Eurooppalaisen talouspolitiikan kieltä värittivät 2010-luvulla kuri ja rangaistukset. Tällainen kieli toimi talousasioissa niin vallankäytön välineenä kuin moraalisten järjestysten rakentajana myös journalismissa.
Kansainvälisen politiikan tutkija Hans Rusinekin mukaan taannoiseen eurokriisiin liittyvä sanasto vaihteli kielialueesta ja maasta toiseen. Kielikuvien eli metaforien avulla on mahdollista tehdä abstrakteja ja monimutkaisia asioita helpommin ymmärrettäviksi. Esimerkiksi Saksan kielessä velkaa tarkoittava sana Schuld viittaa myös syyllisyyteen, tuoden termiin mukaan vahvan moraalisen ulottuvuuden. Sen sijaan englannin kielen sanaan debt tai suomen sanaan velka ei liity näitä samoja suoria mielleyhtymiä.
Flows of Power -hankkeessa tutkimme median valtaa suurten journalististen tekstiaineistojen kautta. Hankkeessa olemme tarkastelleet muun muassa journalistisessa kielessä esiintyviä metaforia.
Esittelen tässä artikkelissa erään tapausesimerkin avulla, miten yhden sanan kautta voidaan saada suuresta tutkimusaineistosta esiin siihen liittyvä keskustelu. Tapaukseni esimerkkisanana on ”talouskuri”, jonka esiintymät on haettu Helsingin Sanomien, YLE:n, Iltalehden ja STT:n jutuista noin kahdenkymmenen vuoden ajalta (HS kaikki jutut 1998–2020, YLE 1998–2018, josta verkkouutiset 2009 eteenpäin, STT kaikki jutut 1992–2018, IL verkkouutiset 2006–2019).
Flows of Power -hankkeessa tutkimme median valtaa suurten journalististen tekstiaineistojen kautta.
Samanlainen haku tehtiin lisäksi vertailun vuoksi myös sanoilla “budjettikuri”, “menokuri” ja “kulukuri”. Näiden sanahakujen vuosittaiset esiintymät neljässä eri mediassa on esitetty alla olevissa kuvioissa. Kuvioissa on syytä ottaa huomioon, etteivät niiden aikajanat ole täysin vertailukelpoiset, vaan STT:n ja Helsingin Sanomien aineiston aikajaksot ovat pidemmät kuin YLE:n ja Iltalehden.
Talouskuri eurokriisin sanastossa
Talouskurista kriittisesti kirjoittaneen politiikan tutkijan Mark Blythin mukaan Suomi siirtyi talouskuripolitiikkaan vuoden 2010 tienoilla. Tekemämme kuviot kertovat samaa. Ne näyttävät, miltä talouskurin ja muiden talouteen liittyvien ”kurisanojen” esiintyminen journalismissa näyttää graafiseen muotoon puettuna.
Talouskuri-termin esiintyminen lisääntyy vuodesta 2010 lähtien merkittävästi huipentuen eurokriisin aikana suurimpiin piikkeihin vuosina 2011 ja 2012. Talouskurin lisäksi myös budjettikuri-sana on yleinen vuosien 2011 ja 2012 ajalla. Talouskuri-sanan esiintyminen lisääntyi eurokriisiin liittyvässä julkisessa keskustelussa ja siitä tuli keskeinen osa eurokriisiin liittyvää sanastoa. Talouskuri-sanalla hakemalla saimme toisin sanoen aineistosta esiin myös eurokriisikeskustelun.
Viestinnän ja talouspolitiikan tutkija Timo Harjuniemi on eurokriisiä käsittelevissä tutkimuksissaan todennut journalismin legitimoineen eli oikeuttaneen talouskuria ainoana järkevänä ratkaisuna talouskriisiin. Sanatasolla talouskuri liittyy kuriin ja rangaistuksiin. Eurokriisiuutisoinnissa talouskurista lipsuville tai talouskurisääntöjä rikkoville maille esimerkiksi vaaditaan rangaistuksia.
