kuntahallinto

Kansalaisia piirissä

Voivatko kunnat ratkaista demokratian kriisin?

Kunnilta odotetaan yhä enemmän toimia sen eteen, että kansalaiset pääsisivät laajemmin mukaan päätöksentekoon. Niillä voikin olla merkittävä rooli demokratian kriisin selättämisessä, mutta tähän rooliin liittyy myös rajoitteita ja haasteita.

Suomen alue- ja paikallishallinnon viisi vaihtoehtoa

Hallintouudistusten ongelmana on, että Suomessa ei katsota kokonaisuuksia, vaan tehdään ratkaisuja yksi kerrallaan. Eri hallinnonalat toteuttavat toimiaan toisistaan välittämättä. Etenkin aluehallinnosta on tullut hyvin sekava. Vaikuttaa siltä, että maan hallitus ei johda kokonaisuutta.

Scroll to Top