Pariisissa käydään ensi viikonloppuna pormestarinvaalit. Molemmat naisehdokkaat edustavat sitä, mitä vastaan äärioikeistolainen Front National hyökkää: vaurasta pariisilaisporvaristoa, les bobos parisiens.
”Tämä on taistelu porttivahdin ja tähden välillä”, kommentoi Nicolas Sarkozyn edustaman UMP-puolueen Nathalie Kosciusko-Morizetin (NMK) kampanjatiimi Pariisin pormestarinvaalia. Tähti on Nathalie Kosciusko-Morizet, porttivahti sosialistipuolueen Anne Hidalgo. ”Porttivahdit, he ovat elämämme todellisia tähtiä. Tarvitsemme heitä”, kommentoi taas Hidalgo ja kysyi närkästyneesti, täytyykö heidät jakaa kastiin. Pariisin pormestarinvaali on näkyvin Ranskan kaksivaiheisissa pormestarinvaaleissa, joiden toinen kierros käydään ensi sunnuntaina.
Pariisissa vastakkain on ensi kertaa kaksi naista. Ensimmäisellä kierroksella NKM sai 35 prosenttia äänistä ja ennakkosuosikki Hidalgo vastaavasti 34 prosenttia. Vaali on symbolinen ja erittäin tärkeä, sillä se kertoo siitä, miten naiset käyttävät valtaa Ranskassa sekä yhä amerikkalaisemmasta poliittisesta viestinnästä. Samalla se toimii lähtölaukauksena vuoden 2017 presidentinvaaleihin, joissa Sarkozyn on ennakoitu yrittävän paluuta.
Naiset ja pipolisation
Pariisi, joka on perinteisesti äänestänyt vasemmistoa, on saamassa ensi kertaa naisen keulakuvakseen. Entinen pormestari Berhard Delanoe (PS) teki lukuisia innovaatioita. Esimerkiksi vuokrattavat pyörät ja Seinen rannalle pystytetty uimaranta ovat hänen ideoitaan. Delanoe on valinnut nykyisen apulaispormestarin Hidalgon manttelinperijäkseen.
Vaalilupaukset ovat hillittyjä. Hidalgo on luvannut, ettei korota veroja, kun taas NKM on luvannut, että hylätyistä metroasemista tehdään ravintoloita tai uimahalleja. Hidalgo on kampanjoinut konservatiivisesti: kätellyt pariisilaisia aamuisilla toreilla juuston ja vihannesten oston lomassa. NMK on istuttanut sohvia metrotunneleihin ja juottanut ohikulkijoille soodaa ja tuoremehuja listamusiikin soidessa. NMK:n on arveltu yrittävän hieman liikaa hytistessään metroasemilla ”jutellessaan pummien kanssa” ja edustaessaan ”tavallista pariisilaista”. Hän on ennen kaikkea kabinettien (erityisesti Sarkozyn) ja eliittikoulujen kasvatti.
Poliittinen tyyli vs. ideologiat
Suurimmat erot ehdokkaiden välillä ovat ennen kaikkea poliittisessa tyylissä. Molemmat naiset ovat nousseet politiikassa nimekkäiden suosittelijoiden tuella. NKM kuului Sarkozyn ja Hidalgo Francois Hollanden lähipiiriin. Hidalgo ei kuitenkaan osallistunut vuonna 2007 Ségolène Royalin vaalikampanjaan, ja sosialistinaisten välejä on luonnehdittu jäätäviksi.
Molemmat ovat esimerkkejä kulttuurista nimeltä pipolisation – politiikan viihteellistyminen – ja he ovatkin luoneet itsestään mediapersoonia kertomalla henkilökohtaisia tarinoita. Anne Hidalgo (s. 1959) oli köyhä espanjalainen emigranttityttö, jonka perhe pakeni Espanjasta Ranskaan 1961. Hänen isänsä on työläinen, ja Hidalgo on korkeakouluopintojensa jälkeen tehnyt uraa ammattiyhdistysliikkeessä. Hän on vedonnut ennen kaikkea siirtolaistaustaansa.
NKM (s. 1973) taas on insinööri, elitistisen Ecole Polytechniquen kasvatti ja kotoisin Seinen vasemmalta rannalta. Hänen isänsä oli pormestari, isoisänsä diplomaatti ja isoisoisänsä mukana kommunistisessa puolueessa. Suvun juuret ovat Ranskan historiassa ja Puolassa. NKM ei edusta UMP-puolueen oikeinta laitaa ja suhtautuu liberaalisti homojen avioliittoon. Hänet on leimattu homoystävälliseksi. Molemmat ovat saaneet runsaasti tilaa naistenlehdissä, ja kampanjasta on kirjoitettu kirja Paris de femmes. Molemmat korostavat arkisuuttaan. Elle– lehden haastattelussa NKM kertoi ”arkisista taisteluistaan metrossa”, mutta ei sittemmin muistanut edes metrolipun hintaa. Vaikka naisten välinen kaksinkamppailu on täpärä, siinä on ennen kaikkea kysymys naisten aseman vahvistamisesta poliittisessa kulttuurissa.
Vaikka virallisten tietojen mukaan 80 prosenttia ranskalaisista naisista käy töissä (luku oli vain 40 prosenttia vuonna 1962) ja 56 prosenttia opiskelijoista on naisia, naisten osuus politiikassa ei ole kasvanut. Assamblée Nationalessa naisten osuus on vain 27 prosenttia ja Sénatissa vielä vähemmän, 22 prosenttia. Kriitikot ovat kuitenkin esittäneet, että naiset ovat ennen kaikkea kabinettien (Sarkozyn ja Hollanden) kasvatteja, eikä heidän sukupuolellaan ole väliä.
Äärioikeiston juhlaa ja naisten esiinmarssia
Pariisi ei edusta kuitenkaan koko Ranskaa. Muualla ensimmäisen kierroksen vaalivoiton saanut Front National ei ole onnistunut pääkaupungissa. Puolueen retoriikassa vihollisena olivat boheemi ja vauras porvaristo sekä globalisaatio. Se edustaa ”unohdettuja” ja katolisia arvoja. Pariisilaiset taas eivät koe olevansa les oublies.
Politologit pohtivat Front Nationalen nousua monelta kantilta. Yhdeksi on nostettu Marine Le Penin sukupuoli, toiseksi alhainen äänestysprosentti ja kolmanneksi paikalliset teemat, jotka toimivat erityisesti maakunnissa. Yksinkertaiset vaalilauseet tuovat menestystä. Puolueen dediabolisation on koettu onnistuneeksi, sillä Marine Le Pen on onnistunut tuomaan siihen vaarattomuutta. Marine Le Penille paikallisvaalit ovat tuoneet kansainvälistä näkyvyyttä ja nostetta toukokuisiin EU-vaaleihin. Vaaleja seurataan kiinnostuneena. Molemmat ehdokkaat haluavat Pariisille näkyvyyttä ja palauttaa sen ”maailman pääkaupungiksi”. ”Jos Pariisilla olisi sukupuoli”, he toteavat, ”se olisi nainen”.
Artikkelikuva: RGY23 / Pixabay