Kuisma Keskinen ja Matias Moisio ovat näyttäneet, miten kuriajattelua on luonnollistettu suomalaisten poliitikkojen puheissa. Jo talouskurin vaatiminen tai sen kohteena oleminen liittyvät tiiviisti vallankäyttöön ja valta-asetelmiin.
Mitä kuviot kertovat talouden kurisanastosta?
Helsingin Sanomien ja STT:n kuvioista nähdään, että niin menokuri, kulukuri, budjettikuri kuin talouskurikin ovat olleet esiintymiseltään harvinaisempia ennen vuotta 2010. Esimerkiksi kulukuri-sanaa käytetään varsin vähän ja tarkemmin katsottuna kulukuria on käytetty melko lailla talouskuri-sanan synonyyminä.
Ennen eurokriisiä talouskuri-sana ei kytkeytynyt niin leimallisesti eurooppalaiseen talouspolitiikkaan, vaan se liittyi erityisesti myös suomalaiseen kuntatalouteen, talouskriisien runtelemiin Argentiinan ja Venäjän kaltaisiin maihin tai heikossa taloustilanteessa oleviin urheiluseuroihin ja kulttuuritapahtumiin. Kuntauutisissa talouskuri esiintyi olosuhteena (”Vantaan tiukka talouskuri jatkuu”) tai työkaluna, jonka avulla taloustilannetta tasapainotettiin (”tiukalla talouskurilla kaupunki pääsi parempaan vuositulokseen”).
Ennen eurokriisiä talouskuri-sana ei kytkeytynyt niin leimallisesti eurooppalaiseen talouspolitiikkaan.
Vuoden 2005 kohdalla nähdään STT:n aineistossa budjettikuri-sanan tuottama piikki. Tuolloin journalismissa käsiteltiin runsaasti eurooppalaista kasvu- ja vakaussopimusta, jonka avulla pyrittiin hallitsemaan euroalueen taloutta. Näiden keskustelujen yhteydessä käsiteltiin myös EU-maiden budjettikuria.
Talouskuriuutisoinnissa on erityisen mielenkiintoista suomalaisten itsemäärittely suhteessa muihin eurooppalaisiin, erityisesti Etelä-Euroopan talouskriisistä pahoin kärsineisiin maihin. Eurokriisiuutisoinnissa kärjistyi Pohjoinen–Etelä-jakolinja, jonka mukaisesti euromaat jakautuivat vauraisiin pohjoisen ja talousvaikeuksissa kamppaileviin etelän maihin.
Pohjoisen kuritoimet ja uhkaukset kohdistuivatkin erityisesti Etelä-Euroopan ”heikoiksi” leimattuihin maihin (esim. ”Heikkojen ja vahvojen euromaiden nokittelu jatkuu” Helsingin Sanomat 12.3.2011). Iltalehden jutussa 27.3.2013 kerrottiin italialaisten näkemyksiä Suomesta ja todettiin Suomen nousseen ”Saksan rinnalle ja jopa sen ohi ”Pohjoisen haukoiksi” ristityn, talouskuria vaativan kivisydämisen maaryhmän keulakuvaksi”.
Niin sanotusti vahvat maat pyrkivät kovalla kielenkäytöllä käyttämään valtaa taloudellisesti heikompiin maihin nähden ja sitä kautta pakottamaan heidät omaksumaan talouskuripolitiikan. Voimakkaan vallankäytön lisäksi journalismissa esiintyi myös moraalidiskursseja, joissa Pohjois-Eurooppa kollektiivisesti paheksui Etelä-Euroopan maita, joiden katsottiin hoitaneen asiansa huonosti.
Esimerkiksi YLE:n jutussa 12.9.2012 OP-Pohjola-ryhmän tuolloinen pääjohtaja Reijo Karhinen totesi, että kreikkalaisten opettaminen talouskuriin on yhtä suuri muutos kuin jos savolaiset pakotettaisiin puhumaan äidinkielenään ruotsia.
Vahvat maat pyrkivät kovalla kielenkäytöllä käyttämään valtaa taloudellisesti heikompiin maihin nähden ja sitä kautta pakottamaan heidät omaksumaan talouskuripolitiikan.
