Keskustelut transatlanttisesta kauppa- ja investointisopimuksesta pyörivät talouden ympärillä. TTIP-sopimus on paljon enemmän kuin taloudellinen prosessi kasvun ja työpaikkojen luomiseksi. Se on yritys vahvistaa läntistä sivilisaatiota haastajia vastaan.
Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat neuvotelleet vuoden 2013 heinäkuusta lähtien transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta. Julkinen keskustelu Transatlantic Trade and Investment Partnership -sopimuksesta (TTIP) on rajoittunut talouskysymyksiin. Kannattajat ovat korostaneet myönteisiä talousvaikutuksia ja vastustajat ovat tuoneet esiin taloudellisia haittavaikutuksia. Kansainvälisen järjestelmän kannalta tarkasteltuna sopimuksessa on kyse läntisen sivilisaation sisäisestä ja ulkoisesta vahvistamisprosessista. Se on vastausta tilanteeseen, jossa uudet liittoumat ovat nousseet haastamaan lännen poliittisista ja taloudellisista johtajuutta sekä universalismia.
Onko TTIP:ssä kyse taloudesta?
TTIP-neuvottelujen tavoite on luoda kasvua ja työpaikkoja. Tavoite on legitiimi. EU:n bruttokansantuote on laskenut lähes kaksi prosenttiyksikköä vuoden 2008 tasosta, työttömyys on lähes 12 prosentissa, ja euromaiden julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta lähentelee sataa prosenttia. Talouskasvua tarvitaan ja työpaikat ovat välttämättömiä – muuten kaikilla euromailla on edessään ”Kreikan tie”.
Miten kasvua ja työpaikkoja sitten luotaisiin? Vastausta selvitti kauppakomisaari Karel de Guchtin ja Yhdysvaltain kauppapoliittisen edustajan Ron Kirkin johtama High Level Working Group on Jobs and Growth (HLWG) -työryhmä. Vuoden 2013 helmikuussa julkaistussa raportissa työryhmä suositteli uusien markkinoiden avaamista, kaupan esteiden purkamista ja sääntely-yhteistyötä.
Euroopan komissio tilasi lontoolaiselta talouspolitiikan Centre for Economic Policy Research -tutkimuslaitokselta (CEPR) vaikutusarvion siitä, kuinka paljon taloudellista hyötyä tällä tavalla luotaisiin. Arvion mukaan TTIP-sopimus todella kasvattaisi EU:n bruttokansantuotetta parhaimmillaan 0,5 prosenttia vuoteen 2027 mennessä. Vertailukohtana on ennustettu kasvu-ura ilman sopimusta. EU:n odotetut kasvuvaikutukset olisivat noin 120 miljardia euroa vuodessa. Raportti väittää, että tämä toisi nelihenkiselle perheelle 500 euroa lisää tuloja vuodessa, jos kasvuvaikutus verotettaisiin yrityksiltä ja jaettaisiin tasan EU-kansalaisille. Komission tilaama tutkimus ei tue väitettä uusien työpaikkojen syntymisestä, mutta esittää sopimuksen kasvattavan kansantaloutta ja palvelevan näin kaikkia (Francois ym. 2013).
Pelkästään yksi havainto riittää paljastamaan komission tiedotuspolitiikan ja tiedot puutteellisiksi. Komission tiedoksiannossa todetaan CERPin tutkimukseen nojaten, että sopimushyödyistä jopa 80 prosenttia tulisi muualta kuin tullien poistamisesta: ”byrokratiaan ja sääntelyn liittyvien kustannusten alentamisesta sekä palveluiden ja julkisten hankintojen kaupan vapauttamisesta” (EC 14.6.2013). Sopimuksessa on siis pitkälti kyse muusta kuin taloudesta. Byrokratia, sääntely, palvelut ja julkiset hankinnat liittyvät paitsi perusoikeuksiin, myös sääntelyvallankäyttöön. Näiden kysymysten rajaaminen taloustieteen yhteen näkökulmaan on ongelma, koska politiikka tulee samalla määritellyksi kaupan esteeksi.
