Yhdysvaltojen edut pyritään Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa asettamaan aiempaa selvemmin muiden valtioiden intressien edelle.
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin hallinnon ulkopolitiikan periaatteissa yhdistyvät Trumpin persoonallinen tapa nähdä maailma sekä yhdysvaltalaisen konservatismin ideologiset lähtökohdat. Doktriini rakentuu nationalistiselle America First -ajattelulle, jossa ideologisista lähtökohdista määritellyt Yhdysvaltojen edut pyritään asettamaan aiempaa selvemmin muiden valtioiden intressien edelle.
Eliitin vastustaminen on noussut merkittävään asemaan yhdysvaltalaisessa konservatismissa 2000-luvun aikana. Aihetta ovat käsitelleet populismin näkökulmasta esimerkiksi Pippa Norris ja Ronald Inglehart teoksessaan Cultural Backlash. Yhdysvalloissa ulkopolitiikka on usein käsitetty nimenomaan eliitin johtamaksi toiminnaksi. Donald Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa eliitin vastustaminen näkyy etenkin sellaisen ajattelun ja toiminnan vastustamisena, mitä eliittien on katsottu aiemmin kannattaneen.
Muun muassa eliittien vastustamisen ja menneisyyden romantisoinnin vuoksi eristäytymiseen perustuva isolationistinen ajattelu sekä protektionistinen tullipolitiikka ovat saaneet kannatusta konservatiivien keskuudessa. Varsinaisen eristäytymispolitiikan sijaan konservatiiviseen ulkopoliittiseen ajatteluun vaikuttaa kuitenkin ennemmin kaipuu isolationismiin, mikä luo käytännön ulkopolitiikkaan paradoksaalisia ulottuvuuksia.
Suurvalta-asema ja konservatismi ulkopoliittisen ajattelun ytimessä
Yhdysvaltojen suurvalta-asemalla on suuri merkitys Trumpin ulkopolitiikan taustalla. Trumpin hallinnossa suurvalta-aseman ja minkä tahansa valtion aseman katsotaan määrittyvän kunkin valtion geopoliittisen sijainnin ja käytettävissä olevien resurssien perusteella. Pelko suurvaltakonfliktiin ajautumisesta vaikuttaa olevan merkittävässä roolissa Trumpin ulkopoliittisessa ajattelussa.
Trumpin ajattelun mukaisesti suurvalloilla katsotaan olevan laajempia oikeuksia kuin muilla valtioilla, ja suurvaltojen intressit tulisi huomioida tarkemmin kuin muiden valtioiden intressit. Suurvalloille on tyypillistä etupiiriajattelu, jonka mukaisesti suurvallat varaavat oikeuden puuttua oman etupiirinsä valtioiden sisäisiin asioihin.
Trumpin hallinto käsittää läntisen pallonpuoliskon Monroen opin mukaisesti omaksi etupiirikseen, mikä todetaan selvästi Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden strategiassa. Läntisellä pallonpuoliskolla Yhdysvalloilla on matalampi kynnys sotilaallisten kyvykkyyksien käyttämiselle, minkä lisäksi Yhdysvallat on valmis käyttämään myös muita vaikuttamisen keinoja omien tavoitteidensa ajamiseen.
Trumpin ajattelun mukaisesti suurvalloilla katsotaan olevan laajempia oikeuksia kuin muilla valtioilla, ja suurvaltojen intressit tulisi huomioida tarkemmin kuin muiden valtioiden intressit.
Kaipuu isolationismiin nousee konservatiivisesta ideologiasta sekä historiallisesti Monroen opista. Kaipuulla isolationismiin tarkoitetaan sitä, että Trumpin näkökulmasta Yhdysvallat ansaitsisi säilyttää globaalin asemansa ja merkityksensä kansainvälisessä politiikassa, mutta paradoksaalisesti samaan aikaan sen ei pitäisi juuri osallistua kansainvälisen yhteisön toimintaan tai rahoittaa sitä. Sen sijaan muiden valtioiden tulisi kunnioittaa Yhdysvaltojen asemaa ja voimaa.
Osana isolationistista ajattelua Trump pyrkii vähentämään Yhdysvaltojen osuutta maailman konflikteissa. Samanaikaisesti kyseisten konfliktien ratkaisut eivät kuitenkaan saisi uhata Yhdysvaltojen intressejä. Trumpin näkemyksen mukaan Yhdysvallat käyttää liikaa rahaa omien rajojensa ja lähialueidensa ulkopuolella.
