Arvio: Yanis Varoufakis: Adults in the Room. My Battle with the European Deep Establishment. Bodley Head London, 2017.
Vuonna 2015 Kreikka koetti neuvotella hätälainojen ehdot uusiksi, mutta päätyi hyväksymään entistä tiukamman talouskurin. Miltä kamppailu näytti valtiovarainministeri Gianis Varoufakisin silmin?
Kreikan Gianis Varoufakisista tuli eurokriisin ensimmäinen radikaalivasemmistolainen valtiovarainministeri tammikuussa 2015. Syriza oli voittanut Kreikan ennenaikaiset vaalit talouskurin ja tukipakettien vastaisella ohjelmalla.
Ennenaikaiset vaalit järjestettiin, koska Antonis Samaraksen hallitus ei saanut Kreikan parlamentin tukea presidenttiehdokkaalleen joulukuussa 2014. Perustuslain mukaan vaalit on järjestettävä, jos hallitus menettää parlamentin luottamuksen.
Tilanteesta teki poliittisesti vaikeamman se, että Kreikan toisen tukipaketin oli määrä umpeutua vuoden 2014 viimeisenä päivänä. Koska ennenaikaiset vaalit oli määrä järjestää tammikuussa, euroryhmä tarjosi Samarasille kuuden kuukauden lisäaikaa, jotta seuraavalla hallituksella olisi aikaa neuvotella tukipaketin jatkosta. Vaalitappiostaan varma Samaras kieltäytyi tarjouksesta ja pyysi neuvotteluille lisäaikaa ainoastaan kaksi kuukautta, helmikuun loppuun.
Varoufakis ja pääministeri Alexis Tsipras olivat mahdottoman tehtävän edessä. Heillä oli ainoastaan neljä viikkoa aikaa päästä sopuun tukipaketin jatkosta ja Kreikan velkojen ehdoista samalla, kun Kreikalla oli erääntymässä vuonna 2015 ennätykselliset 16 miljardia euroa velkoja Euroopan keskuspankille (EKP) ja Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF).
Puoli vuotta vaalivoiton jälkeen Tsipras allekirjoitti kolmannen tukipaketin, joka vei Kreikan poliittisen suvereniteetin.
Helmikuussa Tsipras hyväksyi Samarasille alun perin esitetyn tarjouksen, että tukipaketin jatkosta on aikaa neuvotella kesään. Puoli vuotta vaalivoiton jälkeen Tsipras allekirjoitti kolmannen tukipaketin, joka vei Kreikan poliittisen suvereniteetin ja oli taloudellisesti edellisiä tukipaketteja ankarampi
Varoufakis erosi vastalauseena antautumiselle. Kaksi vuotta pölyn laskeutumisen jälkeen hän on julkaissut muistelmat, joissa hän kertoo oman versionsa kuuden kuukauden tapahtumista.
Muistelmien ehdoton ansio on, että ne perustuvat Mauno Koiviston tyylillä tehtyihin nauhoituksiin ja sisältävät runsaasti suoraan translitteroitua dialogia Tsiprasin kabinetissa, euroryhmän kokouksissa ja avainhenkilöiden kanssa. On toivottavaa, että digitalisaation myötä myös poliittiset muistelmat kokevat modernin renessanssin!
Varoufakisin neuvottelustrategia
Varoufakis kertoo hyväksyneensä Tsiprasin tarjouksen valtiovarainministerin pestistä sillä ehdolla, että hän vastaa sataprosenttisesti neuvotteluista. Hänen tärkein tavoitteensa oli sitoa Kreikan velkojen takaisinmaksu talouskasvuun, mikä olisi luonut motiivin huojentaa budjettikuria ja vapauttanut Kreikan velkavankeudesta.
Mikäli paremmat lainaehdot eivät olisi neuvoteltavissa, Kreikan tuli Varoufakisin olla valmis laiminlyömään velkansa EKP:lle ja IMF:lle, mikä olisi toiminut poliittisena uhkauksena neuvotteluissa. EKP oli ostanut vuodesta 2010 lähtien Kreikan velkakirjoja rauhoittaakseen finanssimarkkinoita.
Velkaostot olivat erittäin epäsuosittuja Saksassa ja esimerkiksi Bundesbankin johtaja Axel Weber ja EKP:n johtokunnan jäsen Jürgen Stark erosivat vastalauseena kriisimaiden velkakirjojen ostoille 2011. Saksan perustuslakituomioistuin pyrki kumoamaan EKP:n rajattomat velkaostot, eikä EU-tuomioistuin ollut vielä keväällä 2015 ottanut kantaa perustuslakituomioistuimen syytöksiin.
