Perusjätkä Soinin perintö

Perussuomalaisten Timo Soini jättäytyy puolueen johdosta kesäkuussa. Populismille tärkeää on löytää yhteinen nimittäjä, joka piilottaa eroavaisuudet. Soini oli juuri tämä. Millainen on Soinin perintö?

Uusvennamolainen Soini onnistui brändäämään populistipuolueen, jonka suojista erilaiset protestiäänet löysivät paikkansa. Tyylipuhdas populismi – ei siis fasismi tai rasismi – pitää sisällään sen, että jokin erityinen ottaa yhteisen samaistumiskohteen roolin. Soini pystyi olemaan oma katolinen itsensä, eli aika omintakeinen tyyppi, ja samaan aikaan tavisten ääni.

”Perusjätkä” ja myöhemmin ”peruspomo” innosti mukaan miehiä ja naisia, jotka näkivät politiikassa tarpeen muutokseen, samaistuivat Soiniin ja hänen teeseihinsä ja nauttivat kansanmielisestä, suomalaisuutta korostavasta hurmoksesta.

Populismia ja demokratiapolitiikkaa

Soini ammensi yhdysvaltalaisen populismin traditiosta. Siellä populistit olivat olleet juuri kahden valtapuolueen väliin kolmanneksi voimaksi nousevia puolueita ja liikehdintöjä.

Soini on usein verrannut itseään vasemmistoon ja korostanut oman puolueensa ja ajattelunsa paremmuutta. Hän laittoi puolueensa uuden eurooppalaisen oikeistopopulismin kontekstiin.

Eurooppalaisessa populismissa 1990–2000-luvun vaihde oli keskeistä aikaa. Tanskassa ja Alankomaissa maahanmuuttokriittinen oikeistopopulismi oli nousussa, Itävallassa se oli ollut jo jonkin aikaa. Italiassa oli omat erilaiset populisminsa, Silvio Berlusconi ja Lega Nord.

2000-luvun alussa Soinin yleisöosastokirjoituksissa Helsingin Sanomissa on viittauksia juuri Tanskaan ja Alankomaihin. Hän hyppäsi liikkuvaan junaan.

Vauhtia Soini sai demokratiapolitiikasta.

Vauhtia hän sai demokratiapolitiikasta. Jo 1990-luvun lopulla pohdittiin sitä, miten politiikkaan vaikuttaisi laskeva äänestysinto ja yhdistysten ja puolueiden, pohjoismaisen demokratian kulmakivien, kutistuvat jäsenmäärät. Vuonna 2001 ministeriöt saivat tehtäväkseen kehittää strategian kansalaisjärjestöille, ja hallituskaudella 2003–2007 oli käytössä kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma.

Soinin luontevuus pyöriä kansan parissa maakunnissa ja Tony Halmeen vastaava toiminta lähiöissä näyttivät mallia muille puolueille. Samaan aikaan ne tuottivat käsitystä siitä, mitä ”kansa” on. Ja mitä taas ei ole: eliittiä tai hyvin toimeentulevia kaupunkilaisia.

Tarkkaan määrittelemätön suomalaisuus oli aina Soinin perussuomalaisen populismin keskeistä sisältöä, mutta riittävän epämääräistä, jotta tarttumapintaa riitti.

Vuonna 2007 Soini sai buustin. Vaalirahakohu poiki kriittistä keskustelua perinteisten puolueiden roolista. Kun koettiin, että puolueet olivat kriisissä, perussuomalaiset saatettiin nähdä vastauksena. Ne toisivat uusia äänestäjiä ja toimijoita politiikkaan.

Vaalirahakohu poiki kriittistä keskustelua perinteisten puolueiden roolista.

Ongelmia ratkaistakseen hallitus kehitti demokratiapolitiikkaa, demokratian mittaamisen välineitä ja kuulemista. Vaikka demokratiapolitiikka saattoi juuri epäpolitisoida politiikkaa, kuten Kari Palonen kirjoitti vuonna 2009, se piti esillä sitä mitä piti ratkaista eli kriisiä tai demokratian toteutumisen ongelmia ja sitä kautta Soinin agendaa.

Pettymys perinteisiin puolueisiin kanavoitui perussuomalaisten suosioon vuoden 2011 jytkyvaaleissa. Näissä vaaleissa maahanmuuttokysymystä ei edes tarvinnut pitää pinnalla. Riitti, kun erottui muista puolueista.

