Monet länsimaiset armeijat ja puolustusvoimat ovat alkaneet ulkoistaa toimintojaan. Suomessakin Puolustusvoimat ovat keskittäneet yritysmaailmasta tuttua ”ydinosaamistaan” ulkoisten, kaupallisten toimijoiden hoidettavaksi.
Tässä Politiikasta-podcastissa keskustellaan siitä, miten monet etenkin länsimaiset armeijat ja puolustusvoimat ovat alkaneet ulkoistaa toimintojaan. Suomessakin Puolustusvoimat ovat tehneet yritysmaailmasta tuttua ”ydintekemiseen” keskittymistä määrittämällä osan huoltotoiminnoistaan ulkoisten, kaupallisten toimijoiden hoidettavaksi. Tavoitteena ovat tietenkin säästöt.
Ulkoisten ja kaupallisten turvallisuusyritysten kentällä on kirjoa: monessa maassa turvallisuusalan yritykset toimivat vapaina yrityksinä, jotka voivat olla riippuvaisia isoista julkisen vallan sopimuksista. Muualla, kuten esimerkiksi Suomessa, valtio saattaa yhä omistaa merkittävän osan yrityksistä, joille se on ulkoistanut esimerkiksi huoltoa tai koulutusta.
Tämä kenttä ei kuitenkaan ole kovin avoin muille kuin sen piirissä toimiville – ei aina edes tutkijoille. Siksi ei ole järkevää puhua valtion ja liiketoiminnan ”harmaasta alueesta”, vaan pikemminkin ”hiljaisesta alueesta”, kun liikesalaisuudet rajoittavat julkisen tiedon saantia.
Sotilaallisten toimintojen ulkoistaminen antaa myös mahdollisuuksia asevoimien käytölle tarkalleen ottaen kansallisten sotilasvoimien ulkopuolella. Tämä voi antaa erilaisia vapauksia ja mahdollisuuksia sotilaallisten operaatioiden toteuttamiselle epävirallisin sotilasvoimin.
Tässä suhteessa tunnetuimmaksi toimijaksi on viime vuosina noussut Venäjän niin kutsuttu Ryhmä Wagner, joka on palkkasoturiarmeijana kaupallinen toimija, mutta jonka silti nähdään suoremmin Kremlin suorassa ohjauksessa, valtiollisten sotilaallisten tavoitteiden jatkeena. Wagner toimii parhaillaan Ukrainan ulkopuolella myös esimerkiksi Lähi-idässä ja Afrikassa.
Tässä toukokuussa 2023 tallennetussa Politiikasta-podcastissa Politiikasta-lehden entinen vastaava päätoimittaja ja Turun yliopiston erikoistutkija Mikko Poutanen keskustelee Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkijan Mikko Räkköläisen kanssa näistä teemoista.
Kaupalliset turvallisuus- ja sotilasalan yritykset
Joskus mielenkiintoiset tutkimusaiheet sieppaavat tutkijan mukaansa. Gradusta lähtee rakentumaan väitöstyö, ja näin kävi myös Mikko Räkköläisen kohdalla, kun 2000-luvun alussa kaupalliset turvallisuus- ja sotilasalan yritykset saivat näkyvyyttä Yhdysvaltojen miehittäessä Irakin.
Yksityiset, kaupalliset turvallisuusyritykset toimivat sotilaallisen komentoketjun ulkopuolella, joskin usein armeijan rinnalla tarjoten sille ja siviilihallinnolle erilaisia palveluita, mutta samaan aikaan niillä oli oikeus käyttää tappavaa voimaa. Pahamaineista näkyvyyttä tulikin sen myötä, kun Blackwater-yhtiön turvallisuusjoukot surmasivat Bagdadissa 2007 irakilaisia siviilejä.
Yhdysvallat on kuitenkin poikkeus tässä suhteessa – monella muulla maalla ei ole laittaa peliin vastaavalla leveydellä yksityisiä turvallisuusjoukkoja. Muutoinkin taisteluroolit yhä varataan lähinnä vain ammattisotilaille. Esimerkiksi kun Naton rauhanturvaoperaatiossa Afganistanissa oli läsnä yksityisiä turvallisuusjoukkoja, nämä toimivat lähinnä taisteluroolien ulkopuolella hallinnollisissa, koulutus- tai huoltotehtävissä.
