Pitkään käytössä olleet metsien kasvu- ja tuottotaulukot ovat perustuneet harhaanjohtavasti olemattomille metsille. Metsien ennallistamiseen olisi valmiina jo 1980-luvun alussa kehitetty, tuottava menetelmä.
Hyvin toimivan metsätalouden perustana on tieto metsien puustosta. Tiedot selvitetään inventoimalla metsävarat ja niiden kasvu. Niiden perusteella suunnitellaan hakkuumahdollisuudet ja puun käyttö eri tarkoituksiin sekä arvioidaan metsien tuleva kehitys eli laaditaan metsien kasvu- ja tuottotaulukot. Jotta taulukot olisivat käyttökelpoisia, mitattujen koealojen pitäisi olla mahdollisimman edustavia erilaisista metsistä.
Samaa tietoa tarvitaan, kun halutaan kehittää luonnonmukaisia käsittelymenetelmiä. Uusi tarve on tullut esiin ennallistettaessa hakkuilla pilattuja puustoja takaisin luonnonmetsiksi.
Keski-Euroopassa päätettiin jo kolmisen sataa vuotta sitten, ennen metsien mittaamista, millaisia metsien tulisi olla. Metsien uskottiin olevan peltojen tavoin yhden puulajin puustoja ja niin päätettiin niitä ruveta kasvattamaan.
Suomessa tutkija Yrjö Ilvessalo (1892–1983) sai 1910-luvulla tehtäväkseen laatia koko maalle metsien puustojen kasvu- ja tuottotaulukot. Hän menetteli Keski-Euroopan mallin mukaan ja antoi apulaisilleen tehtäväksi etsiä ja mitata eri puulajien puhtaita metsiköitä kymmenvuotisikäluokittain. Hänen harmikseen sellaisia metsiköitä löytyi vain jonkin verran pieninä laikkuina. Metsät olivat silloin vielä valtaosin luonnontilaisina monimuotoisia.
Tieteellistä menettelyä noudattaen Ilvessalon olisi pitänyt luopua ennakkoehdoista ja ottaa satunnaisesti koealoja, joista olisi selvinnyt, millaisia Suomen luonnonmetsät olivat. Jotta aineistoa olisi kertynyt riittävästi taulukoiden laatimiseksi, hän vaihtoi koealoilla puulajeja toisiksi ja poisti tai lisäsi niitä. Siten taulukot syntyivät olemattomille metsille. Niitä ruvettiin kuitenkin käyttämään, sillä muunlaisia ei ollut. Käyttöä jatkettiin yli 40 vuotta 1960-luvulle asti.
Virhe olisi voitu korjata
Ilvessalolla olisi ollut poikkeuksellisen hyvä tilaisuus korjata virheensä, sillä jo vuoden päästä taulukoiden julkistamisen jälkeen, vuonna 1920, hän sai tehtäväkseen inventoida valtakunnan puuvarat. Sen inventoinnin hän teki aivan asiallisesti ottamalla linjoittain systemaattisesti mallikoealoja koko maan alueelta. Ilvessalo tai muut inventoinnissa mukana olleet, esimerkiksi metsänhoidon professori Olli Heikinheimo (1882–1973), eivät kuitenkaan julkaisseet mitattuja tietoja metsien rakenteesta ja koostumuksesta. Sen sijaan julkaistiin vain puumäärä- ja kasvutietoja.
Tulokset kertoivat, miksi Ilvessalo ei löytänyt haluamiaan koealoja kasvutaulukoita varten. Metsät nimittäin olivat todellisuudessa aivan etsityn vastakohtia: hyvin monimuotoisia eri-ikäisiä sekapuustoja, joissa pieniä puita oli paljon.
Ilvessalon seuraajatkaan eivät vielä tähän mennessä ole sellaisia tietoja julkistaneet myöhemmin tehdyistä inventoinneista. Tämän ensimmäisen inventoinnin tiedot oli kuitenkin valmiiksi koottu säilytyslaatikoihin. Ne tallennettiin Valtionarkistoon. Sieltä ne vasta koostettiin julkaisuksi 70 vuotta myöhemmin 1990-luvun alussa.