Kausi oppositiossa vakautti

Soinin parhaita vetoja – oli se sitten suunniteltu juttu tai ei – oli jäädä jytkyn jälkeen oppositioon. Siitä tuli niskaan vähemmän kritiikkiä kuin mitä hallituksessa olosta olisi tullut. Populistipuolueet voivat pärjätä vallassa, mutta koalitiopuolueissa on vaikea olla ”tyytymättömyyspuolue”, kuten Soini perussuomalaisiaan kutsui.

Oppositiossa keskustan kanssa he saattoivat kerätä puoluetukia ja rahoittaa valtakunnallisen verkoston luomista. Tämä näkyy tänäkin keväänä kuntavaaleissa.

Tyytymättömyys lisääntyi vuoden 2015 vaaleihin mennessä, ja puolue pääsi lähes samoihin lukemiin kuin neljä vuotta aiemmin. Nyt oli aika mennä hallitukseen ja Soinin päästä haaveilemalleen ulkoministerin pallille.

Keitä persut ovat?

Kun puolueen julkikuva ja yhteinen nimittäjä on niin pitkään ollut Soini, se ei voi olla enää aivan sama puolue Soinin jälkeen. Jussi Halla-aho muuttaisi sitä näkyvästi maahanmuuttovastaiseen ja jopa rasistiseen suuntaan, kun taas Soinin linja olisi ainakin näennäisesti Jussi Niinistön ja Sampo Terhon takana. Profiilit ovat erilaisia.

Kuntavaalien läheisyys on hyvä hetki uusille nimille nousta esiin joko puoluejohtoon tai tukemaan tai vastustamaan kärkihahmoja. Jääkö Leena Meri ainoaksi ilmoittautuneeksi naisehdokkaaksi? Naisethan ovat pikemminkin puoluetta tukevia hahmoja perussuomalaisessa retoriikassa.

Naiset ovat pikemminkin puoluetta tukevia hahmoja perussuomalaisessa retoriikassa.

Tässä on nyt puolueelle mahdollisuus moninaisuuteen. Populismille on nimittäin mahdollista, että ollaan erilaisia kaikki mutta samalla silti ”perussuomalaisia”. Kiista johtajuudesta voi myös repiä puoluetta niin, että se heikkenee entisestään.

Koska profiilit ovat erilaisia, voidaan toki kysyä, kuka äänestää perussuomalaisia ennen vaaleja, jos ei tiedä millaiselle puolueelle ääni menee. Toisaalta kiista pitäisi puolueen esillä läpi vaalien ja niiden jälkeenkin. Soini pystyi poistumaan voittajana, ja puolue on valokeilassa eri tavoin kuin jos mitään jännitystä ei olisi.

Silmät tarkkana Suomessa

Oikeistopopulismi on noussut Euroopassa ja muuallakin, mutta jytkyn kautta perussuomalaiset olivat tämän nykyisen Donald Trumpin ja brexitin aallon ensimaininkeja. Miten perussuomalaisten käy, on varmasti kiinnostavaa muistakin oikeistopopulisteista ja niitä seuraavista tutkijoista.

Onko aallonhuippu saavutettu ja menetetty? Voiko laivaa kääntää? Luultavasti Eurooppa ja eurooppalaisen ja amerikkalaisen populismin tulevaisuus kytkeytyvät myös perussuomalaisiin, vaikka oikeistopopulismi ei olekaan samanlaista kaikkialla.

”Peruspomon” eläköityminen voi tuoda lisää vipinää – mihin suuntaan vain.

Mediatutkijoiden mukaan populistinen logiikka on samankaltaista kuin skandaalien logiikka: niillä on alku, kiehumispiste ja sitten ne tyyntyvät. Siihen nähden Soinin perussuomalaiset ovat olleet jo melko pitkäikäisiä. ”Peruspomon” eläköityminen voi tuoda lisää vipinää – mihin suuntaan vain. Missä on seuraava skandaali ja mihin se johtaa?

Soinin perintö ei ole määritelty sisällöllisesti tiiviisti. Se on pikemminkin populismia muotona ja logiikkana, jossa mukaan on nostettu erilaisia ryhmiä, monista Soinin omista ääneensanomattomista ja selvästi määritellyistä agendoista ja antipatioista huolimatta.

Siksi kiinnostavaa on, miten perusjätkät määritellään (tai jätetään määrittelemättä), kun puolueen johdossa on joku muu.

Dosentti, PhD Emilia Palonen on valtio-opin yliopistonlehtori (ma.) Helsingin yliopistossa. Palonen tutkii demokratian mahdollisuuksia, populismia, Eurooppaa ja kaupunkeja.