Velkojen laiminlyönneistä aiheutuneet tappiot olisivat Varoufakisin mukaan kyseenalaistaen EKP:n toimien laillisuuden ja johtanut sen perustuslailliseen konfliktiin Saksan kanssa. Koska EKP:n lupaus rajattomista tukiostoista oli käytännössä lopettanut euroalueen velkakriisin kesällä 2012 ja EKP oli aloittamassa uutta velkojen ostokierrosta maaliskuussa 2015, uusi perustuslaillinen kriisi EKP:n ja Saksan perustuslakituomioistuimen välillä olisi tuonut eurojohtajat takaisin eurokriisin lähtöruutuun. Tämän vuoksi laiminlyönnit olivat Varoufakisin mukaan arvokas poliittinen talismaani.
Varoufakisin mukaan oli järkevämpää tulla erotetuksi eurosta kuin allekirjoittaa uusi tukipaketti huonoilla ehdoilla.
Lisäksi Kreikalla tuli olla valmius ottaa käyttöön rinnakkainen maksujärjestelmä, mikäli EKP sulkisi Kreikan pankkijärjestelmän. Rinnakkainen maksujärjestelmä olisi pitänyt rahan kierrossa ja estänyt taloudellisen aktiivisuuden täydellisen romahduksen, kuten Kreikalle lopulta kävikin.
Varoufakisin mukaan oli järkevämpää tulla erotetuksi eurosta kuin allekirjoittaa uusi tukipaketti huonoilla ehdoilla. Euroeroa ei siis tullut tavoitella, mutta ei myöskään pelätä sitä, mikäli euroryhmä ja troikka olisivat päättäneet erottaa Kreikan eurosta. Tässä tapauksessa rinnakkainen maksujärjestelmä olisi pehmentänyt Kreikan siirtymistä eurosta drakmaan.
Troikan voimapolitiikka
Kokousten ja kahdenkeskisten keskusteluiden lisäksi muistelmissa tuodaan esiin strategiat, joilla euroryhmä ja troikka marginalisoivat Kreikan vaatimuksia. Troikka, eli Euroopan komissio, EKP ja IMF, valvoo Euroopan kriisimaiden lainaohjelmia. Varoufakisille annettiin ymmärtää, että mikäli Kreikan vaatimuksista vuodetaan julkisuuteen, niistä ei keskusteltaisi lainkaan.
Veloista neuvottelemisen sijaan troikka vaati Varoufakisin valtiovarainministeriöltä yksityiskohtaisia esityksiä, kuinka Kreikka uudistaisi verotusta ja eläkejärjestelmää. Lisäksi se vaati ennusteita, kuinka nämä uudistukset vaikuttaisivat Kreikan talouteen.
Troikan peräänantamattomuus neuvotteluissa oli niin järkähtämätöntä, että se oli jo melkein sympaattista. Varoufakis suostui esimerkiksi troikan vaatimukseen, että arvonlisäverokantojen määrä lasketaan kuudesta kahteen, mutta esitti samalla, että arvonlisäverokantoja lasketaan kuuteen ja viiteentoista prosenttiin. Troikka kuitenkin vaati arvonlisäverokantojen nostoa.
Troikan käyttämissä malleissa oletettiin, että ALV:n nostosta seuraava hinnannousu ei laske myyntiä vaan itse asiassa kasvattaa valtion tuloja. Vastakkain eivät olleet pelkästään Kreikan ja troikan poliittiset tavoitteet vaan myös näiden erilaiset oletukset maailman toiminnasta makrotaloudellisten simulaatioiden takana.
Samaan aikaan kun aliresursoitu valtiovarainministeriö koetti vastata troikan vaatimuksiin, lehdistölle vuodettiin materiaalia, jonka mukaan Kreikan suunnitelmat olivat riittämättömiä ja naurettavia.
Kreikan amatöörimäisyys oli vallitseva puhetapa myös Suomessa.
Kreikan amatöörimäisyys oli vallitseva puhetapa myös Suomessa. Esimerkiksi Arvopaperi uutisoi,, kuinka Reutersin nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan neuvottelut eivät etene, koska Kreikan suunnitelmissa ”ei ollut konkreettista edistystä”. Taloussanomat kertoi puolestaan Financial Timesin lähteisiin vedoten, miten ”[o]sa [Kreikan] ehdotuksista on sen sijaan melko innovatiivisia. Varoufakis esittää kirjeessä muun muassa opiskelijoiden ja jopa turistien palkkaamista ’salaisiksi verotarkkailijoiksi’”.
