Hämmästyttävää, mutta totta: Helsingin yliopiston ylintä päätösvaltaa käyttävästä johtoelimestä, hallituksesta, puuttuu tyystin akateemiseen koulutukseen ja tieteelliseen tutkimustyöhön ankkuroituva yhteiskuntakriittinen osaaminen.
Yliopiston hallituksessa on 13 jäsentä. Hallituksen jäsenillä on monia huomattaviakin meriittejä, mutta kukaan heistä ei ole kansallisesti tai kansainvälisesti tunnustettu yhteiskuntateoreetikko, yhteiskuntapolitiikan tutkija, filosofi, historioitsija tai lainoppinut.
Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan oppialat ovat eläinlääketiede ja taloustieteet. Viisi yliopiston työntekijäjäsentä, jotka muodostavat vähemmistön suhteessa ulkopuolisiin jäseniin, edustavat lääketieteellistä, bio- ja ympäristötieteellistä sekä matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa.
Kuitenkin juuri yhteiskuntateoreettista ja -kriittistä asiantuntijuutta kaivattaisiin muutosstrategioiden aikakaudella. Yliopiston ja yhteiskunnan, yliopiston ja valtion tai tieteen ja markkinoiden välinen suhde on se kysymys, johon uusi yliopistolaki periaatteessa kiteytyy.
Yliopistojen murrostila ja sen taustalla oleva laki ovat tehneet näkyväksi sen, että yhteiskunnan etu ymmärretään nykyään nimenomaan talouselämän etuna. Tämän ajattelutavan mukaisesti valtion rahoittamat ja hallinnoimat yhteiskunnallisesti tärkeät toimet pyritään järjestämään liike-elämän esikuvien mukaisesti.
Tätä yleisesti vallalla olevaa näkemystä ei juurikaan kyseenalaisteta. Siihen nojaten on toteutettu muun muassa Helsingin yliopiston mittavat leikkaukset.
Tässä kirjoitussarjassa yliopiston ja talouden sekä yhteiskunnan suhteiden verkostoja valottaa neljä puheenvuoroa.
Antti Hautamäki, innovaatioyliopistoa edistävistä kirjoituksistaan tunnettu ajattelija, esittelee uuden vaihtoehdon sille yliopistokäsitykselle, johon nykyinen tiedepolitiikka Suomessa nojaa.
Jaakko Hämeen-Anttilan haastattelu kertoo, miksi yhden kansainvälisesti tunnetuimman helsinkiläisprofessorin vaihtoehto oli jättää alma materinsa.
Eva-Liisa Raekallion kirjoitus valaisee uuden yliopistolain syntyvaiheiden vaihtoehdottomuutta uusliberalistisen talouspolitiikan ohjailussa.
Ritva Engeström kohdistaa kritiikkinsä markkinalogiikasta yliopistoyhteisöön ja haastaa yhteisön keskustelemaan tiedon tuottamisen vaihtoehdoista perinteisten vastakohta-asetelmien ulkopuolella.
Puheenvuorot esitettiin alun perin Helsingin yliopistolla huhtikuussa 2016 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa ”Kärkiä, huippuja, hallintohäkkyröitä – vai vaihtoehtoja tiedepolitiikalle?”. Allekirjoittaneet haluavat tällä kirjoitussarjalla herättää keskustelua vaihtoehdoista suomalaiselle tiedepolitiikalle, jota mielestämme toteutetaan lyhytnäköisesti ja yksisilmäisesti elinkeinoelämän, vientijargonin ja talouden kasvu-uskon ehdoilla.
Samalla peräänkuulutamme arvostusta sille ymmärrykselle, jota humanistiset ja yhteiskuntatieteet edistävät, eli kriittiselle ymmärrykselle ihmisen toiminnan syistä ja seurauksista. Tälle ymmärrykselle olisi Suomessa nyt käyttöä. Sen arvostuksen toivoisi näkyvän Helsingin yliopiston hallituksen kokoonpanossa.
FT Vesa Oittinen on Helsingin yliopiston professori. FT Sanna Turoma toimii akatemiatutkijana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.
Kirjoitus on osa Yliopistokevät 2016 -kirjoitussarjaa.
