Populistit Narkissoksen jäljillä

Lukuaika: 6 min. 

Erich Frommin määrittelemä ryhmänarsismi tarjoaa kiinnostavan tulkinnan nykypolitiikan merkityksistä ja kehityksestä.

Sosiaalipsykologian ja radikaalihumanismin edelläkävijä Erich Fromm (1900–1980) nousi Yhdysvaltojen kirjalistoille, kun Donald Trump valittiin liittovaltion presidentiksi. Erityisesti hänen teoksensa Pako vapaudesta (1941) herätti suurta kiinnostusta. Autoritäärisen luonteen analyysi ja idea ahdistavan vapauden joukkopaosta tuntuivat sointuvan hyvin vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen.

Niin tärkeä teos kuin Pako vapaudesta onkin, sitäkin osuvampaa ajankohtaisanalyysia Fromm tarjoilee kirjassaan Hyvän ja pahan välillä (1964). Tässä teoksessa hän esittelee ajatuksen ryhmänarsismista, joka ilmiönä on noussut keskusteluihin esimerkiksi brexit-tuloksen selittäjänä. Kollektiivisen narsismin analysoijat ovat kuitenkin unohtaneet mainita lähdeluetteloissaan Frommin tutkimukset, vaikka hän on ehdoton pioneeri tämän yhteiskunnallisen ilmiön tutkimisessa.

Narsistinen maailmankuva

Frankfurtin koulukunta esitti 1930-luvulla merkittävän analyysin autoritäärisestä luonteesta ja sen yhteydestä fasismiin. Nykyteoreetikot näkevät näissä tutkimuksissa suoran yhteyden viime vuosina nousseeseen populismin aaltoon.

Vaikka vallitsevassa ajassa on ilmiselviä autoritäärisiä piirteitä, se ei ole kuitenkaan osuvin kuvaus nykyhetkessä. Autoritäärinen luonne haluaa sadomasokistisesti alistua vallalle, mutta samalla myös alistaa alempiarvoisiaan. Tilanne vaikuttaa siihen, kumman roolin tällaisen luonteen omaava henkilö ottaa.

Frommin analyysin mukaan narsisti sen sijaan ihailee itseään kaikkein suurimpana ja kauneimpana. Hänellä ei ole varsinaisesti tarvetta alistaa muita niin kauan kuin nämä ymmärtävät, että narsisti on kaiken keskiössä.

Fromm painottaa, että narsismia esiintyy eri muodoissa. Esimerkiksi primaarinarsismin vaiheessa lapsi ei ole vielä kehittynyt tunnistamaan ulkomaailmaa itsestään erillisenä. Tilanne on toinen mielisairaan ihmisen kohdalla, koska tällaisessa narsismin muodossa todellisuus ei enää välity realistisena.

Linnoittautuminen tekee narsistin entistä pelokkaammaksi, ja käytännössä jokaisesta muusta tulee potentiaalinen vihollinen.

Narsisti uskoo, että ulkomaailma ei voi häntä haavoittaa. Tämän seurauksena narsisti kuvittelee, ettei hänen voimillaan ole rajoja tai himoillaan rajoituksia: ”niinpä he makaavat lukemattomien naisten kanssa, tappavat lukemattomia ihmisiä, rakentavat linnoja kaikkialle”, Fromm toteaa Hyvän ja pahan välillä -teoksessa.

Mitä enemmän narsisti pyrkii olemaan kuin jumala, sitä eristäytyneemmäksi hän käy. Tämä linnoittautuminen puolestaan tekee hänet entistä pelokkaammaksi, ja käytännössä jokaisesta muusta tulee potentiaalinen vihollinen. Pelko puolestaan pyritään päihittämään lisäämällä aina vain enemmän valtaa ja suhtautumalla entistä säälimättömämmin muihin.

Maailman mahtavat narsistit

Fromm katsoo, että historiassa lukuisat hallitsijat ovat täyttäneet narsistien tunnusmerkit. Hänen mukaansa vainoharhainen vallan haaliminen on kuin Rooman keisarien hulluutta, jossa todellisuus pyritään pakottamaan yksilön omien narsististen mielikuvien mukaiseksi. Jokaisen on myönnettävä, että juuri keisari on kaikkein suurin ja voimakkain ihminen – tai oikeastaan jumala ihmisten joukossa.

Narsistit inhoavat arvostelua. Tällainen ihminen vastaa arvosteluun tyypillisesti suuttumalla tai masentumalla tai kieltämällä koko arvostelun pätevyyden. Mitä narsistisempi ihminen on, sitä vähemmän hän hyväksyy toisten arvostelua tai myöntää epäonnistuneensa.