Sotilaallisia kyvykkyyksiä ollaan silti valmiita käyttämään varsinkin pienempiä valtioita vastaan, jotka eivät kykene vastustamaan Yhdysvaltoja. Tällöin Trump voi esiintyä voimakkaana toimijana julkisuudessa. Yhdysvallat pyrkii välttelemään osallistumista konflikteihin, jotka saattaisivat vaatia pitkäaikaista taloudellista tai sotilaallista sitoutumista erityisesti läntisen pallonpuoliskon ulkopuolella.
Trump suhtautuu epäluuloisesti kansainvälisin sopimuksiin ja instituutioihin, sillä hän katsoo niiden heikentävän Yhdysvaltojen suvereniteettia. Trump ajattelee, että jos jokin kansainvälinen sopimus tai Yhdysvaltojen osallisuus jossakin kansainvälisessä järjestössä ei hyödytä Yhdysvaltoja riittävästi, tulisi järjestöä muokata vastaamaan paremmin Yhdysvaltojen intressejä tai tarpeen vaatiessa Yhdysvaltojen tulisi irrottautua sopimuksesta tai järjestöstä.
Vastakkainasettelu osana transatlanttisia suhteita
Trumpin toisella kaudella konservatiivinen ideologia näkyy aiempaa selvemmin myös transatlanttisten suhteiden kehityksessä. Yhdysvaltalaisten konservatiivien ja eurooppalaisten välillä ei enää ole samanlaista itsestään selvää jaettua arvopohjaa kuin 2000-luvun alussa. Esimerkiksi käsite vapaus voidaan käsittää hyvin erilaisilla tavoilla Atlantin eri puolilla.
Eurooppa käsitetään aiempaa voimakkaammin sellaisten arvojen kannattajaksi, joita konservatiivit vastustavat Yhdysvalloissa. Siksi Eurooppa näyttäytyy ajoittain ideologiselta viholliselta. Osa konservatiiveista vaikuttaakin suhtautuvan Eurooppaa ymmärtäväisemmin esimerkiksi Venäjään, joka näyttäytyy ideologisesti konservatiivisemmalta.
Eurooppa käsitetään aiempaa voimakkaammin sellaisten arvojen kannattajaksi, joita konservatiivit vastustavat Yhdysvalloissa. Siksi Eurooppa näyttäytyy ajoittain ideologiselta viholliselta.
Trumpin hallinto haluaisi samaan aikaan vähentää sitoumuksiaan ja resurssejaan Euroopassa sekä muokata eurooppalaisia valtioita enemmän Trumpin hallinnon ideologian mukaisiksi. Trumpin ajattelun mukaan eurooppalaisten valtioiden tulisi ratkaista Euroopan sisäiset konfliktit ilman Yhdysvaltojen osallisuutta tai taloudellista panostusta.
Yhdysvallat on tyytyväinen siihen, että Naton eurooppalaiset jäsenvaltiot ovat suostuneet kasvattamaan puolustusbudjettejaan. Pelkkä varautuminen ja puolustuksen määrärahojen lisääminen tuskin kuitenkaan riittää Trumpin hallinnolle. Sen sijaan Trumpin hallinnossa ajatellaan, että Euroopan pitäisi myös käyttää sotilaallisia kyvykkyyksiään lähialueillaan Yhdysvaltojen intressien mukaisesti.
Esimerkiksi maaliskuussa 2025 julkisuuteen vuotaneet Signal-keskustelut voidaan tulkita siten, että esimerkiksi Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vancen ja puolustusministeri Pete Hegsethin mukaan eurooppalaisten valtioiden olisi Yhdysvaltojen sijaan pitänyt toteuttaa kyseiset iskut Jemeniin.
Tullipolitiikan taustalla on kokemus epäreiluudesta, protektionismi ja romantisoitu menneisyys
Yhdysvaltojen tullipolitiikka on ollut yksi Trumpin toisen presidenttikauden alun näkyvimpiä ulkopoliittisia asiakokonaisuuksia. Tullipolitiikan taustalla on ollut yksinkertainen ajatus Yhdysvaltojen ”turvallisuussateenvarjosta”, jonka alla olevien valtioiden olisi maksettava Yhdysvalloille suojeluksesta. Tällä tavoin pyritään puuttumaan ongelmaan, jonka mukaan muut valtiot käyttäisivät Yhdysvaltoja hyväkseen oman turvallisuutensa takaajina.
