
Väestörakenteen muutos, väestön huoltosuhteen heikentyminen, palvelutarpeiden muuttuminen, työvoiman ikääntyminen, työvoiman riittävyys ja saatavuus sekä kuntatalouden haasteet. Näin on listannut silloisen Kainuun maakunta -kuntayhtymän henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen. Hän tiivisti keskeiset haasteet, joiden kohtaamiseen Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian koordinoima Menesty-hanke pyrkii antamaan työkaluja.
Hankkeestamme kertoessani entinen kollegani totesi: ”Olet mahdottoman asian edessä.” Hän oli siviilipalvelusta Kainuussa suorittaessaan laskenut, että kyseisestä kylästä ihmiset katoavat vuoteen 2052 mennessä.
Kainuun tulevaisuudesta päättävät viime kädessä paikalliset itse. Mielipideilmastoon tulisi ottaa myös mukaan nuorten näkemykset, sillä vaihtoehtoisista skenaarioista ja aluetuista huolimatta tulevaisuuden Kainuu on heidän jos he vain haluavat sen.
Aikaisempi versio kirjoituksesta julkaistiin maanantaina 19.8.2013 Kalevassa.
Artikkelikuva: Teemu Vehkaoja (TeVe) / Wikimedia Commons