Frommin mukaan narsismin vaarallisin puoli onkin järkiperäisen arvioinnin vääristyminen. Toki monet narsistit antavat tekemilleen arvioille järkeviltä kuulostavia perusteita, mutta ne ovat aina enemmän tai vähemmän petollisia, vaikka yksilö itse uskoisikin niihin täysin.

Ihminen, jonka itseihailulla ja omahyväisyydellä ei ole rajoja, hakee tunnustusta muilta. Frommin esimerkki tällaisesta on julkimo, joka ruokkii narsistista maailmankuvaansa hankkimalla miljoonien ihmisten ihailun puolelleen.

Pohjimmiltaan narsisti pyrkii näin muuttamaan todellisuutta vastaamaan omia kuvitelmiaan. Menestys poistaa mahdolliset kalvavat epäilyt ja tuo varmuuden tilalle. Sosiaalinen media näyttäisi olevan tässä suhteessa erinomainen alusta narsisteille.

Ryhmässä mielipuolisuus tiivistyy

Narsistin itseihailu voi ulottua myös ihonrajojen ulkopuolelle. Tällöin narsisti ylistää kaikkea mikä liittyy häneen itseensä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi hänen romanttisen rakkautensa kohdetta, koska tämä on nimenomaan hänen rakkautensa kohde. Kun ulkopuolinen objekti tulee tällä tavoin osaksi narsistia, se alkaa saada erinomaisia ominaisuuksia.

Edellisen pohjalta Fromm juontaa omaperäisimmän oivalluksensa: yksilöllinen narsismi voi muuntua myös joukkonarsismiksi, jolloin esimerkiksi yksilön edustama uskonto, poliittinen aate tai kansallisuus muuttuu narsistisen intohimon kohteeksi.

Tässäkin tapauksessa kaikki ulkopuolinen näyttäytyy arvottomampana, vaarallisempana ja moraalittomampana. Oma yhteisö on Jumalan valitsema ja oikeamielisyyden tyyssija.

Ryhmänarsismilla on selkeä reaalipoliittinen seuraus.

Ryhmänarsismilla on selkeä reaalipoliittinen seuraus: sellainen yhteisö, joka ei kykene tai halua huolehtia asianmukaisesti jäsentensä perushyvinvoinnista, tarjoaa jäsenilleen narsistista tyydytystä, jotta tyytymättömyys omaan elämään pysyisi aisoissa. Taloudellisesti huono-osaiset saavat narsistista tyydytystä siitä ylpeydestä, jota heille tarjotaan ylistämällä oman yhteisön mahtavuutta ja menestystä. Vaikka ihmisen omat lahjat ja lähtökohdat eivät olisi kadehdittavia, hän kokee olevansa tärkeä ollessaan osa maailman ihailtavampaa ryhmää.

Jos joku yksilö menisi väittämään, että hän yksin on maailman älykkäin, kaunein ja ihailtavin ihminen, ja kaikki muut ovat likaisia, tyhmiä ja mielisairaita, tällaisen ihmisen narsistinen luonne olisi helppo osoittaa. Tilanne on kuitenkin vaikeampi hahmottaa silloin, kun vastaava väite kohdistetaan kokonaiseen kansakuntaan.

Toki ulkopuolelta tätä voidaan kritisoida (koska kaikkia muita kansakuntia halveksutaan), mutta narsistisen asenteen jakavat kokevat olevansa imarreltuja ja järkeviä, koska muut ympärillä ovat samaa mieltä. Muu maailma ei vain ymmärrä heidän erinomaisuuttaan.

Arjalaisista brexitiin ja Amerikan suuruuteen

Fromm nostaa joukkonarsismin esimerkeiksi roturasismin Saksassa ja Etelä-Amerikassa. Paisunut omakuva vaikkapa omasta arjalaisesta erinomaisuudesta vaatii, että oma ryhmä on kuvitellusti ylempiarvoinen kuin verrokit. Vastaavia piirteitä esiintyy myös uskontokunnissa.

Fromm myöntää, että esimerkiksi katolilainen kirkko on vuosisatojen ajan edistänyt hyviäkin asioita, mutta se on samalla ruokkinut myös patologista narsismia. Ajatus siitä, että paavi on Kristuksen sijainen ja kirkko on ainoa pelastuksen lähde, voimistaa ryhmänarsismia.

Siinä missä Jumalan idean pitäisi johtaa inhimilliseen nöyryyteen, siitä ammennetaan narsistista voimaa. Tätä tapahtuu Frommin mukaan kaikessa uskonnollisessa fundamentalismissa. Narsismin olemus tiivistyy oman aseman yliarvioinnissa ja kaikkiin eri mieltä oleviin kohdistuvassa vihassa.