Junnaamisen ja marginalisoinnin lisäksi troikan kolmas nyrkki oli EKP. Ennen Varoufakisin ensimmäistä euroryhmän kokousta EKP ilmoitti, että Kreikan velkakirjat eivät käy EKP:n hätälainojen vakuuksina ennen kuin Kreikalla ja euroryhmällä on sopimus lainaohjelman jatkosta. Tämä pakotti kreikkalaiset pankit hakemaan kalliimpaa hätälainoitusta Kreikan keskuspankilta, minkä EKP:n johtokunta pystyi kaiken aikaa lopettamaan.
Varoufakisin mukaan EKP lisäsi toimillaan keskeisesti taloudellista epävarmuutta ja kavensi näin Tsiprasin hallituksen neuvotteluasemaa. Neuvotteluiden absurdeinta antia on euroryhmän päätös olla antamatta EKP:n hallussa olevista Kreikan velkapapereista kertynyttä korkoa Kreikalle, jonka avulla Kreikka olisi voinut maksaa velkansa IMF:lle. Koska EKP oli antanut vastaavat korot Samarasin hallitukselle, voidaan päätös tulkita puhtaaksi aggressioksi.
Varoufakisin mukaan EKP lisäsi toimillaan keskeisesti taloudellista epävarmuutta.
Sen sijaan, että Tsipras olisi uhannut velkojen laiminlyönnillä, Tsipras lähentyi Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa. Rahojen loppuessa hän teki yhä enemmän myönnytyksiä troikalle saamatta kuitenkaan lupauksia velkahelpotuksesta. Hän etääntyi Varoufakisin suunnitelmasta ja siirsi tämän lopulta syrjään neuvotteluista.
Kansanäänestys poliittisena teatterina
Kun Tsipras julisti kesäkuun lopussa kansanäänestyksen tukipaketin ehdoista, EKP kielsi Kreikan keskuspankkia antamasta lisää hätälainaa Kreikan pankeille. Rahaliikennettä ulkomaille jouduttiin kontrolloimaan, käteisnostot rajattiin 60 euroon päivässä ja pankit olivat suljettuina kolmisen viikkoa.
Tsipras halusi hävitä kansanäänestyksen, jotta kolmannen tukipaketin hyväksyminen olisi Syrizan hallitukselle helpompaa.
Vaikka taloudellinen aktiivisuus romahti, Tsipras ei ottanut käyttöön Varoufakisin ehdottamaa rinnakkaista maksujärjestelmää. Varoufakisin mukaan Tsipras ajatteli, että pääomakontrollien myötä tyytymättömyys kasvaisi siinä määrin, että ihmiset äänestäisivät tukipaketin ehtojen puolesta Syrizan hallitusta vastaan. Toisin sanoen Tsipras halusi hävitä kansanäänestyksen, jotta kolmannen tukipaketin hyväksyminen olisi Syrizan hallitukselle helpompaa.
Varoufakis erosi kansanäänestyksen jälkeisenä päivänä, kun Tsipras kertoi hakevansa kolmatta tukipakettia siitä huolimatta, että yli 61 prosenttia oli äänestänyt tukipaketin ehtoja vastaan. Kreikan velkojen uudelleenjärjestämisestä ei koskaan neuvoteltu vakavasti troikan tai euroryhmän kesken.
Muistelmat ilman loppunäytöstä
Teos on Varoufakisin julkinen likapyykki Tsiprasin, Syrizan ja euroryhmän kanssa. Muistelmista käy ilmi, miksi Kreikan pyrkimykset vaikuttivat vuoden 2015 aikana niin typeriltä ja miten Kreikka alistui ilman taistelua – miksi Kreikalla ei ollut varasuunnitelmaa ja miksi se antautui ilman vastarintaa.
Muistelmat kuvaavat myös, kuinka media osallistuu troikan voimapolitiikkaan. Välillä muistelmia lukiessa tulee mieleen Werner Herzogin dokumenttielokuva 25. tunti, jossa Herzog muistelee kokemiaan kauheuksia maanisen ja äärimmäisen hovinäyttelijänsä Klaus Kinskin kanssa. Kirja soveltuu luettavaksi niin oikeistolaisille kuin vasemmistolaisillekin, sillä osansa ryöpytyksestä saavat melkeinpä kaikki toimijat neuvotteluiden eri asteilla.
Muistelmista käy ilmi, miksi Kreikan pyrkimykset vaikuttivat vuoden 2015 aikana niin typeriltä ja miten Kreikka alistui ilman taistelua.