Sanana talouskuri on voimakas sekä viittaa niin järjestyksen ylläpitämiseen kuin rankaisemiseenkin. Talouskuri-sanan kanssa esiintyvistä adjektiiveista yleisiä ovat esimerkiksi tiukka ja kova.
Tutkimuksemme aineistosta huomattiin myös kielenkäytön koventuneen eurokriisin edetessä. Siinä missä eurokriisiä edeltävällä ajalla, kuten kasvu- ja vakaussopimuksesta ja budjettikurista puhuttaessa, rangaistusten sijaan puhuttiin sanktioista, sakoista ja varoituksista, korostuivat kriisin ollessa käynnissä rangaistuksiin, kuriin ja kovuuteen liittyvät sanavalinnat, kuten alla olevissa lainauksissa kolmesta eri mediasta:
EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluavat kovempaa talouskuria euroalueen talousongelmien ratkaisemiseksi. Heidän mielestään EU-maissa tarvittaisiin kurinpalautus sääntöjen noudattamiseksi. (YLE 4.3.2011)
Stubbin mukaan ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, kun ne lisäävät talouskuria ja rangaistusten automaattisuutta. (STT 5.12.2011)
Kaksikko ilmoitti haluavansa tiukempaa talouskuria ja siitä lipsujille automaattiset rankaisumekanismit. (HS 6.12.2011)
Lopuksi: talouden kurisanojen jatkumo ja vallankäyttö
Suomi asemoitui talouskriisin uutisoinnissa vankasti ”vahvojen” Pohjois-Euroopan maiden joukkoon ja esiintyi esimerkiksi Saksan hyvänä ystävänä sekä talousvaikeuksissa olevia Etelän maita moraalisesti ylempänä. Käänne kuitenkin tapahtui toukokuussa 2015, kun talouslaman iskettyä Suomeen viiveellä ja maan kilpailukyvyn heiketessä Suomi sai vakavan varoituksen euroalueen budjettisääntöjen rikkomisesta.
Sipilän hallitus pyrki korjaamaan taloustilannetta kilpailukykysopimuksellaan.
Usein talous näyttäytyy faktapohjaisena argumentointina, jossa ”luvut puhuvat puolestaan”. Tässä olen pyrkinyt kuitenkin näyttämään, miten talouden kielenkäytössä lukujen lisäksi myös sanavalinnoilla on suuri merkitys.
Talouden kielenkäytössä lukujen lisäksi myös sanavalinnoilla on suuri merkitys.
Voidaan spekuloida, näyttäytyykö talouskuriin ja tiukkaan taloudenpitoon turvautuminen suomalaisille erityisen turvallisena talouspoliittisena vaihtoehtona. Julkiseen velkaan liittyvää talouden mielikuvastoa analysoineet Ella Lillqvist, Ilja Kristian Kavonius ja Mika Pantzar ainakin ovat näyttäneet, miten kansalaisten, median ja poliitikkojen arkidiskurssissa näkyvät pessimistinen sävy, Suomen julkisen velan oletettu suuruus sekä huoli ”Kreikan tielle” eli liian suureen julkiseen velkaan joutumisesta.
Media käyttää valtaa esimerkiksi sanavalintojen kautta, minkä vuoksi kovenevalla kurisanastolla on merkitystä myös sille, millaisena talous näyttäytyy kansalaisten suuntaan ja miten valtaa käytetään taloudesta puhuttaessa.
Talouskurin moralisoiva kuridiskurssi herättää vihamielisyyttä ja siltä osin nakertaa Euroopan sisäistä solidaarisuutta.
