Suomalaisuuden rajaaminen suomen kieleen tai kristilliseen uskontoon sulkee lähtökohtaisesti suuren osan kansalaisia ja vakituisesti maassa asuvia yhteiskunnan ulkopuolelle. Puolueet eivät ole vielä kattavasti määrittäneet, mitä suomalaisuus ja suomalaisen yhteiskunnan jäsenyys merkitsevät nykypäivänä.
Suomalaisuutta voidaan luonnehtia eri tavoin; sen määrittelyyn kohdistuu suuria paineita muun muassa maahanmuuton myötä. Esimerkiksi Mixed Finns, yhteisö ruskeille mixed-suomalaisille toteaa, että ”moninaisessa joukossamme moni painii sen kanssa, saavatko he kuulua suomalaisuuteen vai eivät”.
Länsimainen historia on ollut poissulkemisen historiaa. Filosofi Hannah Arendt on kuvannut teoksessaan Totalitarismin synty, miten saman alueen sisällä olevilta ihmisryhmiltä on evätty kansalaisuus ja siten myös kansalaisoikeudet, olivat he sitten juutalaisia tai eteläisessä Afrikassa eläneitä alkuperäiskansoja. Tämä poissulkeminen voidaan määritellä rasismiksi Suomen integroiman kansainvälisen sopimuksen mukaan.
Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta. On tärkeää, että uusilla yhteiskunnan jäsenillä on mahdollisuus tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa, eikä jäädä sen ulkopuolelle. Mikäli uusi tulija jää ulkopuolelle, vaikeutetaan yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymistä ratkaisevasti, kuten erikoistutkija Pasi Saukkonen toteaa teoksessaan Suomi omaksi kodiksi.
Seuraavassa kysymme, miten poliittiset puolueet Suomessa luonnehtivat suomalaisuutta. Suomalaisuutta voi lähestyä esimerkiksi kansakunnan jäsenyyden näkökulmasta; ketkä ovat suomalaisia ja millaisia piirteitä suomalaisuudella on.
Etsimme sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP), keskustan, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden vuosina 2022–23 hyväksytyistä tavoiteohjelmista sekä perussuomalaisten samoina vuosina hyväksytyistä yhdeksästä sektoriohjelmasta sekä vaihtoehtobudjetista suomalaisuuden käsitteen määritelmää. Tarkastelu painottuu perussuomalaisiin siitä syystä, että kyseisen puolueen ohjelmissa on eniten mainintoja suomalaisuudesta. Suomalaisuus–viittaukset on koottu alla olevaan taulukkoon.
| Ihminen | Yhteisö/ instituutio yhteiskunta | Koulutus | Luonto | Tuotanto | Osaaminen | Sosiaaliturva | Kulttuuri/ elämäntapa | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| SDP | 2 | 10 | 8 | 1 | 30 | 3 | 1 | 60 | 115 |
| Keskusta | 1 | 3 | 0 | 2 | 2 | 0 | 0 | 3 | 11 |
| Kokoomus | 3 | 9 | 1 | 1 | 14 | 1 | 2 | 1 | 32 |
| Vasemmistoliitto | 0 | 6 | 1 | 1 | 6 | 0 | 3 | 0 | 17 |
| Vihreät | 0 | 1 | 1 | 0 | 3 | 0 | 2 | 1 | 8 |
| Perussuomalaiset | 127 | 42 | 2 | 8 | 49 | 0 | 2 | 27 | 257 |
| Yhteensä | 133 | 71 | 13 | 13 | 104 | 4 | 10 | 92 | 440 |
Suomalaisuuden käsite puolueiden ohjelmissa
Suomalaisuuden käsitteellä viitattiin siis suomalaiseen yhteiskuntaan, koulutukseen, luontoon, tuotantoon, osaamiseen, sosiaaliturvaan, kulttuuriin ja suomalaisen yksilön piirteisiin.
Muiden kuin perusuomalaisten ohjelmissa suomalaisuuden käsitettä käytettiin institutionaalisemmassa merkityksessä viitaten suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomalaista yksilöä, kulttuuria ja elämäntapaa määriteltiin erityisesti perussuomalaisten ohjelmissa. Perussuomalaiset käyttivät suomalainen-käsitettä erottelemalla suomalaiset muiden maiden kansalaisista sekä luonnehtimalla suomalaisten saavutuksia, oikeuksia ja etuja. Perussuomalaiset vaativat muun muassa, että kouluissa pitäisi opettaa suomalaista kulttuuria ja suomalaisia arvoja.
