Hallituksen tasa-arvopolitiikan tavoitteet eivät olleet kunnianhimoisia, mutta niitä kuitenkin oli. Kuinka siis arvioida toteutunutta hallituksen tasa-arvopolitiikkaa?
Tasa-arvotoimijoiden odotukset Juha Sipilän hallitukselle eivät koskaan olleet korkealla: yhdistyihän hallituskokoonpanossa oikeistolaiset, konservatiiviset ja populistiset arvot, jotka ovat perinteisesti vaikeuttaneet sukupuolten tasa-arvon edistämistä.
Näiden arvojen merkitys hallituksen toiminnalle näkyikin heti: kolmen S:n trio (Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb) päätyi Suomen lähihistorian miesvaltaisimpaan hallitukseen ja poikkesi tavaksi muodostuneesta periaatteesta nimittää vähintään 40 prosenttia naisia ministereiksi. Sipilän hallituksen kokoonpano on vaihdellut, mutta naisministerien määrä on ollut ylimmillään vain 36 prosenttia (2015) ja alimmillaan 29 prosenttia (vuonna 2017).
Naisministerit ovat olleet erityisen heikosti edustettuina neljässä ministerivaliokunnassa. Jopa tasapuolisen poliittisen edustuksen periaatteita oltiin siten panemassa uusiksi tai niiden merkitystä ei nähty.
Hallituksen aloittaessa kautensa ja hallitusohjelmaa kirjoitettaessa talouden asettamat reunaehdot – ja tulkittu vaatimus talouskuripolitiikasta – olivat ensisijaisia. Tasa-arvo ei tällöin ollut itseisarvo ja alkoi määrittyä paitsi alisteisena myös vastakohtana taloudelle.
Olemme Anna Elomäen, Anu Koivusen ja Hanna Ylöstalon kanssa hallituksen tasa-arvopolitiikkaa käsitelleessä tutkimuksessamme lainanneet silloista tasa-arvoministeriä Juha Rehulaa, joka totesi, että tasa-arvo ja talous ovat kuin tuli ja vesi, ne eivät sovi yhteen.
Vahva tasa-arvopolitiikka ei missään vaiheessa ollut prioriteetti hallitukselle.
Hallituksen ajamalla politiikalla on siitä huolimatta ollut merkittäviä vaikutuksia sukupuolten tasa-arvoon – useimmiten sitä heikentäviä. Näitä vaikutuksia olisi voinut tehdä näkyväksi ja ehkä jopa lieventää vahvalla tasa-arvopolitiikalla. Tämä ei missään vaiheessa ollut prioriteetti hallitukselle.
Sipilän hallituksen tasa-arvopolitiikan kompastukseksi muodostui siten paitsi ikuinen resurssien puute myös ennen kaikkea arvot, joissa sukupuolten tasa-arvoa ei nähty keskeisenä itseisarvona.
Tasa-arvopolitiikan asema heikkeni strategisessa hallitusohjelmassa
Toimittajat pyytävät usein tasa-arvotutkijaa tiivistämään Suomen keskeisimmät tasa-arvo-ongelmat. Valinnanvaraa on ja tutkija voi valita, painottaako sitkeitä palkkaeroja ja naisvaltaisten alojen matalaa palkkatasoa ja uuvuttavia työolosuhteita (esimerkiksi lastentarhanopettajat ja -hoitajat ja sairaanhoitajat), raskaussyrjinnän yleisyyttä, työmarkkinoiden horisontaalista ja vertikaalista segregaatiota, voimakkaita sukupuolistuneita käytäntöjä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, sukupuolistunutta väkivaltaa, rasismia ja vihapuhetta vai transoikeuksien puutteita (sterilisointipakkoa ihmisoikeusloukkauksena).
Sukupuolten epätasa-arvon keskeisin haaste mille tahansa hallitukselle on yhtäältä epätasa-arvon ilmeneminen laajasti yhteiskunnan eri osa-aluilla, näiden osa-alueiden tuki epätasa-arvon pysyvyydelle yhteiskunnan valtarakenteissa, siitä seuraava valtarakenteiden purkamisen vaikeus ja siihen tarvittavat taloudelliset resurssit – ja näiden haasteiden lisäksi epätasa-arvon ja syrjinnän muuttuvat muodot ja uudet ulottuvuudet.
Nämä – tai muut tasa-arvopolitiikan kestoteemat – mahtuivat huonosti Sipilän hallituksen ”strategiseen” hallitusohjelmaan, johon otettiin vain olennaisin. Sipilän hallitus joutuikin heti alkumetreillään tasa-arvotoimijoiden kritiikin kohteeksi. Lukuisissa sosiaalisen median päivityksissä ja keskusteluissa, kuten myöhemmin myös eri tutkimuksissa, mainittiin hallitusohjelman onneton lause: ”Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia Suomessa”. Samaan aikaan hallitusohjelma piti sisällään sukupuolten tasa-arvoa heikentävää politiikkaa.