Katkeruus Tsiprasia, puoluepolitiikkaa ja troikkaa kohtaan teoksen eteenpäin vievänä voimana on perusteltu, sillä karkeasti ottaen sekä vasemmisto- että oikeistosiivet Kreikassa mutta myös laajemmin Euroopassa syyttivät Kreikan alistumisesta Varoufakisin huonoa neuvottelustrategiaa. Jos troikan pyrkimys oli kuitenkin jo joulukuussa 2014 Kreikkaa saada jatkamaan kolmanteen tukipakettiin, Varoufakisia ei voida pitää yksin syyllisenä.
Muistelmien suurin puute on, että ne kattavat vain Varoufakisin ministeripäivät. Eroamisensa jälkeen hän jatkoi vielä kolmen kuukauden ajan kansanedustajana, jolloin hän tuki katkeruudestaan huolimatta Tsiprasin hallitusta passiivisesti.
Koska muistelmat päättyvät kansanäänestykseen, Varoufakis ei esimerkiksi pohdi tarkemmin toimiaan kolmannen tukipaketin hyväksymiseksi. Vaikka Varoufakis on kuvannut tukipakettia uudeksi Versailles’n sopimukseksi, kesällä 2015 hän ei osallistunut ensimmäiseen tukipakettia koskeneeseen äänestykseen, äänesti toisessa 977-sivuisen toimenpidelistan puolesta ja vasta viimeisessä kriittisessä äänestyksessä vastaan.
Hän ei myöskään käsittele kolmannen tukipakerin aiheuttamaa sisäistä kaaosta Syrizassa. Koska Syrizan kansanedustajista 40 äänesti tukipakettia vastaan, Tsipras joutui viemään paketin läpi opposition tuella. Menetettyään parlamentin tuen hän hajotti parlamentin Samarasin tavoin ja järjesti ennenaikaiset vaalit syyskuussa.
Pettymystä kansalliseen puoluepolitiikkaan on ilmentänyt Varoufakisin perustama paneurooppalainen DiEM25-liike Euroopan demokratisoimiseksi.
Vastaan äänestäneitä kansanedustajia ei otettu Syrizan listoille eivätkä he lopulta saaneet yhtään ehdokasta omalta listaltaan läpi. Varoufakis ei osallistunut toisiin vaaleihin. Pettymystä kansalliseen puoluepolitiikkaan on ilmentänyt Varoufakisin perustama paneurooppalainen DiEM25-liike Euroopan demokratisoimiseksi.
Teos on silkkaa must read -osastoa Euroopan politiikasta kiinnostuneelle. Vaikka kyseessä on huippukiinnostavat muistelmat, joita perinteiset poliitikot tuskin tulevat jatkossakaan kirjoittamaan, teos kärsii kuitenkin liiasta henkilökohtaisuudesta. Aikarajauksen lisäksi teoksen toinen selkeä puute on valtarakenteiden tarkemman analyysin jääminen pois kirjasta.
Vaikka Kreikan antautumiseen johtaneet tapahtumat dokumentoidaan tarkasti, muistelmissa ei avata tarkemmin, miten esimerkiksi geopolitiikka sekä Syrizan ja troikan sisäiset valtakamppailut vaikuttivat Kreikan tukipaketin lopputulokseen. Historia olisi huomattavasti toisenlainen, jos Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen kanta Kreikan väliaikaisesta euroerosta olisi voittanut. Teoksen perusteella annetaan myös ymmärtää, että Varoufakis olisi onnistunut, jos Christine Lagarde tai Euroopan komissio olisivat saaneet päättää.
Koko 560-sivuisissa muistelmissa Varoufakis ei vakavasti pohdi, olisiko hänen tullut (tai olisiko hän edes voinut) toimia Tsiprasin, euroryhmän tai troikan suhteen toisin.
Koko 560-sivuisissa muistelmissa Varoufakis ei vakavasti pohdi, olisiko hänen tullut (tai olisiko hän edes voinut) toimia Tsiprasin, euroryhmän tai troikan suhteen toisin. Ottaen huomioon muistelmien aikarajauksen ja lopputuloksen tarkastelun ainoastaan henkilötasolla, ei voi välttyä ajatukselta, että Varoufakisin keskeinen motiivi muistelmien kirjoittamisessa on ollut kertoa maailmalle, että hän oli ja on edelleen oikeassa.
Antti Ronkainen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla. Ronkaisen väitöskirja käsittelee Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankkien poikkeuksellisia toimia finanssikriisin jälkeen. Kotisivu: anttironkainen.fi ja Twitter: anttironkainen.
