Mistä ihmissalakuljetus tai laittoman maahantulon järjestäminen pohjoisen perifeerisellä raja-alueella kertoo?
Tuoreet uutiset kertovat, että järjestäytynyttä ihmissalakuljetusta on havaittu myös Suomen rajoilla. Lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä Raja-Joosepin ja Sallan rajanylityspaikoilla sai viranomaiset kiinnostumaan asiasta. Lapin rajavartiolaitoksen mukaan epäiltyjä toimijoita on tällä hetkellä parikymmentä.
Tässä artikkelissa tarkastellaan ilmiön taustoja kolmesta näkökulmasta. Ensiksi ilmiötä tarkastellaan globaalin pakolaiskriisin heijastumana, toiseksi Venäjän politiikan vaikutuksia salakuljetustoimintaan ja kolmanneksi pakolaiskriisiä osana EU:n raja- ja turvapaikkapolitiikan yhteisen linjan heikkoutta – tai suoranaista puuttumista.
Unelmien kauppamiehet arktisilla rajoilla
”Toteutan unelmia. He haluavat toisenlaisen elämän, he haluavat jättää taakseen kammottavan paikan ja tulla johonkin eurooppalaiseen maahan ja elää täällä hyvää elämää.”
Näin kertoo pakistanilaistaustainen Kabir, ihmissalakuljetuksen organisaattori Italiasta ja unelmien toteuttaja, kuten hän itseään luonnehtii kriminologi Andrea Di Nicolan ja toimittaja Giampaolo Musumecin kirjoittamassa Kuoleman matkatoimisto –teoksessa. Kabir on yksi monista, jotka ovat jo vuosikausia tehneet bisnestä Euroopan unionin etelärajoilla. He ovat organisoineet ja toteuttaneet laajamittaista ihmisten auttamista unionin rajan yli, paperittomiksi siirtolaisiksi Euroopan pimeille työmarkkinoille.
Asialla eivät ole olleet vain turvapaikanhakijat, vaan myös rikolliset tahot.
Pakolaiskriisi on laaja ja globaali, eikä Suomi voi pysytellä pohjoisesta sijainnistaan huolimatta syrjässä sen vaikutuksilta. Tämän on osoittanut rajusti kasvanut turvapaikanhakijamäärä kuluneen puolen vuoden aikana. Toisaalta joissain puheenvuoroissa eritoten irakilaiset tulijat ovat kertoneet, kuinka Suomesta on annettu kuva lähes paratiisina – maana, jossa vauraus ja turvallisuus ovat tyystin toisella tasolla kuin epävakaassa Irakissa. Osa pettyneistä on jo perunut turvapaikkahakemuksensa.
Kuten Kabir ja muut ihmissalakuljettajat kertovat, unelmat myyvät. Suomi näyttää erottuvan jopa muihin Euroopan maihin verrattuna lähes Saksan kaltaisena toiveiden tynnyrinä, johon halutaan tulla. Ruotsista suuntautuneet hakijavirrat osoittavat, että tällainen mielikuvamarkkinointi on ollut onnistunutta. Hakemuksensa peruneiden määrä kertoo osin siitä, kuinka mielikuvat ja todellisuus eivät ole kaikilta osin vastanneet toisiaan.
Lapin raja-alue on ollut tähän asti syrjäinen ja marginaalinen kohde ajatellen globaaleja pakolaisvirtoja. Tulijoiden määrän raju kasvu on johtanut uusien reittien etsimiseen. Jo syksyllä rajavartiolaitos kertoi, että rajanylittäjien määrän niin sanotulla pohjoisella reitillä odotetaan merkittävästi kasvavan.
Asialla eivät ole olleet vain turvapaikanhakijat, vaan myös rikolliset tahot. Pohjoisen hiljaiset raja-alueet tarjoavat uusia maantuloväyliä ihmissalakuljettajien hyödynnettäväksi EU:n ja Norjan tiukentuneen rajavalvonnan vuoksi. Samaan aikaan huomion ja ihmissalakuljetuksen erityisvalvonnan keskittyminen Välimeren alueelle on antanut uusille toimijoille mahdollisuuden tulla salakuljetusmarkkinoille.