Narsismin olemus tiivistyy oman aseman yliarvioinnissa ja kaikkiin eri mieltä oleviin kohdistuvassa vihassa.

Omaan oppiin kohdistuva arvostelu tarkoittaa vihamielistä hyökkäystä narsistia kohtaan, ja ulkopuolisiin kohdistuva arvostelu puolestaan totuuden äärelle palaamista. Sama periaate ulottuu myös politiikan kentälle.

Nykyään Britanniassa halutaan puolustaa omia etuja irtoamalla Euroopan unionista. Vastaavasti Yhdysvalloissa pyritään tekemään liittovaltiosta jälleen kaikkein suurin. Suomessakin on pienemmässä mittakaavassa kuultavissa vastaavanlaisia ääniä.

Ajatus vaikkapa rajojen sulkemisesta – vaikka tämän vaatijat harvoin selittävät, mitä rajojen sulkeminen tarkoittaa – tai kehitysavun leikkaaminen vetoamalla oman maan kansalaisten etuun ovat oireita jaetusta narsismista. Toisaalta viimeaikainen keskustelu työttömyysturvan aktivointimallista, jossa tietyn kansalaisryhmän oikeuksiin puututaan kansalaisten edun nimissä, on tietyn yhteiskunnallisen ryhmän joukkonarsismia.

Joukkonarsismin patologiassa ydin on joka tapauksessa kaikkialla sama: objektiivisuuden ja järjellisen arvioinnin puute.

Sisältö vaihtelee, ydin säilyy

Frommin omana aikana selkeimmät poliittiset kamppailut käytiin kommunismin ja kapitalismin välillä. Näiden molempien piirissä esiintyi intohimoista uskoa oman järjestelmän ylivertaisuuteen ja vastakkaisen puolen viheliäisyyteen. Kumpikin pyrki esiintymään ihmisen kuvana, vaikka kyse oli psykologisesti ottaen oman narsismin puolustamisesta ja ruokkimisesta.

Vaikka Hyvän ja pahan välillä on jo yli 50 vuotta vanha kirja, siinä esitetty analyysi osoittaa, että esimerkiksi puhe totuudenjälkeisestä ajasta ei sisällä varsinaisesti mitään uutta. Vuosikymmenten ajan ihmisjoukot ovat vahvistaneet omia käsityksiään todellisuudesta sellaisilla tavoilla, joiden suhteen faktatiedolla ei ole erityisen suurta väliä.

Niin puoli vuosisataa sitten kuin nykyisellä poliittisella aikakaudellakin tunteisiin vetoaminen on tapa hankkia suosiota. Tietenkin yhä edelleen narratiiveihin sisällytetään totuuden pirstaleita, mutta esitys saa olla pullollaan karkeitakin virheellisyyksiä, kunhan kokonaistarina on vetoava.

Joukkonarsismin merkittävin taustatekijä on pelko, jota pyritään puolustamaan vihalla.

Joukkonarsismin merkittävin taustatekijä on pelko, jota pyritään puolustamaan vihalla. Mikäli narsismia haavoitetaan, se parannetaan murskaamalla loukkaaja ja siten loukkaus ikään kuin mitätöidään. Tällainen narsisti voi olla suuri taloudellisella tai väkivaltaisella mittapuulla, mutta harvoin humanistisen katsannon puitteissa: ”Puolihullu johtaja on usein menestyksekkäin, kunnes hänen objektiivisen arvostelukyvyn puutteensa, hänen raivoreaktionsa mistä tahansa takaiskusta ja hänen tarpeensa pitää yllä kuvaa kaikkivaltiudestaan saattavat hänet tekemään erehdyksiä, jotka johtavat hänen tuhoonsa”, Fromm kirjoittaa.

Kaukana itserakkaudesta

Fromm on erittäin tarkka sen suhteen, että hän ei koskaan käytä itserakkautta narsismin synonyymina. Ihminen voi rakastaa itseään, mutta tämä tapa suhtautua omaan itseen poikkeaa täysin narsistin tavasta.

Itserakkaus voi kasvaa ja kehittyä ainoastaan avoimessa suhteessa itseen ja ympäröivään todellisuuteen. Narsismi puolestaan on tulosta kyvyttömyydestä olla produktiivisessa suhteessa ulkomaailmaan.

Myöskään itseihailua ei pidä sekoittaa narsismin kanssa. Ihminen voi olla ylpeä omasta työstään ja saavutuksistaan ilman, että hän olisi vaikean persoonallisuushäiriön raastama.