Sivilisaationäkökulma
TTIP-neuvotteluista saatavilla oleva tieto ja sopimushyötyjen esittäminen on ollut poliittisesti tarkoitushakuista. Sopimusta onkin tarpeen analysoida muista näkökulmista.
TTIP-sopimuksessa on kyse läntisen sivilisaation yrityksestä vahvistaa itseään nousevia kilpailijoita vastaan. Sivilisaatio tarkoittaa kahdenlaatuista järjestäytyneen yhteiskunnan tilaa, nykyistä ja tavoiteltua. Se pitää sisällään kulttuurin, poliittiset ja taloudelliset instituutiot sekä yhteiskunnalliset paradigmat. Sivilisaation suhde muihin riippuu sen itseymmärryksestä. Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Japani muodostavat läntisen sivilisaation. Se toimii ja pyrkii toimimaan sellaisena universalistisena totaliteettina, joka ei rajoitu näiden kolmen alueen muodostamalle trilateraaliselle akselille, vaan tavoittelee globaalia ulottuvuutta eli roolia maailman sivilisaationa.
Eräs tunnetuimmista – ja myös kritisoiduimmista – sivilisaatioita viime vuosikymmeninä käsitelleistä politiikan tutkijoista on Samuel Huntington (1993). Hänelle sivilisaatio on yhtä kuin kulttuuri eli ihmisten ja kansojen identifioitumisen tavat. Huntingtonin mukaan läntiseen sivilisaation kuuluvat kansat ja valtiot identifioituvat liberaalin demokratian arvoihin. Tämä synnyttää ristiriitoja ”meidän” ja ”muiden” välille.
Toisin kuin Huntington, jolle taloudelliset tai ideologiset syyt eivät selitä kansainvälisen järjestelmän tilaa ja muutosprosesseja, Immanuel Wallerstein (1984) on hahmotellut kapitalistista maailmanjärjestelmää eräänlaisena sivilisaationa. Hänen maailmanjärjestelmäanalyysinsä perustuu taloudellisten instituutioiden ja niitä tukevien yhteiskunnallisten paradigmojen varaan.
Sivilisaation lisämääreet
Sivilisaatiolla on myös taloudellisia ja poliittisia lisämääreitä. Taloudelliset lisämääreet jakautuvat yhteiskunnallisiin paradigmoihin ja rakenteellisiin tekijöihin. Yhteiskunnalliset paradigmat ovat osa läntisen maailman itseymmärrystä, jossa liberaali demokratia ja vapaat markkinat näyttäytyvät edistyksen välineenä. Sen kulmakiviä ovat esimerkiksi Ludwig von Miseksen (1957) ajatukset yksilönvapauden ja markkinoiden tieteoreettisesta merkityksestä sekä Friedrich von Hayekin (1960) argumentit markkinoista, vapaudesta ja vastuusta inhimillisen kehityksen perusprinsiippeinä. Myös Niall Fergusonin Civilization, West and the Rest (2011) kuvaa läntisen sivilisaation instituutiot ja perusparadigmat kehityksen välineenä – sekä seikkana joka selittää lännen nousua ja globaalia valtaa.
Sivilisaation rakenteelliset lisämääreet taas tarkoittavat trilateraalisen akselin eli läntisen sivilisaation taloudellisten ja talouspoliittisen toimijoiden yhtenäisyyttä. Tutkimukset osoittavat, että idän ja lännen välille ei kansainvälisestä kaupasta ja globalisaatiosta huolimatta ole syntynyt yhteisiä eliittiverkostoja tai muita vahvoja sidoksia (van der Pijl 1984, 2012; Robinson & Harris 2000; Carroll 2010). Tätä tulkintaa vahvistaa Yhdysvaltain merkitys kansainvälisen järjestelmän synnyssä ja BRICS-maiden omaehtoinen yhdentyminen (ks. Käkönen 2014).
Miten universalismi ilmenee?
