Yksinkertaiset nyrkkisäännöt voivat toimia apuna verkossa jaetun tiedon luotettavuutta arvioidessa. Media-alan asiantuntijoiden mukaan kriittinen ajattelu on kuitenkin yksittäisiä sääntöjä tärkeämpää.
Sivistynyt keskustelu on toimivan demokratian elinehto. Se edellyttää paitsi toisten kuuntelemista ja kunnioittamista, myös pyrkimystä totuuteen ja tahtoa välittää luotettavaa tietoa. Ilman luotettavaa tietoa ja vastuullista keskustelukulttuuria demokratia rapautuu, kun julkinen tila täyttyy huudosta, huhuista ja jatkuvasta vastakkainasettelusta.
Vaikka kansalaisille on suunnattu lukuisia medialukutaitokampanjoita, todellisuus lienee se, että arjen kiireessä suurin osa meistä tukeutuu erilaisiin nyrkkisääntöihin mediakenttää arvioidessaan. Tavat, joilla media-ammattilaiset ja kansalaiset navigoivat verkon informaatioympäristöissä ovatkin suoraan yhteydessä yhteiskuntamme demokratian tilaan. Siksi aihetta täytyy myös tutkia.
Demokratia ja medialukutaito
Koneen Säätiön rahoittamassa Epäilyn heuristiikat (Heuristics of Doubt) -projektissamme tutkimme millaisia heuristiikkoja eli nyrkkisääntöjä kansalaiset käyttävät arvioidessaan verkossa jaetun tiedon luotettavuutta.
Kyselytutkimuksemme paljasti kuusi laajalti toistuvaa tiedonhankinnan nyrkkisääntöä. Seuraavaksi pyysimme kymmentä suomalaista media-alan ammattilaista arvioimaan näitä nyrkkisääntöjä. Vastaajien monipuoliseen joukkoon kuului niin mediataloissa työskenteleviä ja freelance-toimittajia, informaatioturvallisuuden ja julkisen sektorin asiantuntijoita sekä kokeneita Wikipedia-kirjoittajia.
Tässä tekstissä tarkastelemme, miten ammattilaiset suhtautuvat maallikoiden nyrkkisääntöihin. Mitä tiedonhankinnan rutiineja pidetään tärkeänä? Mitä yleisiä uskomuksia asiantuntijat haastavat? Ja mitä voimme oppia ammattilaisten käytännöistä luotettavan tiedon metsästyksessä? Luottamussyistä viittaamme haastattelemiimme ammattilaisiin anonyymisti.
Suomalaisten tiedonhankinnan nyrkkisäännöt
1. ”Luotan tuttuun lähteeseen. Epäilen tietoa, jos se on tuntemattomasta lähteestä.”
Kyseinen nyrkkisääntö oli yksi yleisimmin raportoiduista ja sai asiantuntijoilta eniten myönteistä palautetta, joskaan ei täysin varauksetta. Useimmat ammattilaiset myönsivät, että tuttu lähde herättää lukijan luottamuksen. Hyvä maine ei yleensä synny ainakaan täysin tyhjästä, ja tuttu ja turvallinen tiedonlähde on usein järkevä valinta tiedonhakua aloittaessa. Jos lähde on aiemmin osoittautunut luotettavaksi, siihen tukeudutaan helpommin uudelleen.
Kritiikittömät tottumukset voivat kuitenkin olla myös petollisia. Kuten useampi haastattelemamme asiantuntija muistutti, taitava disinformaatio osaa usein naamioitua tutun näköiseksi. Valeuutiset saattavat esimerkiksi matkia luotettavien uutisbrändien visuaalista ilmettä, logoa ja värimaailmaa. Lisäksi asiantuntijat korostivat, että tuntematon lähde ei välttämättä ole epäluotettava. Maailmassa on valtavasti laadukasta journalismia, josta emme ole koskaan kuulleetkaan. Uusia tutkivia medioita syntyy kansainvälisellä tasolla kuin sieniä sateella. Vastaavasti vanhat tai perinteiset mediat saattavat vaihtaa omistajaa tai toimittajakuntaa. Siksi asiasisällön kriittinen arviointi on tärkeämpää kuin pelkkä tuttuuden tunne.
2: ”Epäilen verkkosivua, jos se vaikuttaa epäsiistiltä tai jos siellä on mainoksia.”
