Uskonnon rooli yhteiskunnassa: Neuvostoliittolaistuva Eurooppa?

Onko maallistumisen ja ateismin ideologia rajoittanut uskonnon tilaa Euroopassa?

Venäjän ortodoksisen kirkon ulkomaan suhteiden osaston johtaja, Volokolamskin metropoliitta Ilarion ruoti taannoin Rossiya 24 -televisiokanavalla Euroopan uskonnollista ilmapiiriä ja vertasi nykypäivän Eurooppaa edesmenneeseen kommunistiseen Neuvostoliittoon. Ilarion näkee Euroopan 2000-luvulla ottaneen Neuvostoliitolle aikanaan kuuluneen roolin yhteiskuntana, jossa uskonnolle ei ole sijaa.

Ilarionin mukaan ”maallistumisesta ja ateismista on itse asiassa tullut läntisen Euroopan uusi ideologia”. Hän arvioi, että vaikka Euroopassa ei sentään vainota kirkkoja eikä tuhota kirkkorakennuksia, kuten Neuvostoliitossa, uskonnon on yhä vaikeampi löytää elintilaa julkisessa tilassa. Uskonto on pidettävä yksityisasiana, josta ei saa puhua julkisesti ja joka ei saa vaikuttaa kenenkään julkiseen toimintaan.

Ilarion muistuttaa myös, että samalla, kun Euroopassa maallistuminen ja ateismi jyräävät ja kirkkoja suljetaan ja myydään maallisemmille toimijoille, Venäjällä tilanne on päinvastainen. Uusia kirkkoja rakennetaan, luostareita ja teologisia oppilaitoksia avataan. Uskonto voi hyvin Venäjällä.

Uskonnonvapaus vai uskonnon vapaus?

Uskonto, joka voi Venäjällä hyvin, on kuitenkin lähinnä ortodoksinen uskonto. Kaikilla muilla uskonnollisilla liikkeillä ei sen sijaan mene aivan yhtä hyvin. Tuorein esimerkki ovat Jehovan todistajat, joiden toiminta Venäjällä saattaa jopa loppua, sillä järjestöä on uuden terrorismin ja äärinationalismin vastaisen lain varjolla syytetty ”ekstremistisestä toiminnasta”.

Myöskään monissa muissa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneissa valtioissa uskonnonvapaus ei ole erityisen vahvoissa kantimissa. Esimerkiksi Kazakstanissa uuden uskontojen jäsenmäärää säätelevän lain tultua voimaan sallittujen uskontojen määrä tippui 46:sta 17:ään. Myös Armeniassa ja Valko-Venäjällä vähemmistöuskontojen aseman on arvioitu huonontuneen merkittävästi viime vuosina.

Uskonto, joka voi Venäjällä hyvin, on kuitenkin lähinnä ortodoksinen uskonto.

Monien mielestä yksi merkittävimmistä syistä uskonnonvapauden heikkenemiseen on ollut nimenomaan ortodoksinen kirkko. Kirkon katsotaan toimivan niin läheisessä yhteistyössä Kremlin kanssa, että esimerkiksi kirkon omien mielipiteiden erottaminen Venäjän valtion näkemyksistä ei aina ole helppoa.

Venäjän ortodoksisen kirkon asema valtionkirkkona onkin aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon Suomessa – toki Suomessa valtionkirkkoa ei virallisesti ole ollutkaan olemassa vuoden 1870 jälkeen.

Maallistuva Eurooppa?

Entä Eurooppa? Onko siitä todellakin tulossa niin ateistinen ja uskontoja suvaitsematon kuin Ilarion antaa ymmärtää?

On totta, että eurooppalainen yhteiskunta maallistuu koko ajan yhä enemmän. Esimerkiksi Britanniassa ateistiksi tai agnostikoksi itsensä luokitteli vuonna 1963 vain 14 prosenttia kansasta, kun vuonna 2012 vastaava luku oli 42 prosenttia. Suomessa Jumalaan uskoi vuonna 2010 enää 33 prosenttia ihmisistä, kun vuonna 2005 luku oli 41 prosenttia. Samaan aikaan mihinkään korkeampaan voimaan uskomattomien osuus kasvoi 16 prosentista 22 prosenttiin.

Toisaalta on esitetty, että maallistuminen olisi vähitellen saavuttamassa huippunsa ja uskonnollisuus kääntymässä uudelleen kasvuun Euroopassakin. Perusteluiksi on esitetty muun muassa muista maanosista muuttavien siirtolaisten suurempaa uskonnollisuutta ja uskonnollisten perheiden muita perheitä suurempaa lapsilukua.

Uskonnollisuus ei Euroopassa näyttäisi olevan katoamassa, mutta kenties muuttamassa muotoaan.

Esimerkiksi muslimien määrän arvioidaan kasvavan Euroopassa 43 miljoonasta 71 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, kun samaan aikaan kristittyjen määrän ennakoidaan vähenevän 553 miljoonasta 454 miljoonaan. Uskonnollisuus ei siis näyttäisi olevan katoamassa, mutta kenties muuttamassa muotoaan.

Sen sijaan, että uskonto olisi häviämässä näkyvistä, on pikemminkin niin, että kristinuskon ohella muillekin uskonnoille sekä ateismille on avautunut viime aikoina enemmän tilaa julkisuudessa. Euroopasta ei ole tulossa uskonnonvastaista, sen katsomuksellinen kenttä vain on monipuolistumassa.

Uskonnonvapaus Euroopassa

Kaikkien uskonnollisten vakaumusten asema on Euroopassa turvattu. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jonka ovat ratifioineet Kosovoa, Valko-Venäjää ja Vatikaania lukuun ottamatta kaikki Euroopan valtiot, todetaan:

”Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.”

Euroopan unionin perussopimuksessa uskonnonvapauteen suhtaudutaan vieläkin positiivisemmin: ”Unioni kunnioittaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu siihen.” Näin esimerkiksi perinteisiä valtionkirkkoja tai kuningatar Elisabetin ja kuningatar Margareetan asemaa maidensa kirkkojen johtajina ei EU:n näkökulmasta voida pitää uskonnonvapauden vastaisina.

Kun uskonnonvapauden toteutumista vielä valvotaan varsin hyvin – Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta pidetään yleisesti maailman tehokkaimpana ihmisoikeusrikkomuksiin puuttuvana instanssina – on vaikea allekirjoittaa metropoliitta Ilarionin ajatusta Euroopasta uskonnonvastaisuuden tyyssijana. Väittäisin, että nimenomaan Eurooppa on paikka, jossa uskontoa voi harjoittaa tai olla harjoittamatta – yksityisesti tai julkisesti – oman mielensä mukaan. Toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa.

FM, KTM, TM Juuso Loikkanen on nuorempi tutkija Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla.

1 Comments

  1. Pauli Räsänen 30.5.2016 at 22:07

    Venäjän kokeman sekasorron vuosisadan jälkeen, on ymmärettävää, että juuri ortodoksisen ja konservatiivisen identiteetin ympärille on oikeastaan pakko luoda uusi ,siis vanha identiteetti kansakunnalle.
    Läntinen europpa puolestaan on vasta varsinaisen sekasorron ajan edessä, aglosaksinen yksilön ylösnousemus on ajamassa maanosan yksilöiden sotaan toisiaan vastaan.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*