Käytännössä universalistinen itseymmärrys sekä siihen liittyvät vaihtoehdottomuus ja suvaitsemattomuus ilmenevät ehkä kirkkaimmin Yhdysvaltain poliittisessa retoriikassa ja ulkopolitiikassa kuten terrorismin vastaisessa sodassa. Liberaalidemokratia, avoin talous ja amerikkalaistyylinen vapaus esitetään kaikille edullisena. Demokratiaan on oikeus pakottaa vaikka sodan avulla. (Ks. esim. US National Security Strategy 2002; 2006; 2010; Brown 2004; myös Chomsky 2004a; 2004b.) Yhdysvaltain ulkopolitiikka ilmentää sivilisaation suhdetta toiseutta vastaan.
Talouspolitiikassa läntinen universalismi on ilmennyt valtion talouspoliittisen roolin rajoittamisena ja rakenteellisina sopeutuksina. Tällaista politiikkaa ajoivat aluksi Ronald Reagan ja Margaret Thatcher omissa maissaan ja Kansainvälinen valuuttarahasto kehitysmaissa (esim. Stiglitz 2004). Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen kuripolitiikka on tullut myös Eurooppaan eli muutos on tapahtunut verrattain myöhään ja vasta voimakkaan kriisin jälkimaininkina. Se näkyy erityisesti hallinnossa, jossa yhteiset standardit ja asiantuntijuus korostuvat demokraattisen deliberaation kustannuksella. Stephen Gill (1995) on käyttänyt tästä pidempään jatkuneesta prosessista nimeä uusi perustuslaillisuus.
Läntinen sivilisaatioprojekti on normatiivinen. Kyse on poissulkevasta universalismista kahdessa mielessä: tietty yhteiskunnallinen malli esitetään edistyksellisenä läntisen alueen sisällä ja sen ulkopuolella. Näin rakennetaan suhteita meidän ja muiden välille sekä globaalilla tasolla että lännessä. Sivilisaatioprojekti on normatiivinen, mutta ei deterministinen tai vääjäämätön.
Ristiriitaulottuvuus globaalilla tasolla
TTIP-sopimuksen merkitys määrittyy läntisen universalismin, Yhdysvaltain globaalin johtajuuden sekä mahdollisten haastajien välisen suhteen kautta. Erityisesti Aasia ja BRICS-maat, mutta myös Iran ja latinalaisen Amerikan ALBA-liittouma ovat nousseet haastamaan trilateraalia akselia eli läntistä sivilisaatiota. Niissä on kyse poliittisista ja taloudellisista liitoista, jotka vastustavat läntistä universalismia ja haastavat poliittista ja taloudellista johtajuutta maailmassa.
Monikansallisista suuryrityksistä valtaosan kotipaikka sijoittuu edelleen trilateraaliselle akselille, mutta tämä osuus on laskemassa. Viimeisimmässä Forbes 2000 -listauksessa suurimpia olivat kiinalaiset pankit. Läntisen universalismin taloudellista pohjaa rapauttavat Aasian valtava väkiluku, sinne syntynyt keskiluokka, läntisille kuluttajille suunnatun vientiteollisuuden osittainen korvautuminen sisämarkkinakaupalla, luonnonvarat ja taloudellisen kehityksen nostama itsetietoisuus. Murentunut on myös Yhdysvaltain dollarin asema kansainvälisenä valuuttana (Kumar 2013), jolle ainakin Yanis Varoufakiksen (2014) mukaan maan suurvalta-asema 1980-luvun jälkeen perustui. Eräiden tutkijoiden mukaan lännen valta olisi ollut vain idän hetkellisen heikkouden mahdollistama välivaihe (Frank 1998, vrt. Hobson 2004.) Aasia nousee jälleen.
Lännen suhteellinen heikkous, universalistista pyrkimystä vastaavien taloudellistenvoimavarojen puute ja Asian mahti synnyttävät mahdollisen ristiriidan. Sen realisoivat trilateraalisen akselin eliittiverkostojen länsikeskeisyys, läntinen universalismi ja BRICS-maiden poliittinen yhdentyminen.
Vahvistaako TTIP länttä?
