Huiman suosion saavuttanut mobiilipeli Pokémon Go on ilmiö, joka heijastelee uudenlaisia eriarvoisuuden ongelmia. Informaatioyhteiskunnan kehittymisen myötä on syntynyt uusia sosiaalisen eriarvoistumisen muotoja, kuten digitaalinen eriarvoisuus.
Tutkimusten mukaan yksilöiden digitaalinen pääoma – verkonkäyttötaidot, -asenteet ja suotuisa ympäristö – vaikuttaa merkittävästi heidän toimintamahdollisuuksiinsa yhteiskunnassa.
Digitaalinen pääoma on yhteydessä niin opintomenestykseen, työelämässä pärjäämiseen kuin aktiivisena kansalaisena toimimiseenkin. Sama pääoma kasvattaa menestyviä ”Pokémon-kouluttajia” eli parhaita pelaajia.
Kaikki kerätään, kaikki kerätään
Pokémon Go -sovellusta mainostetaan ilmaisena pelinä, jollainen se teoriassa onkin. Käytännössä peli vaatii käyttäjältään älypuhelimen tai tabletin ja nopeahkon verkkoyhteyden.
Pokéfanit, joilla ei näihin ole varaa, jäävät automaattisesti pelaamisen riemun ulkopuolelle. Myöskään innokkaat pelaajat, jotka asuvat hyvän mobiiliverkon ulkopuolella, eivät pääse pelistä juuri nauttimaan.
Ympäristöllä on pelissä menestymisen kannalta valtava merkitys.
Pelikokemuskaan ei välttämättä ole yhtä riemukas kaikille, sillä ympäristöllä on pelissä menestymisen kannalta valtava merkitys. Pelissä Pokémoneja ilmestyy huomattavasti enemmän tiiviisti asutuille kaupunkialueille kuin maaseudulle.
Se tekee pelissä etenemisestä turhauttavan hidasta keskusta-alueiden ulkopuolella. Kaupunkialueen ulkopuolella Pokémon-maailma on aivan yhtä harvaan asutettu kuin reaalimaailmakin.
Toinen toistaan opettaa
Pokémon Go -pelissä on kaksi tärkeää vuorovaikutuksellista ominaisuutta, pokéstopit ja gymit eli Pokémon-salit. Pokéstopeilta pelaajat saavat pokémonien keräämiseen ja niillä taistelemiseen tarvittavia varusteita.
Saleilla pelaajat taas ottelevat keräämillään ja kehittämillään Pokémoneilla toisten pelaajien Pokémoneja vastaan. Juuri salit ja stopit ovat niitä paikkoja, joihin pokéfanit kokoontuvat ja joilla he useimmiten tutustuvat toisiinsa.
Pókestopit ja -salit on sijoitettu Nianticin aikaisemmin julkaiseman pelin, Ingressin, pelaajien kartalle merkitsemien tärkeiden nähtävyyksien tai maamerkkien paikalle. Ingressin pelaajia ja nähtävyyksiä on huomattavasti enemmän kaupungeissa kuin maalla.
Näin pokéstoppien ja -gymien vähäisyys on jättänyt monet kaupunkialueen ulkopuolella asuvat pelaajat kouluttamaan Pokémoneitaan täysin ilman muilta pelaajilta saatavaa tukea.
Kaupunkialueen ulkopuolella Pokémon-maailma on yhtä harvaan asutettu kuin reaalimaailmakin.
Itse aloitin Pokémon Go -urani pienessä länsisuomalaisessa kunnassa, josta löytyi kolme pokéstopia eikä yhtäkään salia. Helsingin keskustassa taas pokéstoppeja on käytännössä joka kadunkulmassa ja salejakin muutaman korttelin välein.
Ero sekä pelaajien että erityisesti ympäristössä olevien Pokémonien määrässä oli huikea. Maaseudulla kolmen Pokémonin keräämiseksi täytyi kävellä kuuden kilometrin lenkki, kun pääkaupungin keskustassa kolme Pokémonia pyydystää helposti paikallaan istuskellen viidessä minuutissa.
Pokémon Go on erittäin hyvä ja koukuttava peli, jossa voi menestyä. Siihen vain tarvitaan sopivat laitteet ja tiiviisti asuttu alue, jossa välimatkat ovat lyhyet ja josta löytyy mielellään suojateiden yhdistämiä kävelyteitä.
Me yhdessä voitetaan
Pokémon Go -sovellusta voi toki pelata vain keräilemällä harvoin ilmestyviä villejä Pokémoneja. Parhaaksi kouluttajaksi ei tällä tavoin pelaamalla koskaan kuitenkaan nouse.
Pelin edetessä ja pelaajan kerryttäessä pisteitään pokéstopeilla ja saleilla pelaajan taso nousee. Mitä korkeammalla tasolla pelaaja on, sitä vahvempia Pokémoneja hän voi kerätä ja sitä taitavampia taistelijoita hänen Pokémoneistaan tulee.
Pelissä menestymisen lumipalloefekti on ilmeinen. Jo alkuun oikeassa ympäristössä olevat pelaajat nostavat tasoaan nopeasti, keräävät vahvempia Pokémoneja ja menestyvät saleilla käytävissä taisteluissa. Tämän seurauksena hitaammin kehittyvillä pelaajilla tason nostamisesta tulee entistä vaikeampaa.
Pelivalmistajalla ei ole velvollisuutta luoda pelaajille tasavertaisia mahdollisuuksia menestyä.
Pokémon Gon pelaaminen ei ole yleinen ihmisoikeus, eikä sen tarvitsekaan olla. Pelivalmistajalla ei ole mitään velvollisuutta luoda kaikille pelaajille tasavertaisia mahdollisuuksia menestyä pelissä.
Peli kuitenkin tuo hyvin konkreettisesti esiin digitaalisen eriarvoisuuden toimintamekanismin ja heijastelee sen mahdollisia seurauksia yhteiskunnassa. Ja toisin kuin Pokémon-maailmassa, meillä on velvollisuus puuttua näihin ongelmiin.
Mari Marttila on politiikan tutkimuksen jatko-opiskelija ja töissä politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa. Marttila käsittelee väitöskirjassaan digitaalista eriarvoisuutta ja sen vaikutusta demokratian toteutumiseen digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Huomasin vähän samaa efektiä, kun pelasin World of Tanksia vanhalla markettiläppärillä. Lähitaisteluissa tuli aina turpaan, kun kone ei jaksanut pyörittää grafiikkaa tarpeeksi nopeasti. Jouduin kehittämään taktiikan, jossa toimin vain tiedustelijana ja koetin piileskellä niin ettei viholliset näe tankkiani, mutta siinä ei paljon pisteitä herunut. Välillä tuli muilta pelaajilta kommenttia että miksi edes pelaat, jos ei sulla ole kunnon konetta.
Gymejä ja pokestoppeja voi pyytää omalle asuinalueelleen: http://www.cnet.com/how-to/how-to-request-new-pokestops-and-gyms-in-pokemon-go/
Ja lienee missä tahansa fyysisen maailman harrastuksessa niin, että mahdollisuudet on yleensä maalla heikommat tai vähintään hankalammin järjestettävät kuin suurissa kaupungeissa.