Euroopan unionin jäsenneuvotteluja käyvällä Serbialla on vielä suuria haasteita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien toteuttamisessa, mistä kertoo maan takkuava historia Pride-kulkueiden kanssa.
Viimeisen vuosikymmenen aikana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon edistämisessä on otettu merkittäviä edistysaskelia. Useissa läntisen Euroopan maissa sekä useassa Yhdysvaltojen osavaltiossa on laillistettu samaa sukupuolta olevien avioliitot. Monissa Latinalaisen Amerikan sekä Aasian maissa valtiot ovat organisoineet homofobian vastaisia kampanjoita ja parantaneet syrjintään puuttuvia lakeja.
Samaan aikaan kuitenkin HLBTIQ-ihmset ovat edelleen yksi haavoittuvimmista ryhmistä maailmassa. Esimerkiksi itäisessä Euroopassa näiden vähemmistöjen oikeuksia rajoitetaan usein ankarasti.
Euroopan unionia on syytetty siitä, ettei se ole kyennyt puuttumaan itäisten jäsen- ja ehdokasmaittensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivään politiikkaan. Syyskuussa 2014 Itä-Euroopassa otettiin kuitenkin yksi merkittävä edistysaskel sateenkaariväen oikeuksien turvaamisessa, kun Serbiassa järjestettiin ensimmäinen Pride-kulkue neljään vuoteen. Kulkueen onnistunut ja säännöllinen järjestäminen on ollut yksi kynnyskysymyksistä Serbian EU-jäsenneuvotteluissa.
Serbian pitkä tie Euroopan unionin jäseneksi
EU:n uusien itäisten sekä vanhojen läntisten jäsenmaiden integraatioprosessit eroavat suuresti toisistaan niiden erilaisten aloitustilanteiden vuoksi.
Keski- ja Itä-Euroopan entiset kommunistimaat kävivät jäsenneuvotteluiden aikana läpi myös demokratisoitumisen sekä sääntelemättömään markkinatalouteen siirtymisen prosesseja. Keski- ja Itä-Euroopan maiden halu liittyä Unioniin sekä jäsenyyteen liittyvän säännöstön valtava määrä antoivat EU:lle ennennäkemättömän vallan muokata maiden koko poliittista järjestelmää.
Vaikka kaikki jäsenmaat ovat joutuneet implementoimaan saman säännöstön osaksi lainsäädäntöään ennen Unioniin liittymistä, Euroopan komissio kontrolloi ja valvoo itäisten ehdokasmaittensa implementaatioprosessia huomattavasti tarkemmin kuin läntisten jäsenmaidensa.
Itäinen eurooppalaistuminen ei ole siis kaksisuuntainen suhde, vaan kyseessä on yksinomaan Euroopan unionin vaikutus ehdokasmaiden kansalliseen päätöksentekoon.
EU:n käyttämä valta on nostanut kritiikkiä esimerkiksi Serbiassa, missä demokratisoituminen ja eurooppalaistuminen lähtivät käyntiin vasta vuoden 2000 puskutraktorivallankumouksesta, jossa syrjäytettiin Slobodan Miloševićin 13 vuotta kestänyt diktatuurihallinto.
Serbian uudelle hallinnolle jäi perinnöksi joukko vakavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia. Maa oli ollut käytännössä koko 1990-luvun sotatilassa, kauppasaarrossa ja eristyksissä kansainvälisestä yhteisöstä sekä kevään ja kesän 1999 Naton pommitusten kohteena.
Euroopan unioni ryhtyi heti Miloševićin syrjäyttämisen jälkeen myöntämään Serbialle avustusta ja nimesi maan potentiaaliseksi ehdokasmaaksi muutama vuosi myöhemmin. Unionin avustus ja integraatioprosessin eteneminen ovat alusta asti olleet voimakkaasti riippuvaisia Serbian halukkuudesta ja kyvystä täyttää EU:n asettamat ehdot sotarikollisten saattamisesta oikeuden eteen sekä maan taloudellisen ja ihmisoikeustilanteen parantamisesta.