Muiden puolueiden ohjelmissa ei tällaisia luonnehdintoja juuri ollut. Poikkeuksena oli kokoomuksen tavoiteohjelma, jossa suomalaisten piirteitä luonnehditaan erityisesti yksilön vastuunkannon, epäitsekkään itsestä huolta pitämisen sekä yrittelijäisyyden narratiiveista käsin.
On tärkeää, että uusilla yhteiskunnan jäsenillä on mahdollisuus tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa, eikä jäädä sen ulkopuolelle.
Perussuomalaiset liittävät suomalaisuuteen perinteisen raadanta- ja sitkeyskertomuksen. Maatalousohjelmassa he toteavat, kuinka Suomi elää maaseudusta ja metsistä ja, kuinka suomalaiset ovat kautta historian kunnioittaneet luontoa.
Suomalainen luonto ja varsinkin metsät saivat muidenkin puolueiden ohjelmissa paljon huomiota. SDP katsoo metsät suomalaisten kansallisvarallisuudeksi, joita voi käyttää elinkeinon lisäksi myös moneen muuhun tarkoitukseen. Kaikissa ohjelmissa korostettiin elämää tasapainossa luonnon kanssa.
Keskustalaiset puolestaan liittävät omaan suomalaisuuden suhteeseensa isänmaallisuutta sekä kansainvälisyyttä. Samanaikaisesti ihmisoikeuksia ja kansanvaltaa puolustetaan vetämättä keinotekoisia rajanvetoja ihmisten ja kansojen välille. Keskustalaiset tähdentävät myös, että Suomi on maailmalla kokoaan suurempi vaikuttaja, joka tunnetaan ulkomailla ihmisoikeuksien, rauhan ja oikeusvaltioperiaatteen puolustajana.
Myös suomalaiset yhteisöt ja instituutiot saavat puolueiden ohjelmissa mainintoja. Niitä ei kuitenkaan tarkemmin määritelty, paitsi suomalaisen koulutuksen ja hyvinvointivaltion saavutuksia ja suomalaista luontoa kehuttiin. Runsaasti huomioita saivat varsinkin perussuomalaisten, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien ohjelmissa suomalainen tuotantotalous, jota haluttiin tukea.
Mukaanottavuus ja poissulkevuus
Suomalaisuuteen suhtaudutaan mukaan ottavasti muiden puolueiden kuin perussuomalaisten ohjelmissa. Kokoomuslaiset halusivat korostaa, ettei Suomi ole irrallaan muusta maailmasta. Siksi hädänalaisia pitää tukea ja myös pakolaisia ottaa. Vihreät haluaisivat nostaa Suomen pakolaiskiintiön kolmeen tuhanteen. Sosiaalidemokraatit toteavat, että ”Suomen itsessään on oltava kansainvälisesti houkutteleva maa tulla opiskelemaan ja koulutuksen tulee olla maksutonta myös kansainvälisille opiskelijoille heidän lähtömaastaan riippumatta.” Lisäksi puolue pitää tärkeänä, että kansainväliset opiskelijat jäävät valmistuttuaan Suomeen.
Perussuomalaiseen aatemaailmaan kuuluu usein toistettu vaatimus, jonka mukaan suomalainen sosiaaliturva on ainoastaan suomalaisia varten. Puolue haluaa rajoittaa ”suomalaisen hyvinvointijärjestelmän asumisperusteisesta kansalaisuusperusteiseksi”. Nykyisellään pysyvämmän oleskelun myötä saatu kotikunta takaa oikeudet hyvinvointipalveluihin.
Perussuomalaisten määrittelevät suomalaisuuden ohjelmassaan seuraavasti: ”Suomalaisuus on suomalaisten historiaa ja tulevaisuutta sekä näiden tulkintaa. Kansa ei voi elää ilman kertomusta siitä, ”mistä tulemme, keitä olemme ja minne olemme menossa”, ilman yksilöiden ja yhteisön tietoon ja tunteisiin perustuvaa suhdetta itseensä. Suomi on suomalaisten kotimaa, itsenäinen kansakunta ja kansanvaltainen valtio. Suomi on myös kieli, olemisemme kielellinen perusta.”
Poliittiset puolueet eivät ole vielä kattavasti määrittäneet, mitä suomalaisuus ja suomalaisen yhteiskunnan jäsenyys merkitsevät nykypäivänä.