Lapin rajan osalta mittakaava on toisenlainen kuin Välimerellä. Määrät ovat toistaiseksi kovin pieniä, eikä syrjäinen sijainti liene pidemmän aikavälin toiminnan kannalta yhtä kannattavaa. Viranomaisten ja poliitikkojen ei pidä silti tuudittautua siihen, että pohjoisen syrjäinen sijainti itsessään estäisi salakuljetustoiminnan jatkumisen.
Venäjältä ei odotettavissa suurta apua
Julkisuuteen annettujen tietojen mukaan tulijoiden enemmistö ei ole ollut syyrialaisia tai irakilaisia, joiden katsotaan ensisijaisesti pakenevan maidensa sekasortoista tilannetta. Puolet Sallan ja Raja-Joosepin kautta saapuneista on ollut afganistanilaisia, joista rajavartioston mukaan edelleen puolet ovat tulleet Suomeen Venäjän läpi. Toinen puoli taas on asunut jo pidempään Venäjällä. Heitä Suomeen näyttää työntävän Venäjän talouden heikentyminen ja kiristynyt poliittinen ilmapiiri.
Kyse on selkeästi järjestäytyneestä toiminnasta, jota Venäjän viranomaiset katsovat vähintään sormiensa läpi.
Venäjän politiikka turvapaikanhakijoita kohtaan on kovaa, vaikka virallisesti maan alhaiset pakolaismäärät ovat seurausta heidän valinnoistaan eivätkä Venäjän politiikasta. Pikemminkin Venäjä katsoo hillinneensä pakolaismääriä tukiessaan Bashar al-Assadin hallintoa Syyrian sisällissodassa.
EU:n ulkorajan yli pyrkivien määrän kasvu pohjoisessa on Venäjän ja unionin suhteiden näkökulmasta kaksitahoinen kysymys. Yhtäältä Venäjä hyötyy Euroopan ongelmista pakolaiskriisin hoidon suhteen. Kaikenlainen EU:n yhtenäisyyttä, jäsenmaiden poliittisen kulttuurin avoimuutta nakertava ja vastakkainasettelua lietsova toiminta on maan politiikan etujen mukaista.
Toisaalta Venäjän pitkän linjan intressi on ollut huolehtia EU:n vastaisten raja-alueidensa vakaudesta ja turvallisuudesta. Ukrainan kriisin myötä suhteet ovat kuitenkin kriisiytyneet sen verran pahoin, että on aiheellista kysyä kuinka tosissaan Kremlissä enää ajatellaan esimerkiksi viisumivapautta. Tällä on vaikutuksena Venäjän toimiin myös sen oman rajavalvonnan suhteen pohjoisen reitin osalta.
Ruotsin puolustusvoimien tilaaman Itämeren alueen turvallisuusnäkymiä luotaavan raportin mukaan Venäjä pyrkii lisäämään painetta EU:n rajoilla. Raportissa mainitaan Barentsin alueelta Norjaan pyrkineet ”polkupyöräpakolaiset”, joita on tullut lisääntyvässä määrin myös Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikoille.
Raportin ja nähtävissä olevien kehityskulkujen valossa näyttää siltä, ettei Venäjällä ole suuria intressejä tulijamäärien hillitsemiseen pohjoisessa. Norjassa on tutkittu, onko Venäjä jopa aktiivisesti pyrkinyt ohjaamaan turvapaikanhakijoita maahan. Tilanne on kokonaisuudessaan epäselvä, eikä Venäjällä ole selvää linjaa siitä, miten se päästää Schengen-viisumittomia henkilöitä rajansa yli.
Suomen rajaviranomaisten kiellettyä maahantulon polkupyörillä on turvapaikanhakijoita varustettu matkaan heikkokuntoisilla autoilla, joita Suomen rajaviranomaiset ovat takavarikoineet. Kyse on selkeästi järjestäytyneestä toiminnasta, jota Venäjän viranomaiset katsovat vähintään sormiensa läpi.
Kun sen paremmin Venäjän politiikkaan kuin globaaliin pakolaiskriisiinkään ei ole näköpiirissä helppoa ja nopeaa ratkaisua, voi salakuljetustoiminnan odottaa suomalaisten toimista huolimatta jatkuvan myös pohjoisen raja-alueella.