Frommin kuvailemassa patologisessa narsismissa ei puolestaan ole kyse ihmisen tekemistä tai tuottamista asioista, vaan ennen kaikkea hänen omistamistaan asioista. Näiden yhteisöllisesti jaettujen taipumusten eroa Fromm käsittelee tarkemmin teoksessaan Olla vai omistaa? (1976).

Narsismin vastavoima on Frommin mukaan humanismi, joka tunnustaa ihmisrodun yhdeksi.

Narsismin vastavoima onkin Frommin mukaan humanismi, joka tunnustaa ihmisrodun yhdeksi. Jokainen ihminen edustaa ihmisyyttä ja koko ihmiskuntaa.

Ei ole etuoikeutettuja ryhmiä, jotka voisivat julistaa omaa erinomaisuuttaan esimerkiksi taloudellisten omistustensa pohjalta. Narsismi, niin ryhmän kuin yksilönkin, haastaa tämän käsityksen. Sen pysäyttäminen on Frommin mukaan ratkaiseva kysymys kukaties jopa koko ihmiskunnan kohtalon suhteen.

Ihmisen päämäärä onkin lopulta ylittää oma narsisminsa ja irtautua harhaisesta omakuvastaan. Tämä on henkisen kehityksen korkein tavoite. Tällöin yksilö voi tuntea itsensä maailmankansalaiseksi ja osalliseksi koko ihmiskunnasta.

Tämän ihanteen laajamittainen toteutuminen vaatii niin sosiaalisia, taloudellisia kuin poliittisia muutoksia. Frommin sanoin se on ”mahdollista vain sikäli kuin lukuisat kansat, lopulta kaikki, tulevat yksimielisiksi ja ovat valmiit vähentämään kansallista suvereenisuuttaan ihmiskunnan suvereenisuuden hyväksi, eivät ainoastaan poliittisissa vaan myös tunteenomaisissa realiteeteissa.” Tällaisesta kehityksestä sekä yksilöt että yhteisöt voisivat olla ylpeitä.

Kaikki lainaukset ovat Erich Frommin teoksesta Hyvän ja pahan välillä (1964/1967), suom. Liisa Korhonen, Helsinki: Kirjayhtymä.

Kirjoitus on osa Klassikot ajankohtaiskeskustelussa -sarjaa.

YTT Jarno Hietalahti työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopistossa Koneen Säätiön rahoittamassa Utopia metodina -hankkeessa. Hän on erikoistunut Erich Frommin ajatteluun ja huumorin filosofiaan. YTT, dosentti Olli-Pekka Moisio työskentelee yliopiston lehtorina Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksessa ja Koneen Säätiön rahoittamassa Utopia metodina -hankkeessa. Hän on tutkinut Frankfurtin koulun kriittistä teoriaa, Karl Marxia ja kriittistä pedagogiikkaa.

Lisää aiheesta

2 Comments

  1. Ove Stenmark 14.3.2018 at 16:40

    Psykoanalyyttisesti katsoen patologinen narsismi on aikaisen kiintymyksen häiriötilan seuraus. Narsisteille todellisuuden kolmijako ei avaudu siinä muodossa, että subjekti, objekti ja subjektin kuvaus objektista ovat eri asioita. Narsistit kärsivät suoratajunnasta, jossa oma tulkinta on fakta. Näin ollen todellisuudentajun puute on heille harvinaisen kirkas oivallus yksityisesti, mutta epävarmuudentekijä julkisesti, koska paljastetut oletukset ovat aina kyseenalaistettavissa. Narsistit eivät siksi yleensä kelpaa ajattelioiksi, vaan hakeutuvat mielellään tunteita herättäviin tehtäviin, joissa pystyvät manipuloimaan regressioon taipuvaiset yksilöt oman ihailun joukkioksi suuntaamalla vihaa ja kateutta osoitettua vastaryhmää kohtaan.

    Sairaan narsismin polittisina ilmentyminä voidaan pitää kaikki ideologiset suuntaukset. Feminismi, kommunismi ja kansallissosialismi edustavat joukkoregressiota ja vihaa. Markkina ja kaupankäynti edustavat käytäntöä, eikä ideologiaa, mutta narsistin kateus haluaa rajoittaa tämän käytännön omalle alhaiselle tasolleen. Persoonaton kunnioitus kanssakäymisessä kun on yhtä vieras käsite kuin henkilökohtainen kunnioittaminen narsistin maailmassa.

  2. Heikki Pulkkinen 25.5.2018 at 12:14

    Tuossa mentiin taas nimittelyn ja suvaitsemattomuuden tielle sen sijaan, että myönnettäisiin joillakin olevan erilaiset mielipiteet kuin liberaalieliitillä.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*