Perussuomalaiset haluavat rajoittaa maahanmuuttoa Euroopan talousalueen ulkopuolisista maista, jopa nimeten maat ja alueet, joista maahanmuuttoa pidetään epätoivottuna. Ohjelmassa todetaan, että varsinkin muutto Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista on epätoivottavaa sillä perusteella, että islamilaisen kulttuurin parissa kasvaneiden on vaikea sopeutua suomalaisiin normeihin.
Perussuomalaisten suomalaisuusmääritelmät ovat määriteltävissä kulttuuriseksi rasismiksi, koska he olettavat, että kaikki tietyissä maissa syntyneet henkilöt ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tavalla.
Perussuomalaisten suomalaiskäsityksen poissulkevuutta lisää entisestään se, että he vaativat Suomen kansalaiseksi pääsyn edellyttävän kymmenen vuoden maassa oloa, hyvää kielitaitoa ja itsensä elättämistä, kun toisaalta suomalaisten paluumuuttoa pitää tehdä helpommaksi. Kaikkien muiden puolueiden ohjelmissa maahanmuuttoon suhtaudutaan mukaan ottavammin.
Suomalaisuuden määritelmät tulisi päivittää
Suomalaisuuden rajaaminen suomen kieleen tai kristilliseen uskontoon rajaa lähtökohtaisesti suuren osan kansalaisia ja vakituisesti maassa asuvia yhteiskunnan ulkopuolelle. Helsingin Sanomien kuukausiliite 11/2023 tarkastelee keitä maahanmuuttajat ovat, ja kysyy: ”Tuntevatko muuttajat kuuluvansa tänne, halutaanko heidät vain käsipareiksi vai aidosti yhteisön jäseniksi?” Aidolla yhteisön jäsenellä on samat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan kuin kaikilla muilla ja hänen osallisuutensa hyväksytään.
Poliittiset puolueet eivät ole vielä kattavasti määrittäneet, mitä suomalaisuus ja suomalaisen yhteiskunnan jäsenyys merkitsevät nykypäivänä. Poliittisia puolueita voidaan myös kehottaa ottamaan nykyistä paremmin huomioon ulkomaalaistaustaiset äänestäjät ja ehdokkaat. Näin argumentoidaan esimerkiksi erikoistutkija Pekka Kettusen toimittamassa maahanmuuttajien poliittista osallistumista käsittelevässä teoksessa. Suomalaisuuden määritelmän tulisi heijastaa tosiasiallista tilannetta, ei paluuta johonkin, mitä ei ole olemassa.
VTT Rauli Mickelsson on valtio-opin dosentti Turun yliopistossa.
VTT, dosentti Pekka Kettunen työskentelee erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutissa Turussa.
Artikkelikuva: Anu Kuru / Pixabay
”Suomalaisuuden rajaaminen suomen kieleen tai kristilliseen uskontoon rajaa lähtökohtaisesti suuren osan kansalaisia ja vakituisesti maassa asuvia yhteiskunnan ulkopuolelle.”
Toki on hyvä pitää mielessä, että uskonnollinen rajaus ulossulkee erittäin paljon suomalaisia, vaikka rajausta suomen kieleen poliittiset toimijat pitäisivätkin yllä. Viimeisempien tilastotietojen mukaan esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu enää noin 65% suomalaista. En tiedä, onko kyseinen kirkko ennustanut tulevaa ja miten, mutta oma arvioini on, että lukema lähestyy tasaisesti 50%:ia lähitulevaisuudessa.
Lopuksi vielä huomio siitä, että tutkimuskirjallisuudessa on viime aikoina esitetty nähdäkseni voimakastakin kritiikkiä sen suhteen, voiko ja tulisiko poliittisten puolueiden tavoitteita etenkin tällä politiikkasektorilla tulkita puolueohjelmien kautta. Tämänkaltaista tulkintaahan on tehnyt etunenässä eräs kunnioitettava apulaisprofessori todisteluissaan. Ehkä vaikkapa sosiaalinen media antaisikin konkreettisemman kuvan siitä, miten rajausta ja ulossulkemista tehdään juhlapuheiden ja televisioesiintymisten ulkopuolella?
Puolueohjelmat ovat yksi lähde. Niiden lähteinä käyttöä voi perustalla sillä, että ne ovat saaneet puolueen hyväksynnän eri luottamushenkilöelimissä. Toinen lähde on erilaiset asennetutkimukset. Itse teen parhaillan kirjaa, jossa tutkin puoluekokousten puheenvuoroja ja sinne tuotuja aloitteita ja ohjelmia. Tietysti eduskuntapuheetkin voisi olla hyvä lähde. Puolueilla saattaa olla vieläkin sisäisiä fasesivustoja, tottakai niitäkin voisi tutkia.