Radikaalidemokratiaa Helsingin Maunulassa

Uuden Maunula-talon asukaslähtöisen suunnittelun mallissa asukkaat eivät olleet mukana osallistettuina, vaan suunnittelivat itse, miten he osallistuvat ja vaikuttavat. Keitä asukkaat kuitenkin ovat, miten niin epämääräisestä ryhmästä voi tulla moninainen edustettava ”me”, ja mitä koko pitkä prosessi opetti politiikan tutkijalle radikaalidemokraattisesta lähidemokratiasta?

Maunula-talossa kirjasto, työväenopisto ja nuorisotalo toimivat suunnitelmien mukaan ”saumattomasti saumattomassa tilassa”. Talon suunnittelu oli erityinen prosessi ja esimerkki siitä, miten kaupungissa osallisuus ja lähidemokratia voisivat uudistua. Sen toimintaa, tiloja ja kesällä 2017 kunnostettavaa pihaa suunnittelivat asukkaat tasaveroisina virastojen kanssa. Se on ollut paljon näkyvillä myös mediassa.

Otsikoita myöten on kerrottu, kuinka asukkaat ovat olleet mukana suunnittelussa ja että se on ollut käänteentekevää prosessille. Taloon on saatu kaupunkilaisten toivoma kahvila, jossa työttömät nuoret pääsevät opiskelemaan ja harjoittelemaan. Haastateltavina ovat olleet nämä nuoret, nuorisotalon johtaja ja arkkitehti. Pahastuttu on siitä, että talossa on ”tyttöjen huone”, jonka nuorisotalon nuoret ovat itse sinne suunnitelleet.

Asukkaat eivät olleet mukana osallistettuina, vaan suunnittelivat itse, miten he osallistuvat ja vaikuttavat.

Asukkaat eivät olleet mukana osallistettuina, vaan suunnittelivat itse, miten he osallistuvat ja vaikuttavat. Tämän esille tuominen ei ole helppoa. Keitä asukkaat ovat, miten niin epämääräisestä ryhmästä voi tulla moninainen edustettava ”me”, ja mitä koko pitkä prosessi opetti politiikan tutkijalle radikaalidemokraattisesta lähidemokratiasta?

Uusi suunnittelufilosofia

Asukkaat – siis me, moninainen joukko Maunulan ja sen naapurikaupunginosien väkeä – ovat suunnitelleet taloa neljä vuotta. Tekemämme asukaslähtöisen suunnittelun mallit on visualisoitu ja ne löytyvät Maunula-talon ja Maunulan demokratiahankkeen sivuilta.

Maunulan demokratiahanke syntyi syksyllä 2012 demokratiapilottiehdotuksena: vastauksena kaupunginjohtajan kutsuun, jossa pyydettiin asukkailta ehdotuksia erilaisiksi lähidemokratian muodoiksi. Maunulan alueen eri ryhmät kokoontuivat ja valitsivat ehdotuksen, jossa haettiin demokratiatiloja Maunulaan.

Keväällä 2013 yhtenä kymmenestä alueellisesta demokratiapilotista Maunulan demokratiahanke kutsui asukkaat joka kotiin lähetetyllä tiedotteella mukaan suunnittelemaan ”demokratiatiloja”. Paikalle saapui yli 70 asukasta.

Tavoitteiksi valittiin Asukastalo Saunabaarin alakerran saaminen asukaslähtöiseen käyttöön ja Maunula-talon suunnittelussa ”uiminen virkamiesten liiveihin”. Minut valittiin yhdessä Kati Peiposen, toisen uuden maunulalaisen kanssa edustamaan asukkaita ja etsimään tavat, joilla päästä mukaan Maunula-talon suunnitteluun tasavertaisina virkamiesten rinnalle. Tukenamme oli kaupunginjohtajan mandaatti.

Asukkaiden näkökulmasta kesti pitkään, pari kuukautta, ennen kun virkamiesten pöytiin päästiin, mutta silloin päästiin suoraan Rakennusvirastoon. Vuodessa pääsimme mukaan suunnitteluun, mutta kaupungin näkökulmasta nopeakin prosessi jatkui vielä monta vuotta. Maunulan demokratiahankkeen sivut avattiin heti vuoden 2013 alussa saatavissa olleelle avoimelle alustalle, ja prosessia voi tutkia siellä alusta loppuun.