EU:n rajapolitiikan puutteet näkyvät myös Suomessa
Kolmas eikä ollenkaan vähäisin tekijä salakuljetusbisneksen rantautumiselle Suomen rajoille on EU:n sekava raja- ja turvapaikkapolitiikka. Unkarin, Slovenian ja Itävallan rakentamat raja-aidat ovat vaikeuttaneet laitonta rajanylitystä Keski-Euroopan reiteillä. Aidoilla ei hoideta tai edes pysäytetä turvapaikanhakijoita, vaan pelataan pitkälti salakuljettajien pussiin.
Uusien reittien etsiminen mahdollistaa uusien toimijoiden tulon markkinoille, ja toisaalta voi ohjata toiminnan painopistettä näille reiteille. EU:n osalta pakolaiskriisi on yhteinen haaste, joten jäsenmaiden kansalliset ja itsekkäät toimet murentavat yhtenäisen politiikan mahdollisuuksia ja lisäävät sisäistä eripuraa. Aidat ja muurit eivät myöskään pysäytä tulovirtoja, sillä turvapaikkaa voi hakea laillisesti jo rajalla.
Suomen kannalta perifeerinen sijainti ei enää ole suojaava tekijä ihmissalakuljetusta vastaan.
Lisäksi on vaarana, että laillisten maahantuloreittien vähentäminen ja turvapaikan hakemisen vaikeuttaminen rajoilla ajavat entistä useamman pakolaisen salakuljettajien käsiin. Kyse on paitsi kalliista myös vaarallisesta ja epäinhimillisestä toiminnasta.
EU-maiden ei tulisi omilla toimillaan ajaa ihmisiä turvautumaan rikollisten apuun ja näin tukemaan miljoonaluokan rikollista bisnestä ulkorajoillaan.
Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan
Eurooppalaisen poliittisen tajunnan räjäytti vuonna 2015 termi ”pakolaiskriisi”. Sinänsä koko käsite johtaa harhaan, sillä kyse ei ole mistään yksittäisestä kriisistä, joka on selvästi ajoitettavissa ja paikannettavissa saati helposti ratkaistavissa. Pakolaiskriisi on osa globaalia ihmisten liikkuvuutta, jossa kotimaan heikkojen, jopa mahdottomien elinolojen vuoksi lähdetään etsimään parempaa elämää muualta.
Ihmisten liikkuvuus on yksi 2000-luvun suurimmista megatrendeistä, mutta sen monien ulottuvuuksien poliittinen hallinta on osoittautunut heikoksi. Susan F. Martinin mukaan keskeinen ongelma on kansainvälisen yhteistyön puute. Pakolaisuutta, kuten muitakin liikkuvuuden muotoja, pyritään hallitsemaan ensisijaisesti kansallisin toimin.
Salakuljettajat hyödyntävät näitä puutteita. He rahastavat sillä, että yhä useammassa maassa rajavalvonnan tiukentaminen on oikeastaan ainoa selkeä poliittinen keino, jolla tilannetta pyritään hallitsemaan. Maahantulon vaikeuttaminen, kriminalisointi ja entistä tiukempi valvonta voivat näin vahvistaa kierrettä, jossa turvapaikanhakijoiden määrä ei vähene, mutta entistä useampi joutuu turvautumaan salakuljettajien palveluksiin.
Suomen kannalta perifeerinen sijainti ei enää ole suojaava tekijä ihmissalakuljetusta vastaan. Pohjoisen rajanylityspaikkoja voidaan käyttää ihmisten salakuljettamiseen rajan yli siinä missä Balkanin tai Välimeren rajoja.
Venäjä luo tässä oman epävarmuustekijänsä, sillä maan viranomaisten puuttuminen tilanteeseen ei ole vakuuttanut. Ei ole poissuljettua, että poliittisten tarkoitusperien, kuten EU:n yhtenäisyyden horjuttamisen ja maahanmuuttovastaisuuden lietsomisen nimissä, salakuljetustoimintaa ainakin passiivisesti tuetaan.