Sivilisaationäkökulmasta transatlanttinen integraatio näyttäytyy blokkiutumisena. Se vahvistaa läntistä yhteenkuuluvuutta, poliittista, taloudellista ja sotilaallista kumppanuutta. Syntyvä blokki voi toimia idän vastaisena yhtenäisenä voimana. Hindulaisuus ja konfutsealaisuus tai ALBA-liittouman cosmovision eivät ole samalla tavalla poissulkevia ja universalistia kuin läntinen sivilisaatio, mikä mahdollistaa rauhanomaisen muutoksen – haastajien näkökulmasta. Kansainvälisen järjestelmän tulevaisuus tai sivilisaatioiden väliset suhteet, rauhanomainen kehitys, riippuvat ennen muuta juuri lännen sitoutumisesta sivilisaatioprojektiin eli muodostuvan blokin luonteesta.
Missä määrin länsi tähän sitoutuu, riippuu yhtäältä eliittiverkostoista ja toisaalta sivilisaation sisäisestä poliittisesta dynamiikasta. Globaali hallinta, monenvälinen yhteistyö tai moniääninen federalismi ovat tulevaisuuden mahdollisuuksia, jotka voivat realisoitua vastaavasti kahdella tavalla: eliittien osalta luopumalla globaalista hegemoniasta (tai sen tavoittelusta) ja/tai sivilisaation sisäisellä reformaatiolla eli kansainvälisen hallinnon demokraattisilla uudistuksilla (vrt. Patomäki 1995; 2012; Patomäki & Teivainen 2003).
Miten TTIP-suhtautuu tähän sisäiseen dynamiikkaan? Tätä voi tarkastella talouspoliittisen universalismin kautta. Vastaus riippuu yhtäältä siitä, luodaanko sopimuksella talouspoliittisia instituutioita sekä toisaalta siitä, vaikuttaako sopimus talouspolitiikan harjoittamiseen.
Uusia talouspoliittisia mekanismeja sopimuksella ei luoda. Talouspolitiikan harjoittamiseen sopimus kuitenkin vaikuttaa, koska se lisää kilpailua. Työmarkkinasäännöistä voi tulla kilpailukykyä heikentävä tekijä, koska työmarkkinasäännöt EU:n jäsenmaissa eivät ole samanlaiset ja koska yhdysvaltalaiset työmarkkinat ovat joustavammat. Suomessa heikkoa kilpailukykyä joudutaan todennäköisesti parantamaan työmarkkinareformeilla, joita Elinkeinoelämän keskusliitto on jo muutekin haikaillut ja jotka Saksassa ovat osoittautuneet tehokkaiksi keinoiksi työttömyyden alentamiseen.
Ilman talouspoliittista koordinaatiota valittavana on vaihdottomuuden tie, markkinoiden sopeuttaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. TTIP-sopimus todennäköisesti vahvistaa markkinoiden ja ”edistyksen” kannalta tärkeitä rakenteellisia sopeutuksia – läntisen sivilisaation sisäistä reformia. Ne taas tukevat eliittiverkostojen asemaa ja universalismia. Samalla ne synnyttävät sosiaalista eriarvoisuutta (Quiggin 2014; Varoufakis 2014). Nykyisessä taloustilanteessa ne luultavasti johtavat tyytymättömyyden kasvuun.
Samanlainen ehdollistava vaikutus näkyy hallinnossa. TTIP-neuvottelujen tavoite on lähentää sääntely-yhteistyötä EU:n ja Yhdysvaltain välillä. Sopimuksella perustetaan uusia instituutioita sääntely-yhteistyön kehittämiseksi, sopimuksen toteutumisen valvontaa varten sekä mahdollisten riitojen sovittelua varten. Riitojensovittelu annetaan parlamentaarisen oikeusjärjestelmän ja hierarkkisen lainvalvonnan ulkopuolella toimiville henkilöille, joiden yhtenä pätevyyskriteerinä on kansainvälisen kauppaoikeuden tuntemus. Tämä kaventaa demokraattista deliberaatiota, koska uusista instituutioista ei kaavailla parlamentaarisia elimiä ja koska uudet instituutiot toimivat ylikansallisella tasolla, kansallisten parlamenttien yläpuolella.