Tulokset kertoivat, miksi Ilvessalo ei löytänyt haluamiaan koealoja kasvutaulukoita varten. Metsät nimittäin olivat todellisuudessa aivan etsityn vastakohtia: hyvin monimuotoisia eri-ikäisiä sekapuustoja, joissa pieniä puita oli paljon. Siitä aineistosta Ilvessalon olisi pitänyt koostaa kasvu- ja tuottotaulukot ja hylätä virheelliset.
Harhaanjohtavien puupeltomallien käyttö on ollut helppoa. Erityisesti teollisuutta ja metsäorganisaatioiden johtoa houkutti siirtyminen käyttämään mallin tavoitteen mukaista avohakkuuta ja jaksollista kierto- eli kasvatusaikaan perustuvaa menettelyä, vaikka yksityismetsälaki kielsi avohakkuut. Menettely oli vastakkainen perinteiselle harvennushakkuumenettelylle.
Käsitys metsistä hämärtyi
Samoihin aikoihin voimistui metsäalalla käsitys, että metsät kasvavat ja uudistuvat eri vaiheessa, eli olisi ollut olemassa kasvu- ja uudistumismetsiä. Ajattelu sopi yhteen avohakkuiden ja puupeltojen kasvattamisen kanssa, mutta oli täysin vastakkainen aitojen luonnonmetsien kanssa. Metsät kasvavat ja uudistuvat samanaikaisesti.
Hävittyjen sotien vuoksi jouduttiin sotakorvauksena luovuttamaan Neuvostoliitolle puutavaraa. Arveltiin, että avohakkuulla saadaan nopeasti korvaukset maksettua, siksi säädettiin määräaikaisia avohakkuun sallivia poikkeuslakeja.
Kun poikkeuslakien määräaika päättyi, teollisuuden ja metsäorganisaatioiden johtajat halusivat jatkaa avohakkuita, vaikka laki edelleen kielsi ne. Metsänomistajat vastustivat niitä. Osa metsäammattilaistakin oli vastaan avohakkuuta.
Julkilausuma ylitti lain
Vastustuksen vuoksi päätettiin turvautua arvovaltaan. Kuusi johtavaa alan ammattilaista yliopistosta, Metsäntutkimuslaitoksesta ja teollisuudesta laativat yksityisesti julkilausuman avohakkuiden puolesta vaatimalla, että koko maassa on siirryttävä perinteisten lainmukaisten harvennushakkuiden sijasta käyttämään kiertoaikaan ja avohakkuuseen perustuvaa jaksollista kasvatusta. Sitä vanhat Ilvessalon harhaanjohtavat kasvutaulukot edustivat. Metsäammattikunta otti julkilausuman käytännön ohjeeksi. Sille annettiin nimeksi harsintajulkilausuma. Yksityinen julkilausuma syrjäytti lain, joka oli voimassa vuoteen 1967 asti.
Julkilausuma laadittiin ilman vaihtoehtoisten menetelmien vertailukokeita ja käyttämättä jo kahteen kertaan kerättyjä valtakunnan puuvarojen inventointitietoja (VMI 1 ja 2). Ne olisivat kumonneet julkilausuman perusteet metsien rakenteesta ja kehityksestä. Tämän harhaisen julkilausuman vääriä väitteitä toistetaan vieläkin. Samoin metsien kuvitellaan edelleen erikseen kasvavan ja uudistuvan.
Siten tällä kuvitelmalla, Ilvessalon harhaisilla kasvutaulukoilla, harsintajulkilausumalla ja metsälain tarkoituksen vastakkaisella tulkinnalla johdettiin Suomen metsätalous virheelliselle polulle. Menettely on ollut mieleistä metsäorganisaatioille, erityisesti metsänhoitoyhdistyksille, jotka sen ansiosta ovat voineet laskuttaa metsänomistajia kaikenlaisesta turhasta ja haitallisestakin työstä. Tuhansia metsänomistajia tuomittiin oman metsänsä hävittäjäksi tällä perättömiin tietoihin perustuvalla julkilausumalla, jota on käsitelty teoksessa Mielivaltaa ja kaverikorruptiota oikeusvaltiossa.