Pienen mediamyrskyn nosti tekemämme alustava sukupuolivaikutusten arviointi hallitusohjelmasta kesällä 2015, jonka allekirjoitti lähes 90 professoria ja tutkimusjohtajaa Suomen eri yliopistoista. Arviomme oli, että hallitusohjelman toimenpiteet heikentäisivät enemmän naisten kuin miesten asemaa yhteiskunnassa, ja arviointiin sisältyi vaatimus arvioida hallitusohjelman vaikutukset tasa-arvoon.
Hallituksen alkutaipaleella ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että hallitus olisi edes suunnitellut tekevänsä hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa. Lupaus siitä kuitenkin saatiin ja ohjelma valmistui vuosi hallitusohjelman jälkeen, vuonna 2016. Analyysissamme kuvasimme sitä näin: ”Ohjelma tarjoaa tasa-arvolle vähemmän, halvempaa ja huonompaa paketoituna näennäiseen toimeliaisuuteen. Tasa-arvo jää abstraktiksi arvoksi, jolla on merkitystä vain suhteessa kansallisiin päämääriin.”
Verrattuna aiempiin hallituksen tasa-arvo-ohjelmiin Sipilän hallituksen (jälleen ”strategisessa”) tasa-arvo-ohjelmassa keskeisiä tasa-aropolitiikan osa-alueita oli lähes puolet vähemmän.
Hallituksen tasa-arvopolitiikan toteutuminen
Hallituksen tasa-arvopolitiikan tavoitteet eivät siis tasa-arvotutkijoiden mukaan olleet kunnianhimoisia, mutta niitä kuitenkin oli. Kuinka siis arvioida toteutunutta hallituksen tasa-arvopolitiikkaa?
Tätä arviointityötä on tehnyt paitsi hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa toimeenpanevan sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikkö mutta myös itsenäisesti ja laajemman aikaperspektiivin ja kontekstin huomioiden tutkijat ja tasa-arvovaltuutettu. Viitteitä tieteellisiin artikkeleihimme aiheesta löytyy tämän kirjoituksen lopusta. Kirjoitimme myös Elomäen, Paula Koskinen Sandbergin ja Ylöstalon kanssa taustapaperin tasa-arvopolitiikan toteuttamisesta Suomessa 2010-luvulla tasa-arvovaltuutetun eduskunnalle antamaan ensimmäiseen kertomukseen tasa-arvon tilasta Suomessa.
Työnsarkaa seuraavalla hallituksella siis riittää.
Seuraavassa on muutamia huomioitamme Sipilän hallituksen tasa-arvopolitiikan toteuttamisesta.
Talouskriisi ja talouskuripolitiikka ovat heikentäneet sukupuolten tasa-arvoa Suomessa. Esimerkiksi kilpailukykysopimus heikensi etenkin julkisen sektorin ja naisten työmarkkina-asemaa ja ansiotasoa. Tämän johdosta olisi kaivattu vahvaa tasa-arvopolitiikkaa, mutta trendi on ollut päinvastainen ja tasa-arvopolitiikkaa heikentävä.
Hallituspolitiikan muutokset, etenkin siirtymä kohti strategista, tiivistä hallitusohjelmaa, ovat kaventaneet tasa-arvopolitiikan roolia ja vähentäneet tasa-arvopolitiikan näkyvyyttä hallituspolitiikan kokonaisuudessa.
Perhevapaisiin on 2010-luvulla tehty vain pieniä korjauksia, jotka eivät ole onnistuneet korjaamaan perhevapaajärjestelmän suurinta tasa-arvo-ongelmaa – isien vähäistä vapaiden käyttöä. Hallituksen epäonnistuminen perhevapaauudistuksessa siirsi sukupuolten tasa-arvon edistämistä tällä saralla.
Varhaiskasvatuspolitiikka on ollut tasa-arvonäkökulmasta poukkoilevaa, ja varhaiskasvatukseen on tehty sukupuolinäkökulmasta ongelmallisia heikennyksiä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus on heikentänyt vanhempien mahdollisuuksia työntekoon, työnhakuun ja koulutukseen.
Tasa-arvoviranomaisten ja tasa-arvopolitiikan resurssit ovat riittämättömät, eikä niitä ole 2010-luvulla juuri lisätty. Muutokset julkisen talouden hallinnassa ovat saattaneet vaikeuttaa tasa-arvopolitiikan resursointia.
Työnsarkaa seuraavalla hallituksella siis riittää.