Tässä tarkasteltujen talouden kurisanojen jatkumon noin kahdenkymmenen vuoden ajalta voisi tiivistää niin, että taloudellisten vaikeuksien myötä myös kurisanasto koveni. Aluksi kasvu- ja vakaussopimus ”vahti euroalueen talouskuria” (STT 22.3.2005) yleisellä tasolla, mutta eurokriisin kärjistyttyä kurikielenkäyttö koveni. Eri euromaat asetettiin toisiaan vastaan journalismissa yleensä niin, että pohjoisen maat vaativat talouskuria etelän maille ja käyttivät sitä kautta valtaansa. Myös Etelä-Euroopan maat ilmaisivat negatiivisia näkemyksiään Pohjois-Euroopan maista ja erityisesti niiden johtajista. Talouskurin moralisoiva kuridiskurssi herättää vihamielisyyttä ja siltä osin nakertaa Euroopan sisäistä solidaarisuutta. Talouskurin kielenkäyttö onkin tehnyt paluun myös EU:n koronaelvytyspakettiin liittyvässä keskustelussa, jossa jälleen saatiin kuulla leimaavia käsityksiä muiden Euroopan maiden taloudenpidosta.
YTT Eliisa Vainikka työskentelee tutkijana Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa Flows of Power -hankkeessa, jossa tutkitaan journalistisen median toimijuutta informaation, julkisen mielipiteen ja vallan virroissa. Väitöskirjassaan ”Prekarisaation tunnemaisema – Vastustavat taktiikat, tunnelmat ja elämänpolitiikka verkon julkisuudessa” hän tarkasteli sosiaalisen median alustojen ja nimettömästi käytettävien keskustelufoorumien erilaisia toimintalogiikoita ja niissä muodostuvia julkisuuksia.
Artikkelin analyysit on tehty yhteistyössä Pihla Toivasen kanssa, joka myös toteutti artikkelissa esiintyvät kuviot.
FM Pihla Toivanen työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa digitaalisten ihmistieteiden osastolla. Väitöskirjassaan hän tutkii kieliteknologian menetelmien soveltamista mediatutkimuksessa osana Flows of Power -hanketta.
Kiinnostava analyysi, jota voisi vähän täydentää. Olisi hyvä selvittää, mitä tietä englanninkielinen termi ”Austerity”, jota käytetään termin ”talouskuri” synonyyminä rantautui Suomeen. Austerity on termi, joka sisältää itsessään kritiikkiä harjoitettuun talouspolitiikkaan, erityisesti EUn vakaus- ja kasvusopimukseen. Sopimushan lähtee siitä, että huonoina aikoina voidaan julkisen talouden alijäämän antaa kasvaa, jos vastaavasti hyvinä aikoina finanssipolitiikka on rajoittavaa. Jostain syystä tätä on ryhdytty kutsumaan talouskuriksi (austerity), vaikka kyseessä on keynesiäinen periaate. Olisikin hyvä selvittää, kuinka tämä periaate onnistuttiin kääntämään nurinkurin. Tämä näyttäisi liittyvän Mark Blythin kirjaan ja 2013 solmittuun Finanssipoliittiseen sopimukseen, jota ryhdyttiin kutsumaan talouskurisopimukseksi. Tosiasiassahan sopimus antoi jäsenvaltioille kansallista liikkumavaraa ja vastuuta. Tuskin Hesari tai STT keskisivät tätä nimitystä, joka vääristi sopimuksen sisältöä. Kirjoitus sisältää joitakin väärinkäsityksiä. Suomen EDP-tapaus on vuodlta 2010. Se oli virhe, joka kumottiin tuotapikaa seuraavana vuonna. Yleisesti ottaen on vähän erikoista, että budjettimenettelyyn, joka on eduskunnan käsissä, kiinnitetään erityistä kritiikkiä. On luonnollista, että ns budjettikuria pyritään valvomaan, koska se on perustuslaillinen prosessi ja tulo- ja menoarviosta poikkeaminen olisi ongelmallista. Tätä voisi pitää kovin holtittomana toimintana demokratian kannalta. Vakaus- ja kasvusopimus, joka nojaa perussopimuksiin, säädettiin aikoinaan, koska yhteisen rahan oloissa on riskinä vapaamatkustaminen, josta on haittaa kaikille maille. Vaikka periaatteessa on mahdollisuus asettaa sanktioita, ei niitä ole koskaan sovellettu. Viittaus niihin on tässä suhteessa tarpeeton, vaikka jäsenvaltiot eivät ole aina sääntöjä noudattaneetkaa,