Notre Damen katedraalin palo aiheutti surua sekä lupauksen jälleenrakentamisesta. Mitä tällöin itse asiassa surraan ja mitä oikeastaan ollaan rakentamassa uudelleen?
Notre Damen tulipalo herätti valtavan mediareaktion silmänräpäyksessä. Sosiaalisen median aikakaudelle tyypilliseen tapaan eri alustojen uutisvirrat täyttyivät hetkessä live-kuvista palavasta kirkosta ja eri puolilta maailmaa tulevista viesteistä.
Seuraavassa aallossa viestimet täyttyivät Notre Damen luona vuosien varrella otetuista matkakuvista, joiden kautta niiden jakajat ja vastaanottajat osallistuivat kollektiiviseen muistamiseen ja järkytyksen ja surun käsittelyyn.
Kolmannessa aallossa, alle vuorokausi palon alkamisen jälkeen, median täyttivät lupaukset lahjoituksista Notre Damen kunnostamiseksi. Muutamissa päivissä lahjoitukset ylittivät miljardin euron rajan, ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron vannoi, että Notre Dame tullaan kunnostamaan.
Mitä Notre Damen ympärille puhjennut keskustelu kertoo eurooppalaisesta muistamisen kulttuurista ja länsimaisesta kulttuuriperinnön ideasta?
Laaja ja nopea reaktio osoittaakin, että Notre Dame ei ole pelkästään ranskalaisen kulttuuriperinnön symboli, vaan vahvasti myös merkityksiltään eurooppalainen ellei jopa globaali. Notre Dame kuuluu Pariisia halkovan Seinejoen ranta-alueet käsittävään kokonaisuuteen, joka liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991.
Tässä kirjoituksessa EUROHERIT-hankkeen tutkijat Johanna Turunen ja Tuuli Lähdesmäki keskustelevat siitä, mitä Notre-Damen ympärille puhjennut keskustelu kertoo meille eurooppalaisesta muistamisen kulttuurista ja ennen kaikkea länsimaisesta kulttuuriperinnön ideasta. Teksti rakentuu aiheesta käytävän vuoropuhelun varaan.
Globaali suru?
Turunen: ”Notre Damen tapauksessa kuvaavaa on, miten tulipalon aiheuttama suru kietoutuu vahvasti turismiin. On mielenkiintoinen ilmiö, miten lukuisista kirkoista on niiden kulttuuriperintöstatuksen kautta tullut hyvin maallisia turistikohteita. Uskonnollisten tai henkisten arvojen sijaan Notre Dameen liittyvä massaturismi onkin yksi keskeinen syy, miksi tulipalo aiheutti niin laajan rajat ylittävän järkytyksen.
Suosittuna turistikohteena monilla ihmisillä on omakohtaisia muistoja kirkosta. Pariisilaisten ohella paikassa vuosien varrella vierailleet turistit ovat osallistuneet aktiivisesti kaupunkilaisten suruun ja purkaneet omaa järkytystään vahvasti mediassa.”
Massaturismi on yksi keskeinen syy, miksi tulipalo aiheutti niin laajan rajat ylittävän järkytyksen.
Lähdesmäki: ”Kulttuuriperinnön tuhoutumisen traagisuudesta on helppo olla yksimielisiä, ja tämä on nyt nähtävän globaalin surun taustalla. Globaaliin järkytyksen jakamiseen ja tuhon aiheuttamaan suruun on osallistunut myös lukuisten valtioiden päämiehiä Sauli Niinistöstä Donald Trumpiin.
Mediassa levinneiden poliitikkojen twiittien ja Facebook-päivitysten myötä surutyö sai globaalin poliittisen ulottuvuuden: osanottojen myötä myös poliitikot surivat yhdessä Macronin ja ranskalaisten kanssa Ranskaa, Eurooppaa ja koko globaalia yhteisöä kohdannutta traagista menetystä.”
Turunen: ”Tosiasia kuitenkin on, että kulttuuriperintöä tuhoutuu jatkuvasti eri puolilla maailmaa ja se, miten media tarttuu eri tapauksiin, kertoo paljon myös siitä, mitä kulttuuriperinteitä arvostetaan ja pidetään universaalisti merkittävinä ja arvokkaina.
Näissä keskusteluissa usein korostuu länsimaisen kulttuurin etuoikeutettu asema ja ajatus kulttuuriperinnöstä nimenomaan materiana, rakennuksina ja esineinä – ei niinkään taitoina, tapoina tai ilmiöinä.”
Usein korostuu ajatus kulttuuriperinnöstä nimenomaan materiana, rakennuksina ja esineinä – ei niinkään taitoina, tapoina tai ilmiöinä.