Toinen sääntö jakoi asiantuntijoiden mielipiteet. Osa myönsi, että epäsiisti ulkoasu tai räikeät mainokset ovat omiaan herättämään epäilyksiä. Mainokset voivat antaa vaikutelman huolimattomuudesta tai kaupallisuudesta. Toiset muistuttivat, että myös luotettavat mediat tarvitsevat mainostuloja ja että halvalta vaikuttava ulkoasu voi johtua resurssien puutteesta eikä niinkään tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta.
Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna sääntö voi olla harhaanjohtava. Esimerkiksi joidenkin maiden valtiolliset verkkosivut voivat näyttää vanhanaikaisilta suomalaisesta tai länsimaisesta näkökulmasta, vaikka sisältö olisi luotettavaa. Eri kulttuureissa vallitsee myös erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on asiallisen näköinen verkkosivu. Ulkoasu ei siis ole yksiselitteinen totuuden mittari. Se voi kuitenkin toimia varoitusmerkkinä: eräänlaisena epäilyksen nyrkkisääntönä, joka saa tarkistamaan lähteen tarkemmin.
3: ”Epäilen tietoa erityisesti, jos se on jaettu sosiaalisessa mediassa.”
Moni kansalaiskyselyymme vastanneista mielsi sosiaalisen median epäluotettavaksi. Mielikuva on jokseenkin perusteltu. Useat ammattilaiset korostivat, miten somessa todella leviää valtavasti virheellistä tietoa ja että siellä julkaistuun sisältöön tulee suhtautua erityisen kriittisesti.
Siitä huolimatta asiantuntijat samalla muistuttivat, että some on vain väline tiedonhankinnassa – ei itsessään hyvä tai huono lähde. Tärkeämpää kuin se, missä tieto jaetaan, on se, mistä tieto on alkujaan peräisin. Jos somepostaus perustuu luotettavaan lähteeseen, se voi olla lähteenä täysin pätevä. Jos taas väite jää irralliseksi eikä lähdettä voi jäljittää, on syytä olla erityisen valppaana.
Eräs asiantuntija tiivisti asian osuvasti: “Sosiaalinen media on käyttöliittymä informaatioympäristöön.” Some ei ole itsessään epäluotettava, mutta vaatii joskus perinteistä mediaa harkitumpaa lähdekritiikkiä.
4: ”En luota lähteisiin, jotka eivät tule viralliselta taholta.”
Suomalaisten luotto viranomaisiin on edelleen kansainvälisesti mitattuna korkeaa, ja tämä heijastui myös vastauksissa kansalaiskyselyymme. Moni suomalainen raportoi luottavansa ennen kaikkea viranomaislähteisiin.
Silti kyseinen nyrkkisääntö kohtasi asiantuntijoilta eniten kritiikkiä. Useimmat tiedontuotannon ammattilaiset pitivät nyrkkisääntöä liian rajoittavana tai jopa demokratian kannalta vaarallisena. Journalismi ei voi nojata pelkästään virallisiin lähteisiin, sillä joskus juuri viralliset tahot ovat osa ongelmaa. Esimerkiksi tutkiva journalismi perustuu usein siihen, että viranomaisten vallankäyttöä tai narratiivia haastetaan. Yksi journalismin tärkeimmistä yhteiskunnallisista tehtävistä onkin vallankäytön vahtiminen.
Haastateltavamme korostivat, että viralliset tahot – kuten viranomaiset tai valtiolliset instituutiot – voivat olla luotettavia, mutta eivät erehtymättömiä. Lisäksi virallisuus on kontekstisidonnainen käsite: valtiollisia instituutioita ja virkahenkilöitä mielipiteineen kaikkineen on moneen junaan. Vaikka nyrkkisääntö toimisikin Suomessa, sitä ei voi yleistää internetiin laajemmin.
5: ”Tieto vaikuttaa epäilyttävältä, jos se on liian hyvä ollakseen totta.”
Viides nyrkkisääntö sai laajaa kannatusta ja siihen lisättiin usein myös omia jatkeita: tieto voi olla epäilyttävää myös, jos se on ”liian huonoa ollakseen totta”, liian yksityiskohtaista tai epäilyttävän täydellisesti muotoiltu.
Useat haastateltavat nostivat esiin etenkin klikkiotsikot ja superlatiivit: jos uutinen lupaa vaikkapa mullistavaa terveysvaikutusta tietystä ruoka-aineesta tai kertoo maailmanlopun koittavan huomenna, on lukijan syytä havahtua. Liioitellut väitteet herättävät epäilyksiä, koska ne yksinkertaistavat usein monimutkaisia aiheita ajaakseen rajallista, virheellistä tai jopa valheellista näkökulmaa.