On ajateltu, että keskittymällä sotilaiden ”ydintekemiseen” on saavutettu säästöjä julkiseen talouteen. Samaan aikaan kuitenkin on epäselvää missä määrin ulkoistukset mahdollisesti heikentävät tai vahvistavat toimintavarmuutta.
Valtiollisen armeijan ja palkattujen ulkoisten asiantuntijoiden kohdalla on yhä selkeä raja sen suhteen, kuka voi lain puitteissa hyväksyttävästi käyttää tappavaa sotilaallista voimaa. Kuvia on näkynyt esimerkiksi Yhdysvaltain sotilaslennokkien käytössä, jossa lennokkia voi lentää alihankkijan siviili, mutta tappavan voiman käytön ”nappia” painaa aina sotilas. On merkittävästi eri asia ulkoistaa armeijan soppatykit jollekin firmalle kuin itse tykit.
Taisteluroolien läheisyydessä tapahtuva ulkoistaminen on kuitenkin ollut pitkään harvinaisempaa. Paljon arkisempaa viime vuosikymmeninä on ollut armeijan tai puolustusvoimien toimintojen ulkoistaminen osana varsin tavanomaista julkisen sektorin toimintojen ulkoistamista ja yksityistämistä. On ajateltu, että keskittymällä sotilaiden ”ydintekemiseen” on saavutettu säästöjä julkiseen talouteen. Samaan aikaan kuitenkin on epäselvää missä määrin ulkoistukset mahdollisesti heikentävät tai vahvistavat toimintavarmuutta.
Vaikka Nato-ajan Suomi satsaisikin lisää Puolustusvoimiin, tämä ulkoistamisen trendi tuskin on kääntymässä.
Yksityisarmeija Ryhmä Wagner
Tutkija Mikko Räkköläisestä on kehittynyt nopeasti eräs näkyvimmistä kaupallisten ja yksityisten sotilastoimijoiden ja palkkasotureiden, sekä erityisesti niin kutsutun Ryhmä Wagnerin, edesottamusten suomalaisista asiantuntijoista ja kommentaattoreista.
Oma lukunsa kaupallisten sotilaallisten toimijoiden kentässä onkin Venäjän valtion tukema, sekä sen siunauksella että ohjauksessa toimiva Ryhmä Wagner. Wagner syntyi todennäköisesti länsimaisten esimerkkien innoittamana: ajatuksena oli rakentaa Venäjällekin vapaammin toimiva yksityinen sotilaallinen yritys, joka mahdollistaisi muun muassa sekaantumisen erilaisiin konflikteihin epävirallisesti. Näin on toimittu esimerkiksi Syyrian sisällissodassa.
Wagnerin tapauksessa kyse on kuitenkin parhaimmillaankin vain nimellisesti tai virallisesti itsenäisestä toimijasta, sillä presidentti Vladimir Putinin Venäjällä valtiollinen intressi on myös Wagnerin intressi. Tämän intressin ulkopuolella tosin Wagner voi toimia vapaasti. Tämä on nostanut myös Wagnerin perustaneet ja sitä johtaneen Jevgeni Prigožinin yllättävän näkyvään asemaan.
Vaikka muutkin kaupalliset sotilastoimijat ovat kotimaisten hallitustensa kanssa läheisiä, Wagneria voidaan kuitenkin pitää erikoistapauksena. Eroa voi esimerkiksi kuvata sillä, että osana Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Wagner on toiminut Kremlinin vaatimuksien mukaisesti, kun taas sille itselleen rahakkaammat taistelutantereet lienevät esimerkiksi Afrikassa. Wagnerin kaltainen pienten joukkojen tehokas käyttäjä ei ole pärjännyt erityisen hyvin Ukrainan rintamalinjoilla. Onnekseen Wagner saa esimerkiksi täydentää rivejään venäläisistä vankiloista taisteluihin Ukrainassa, jotta se voi pitää kaikkein kokeneimmat joukkonsa Afrikassa.