Lähdesmäki: ”On totta, että kulttuuriperintöön liittyvät tapaukset ja tapahtumat ylittävät sinänsä harvoin uutiskynnyksen – ellei kyse ole perintöön kohdistuvista katastrofeista. Länsimaissa media kohdistaa mielenkiintonsa ennen kaikkea länsimaiseen kulttuuriperintöön. Muiden mantereiden kulttuuriperintöä käsitellään mediassa lähinnä kevyissä matkailujutuissa, joissa näkökulma on yleensä turistinen.”
Mitä ovat kulttuuriperinnön arvot?
Lähdesmäki: ”Notre Damen palon uutisoinnissa toisteltiin, miten Notre Dame sisältää ’taideaarteita’ ja on ’mittaamattoman arvokas’. Nämä ovat sanavalintoja, joilla uutisointiin saatiin dramaattista painoa ja lisättiin uutisen huomioarvoa.
Ajatus mittaamattomasta arvokkuudesta on kiinnostava. Millaisesta arvosta siinä on kyse? Sanavalinta tuo mieleen kenties ensimmäisenä rahallisen arvon, mutta Notre Damelle on vaikea määritellä rahallista arvoa. Rahallisen arvon mittaaminen on mahdotonta kohteelle, jollaisia ei myydä.”
Turunen: ”Usein kulttuuriperinnön tuhoutuessa kyse onkin rahassa mittaamattomista arvoista. Syyskuussa 2018 tapahtunut Brasilian kansallismuseon palo on mielestäni hyvä esimerkki. Itse museorakennuksen ohessa tulipalossa tuhoutui yli 20 miljoonaa esinettä ja yli 200 vuotta vanha muisti-instituutio.
Tuholla oli valtava vaikutus sekä Brasilian että koko Etelä-Amerikan kulttuuriseen muistiin ja kollektiiviseen identiteettiin. Sitä kuvailtiin ’rikokseksi menneitä ja tulevia sukupolvia kohtaan’. Samanlaista retoriikkaa on ollut havaittavissa myös Notre Damen yhteydessä.”
Linkki kulttuuriperinnön ja kansallisten identiteettien välillä on todella tärkeä.
Lähdesmäki: ”Kulttuuriperintöön liittyviä arvoja on pohdittu teoriakirjallisuudessa jo yli sadan vuoden ajan. Vuonna 1903 Alois Riegl hahmotti kulttuuriperinnöllä olevan ikään, historiaan, muistamiseen, käyttöön ja taiteellisuuteen liittyviä arvoja. Sittemmin tutkijat ovat hahmottaneet kulttuuriperinnölle koko joukon muitakin arvoja – myös poliittisia.
Poliittisiin arvoihin voidaan laskea myös identiteettipoliittiset arvot ja merkitykset, joita voidaan tunnistaa Notre Damen paloon liittyvistä uutisista. Niin Macronin puheenvuoroissa kuin erilaisissa median kommentaareissa niin Notre Damen tuhoutumisen sureminen kuin ripeät suunnitelmat sen uudelleen rakentamiseksi ovat osa kansallista identiteettityötä.”
Turunen: ”Linkki kulttuuriperinnön ja kansallisten identiteettien välillä on todella tärkeä. Ranskassa on tällä hetkellä käynnissä varsin vahva yhteiskunnallinen konflikti hyvätuloisten ja huonotuloisten luokkien välillä. Vaikka kirkon korjaaminen muodostui nopeasti yhteiseksi kansalliseksi projektiksi, nosti se esiin myös näitä olemassa olevia ristiriitoja.
Notre Damen palo ja ennen kaikkea sadoissa miljoonissa liikkuvat yksityiset lahjoitukset sen korjaamiseksi ovat herättäneet myös Suomessa vahvaa keskustelua epätasa-arvosta ja siitä, miksi Notre Damen tuho saa rahavirrat auki samalla, kun köyhien ja vähätuloisten kokema kurjuus herättää vain tyhjiä lupauksia.”
Kulttuuriperintö ja autenttisuus
Turunen: ”Yksi etenkin länsimaissa kulttuuriperintöön liitetty arvo on myös autenttisuus. Notre Dame, kuten valtaosa muistakin kulttuuriperintökohteista, on vaurioitunut useita kertoja vuosisatojen saatossa ja jokainen korjaus on tuonut mukanaan uusia vaikutteita. Notre Dame itsessään on lukuisten eri kerroksien kokonaisuus.”
Lähdesmäki: ”Notre Dameen liittyvästä uutisoinnista nousee kiinnostavasti esiin kulttuuriperinnön länsimaiset arvot. Länsimaissa kulttuuriperintö on tyypillisesti hahmotettu – ja hahmotetaan usein edelleen – materiaalisena.