Yksi haastateltavista kertoi esimerkin jutusta, jossa kyläbaarin juorut, jotka alkujaan vaikuttivat ”liian hyviltä ollakseen totta”, osoittautuivat lopulta täysin tosiksi. Hän kuitenkin samalla muistutti, että vastaavan yksityiskohtaisia tarinoita on kerrottu myös täysin perättömästi. Siksi kriittisyys on aina paikallaan, oli tieto kuinka täydellistä tai epätäydellistä tahansa.
6: ”En luota tietoon, jos uutista ei ole julkaistu myös Helsingin Sanomissa tai Ylellä.”
Kuudes sääntö herätti asiantuntijoissa eniten keskustelua. Vaikka Helsingin Sanomat ja Yle saivat kiitosta luotettavuudestaan, useimmat ammattilaiset pitivät tätä sääntöä liian yksiulotteisena. He muistuttivat, että mikään media ei ehdi uutisoida kaikesta ja että myös muissa medioissa tehdään laadukasta journalismia. Suomi ei ole maailman keskiössä ja usein suurimmat mediamme perustavat tietonsa muihin medialähteisiin.
Lisäksi asiantuntijat pohtivat median valta-asemaa: se, mistä uutisoidaan ja mistä vaietaan, on osa journalistista harkintaa. Jos yleisö luottaa vain yhteen tai kahteen lähteeseen, maailmankuva voi jäädä valitettavan kapeaksi, mikä voi olla demokratiankin kannalta ongelmallista.
Moni painotti monipuolisen mediankäytön ja lähdekritiikin merkitystä. ”Kyllä mieluiten luen Yleltä ensimmäisenä, jos maailmassa tapahtuu jotain isoa. Toki luotan muuhunkin tietoon,” totesi eräs asiantuntija.
Kriittisyys on tärkeä demokraattinen kansalaistaito
Yhteiskuntamme on monimutkainen ja aina vain kiireisemmältä tuntuva paikka, joten moni meistä tukeutuu tuttuihin ja turvallisiin nyrkkisääntöihin verkkoa selatessaan. Nyrkkisääntöihin tukeutuminen on sinällään perusteltua. Kenelläpä olisi aikaa käydä aina kaikki lehtijutut lähteitä myöten läpi.
Kriittisellä ajattelulla on kuitenkin keskeinen rooli Suomen demokratiassa ja sen jatkuvuudessa. Jo vuodesta 2014 suomalainen uutismedia on toiminut poikkeuksellisessa informaatiosodankäynnin ympäristössä, jota ovat leimanneet etenkin COVID-19-pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Tällaisissa poikkeusoloissa, joissa disinformaatiota ja propagandaa käytetään aktiivisesti yhteiskunnallisen luottamuksen rapauttamiseen, kansalaisten kyvystä arvioida tiedonlähteitä on tullut demokratian elinehto.
Poikkeusoloissa, joissa disinformaatiota ja propagandaa käytetään aktiivisesti yhteiskunnallisen luottamuksen rapauttamiseen, kansalaisten kyvystä arvioida tiedonlähteitä on tullut demokratian elinehto.
Asiantuntijoiden suosituksista voisi yhteenvetona nostaa kansalaisten tiedonhankintaa monimutkaistavan säännön: kriittinen ajattelu on tärkeämpää kuin yksittäinen nyrkkisääntö. Nyrkkisäännöt voivat olla hyvä alku tiedonhankinnassa – usein tietoa esimerkiksi on aidosti järkevää etsiä ensiksi tutuista tai arvostetuista lähteistä, ja usein epäsiistiltä näyttävä verkkosivu todella on epäluotettava – mutta ne eivät lopulta korvaa tilannekohtaista harkintaa, asiayhteyden ymmärtämistä ja lähteiden tarkempaa arviointia. Nyrkkisäännöt voivat kuitenkin toimia eräänlaisena sisäänheittäjänä lähteen kriittisemmälle tarkastelulle.
Luottamuksen tunteen ei tulisi syntyä yhdestä nyrkkisäännöstä tai yhdestä lähteestä. Harkittu luottamus rakentuu ennen kaikkea siitä, että pysymme uteliaina, valppaina ja valmiina kysymään: mistä tieto on peräisin, miksi se on kerrottu siten kuin se on kerrottu, ja mitä se jättää kertomatta?
VTT Roope Kaaronen on kognitiivisen antropologian tutkijatohtori Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.
VTT Daria Gritsenko on algoritmisen hallinnan ja yhteiskuntapolitiikan professori Münchenin teknillisessä yliopistossa Saksassa.
Artikkelin kuvituskuva: Melyna Valle / Unsplash