EU:n avustuksen ja integraatioprosessin etenemisen ehdollisuuden takia serbialaisten suhtautumien Unionin jäsenyyteen on pitkään ollut ristiriitaista. Kesäkuussa 2014 noin puolet serbialaisista kannatti, ja vain noin viidennes vastusti, maan liittymistä Unioniin.
Monet kuitenkin samaan aikaan näkevät EU:n vieläkin välttämättömänä pahana – instituutiona, joka kiristää maata lupauksilla taloudellisen tilanteen paranemisesta, mutta vaatii vastapalvelukseksi kohtuuttomia myönnytyksiä ja uudistuksia. Serbia onkin pitkään ollut haluton tekemään EU:n vaatimia uudistuksia huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
Serbiaa on vuodesta 2012 hallinnut edistyksellisten ja sosialistien koalitio, jota johtaa Edistyspuolueen puheenjohtaja Aleksandar Vučić.
Edistyspuole on entisten äärioikeistolaisten perustama populistinen Eurooppa-myönteinen puolue, joka on onnistunut ajamaan maassa viime vuosina läpi uudistuksia, joiden tekeminen oli aikaisemmin valtaa pitäneelle sosiaaliliberaalille Demokrattiselle puolueelle mahdotonta.
Sosialistinen puolue taas on Miloševićin perustama puolue, joka nimestään huolimatta on voimakkaan kansallismielinen. Myös maan EU-integraatio on edennyt aikaisempaa vauhdikkaammin Edistyspuoleen hallituskaudella.
Talous ei kuitenkaan ole lähtenyt kasvamaan odotetulla tavalla ja ponnistelut korruption kitkemiseksi ovat jääneet toistaiseksi vajavaisiksi. Serbia on toistuvasti saanut kritiikkiä myös siitä, että se ei toimeenpane hyvin muotoiltuja uudistuksiaan eikä strategioitaan. Myös lainsäädännön implementoinnissa on ongelmia.
Jäsenneuvotteluiden aikaista eurooppalaistumista on usein tarkasteltu EU-lainsäädännön omaksumisen ja talouden rakenteiden uusintamisen kautta. Vähemmälle tarkastelulle on jäänyt, kuinka paljon Unioni levittää läntisen Euroopan arvoja ja asenteita tuleviin jäsenmaihin.
Euroopan unionia onkin usein kritisoitu esimerkiksi siitä, että se ei vuosien 2004 ja 2007 suuren itälaajentumisen yhteydessä onnistunut muuttamaan kansalaisten lähtökohtaisesti negatiivista suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.
Belgradin Pride-kulkueen lyhyt historia
HLBTIQ-oikeuksien kohdalla puhutaan usein Euroopan jakautumisesta itään ja länteen. Keski- ja Itä-Euroopan, usein uskonnollisille konservatiiveille, HLBTIQ-vähemmistöjen oikeudet ovat länsimaalaistumisen ja eurooppalaistumisen symboleita.
EU:n voimakas tuki näiden oikeuksien ajamiselle on johtanut voimakkaisiin vastareaktioihin. Konservatiivit ovat syyttäneet Unionin tahtovan tuhota maiden perinteisen kulttuurin. Populistipoliitikot ovat käyttäneet taistelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta vetämään huomiota esimerkiksi vaikeasta taloudellisesta tilanteesta tai raskaista rakenteellisista uudistuksista.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat hiertäneet myös Serbian ja EU:n välejä. Vuonna 2008 Serbiasta itsenäistyneen Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen sekä joka syksyinen, suurta mediahuomiota maassa herättävä taistelu Pride-kulkueen järjestämisestä Belgradissa ovat nousseet avainasemaan maan jäsenneuvotteluissa taloudellisen tilanteen parantamisen ja korruption kitkemisen ohella.
Serbiassa HLBTIQ-aktivistit yrittivät ensimmäisen kerran järjestää Pride-kulkueen jo vuonna 2001, heti Miloševićin syrjäyttämisen jälkeen. Yritys päättyi kymmenien ihmisten loukkaantumiseen, kun poliisin resurssit eivät riittäneet suojelemaan osallistujia äärioikeistolaisilta vastamielenosoittajilta.