Trumpin hallinto toivoi korkeiden tullien pakottavan muita valtioita neuvottelupöytään. Lisäksi niillä ajateltiin olevan itseisarvo varallisuuden keräämisessä muilta valtioilta Yhdysvalloille. Tullipolitiikan tavoitteena oli myös muokata kansainvälistä järjestelmää vastaamaan paremmin Yhdysvaltojen etuja. Haasteeksi on muodostunut Yhdysvaltojen keskuspankki FED, joka ei ole nykyisen pääjohtaja Jerome Powellin aikana suostunut toimimaan Trumpin haluamalla tavalla.
Korkeat tullit ovat osa protektionismia, jonka avulla pyritään tuomaan teollisuuden työpaikkoja takaisin Yhdysvaltoihin. Teolliseen tuotantoon liittyvät työpaikat yhdistyvät konservatiivisessa ideologiassa romantisoituun käsitykseen menneisyyden kultaisista vuosista, jolloin ahkeralla työnteolla kykeni saavuttamaan mukavan elintason ja todellisen vapauden.
Trumpin ominaispiirteet – henkilökohtaiset suhteet, sopimukset ja oma perintö
Yksi merkittävimpiä Trumpin ulkopolitiikkaan liittyviä erityispiirteitä on henkilösuhteiden suuri merkitys. Trump vaikuttaa käsittävän Yhdysvaltojen suhteet muihin valtioihin ensisijaisesti omien henkilökohtaisten suhteidensa kautta. Esimerkiksi Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana vuosina 2018–19 toimineen John Boltonin mukaan Trump uskoo, että valtioiden väliset suhteet määräytyvät valtionpäämiesten henkilökohtaisten suhteiden mukaisesti.
Ulkopoliittisen toiminnan keskiössä on erilaisten sopimusten tekeminen. Sopimuksia tekemällä Trump pyrkii hakemaan nopeita voittoja, joita halutaan esitellä menestyksinä julkisuudessa. Tällöin pyritään korostamaan Yhdysvaltojen voimaa ja merkitystä sekä kiinnittämään huomiota Trumpin henkilökohtaisiin kykyihin sopimusten tekijänä.
Trump on aiempaa enemmän huolissaan historiallisesta perinnöstään presidenttinä. Trump vaikuttaa ihailevan William McKinleytä, joka oli Yhdysvaltojen 25. presidentti vuosina 1897–1901 ja jonka presidenttikaudella Puerto Rico, Havaiji ja Guam liitettiin Yhdysvaltoihin. Yksi Trumpin haaveista vaikuttaakin olevan Yhdysvaltojen hallinnassa olevien maa-alueiden laajentaminen.
Miten tästä eteenpäin?
Suurvaltapolitiikan ja konservatiivisen ideologian mukaisen ulkopolitiikan merkitys osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa haastaa etenkin kansainvälisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen asemaa ja merkitystä. Suurvaltakilpailun myötä kriittisten mineraalien, luonnonvarojen ja toimitusketjujen hallinnan merkitys on todennäköisesti kasvanut entisestään Yhdysvalloille. Lisäksi transatlanttiset suhteet sekä Naton yhtenäisyys joutunevat aiempaa suuremman paineen alla presidenttikauden edetessä.
Trump ei todennäköisesti ole julkisesta retoriikasta huolimatta lähtökohtaisesti sitoutunut minkäänlaisiin Yhdysvaltojen turvatakuisiin. Mahdollisessa konfliktissa Trumpin hallinto arvioisi tilannekohtaisesti, minkälaisia resursseja turvatakuiden toteuttaminen vaatisi ja mitkä Yhdysvaltojen intressit ovat uhattuina.
Transatlanttiset suhteet sekä Naton yhtenäisyys joutunevat aiempaa suuremman paineen alla presidenttikauden edetessä.
On todennäköistä, että Trump haluaa tehdä itse merkittävimmät ulkopoliittiset päätökset. Tämän vuoksi päätöksissä korostuvat konservatiivisen ideologian ohella hänen henkilökohtaiset mieltymyksensä ja tavoitteensa. Yhteistyökumppaneina korostuvat toimijat, joiden kanssa on mahdollista löytää yhteys jaetun ideologian kautta.
Trumpin hallinnon ulkopolitiikka on tasapainottelua erilaisten painotusten ja näkemysten välillä, minkä lisäksi ulkopoliittisessa päätöksenteossa painotetaan lyhyen aikavälin julkisia menestyksiä. Tämän vuoksi toiminta voi olla ennalta-arvaamatonta ja valittujen toimintalinjojen välillä voi olla usein epäjohdonmukaisuuksia.
FM Juha Kekomäki on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelmassa. Kekomäki on erikoistunut Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaan, vaikuttamiseen sekä konservatiiviseen ideologiaan.
Artikkelin kuvituskuva: Liz Artymko / Unsplash