Tasa-arvopolitiikan kriisiytymisellä on kuitenkin ollut myös positiivinen vaikutus siten, että se on synnyttänyt uusia toimijoita tasa-arvon kentälle. Suomessa on muiden Euroopan maiden tapaan perustettu feministinen puolue, eduskunnassa kansanedustajat ovat järjestäytyneet feministiverkostoksi ja on syntynyt uusia, esimerkiksi antirasistisia, ruohonjuuritason liikkeitä.
Tasa-arvopolitiikan kriisiytymisellä on kuitenkin ollut myös positiivinen vaikutus siten, että se on synnyttänyt uusia toimijoita tasa-arvon kentälle.
Työmarkkinajärjestöt ovat ottaneet uuden aktiivisen roolin tasa-arvopolitiikan muotoilijana ja asettuneet täyttämään hallituksen synnyttämää tyhjiötä. Myös me tasa-arvotutkijat olemme pysyneet kiireisinä ja inspiroituneina pyrkiessämme tutkimaan ja analysoimaan ”tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksen” moninaisia syitä ja vaikutuksia.
Tasa-arvotoimijoiden – niin tutkijoiden, järjestöjen, kuin viranomaistenkin – terveiset seuraavalle hallitukselle ovat yhteneväiset: sukupuolten tasa-arvoon tähtäävillä toimilla tulee olla hallitusohjelmaa läpileikkavaa asema ja lisäksi tasa-arvopolitiikan tavoitteiden tulee näkyä paitsi hallitusohjelmassa myös erillisessä vahvassa hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa. Tietopohja ja keinovalikoima tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseksi on laaja, se pitää ottaa käyttöön.
Kirjoitus on osa Haasteita hallituksesta -sarjaa.
PhD Johanna Kantola on sukupuolentutkimuksen professori Tampereen yliopistossa.
Teksti pohjaa seuraaviin tieteellisiin tutkimuksiin, joissa on käsitelty Sipilän hallituksen politiikkaa sukupuolten tasa-arvon ja tasa-arvopolitiikan näkökulmasta:
Elomäki, Anna, Johanna Kantola, Anu Koivunen ja Hanna Ylöstalo (2016) ”Kamppailu tasa-arvosta: tunne, asiantuntijuus ja vastarinta strategisessa valtiossa”, Sosiologia 53 (4), 257–275.
Elomäki, Anna, Johanna Kantola, Anu Koivunen ja Hanna Ylöstalo (2018) ”Affective Virtuosity: Challenges for Governance Feminism in the Context of the Economic Crisis’. Gender, Work & Organization.
Elomäki, Anna, Johanna Kantola, Anu Koivunen ja Hanna Ylöstalo (2020) ”Feministisen toiminnan uudet ehdot”. Teoksessa Johanna Kantola, Paula Koskinen Sandberg ja Hanna Ylöstalo (toim.) (2020) Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutos? Helsinki: Gaudeamus. Ilmestyy.
Elomäki, Anna ja Johanna Kantola (2018) ”Theorizing feminist struggles in the triangle of neoliberalism, conservatism, and nationalism”, Social Politics 25 (3), 337–360.
Elomäki, Anna ja Johanna Kantola (2017) ”Austerity and feminist resistance in Finland: Between established women’s organisations and new movements”. Teoksessa Johanna Kantola ja Emanuela Lombardo (toim.) Gender and the Economic Crisis in Europe. Basingstoke: Palgrave. 231–255.
Elomäki, Anna, Johanna Kantola, Paula Koskinen Sandberg ja Hanna Ylöstalo (2018) ”Tasa-arvopolitiikan toteuttaminen 2010-luvun Suomessa.” Tutkijoiden taustapaperi tasa-arvovaltuutetun kertomukseen Suomen eduskunnalle.
Elomäki, Anna, Paula Koskinen Sandberg, Johanna Kantola ja Milja Saari (2019) ”Työmarkkinajärjestöt valtiollisen tasa-arvopolitiikan tyhjiötä täyttämässä? Työmarkkinakeskusjärjestöjen tasa-arvoulostulot vuosina 2010–2016″. Sosiologia. 2/19.
Kantola, Johanna (2018) ”Gender and the Economic Crisis: Political Parties as Sites of Feminist Struggles”, Social Politics: International Studies in Gender, State & Society 25 (3), 361–382.
Kantola, Johanna, Paula Koskinen Sandberg ja Hanna Ylöstalo (toim.) (2020) Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutos? Helsinki: Gaudeamus. Ilmestyy.
Kantola, Johanna ja Emanuela Lombardo (2019) ”Populism and feminist politics: The cases of Finland and Spain”, European Journal of Political Research (EJPR).
Katso myös Koneen Säätiön rahoittaman hankkeemme Tasa-arvovajeen sivun blogikirjoitukset, analyysit ja asiantuntijakirjoitukset.