Arkkitehti tapasi asukkaita piirtämättä viivaakaan ja legoja käytettiin suunnittelussa. Rakennuslehti haastatteli minua, asukasedustajaakin. Se kertoi mitä vallankumouksellista tapahtui: 

”Tämä edustaa uutta suunnittelufilosofiaa. Meillä oli suunnittelun aikana viitisen työpajaa, jotka pidettiin 1980-luvulla kehitetyllä rolestorming-menetelmällä. Siinä asukasosallistujilla on kuviteltu identiteetti, he astuvat toisen ihmisen rooliin ja ideoivat siltä pohjalta”, rakennuksen pääsuunnittelija, arkkitehti Mikko Summanen K2S Oy:stä kuvaa prosessia.

Lukija ei välttämättä arvaa, että tässä juuri asukkaat olivat ”me” – nimenomaan asukkaat suunnittelivat ja vetivät työpajat, toivat sinne legot ja ikään kuin kutsuivat arkkitehdit sinne, toki keskusteltuaan heidän kanssaan tilaisuudesta.

Raja-aidat arkkitehtien, kaupungin työntekijöiden, virastojen ja asukkaiden välillä murenivat monta kertaa.

Minulla oli taustaa yhteissuunnittelusta ja yhteisötaiteesta arkkitehtien ja suunnittelijoiden parista vuoden mittaisesta Bauhaus Kolleg -ohjelmasta Dessausta Saksasta. Maunulalainen, silloin Aalto-yliopistossa työskennellyt demokratiatutkijakollega Jonna Kangasoja oli suunnittelemassa mukanamme työpajaa ja toi Bostonista joukon erilaisia roolityökaluja, joita testasimme eri ryhmissä.

Virastojen väkikin kutsuttiin. Eri roolien ottamisen lisäksi keskusteltiin esimerkiksi siitä, millainen talo olisi ihanne- ja inhokkitapauksissa. Raja-aidat arkkitehtien, kaupungin työntekijöiden, virastojen ja asukkaiden välillä murenivat monta kertaa.

Neljän vuoden työ

Mukana eri työpajoissa oli jatkuvasti uusia ja jo tuttuja kasvoja. Suunnittelussa todella syntyi ainakin silloin tällöin ja jollain tasolla pidempäänkin moniääninen, vaihtuvainen mutta yhteen hiileen puhaltava ”me”.

Maunula-talon suunnittelun perusteet tulivat erilaisten näkökulmien summasta. Kaikki osanottajat pääsivät ja joutuivatkin keskustelemaan, sillä usein noin kolmenkymmenen hengen tilaisuudet jaettiin alkuinfon ja keskustelun jälkeen neljään työpajaan, jotka vuorostaan työskentelivät pareittain tai kolmen ryhmissä. Loppukeskustelussa kerättiin työpajoista palaute ja suunniteltiin seuraava askel – usein seuraavan ison työpajan teema. 

Foorumeiden välillä asukkaat tapasivat toisiaan, tiettyjä virkamiehiä ja arkkitehtejä myös asukastapaamisissa.

”Virkamiespalavereista” tuli raskas nakki. Sen jälkeen kun kaupungin virastojen väliset neuvottelut avattiin asukasedustajille, niitä riitti kiivaimmillaan monta kertaa viikossa. Kokouksissa käyminen oli kuitenkin myös palkitsevaa: ymmärrän paremmin, miten kaupunki toimii ja millaisia erilaisia toimintakulttuureita eri virastoissa on.  Tutustuin myös virkamiehiin, joiden kanssa yhdessä muokkasimme paremmaksi nykyisiä käytäntöjä.

Neuvottelulla ja erimielisyyden käsittelyllä ollaan päästy parempiin tuloksiin.

Palaverit eivät aina olleet helppoja tai samanmielisiä, mikä on hyvä asia: neuvottelulla ja erimielisyyden käsittelyllä ollaan päästy parempiin tuloksiin. Lisäksi joka kerta saatoin edustaa asukkaita: tuoda esiin heiltä kuulemiani tai keskustelujen perusteella olettamiani toiveita tai paremman tiedon puutteessa omia päätelmiäni asukkaana.

Asukastilaisuudet ja virastoyhteistyö haukkasivat ajastani paljon ja se alkoi tuntua, kun palasin äitiyslomalta töihin. Joskus myös kokoustaminen ja siinä ohessa asukastoiminnan järjestäminen oli niin rankkaa, että toivoin työnohjausta. Tiedotustiimin asukasjäsenet olivat aktiiveja muutenkin, mutta strategiaryhmään, josta oli tullut suunnittelun keskipiste, sain sentään neuvoteltua mukaan enemmän asukasedustajia.