Tämä materiaalisuus jäsentyy osaksi kollektiivista identiteettiä: kulttuuriperinnöksi tunnustetut esineet, paikat, rakennukset ja monumentit ovat tyypillisesti liitetty osiksi länsimaisten kansojen kertomuksia historiastaan ja itsestään kansakuntina.
Näihin arvoihin linkittyy menneen ajan jälkien arvostaminen muistoina ajan kulumisesta: esineiden ja rakennusten materiaalien ikä on arvo sinänsä. Autenttisuuden ajatus kiinnittyy tähän menneestä säilyneeseen materiaaliin. Siksi autenttisuutta ei länsimaisessa ajattelussa voida rakentaa uudelleen.”
Lähestymistapa materiaaliseen kulttuuriperintöön ja autenttisuuteen on varsin erilainen, jos katsomme Euroopan ulkopuolelle.
Turunen: ”Lähestymistapa materiaaliseen kulttuuriperintöön ja autenttisuuteen onkin varsin erilainen, jos katsomme Euroopan ulkopuolelle. Eri puolilla Aasiaa on tyypillistä ajatella kulttuuriperintöä ennen kaikkea paikkojen ja taitojen kautta. Pyhäksi uskotussa paikassa oleva temppeli nähdään tuhansia vuosia vanhana, vaikka se olisi rakennettu tuon ajan kuluessa useita kertoja uudestaan.
Tärkeää on nimenomaan paikka, missä temppeli sijaitsee, ja perinteiset tekniikat, joilla se on rakennettu. Tästä näkökulmasta ajatellen onkin mielenkiintoista miettiä, voiko uudelleen rakennettu Notre Dame olla yhä autenttinen – ja jos voi, niin millä ehdoilla.
Kulttuuriperinnössä on usein kyse siihen liittyvistä merkityksistä, ei pelkästään materiasta. Ilman näitä merkityksiä kulttuuriperintö on vain tyhjiä seiniä. Mutta miten seinät voisi rakentaa uudestaan tavalla, joka ylläpitää samat merkitykset? Tällöin kyse on lopulta aineettomasta kulttuuriperinnöstä ja perinteisistä käsityötaidoista. Onkin tärkeää myös miettiä, ovatko Notre Damen rakentamiseen tarvittavat taidot yhä olemassa.”
Miten seinät voisi rakentaa uudestaan tavalla, joka ylläpitää samat merkitykset?
Lähdesmäki: ”Tähän kysymykseen kiteytyy nähdäkseni Notre Damen uudelleen rakentamisen suurin haaste, jonka rakentamista suunnittelevat tahot ovat itse asiassa jo tuoneet esiin. Vanhat, vain harvojen enää taitamat käsityötaidot, tekniikat ja materiaalien tuntemus tunnistetaan liian harvoin kulttuuriperinnöksi.
Ehkäpä Notre Damen uudelleen rakentaminen on parhaimmillaan kansainvälinen ponnistus, joka ei vain elvytä vanhaa käsityöosaamista, vaan samalla lisää sen arvostusta ja arvoa kulttuuriperintönä.”
Kohti tulevaisuutta
Notre Damen ympärillä parhaillaan vellova keskustelu linkittyy moneen keskeiseen ilmiöön. Yksi keskeinen huoli on historian poispyyhkiytyminen tai katoaminen ja se pelko, jonka tuo tunne saa aikaan. Kuten olemme edellä keskustelleet, kulttuuriperinnössä on pohjimmiltaan kuitenkin kysymys ennen kaikkea arvoista, aineettomista taidoista ja tunteista – kokemuksesta yhteisöstä ja jaetusta historiasta.
Kulttuuriperinnössä on pohjimmiltaan kysymys ennen kaikkea arvoista, aineettomista taidoista ja tunteista – kokemuksesta yhteisöstä ja jaetusta historiasta.
Tästä näkökulmasta, kaiken traagisuuden keskellä, Notre Damen tulipalo ja sen mukanaan tuoma huomio voi olla myös tärkeä askel eteenpäin kulttuuriperinnön yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtämiselle.
FM, YTM Johanna Turunen työskentelee tohtorikoulutettavana Euroopan tiedeneuvoston hankkeessa ”EUROHERIT – Legitimation of European cultural heritage and the dynamics of identity politics in the EU”. Väitöskirjassaan Turunen tutkii eurooppalaista kulttuuriperintöä jälkikoloniaalin ja dekoloniaalin teorian näkökulmasta. Hanke toimii Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella.
FT, YTT Tuuli Lähdesmäki on taidehistorian dosentti ja työskentelee akatemiatutkijana musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Lähdesmäki johtaa edellä mainittua Euroopan tiedeneuvoston rahoittamaa EUROHERIT-hanketta (ERC 636177).