Vaihtoehto avohakkuulle on kehitetty
1980-luvun alussa metsähoidon tutkijat kehittivät avohakkuuvapaan kasvatusmenetelmän, joka noudattaa todellisten luonnonmetsien rakennetta ja koostumusta. Sille annettiin nimeksi metsän jatkuva kasvatus. Kuitenkin viimeisimmän lainmuutoksen (2014) jälkeen metsäorganisaatiot ovat käyttäneet samaa nimeä avohakkuun ja poimintahakkuun yhdistävästä menetelmästä, joka on yksi avohakkuun alamuodoista. Nämä pienaukot ovat kuitenkin kooltaan 0,3 hehtaaria. Se on metsäluonnossa suuri avoala eikä vastaa avohakkuuvapaata jatkuvaa kasvatusta. On ollut tarpeellista selvyyden vuoksi lisätä alkuperäiseen metsän jatkuvaan kasvatukseen lisämäärite aito eli alkuperäinen.
Eri menetelmien laajoihin vertaleviin kenttäkokeisiin ja edellä mainittuihin valtakunnallisiin inventointitietoihin perustuen on selvitetty eri menetelmien puun tuotosta sekä vaikutusta metsien muuhun käyttöön ja metsäluontoon. Tutkimukset osoittavat, että kehitetty avohakkuuvapaa aidon jatkuvan kasvatuksen menetelmä tuottaa puuta noin 30 % enemmän kuin vallitseva avohakkuuseen perustuva käytäntö. Puu on lisäksi korkealaatuista. Muiden metsän tuotteiden ja arvojen osalta ero on moninkertainen jatkuvan kasvatuksen hyväksi.
Virheellisen, yksityisesti laaditun harsintajulkilausuman esittämisestä on pian kulunut 80 vuotta. Silti se on edelleen määräävässä asemassa metsätaloudessa.
Hyvin outoa on, että maan poliittinen johto on hyväksynyt useimmiten vaieten tai jopa tukien metsäluonnon todellisuuden ja lainvastaisen käytännön. Todennäköisesti on arveltu, että metsätalous on niin tärkeätä, että on hyväksyttävä kaikki tämän teollisuuden ja käytännön organisaatioiden vaatimukset. Virheellisen, yksityisesti laaditun harsintajulkilausuman esittämisestä on pian kulunut 80 vuotta. Silti se on edelleen määräävässä asemassa metsätaloudessa.
Metsätalous on suurissa ja kasvavissa ongelmissa hävitettyään yli 70 vuoden ajan metsäluontoa muun muassa avohakkuilla, maanmuokkauksilla ja soiden ojituksilla. Metsien rikas luontainen monimuotoisuus on tuhottu, aiheutettu metsälajien eliökatoa ja luontotyyppien häviämistä. Lisäksi on nopeutettu ilmastomuutosta, sillä niiden toimien seurauksena on karannut ilmaan ja vesiin suuret määrät hiiltä.
Nyt olisi lopulta virallisestikin ennallistamisen aika. Siinä on suuri työmaa. Onneksi meillä on valmiina ennallistamiseen edellä mainittu aito, alkuperäinen jo 1980-luvun alussa kehitetty jatkuvan kasvatuksen menetelmä, jonka malli on nimenomaan otettu luonnon metsistä. Kaiken lisäksi se tuottaa enemmän ja paljon huokeammalla hyvälaatuista puuta kuin jaksollinen avohakkuuseen perustuva menetelmä, sitoo tehokkaasti maahan ja puustoon hiiltä, säilyttää metsän aidon monimuotoisuuden ja kelvolliset elinolot metsän eliöille.
MMT Erkki Lähde on metsänhoidon emeritusprofessori, joka väitteli tohtoriksi 1969 soiden ojituksen vaikutuksesta turpeen kaasunvaihtoon. Lähde nimitettiin Metsäntutkimuslaitoksen Pohjois-Suomen metsänhoidon erikoistutkijaksi ja Rovaniemen tutkimusaseman johtajaksi 1970, saman laitoksen metsämaatieteen professoriksi 1978 ja metsänhoidon professoriksi 1980. Asiantuntijat ovat lisäksi todenneet hänet tieteellisesti päteväksi suometsätieteen professorin virkaan. Lähde on ollut eläkkeellä vuodesta 2003, mutta jatkaa edelleen tutkimustyötä.
Artikkelin kuvituskuva: Tapani Hellman / Pixabay