Viimeistään tässä kohtaa herää kysymys: miksi tämä muisteleminen on tärkeää politiikan tutkimukselle? Koska se uudistaa käsitystämme lähidemokratiasta ja edustamisesta.

Kuinka edustaa edustamatonta?

Maunulassa ratkaisimme politiikan keskeistä kysymystä: kuinka edustaa edustamatonta, sitä mitä ei ennalta ole annettu? Yleensä asukkaita ei edusteta missään, sillä ryhmänä me olemme liian laaja kokonaisuus. Perinteisesti edustetaan joko aatteita, sosio-ekonomisia intressejä tai ennalta määriteltyjä identiteettejä.

Perinteisesti edustetaan joko aatteita, sosio-ekonomisia intressejä tai ennalta määriteltyjä identiteettejä.

Ristiriitaisesti silloin juuri edustetaan eroja. Tässä erottelevassa liberaalin ”demografian” paradigmassa ajatellaan, että jos yksi edustaa, hän kuitenkin edustaa vain jotain tiettyä hänelle kuuluvaa asiaa (salaisestikin), koska homogeenista ”me”-ryhmää ei ole ja heterogeenista ”me”-ryhmää ei voi edustaa. Ei ole yhteisesti sovittuja ja neuvoteltuja näkemyksiä vaan henkilökohtaisia intressejä.

Tämän vuoksi virkamiehet, toimittajat tai tutkijat eivät uskalla koskea asukkaisiin ilman demografista otosta tikullakaan. Toimittajat eivät selvitä, keitä olivat asukkaat, jotka olivat mukana ja miten ja miksi – vaan yleensä haastattelevat virkamiehiä ja arkkitehtejä eli perinteisen virallisen tahon edustajia.

Samasta syystä demokratiainnovaatioissa painotetaan raateja. Ongelma on se, että raadit luovat kuvan ”yleisöstä” mutta eivät ”asukkaista”, jotka ovat itseorganisoituneet kokonaisuudeksi.

Deliberatiivisen keskustelun kautta ryhmä ja sen vastakkaisetkin näkökulmat syntyvät tai artikuloidaan edustettaviksi.

Radikaalidemokraattisesta näkökulmasta tilanne ei ole näin hankala, vaikka epäilyistä kannattaakin keskustella. Deliberatiivisen keskustelun kautta ryhmä ja sen vastakkaisetkin näkökulmat syntyvät tai artikuloidaan edustettaviksi. Prosessi on kaksisuuntainen. Näkökulmat ja niistä kumpuavat vaatimukset muokkautuvat myös prosessin puhenaisten tai -miesten kautta.

Juuri sen vuoksi osallistuvan suunnittelun prosessin pitäisi muissa kuin riitatilanteissa olla asukasvetoinen – eikä virkamiesvetoinen tai ”ulkoa” fasilitoitu. Siksi myös edustajia pitäisi säännöllisesti vaihtaa, heidän välillään ja heidän ja ”edustettavien” välillä pitäisi olla keskustelua tai heitä pitäisi olla riittävästi.

Tästä syystä esimerkiksi suora demokratia on ongelmallinen edustuksellisessa prosessissa. Esimerkki löytyy Italiasta Beppe Grillon Viiden tähden liikkeen prosessista, jossa rekisteröityneet kannattajat äänestävät, mitä kansanedustajien pitää sanoa.

Tarvitaan sekä horisontaalisia että vertikaalisia suhteita, asukkaiden puhenaisia ja -miehiä, ja kasvokkain ja netissä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Missään nimessä lähidemokratiaksi ei riitä ”kerro kartalla” tai ”hyväksy tai vastusta” -tyyppiset prosessit.

Demokratia on dialogia, johon pyritään tuomaan muidenkin kuin omia näkökulmia.

Demokratia on dialogia, johon pyritään tuomaan muidenkin kuin omia näkökulmia. Asukkaiden puhemiehinä tai -naisina edustetaan aina suurempaa kuin itse.

Median edistajille ja tutkijoille jääkin monta hyvää kysymystä esitettäväksi Maunula-talon prosessista: Mitä asukkaat tekivät, miten he aidosti vaikuttivat, milloin ja millä periaatteilla? Näyttääkö talo siltä, että sitä on suunniteltu yhdessä? Miten talon yhteishallinto toimii?