Ryhmä Wagnerin ja sen läntisten vastaavien ryhmien toiminta osoittaa, että valtiot ovat etsineet erilaisia tapoja ulkoistaa sodankäyntiä ja käyttää aseellista valtaa tiukasti rajattujen valtiollisten konfliktien ulkopuolella. Nämä uudet toimijat eroavat historian palkka-armeijoista, joiden katsottiin jääneen historiaan epäluotettavina ja kalliina suhteessa kansallisvaltion omiin, asevelvollisuuteen pohjaaviin kansalaisarmeijoihin.
Vaikka muutkin kaupalliset sotilastoimijat ovat kotimaisten hallitustensa kanssa läheisiä, Wagneria voidaan kuitenkin pitää erikoistapauksena.
Tämä käsitys sai kovaa vahvistusta juhannusviikonloppuna 2023, kun Wagner järjesti äkillisen, aseellisen kapinan Prigožinin johdolla. Kapina ehti nousta ja hajota muutamassa päivässä, eikä sitä voitu käsitellä tässä toukokuun lopussa nauhoitetussa podcastissa. Niin ikään elokuussa 2023 raportoitu Prigožinin menehtyminen lento-onnettomuudessa tapahtui vasta nauhoituksen jälkeen.
Joka tapauksessa 1900-luvulla viimeistään tuntui siltä, että palkka-armeijat ja palkkasoturit olivat lain rajamailla toimivia pieniä sotilasjoukkoja, joiden moraalia pidettiin kyseenalaisena niin ryhmän kuin yksilönkin tasolla. Wagneria voisi esimerkiksi luonnehtia pikemminkin yksityisarmeijaksi, mutta sama luottamuspula on mitä ilmeisemmin ollut paikallaan myös sitä – tai ainakin sen johtajaa – kohtaan.
Tutkijan harrastaneisuutta
Politiikan tutkimuksen piirissä on myös mahdollista osoittaa tutkijan harrastaneisuutta muillakin, kuin vain omalla ”nimetyllä” tai ”virallisella” tieteenalalla. Siinä missä tutkijan mielenkiinto voi herätä ajankohtaisesta tapahtumasta, myös muut yhteiskunnalliset tekijät voivat herättää älyllistä uteliaisuutta ja halua perehtyä aiheeseen enemmän myös oman erikoisalueen ulkopuolella.
Räkköläinen on ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimustyön ja analyysien ohessa halunnut myös lukea jotain aivan muuta: hän on perehtynyt suomalaisen konservatiivisen poliittisen kentän uskonnolliskonservatiiviseen reunaan. Hän on Politiikasta-lehteen arvioinut muun muassa Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatkan ja teologian tohtorin, dosentti Juha Ahvion sekä Helsingin yliopiston dosentti Timo Eskolan kirjoja.
Samoin mielenkiintoa on herättänyt myös suomalainen pienpuoluekenttä, joka on koostaan huolimatta kovin eloisa. Räkköläinen kommentoi ainoana Politiikasta-lehden nuorten politiikan tutkijoiden eduskuntavaalien jälkilöylyissä pienpuoluekentän kuvioita. Vaikka esimerkiksi Eläinoikeuspuolue, Feministinen puolue, Suomen Kommunistinen puolue ja mahdollisesti myös Piraattipuolue voidaan yleistäen laskea pienpuoluekentän vasemmalle kallellaan olevaan laitaan, oikeistolaisten pienpuolueiden kentässä on tapahtunut paljon.
Erityisesti koronapandemiaan liittynyt rokotekriittisyys löysi täältä otollisen maaperän. Vaikka useat oikeistolaiset pienpuolueet muodostivat vaaliliiton kevään 2023 eduskuntavaaleihin, ne eivät kuitenkaan ole onnistuneet nostamaan yhteistä kannatustaan. Ano Turtiaisenkin edustama pienpuolue Valta Kuuluu Kansalle (VKK) putosi eduskunnasta. Oikeistolaisessa pienpuoluekentässä vaikuttaisi kuitenkin olevan voimakasta vakaumusta oman aatteen puolesta.
Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten vaikutuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.
Mikko Poutanen on erikoistutkija Turun yliopistossa, joka toimi Politiikasta-lehden vastaavana päätoimittajana 2019–23.
Politiikasta-podcastien tekninen toimittaja on toimituskunnan jäsen Timo Uotinen.
Artikkelikuva: Thorsten Frenzel / Pixabay
