Joskus aiempina vuosina linnan edustalla on itsenäisyyspäivänä järjestetty mielenosoitus, jossa on nostettu esille muun muassa yhteiskunnan eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tänä vuonna mitään vastaavaa ei nähty. Noora Karman viihdenumero – Ilkka Kanervan hypnotisointi – kuitenkin osoitti, että ainesta poliittiselle keskustelulle voi tarjota usealla eri tavalla, Maria Svanström kirjoittaa.
Perinteiset itsenäisyyspäivänä järjestettävät linnan juhlat ovat poliittisten kannanottojen kannalta hieman hankala tapahtuma. Tilaisuudessa ei ole aikaa analysoida päivään liittyviä monia merkityksiä kovin yksityiskohtaisesti. Kuitenkin tilaisuudessa puhutaan myös politiikkaa – tänäkin vuonna sekä presidenttiä että monia juhlavieraita pyydettiin kommentoimaan ajankohtaisiakin asioita.
Linnan juhlien jatkoilla nähtiin tänä vuonna jotain erilaista: mentalisti Noora Karma hypnotisoi kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) osana viihdenumeroa. Tapaus, jonka yhteydessä Kanerva päätyi makaamaan ravintolan lattialle, yllätti sekä Kanervan että monet katsojatkin, joista osa on päätynyt tuomitsemaan tempun epäeettisenä. On kysytty, mitä todellisia mahdollisuuksia ammattipoliitikolla olisi ollut kieltäytyä osallistumasta viihdenumeroon suorassa lähetyksessä. Niin, miten itsenäisesti Kanerva päätti osallistumisestaan?
Demokratiaa ja itsenäisyyttä
Suomen itsenäisyys liittyy suoranaisesti demokratiaan ja yksilön poliittisiin oikeuksiin: itsenäisyys antoi Suomelle mahdollisuuden valita, että yhteiskunta järjestetään demokraattisen mallin mukaisesti. Myöhemmin monet demokratiatutkijat ovat osoittaneet, ettei tasa-arvo kansalaisten välillä ole toteutunut vaikka tasa-arvon periaatteisiin ollaan sitouduttu. Yhtenä ongelmana on nähty se, että ”kansalainen”, joka on toiminut tämän mallin lähtökohtana, on lähinnä muistuttanut porvarillista, heteroseksuaalista miestä. Tällä on monia vaikutuksia yhteiskunnan eri alueilla.
Kanerva nimenomaan edustaa kategorioita, jotka asettavat hänet etuoikeutettuun asemaan yhteiskunnassa. Jos asian ilmaisee dialektisessa kehikossa, sijoittuu hän rakenteellisesti paremmalle puolelle suhteessa ei omistavaan luokkaan, naisiin ja ei-heteroseksuaaleihin. Kuitenkin hän koki tv-ohjelmassa, ettei hän voinut vaikuttaa siihen, osallistuuko hän viihdenumeroon vai ei – vaikka häneltä jopa kysyttiin asiasta.
Tämä osoittaa, että dialektinen kehikko, jossa valtasuhteet on asetettu tarkastelussa keskiöön, on edelleen ajankohtainen. Näkökulma sopii niin yksilöiden välille ja kuten mielenosoittajat ovat aiemmin tuoneet esille myös ryhmien väliseen tarkasteluun.
Psykoanalyytikko, politiikan teoreetikko Jessica Benjamin on tuonut tähän kehikkoon myös psykoanalyyttisen ulottuvuuden: tasa-arvo ei ole ainoastaan rationaalisen päätöksenteon asia koska valtasuhteisiin liittyvät niin monet eri tasot joista emme aina ole edes suoranaisesti kovin tietoisia. Hypnoositapaus osoittaa, että myös privilegioidussa asemassa olevat saattavat hyötyä tällaisesta tarkastelusta. Dialektinen kehikko helpottaa valtasuhdetarkastelua, mutta vallankäytön seuraukset eivät välttämättä aina ole täysin ennalta arvattavia.
Ideologiaa ja fantasioita
Voi myös tulkita, että meedion temppu leikitteli pääministeripuolueen ideologialla tavalla, joka tilaisuuden vaativasta luonteesta huolimatta istui siihen mielestäni kuitenkin tyylikkäästi. Kokoomus on pitkään painottanut yksilöiden vastuuta kiinnittäen vähemmän huomiota rakenteellisiin kysymyksiin jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan, kuten luokkaan, sukupuoleen, etniseen taustaan, maailmankatsomukseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Osoittiko meedion temppu, että jos oikein paljon jotain haluaa, on mikä tahansa mahdollista – jopa lasin rikkominen mielen voimalla?
Tässä yhteydessä tulee mieleen feministifilosofi Rosi Braidottin monitasoiset kirjoitukset, joissa politiikkaa ei tarkastella vain rationaalisena toimintana, vaan erilaisten valtasuhteiden monitasoisena kuviona. Näissä otetaan huomioon niin fantasiat, ideologiat kuin historialliset kerrostumatkin. Ajan ja paikan pohtimiselle annetaan paljon tilaa. Tarkastelukehikko ei ole dialektinen, kuten Benjaminilla, vaan verkostomainen. Poliittisten kysymysten pohtiminen monien tasojen aallokossa ei ole helppoa, mutta tuleeko kaiken aina olla niin helppoa?
Vastakkainasettelu on jo nähty – vaikka uskon, että mielenosoituksiakin tulemme vielä näkemään. Noora Karma toi itsenäisyyspäivänä sen sijaan näkyviin myös jotain uutta. Parhaaseen katseluaikaan viihteen muodossa esitetty temppu, joka avasi ikkunoita politiikan mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien tarkasteluun, sai monet kokeneetkin politiikanharrastajat tippumaan tuolilta.
Ysi miikan antoi stylisti kouluarvosanaksi presidentin puoliso Jenni Haukion juhlapuvusta itsenäisyyspäivänä: kaikki oli oikein, mutta ei yllätyksiä, kuten Iltalehti kirjoitti. Noora Karman esityksestä annan kouluarvosanaksi täyden kympin: olihan temppu yllätyksellisyydessäänkin huippusuoritus.
Kirjallisuutta:
Rosi Braidotti: Nomadic Subjects (1994), Metamorphoses (2002) , Transpositions (2006).
Jessica Benjamin: The Bonds of Love (1988), Like Subjects, Love Objects (1995) & Shadow of the Other (1997).