Neljä skenaariota tulevaisuudesta
Euroopan komission TTIP-sopimuksesta antamat tiedot ovat puutteellisia ja harhaanjohtavia. TTIP-sopimus on paljon enemmän kuin taloudellinen prosessi kasvun ja työpaikkojen luomiseksi.
TTIP voidaan nähdä läntisen sivilisaation sisäisenä ja ulkoisena vahvistamisprosessina. Kansainvälisen ulottuvuuden lisäksi sillä on talouspoliittinen ja hallinnollinen ulottuvuutensa. Tutkimustietoa neuvottelujen suhteesta kansainvälisen järjestelmän poliittishallinnolliseen kehitykseen ei ole. Ei siis tiedetä, onko sopimuksella merkitystä esimerkiksi EU:n ja Kiinan tai Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin, vaikuttaako sopimus kansalaisten poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiin, muuttaako sopimus eurooppalaista sääntelykulttuuria ja määrittääkö se uudelleen markkinoiden ja demokratian välistä suhdetta. Näillä kaikilla kysymyksillä on vahva konkreettinen ulottuvuus. Se näkyy esimerkiksi työttömän oikeuksissa ja velvollisuuksissa, vanhustenhoidossa tai EU:n ja Venäjän rajalla (vrt. Mershmeymer 2014). TTIP-neuvotteluiden tarkka taloustieteellinen kehystäminen sulkee tällaiset näkökulmat tarkastelun ulkopuolelle.
Lyhyellä tähtäimellä mahdollinen TTIP-sopimus voi johtaa kasvavaan tyytymättömyyteen, koska se vahvistaa demokratiavajeeksi kutsuttua ilmiötä ja eurokriisin syventämää sosiaalista eriarvoisuutta.
Sivilisaationäkökulma antaa mahdollisuuden erilaisten tulevaisuuden skenaarioiden hahmotteluun.
Vahvistuvan universalismin skenaariot:
1. Kasvava tyytymättömyys ja demokratiavaje vahvistavat läntistä universalismia. Syntyy mahdollisuus viholliskuvien luomiseen ja taloudellisten ongelmien korjaamiseen sotateollisuudella (kuten Yhdysvalloissa ja Saksassa ennen toista maailmansotaa). Maailmanherruudesta voidaan päättää sodan avulla, Aasia taipuu lännen johtajuuteen tai maailma jakautuu (vrt. Modelski 1983).
2. Kasvava tyytymättömyys ja demokratiavaje luovat tarpeen syventää ja laajentaa integraatiota. Taloudellista yhdentymistä seuraa poliittinen yhdentyminen, joka on verrattavissa Euroopan integraatiohistoriaan. Universalismi säilyy ja vahvistuu, maailmanjärjestelmän tulevaisuudesta päätetään sodan avulla, Aasia taipuu lännen johtajuuteen tai maailma jakautuu.
Heikkenevän universalismin skenaariot:
3. Poliittinen yhdentyminen keskittää hallintoa. Eurooppalainen vaikutusvalta kumoaa Yhdysvaltain johtajuuden ja taloudellisiin ongelmiin etsitään ratkaisua idän ja lännen välisellä yhteistyöllä.
4. Poliittinen yhdentyminen johtaa transatlanttisen demokratian kehittymiseen, markkinasivilisaation aika päättyy ja universalismi kumoutuu. Taloudelliset ongelmat ratkaistaan transatlanttisella valuuttajärjestelmällä ja transatlanttisilla julkisilla investoinneilla pikemmin kuin sotateollisuuteen suunnatuilla. Länsi hakee tiiviimpää ja moniäänistä yhteistyötä muun maailman kanssa.
Kaikki nämä skenaariot liittyvät tavalla tai toisella TTIP-sopimuksen kansainväliseen merkitykseen, sopimuksen talouspoliittisiin vaikutuksiin ja hallinnollisiin muutoksiin. TTIP-sopimusta ei siis suinkaan pidä tarkastella vain yhden taloustieteellisen mallin avulla ja yhdestä näkökulmasta.