Kulkue peruttiin ja siitä aiheutuneet mittavat henkilö- ja materiaaliset vahingot johtivat Pride-kulkueen kieltämiseen seuraavaksi vuosikymmeneksi.Vuosina 2009, 2011, 2012 ja 2013 kulkue kiellettiin vetoamalla vastamielenosoittajien aiheuttamiin turvallisuusuhkiin – usein vasta tapahtumaa edeltävänä iltana.
Euroopan unioni ja erityisesti sen läntiset ja pohjoiset jäsenmaat ovat aina protestoineet voimakkaasti vastaan hallituksen päätöstä alistua huligaanien vaatimuksiin rajoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokoontumisvapautta.
Pride-kulkue järjestettiin onnistuneesti ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun poliisi lupasi suojella noin tuhatta marssijaa yli viideltä tuhannelta vastamielenosoittajalta. Poliiisisuojelusta huolimatta marssi päätyi jälleen kymmenien ihmisten loukkaantumiseen ja koko päivän kestäneeseen mellakointiin.
Mittavien vahinkojen seurauksena kulkue kiellettiin jälleen seuraaviksi vuosiksi. Vuonna 2014 Belgradissa järjestettiin viimein ensimmäinen väkivaltaisilta vastareaktioilta säästynyt Pride-kulkue voimakkaassa poliisisuojeluksessa. Myös vuonna 2014 lupaa Pride-kulkueen järjestämiseen jouduttiin odottamaan edelliseen yöhön saakka.
Serbian sateenkaariväen oikeuksissa vielä paljon parannettavaa
Serbiassa on viime vuosina tehty merkittäviä parannuksia HLBTIQ-vähemmistöjen oikeuksien parantamiseksi.
Vuoden 2014 Pride-kulkue oli tärkeä askel oikeaan suuntaan ja maan lainsäädäntöä on kehitetty EU:n vaatimusten mukaisesti. Maa on kuitenkin saanut usein EU:lta kritiikkiä siitä, ettei se implementoi lakeja tai valvo niiden toteutumista riittävästi.
Serbiassa on sekä EU:n että paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan riittävä lainsuoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Vihapuhe ja -rikokset ovat lailla kiellettyjä kuten myös seksuaaliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä työpaikoilla.
Lakeja ei kuitenkaan toimeenpanna riittävän tehokkaasti, jos lainkaan. Esimerkiksi kaksi vuotta voimassa ollut viharikokset tuomitseva laki ei ole vielä tuottanut yhtään tuomiota huolimatta siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat joutuvat Serbiassa edelleen usein viharikosten uhreiksi ja HLBTIQ-aktivistit joutuvat elämään jatkuvan väkivallan uhan alla.
Ongelmana Serbiassa on erityisesti yleinen tietämättömyys.
Homofobia on edelleen yleistä niin poliisien, terveydenhuollon kuin sosiaalityön ammattilaistenkin parissa. Noin puolet serbialaisista on sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on sairaus. Vain joka kolmas serbialainen oli valmis sietämään homoseksuaalisuutta yhteiskunnassa, kunhan sen harjoittaminen tapahtuu neljän seinän sisällä.
EU:n painostuksen takia maa on liikkumassa oikeaan suuntaan ja maan eurooppalaistuminen näkyy myös ihmisoikeuksien parantumisena. Serbian haasteena on kuitenkin vielä kansalaisten asenteiden muuttamisen lisäksi turvata Pride-kulkueen säännöllinen järjestäminen sekä HLBTIQ-vähemmistöjen oikeudet kaikilla elämänalueilla.
Nähtäväksi jää, onko ylhäältäpäin ohjattu eurooppalaistuminen ja sen mukanaan tuomat institutionaaliset muutokset riittäviä muutamaan myös yleistä asenneilmapiiriä maassa, vai nähdäänkö myös Serbiassa samanlaisia vastareaktioita kuin muualla Itä-Euroopassa on viime vuosina jouduttu todistamaan.