* * *
Marko Juutinen analysoi EU:n ja Kanadan välistä CETA-sopimusta Poliittinen talous -lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissa ”Geeniruoka ja hallinnan muutos”. Libera-säätiön raporttiin Kauppa se on joka kannattaa? sisältyy Juutisen laatima luku EU:n ja USA:n välisestä mahdollisesta TTIP-sopimuksesta.
Lähteitä
Brown, Wendy (2004), “Tolerance as/in Civilizational Discourse”, Redescriptions. Yearbook of Political Thought, Conceptual History and Feminist Theory 8: 52–84.
Carroll, William K. (2010), Making of a Transnational Capitalist Class: Corporate Power in the 21st Century. London: Zed Books.
Chomsky, Noam (2004a), Uusi sotilaallinen humanismi. Kosovon opetukset. Helsinki: Like.
Chomsky, Noam (2004b), Maailmanloppu vai maailmanvalta: Yhdysvaltain globaali valtapolitiikka. Helsinki: Like.
EC (14.06.2013), UKK: Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Saatavilla http://ec.europa.eu/finland/pdf/usa_kumppanuussopimus_130614_fi_liite.pdf
Ferguson, Niall (2011), Civilization. The West and the Rest. New York: Penguin Press.
Francois, J. & Manchin, M. & Norberg, H. & Pindyak, O. & Tomberger, P. (2013), Reducing Transatlantic Barriers to Trade and Investment: An Economic Assessment. London: Centre for Economic Policy Research.
Gill, Stephen (1995), “Globalisation, Market Civilisation, and Disciplinary Neoliberalism”, Millennium: Journal of International Studies, 24(3), 399-423.
Hayek, Friedrich A. (2006 [1969]), The Constitution of Liberty. London: Routledge.
Hobson, John M. (2004), Eastern Origins of Western Civilization. Cambridge: Cambridge University Press.
Huntington, S. P. (1993), The Clash of Civilizations? Foreign Affairs, 72, 22.
Kumar, Niraj (2013), “Asia in Post-Western Age”. Journal of Indian Research 1(1), 8-30.
Käkönen, Jyrki (2014), ”BRICS as New Power in International Relations”. Geopolitics, History and International Relations 6(2): 85–104.
Mearsheimer, John J. (2014), “Why the Ukraine Crisis Is the West’s Fault”. Foreign Affairs 93 (5): 77–89.
Mises, Ludwig von (1957), Theory and History: An Interpretation of Social and Economic Evolution. New Haven: Yale University Press.
Modelski, Georg (1983), Long Cycles of World Leadership. Teoksessa William R Thompson (toim.) Contending Approaches to World System Analysis. London: Sage.
Patomäki, Heikki (ed.) (1995), Peaceful Changes in World Politics. TAPRI Research Report no. 71.
Patomäki, Heikki (2012), “The problems of legitimation and potential conflicts in a world political community”, Cooperation and Conflict47(2):239-259.
Patomäki, Heikki & Teivainen, Teivo (2003), Globaali demokratia. Tampere: Gaudeamus.
Quiggin, John (2014), Zombitalous. Tampere: Vastapaino.
Robinson,William I. & Harris, Jerry(2000),“Towards a Global Ruling Class? Globalization and the Transnational Capitalist Class”, Science & Society 64(1): 11–54.
Stiglitz,Joseph(2004), Globalisaation sivutuotteet. Jyväskylä: Like.
US National Security Strategy 2002, 2006, 2010. Saatavilla http://nssarchive.us/?page_id=29
Wallerstein, Immanuel (1984), The Politics of the World-Economy: The States, the Movements and the Civilizations. Cambridge: CambridgeUniversityPress.
Van der Pijl, Kees (2012), “Is the East Still Red? The Contender State and Class Struggles in China”, Globalizations 9 (4), 503–516.
Van der Pijl, Kees (2012 [1984]), The Making of an Atlantic Ruling Class. London: Verso.
Varoufakis, Yanis (2014): Maailmantalouden Minotauros. Tampere: Vastapaino.
Artikkelikuva: NoName_13 / Pixabay
