Kirja-arvio: Mikä perussuomalaisia vaivaa?

Lukuaika: 5 min.

Perussuomalaista mielenmaisemaa pohtiva kirja on mielenkiintoinen, mutta provosoiva, koska se ei ota huomioon yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia.

Jussi Marttinen: Mikä perussuomalaisia vaivaa? Vastapaino 2021, 304 sivua

 

Puolueista on viimeisten vuosien aikana kirjoitettu paljon tutkimuksia ja muita tietokirjoja, mutta näistä kirjoista arviolta 90 prosenttia käsittelee perussuomalaisia. Viimeisen vuoden aikana on ilmestynyt ainakin Lauri Nurmen elämäkerta Jussi Halla-ahosta, Simon Elon muistelot ”Elämäni mustelmat” sekä Aarni Virtasen kirjoittama Timo Soinin elämäkerta.

Populismista yleensä on kirjoitettu myös liuta akateemisia tutkimuksia ja oppikirjoja. Niitä ovat tehneet pääasiassa politologit, historioitsijat, sosiologit ja kulttuurintutkijat. Nyt Vastapaino on julkaissut konetekniikan diplomi-insinööri Jussi Marttisen kirjan ”Mikä perussuomalaisia vaivaa”.

 

Yksipuolinen tutkimuksellinen perusta

Kirjassa ei viitata lainkaan yhteenkään populismin tutkimukseen, vaan kirja on lähtökohdiltaan pikemminkin sosiaalipsykologinen. Marttinen itse vetoaa kirjan alussa ja lopussa johtamistaidon oppeihin. Keskeisenä materiaalina ovat erilaiset mielipidekyselyt ja selvitykset, joita ovat julkaisseet muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunta, Kunnallisalan kehittämissäätiö ja erilaiset etu- ja kulttuurijärjestöt, kuten Akavan erityisalat ja Suomen taiteilijaseura.

Tekijä on tehnyt valtavan ja tarkan työn kun hän on kerännyt, analysoinut ja yhdistänyt eri kyselyt. Hän on myös käyttänyt laajasti varsinkin yhdysvaltalaisia sosiaalipsykologisen tutkimuksen lähteitä. Muutenkin tekstistä huokuu lukeneisuus.

Kuten kysely- ja asennetutkimuksiin perustuvat selvitykset yleensä, myös Marttisen kirja on objektivoiva. Itse tutkittavan ääntä ei kuunnella lainkaan, vaan pyritään holhoavasti määrittelemään, mikä perussuomalaisia vaivaa. Ollaan ikään kuin lääkärin vastaanotolla.

Kirjan tutkimuksen kohteena on perussuomalainen ihminen eikä laisinkaan perussuomalainen puolue.

Marttinen pyrkii sanojensa mukaan kirjallaan ymmärtämään, mutta itse teksti vaikuttaa vahvasti puolueelliselta.

Kirjan tutkimuksen kohteena on perussuomalainen ihminen eikä laisinkaan perussuomalainen puolue. Tämä on todellakin uutta, sillä aiempien tutkimuksien aiheena on ollut puolue. Toki joissakin puoluetta käsitelleissä tutkimuksissa on tarkasteltu myös perussuomalaisten jäsenten ja kannattajien taustoja ja asenteita.

Kirjan aloittaa luku, jossa käydään läpi perussuomalaisten taustoja. Siinä tuodaan ilmi, että perussuomalaiset jäsenet ja kannattajat ovat useimmin miehiä, he asuvat muualla kuin isoissa kaupungeissa, he ovat vähemmän koulutettuja, tulotason mediaani on alhaisin kaikista puolueista ja ehdokkaat painottuvat vanhempiin ikäluokkiin.

 

Rohkeita väittämiä

Kirja sisältää myös erittäin rohkeita väittämiä. Marttinen kertoo amerikkalaistutkimuksesta (s.51), jossa todettiin, että konservatiivit ovat kognitiivisilta kyvyiltään huonompia kuin liberaalit. Koska perussuomalaisten kannattajat ovat konservatiiveja, heillä on matala koulutustaso, huonommat kouluarvosanat ja matalampi sosiaalinen asema Marttinen päättelee, että he ovat keskimäärin vähemmän älykkäitä. Hän kuitenkin tähdentää, että tämä väite ei ole elitismiä ja korostaa, että perussuomalaisten mielipiteillä on sama arvo kuin muidenkin mielipiteillä.

Marttisen päätelmä ei perustu mihinkään suomalaiseen evidenssiin ja siksi se voi olla vain spekulaatiota.

Kirjoittaja päättelee myös, että perussuomalaisissa on vähemmän tunneälyä ja empatiaa kuin muilla. Huonommat emotionaaliset kyvyt johtavat auktoriteettien kaipuuseen ja epätasa-arvon hyväksymiseen.

Marttinen kertoo amerikkalaistutkimuksesta, jossa todettiin, että konservatiivit ovat kognitiivisilta kyvyiltään huonompia kuin liberaalit.

Oletetuilla älyllisillä kyvykkyyksillä on ennenkin luokiteltu erilaisia ryhmiä. Vanha- ja nuorsuomalaiset odottivat vuonna 1907 ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa suurvoittoa, mutta jättipotin veikin uusi puolue parlamentissa – sosialidemokraatit. Kokeneet entiset säätyvaltiopäivämiehet pitivät sosialidemokraattien kykyjä huomattavan alhaisina ja siten oikeuttivat omaa asemaansa.

Myös politiikan tutkimuksessa on väitetty, että älyllisellä kyvykkyydellä on korrelaatio ja jopa syy-seuraussuhde maan poliittiseen kehittämiseen. Tamperelainen politiikan tutkija Tatu Vanhanen selitti tällä eri maiden poliittisten järjestelmien eroja ja väitti, että älykkyys on perinnöllistä ja geeneistä johtuvaa niin, että eri ”roduilla” on erilainen älyllinen kapasiteetti. Vanhasen teoriat ja tutkimukset päätyivät yhdysvaltalaisten oikeistorasistien suosikeiksi.

Marttinen ei väitä, että älykkyys olisi perinnöllistä, mutta luo holhoavan asetelman, jossa ”meidän älykkäämpien” olisi kuunneltava myös perussuomalaisia. Holhoavaa asennetta todistavat myös kirjan lopussa olevat vinkkiluettelot: kuinka kohtaat perussuomalaisen, kuinka kohtaan perussuomalaisen nuoren ja kuinka kohtaat ääriperussuomalaiset. Ohjeet on sovellettu johtajuusopeista.

 

Missä on yhteiskunta?

Kirjan psykologisoivasta ja atomistisesta asenteesta johtuu, ettei siinä juurikaan pohdita yhteiskunnallisten rakenteiden merkitystä eikä esimerkiksi sitä, onko älykkyys kunkin yksilön henkilökohtainen ominaisuus vai kehittyykö se yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Nykyisin painotetaan jälkimmäistä selitystä.

Marttisen mukaan perussuomalaisia vaivaa huono omanarvontunto ja konservatiivisuudesta johtuva pelokkuus. Siksi omanarvotuntoa nostamaan tarvitaan muiden kielteistä määrittelyä. Näin ollen perussuomalaisten puhe koostuu maahanmuuttajien, eliitin ja punavihreiden vastustamisesta.

Kirjan mukaan perussuomalaisten sosiaalisen median kommunikaatio on kaikista puolueista aggressiivisinta. Siksi perussuomalaisten pitää olla kaikista ympäristöasioista eri mieltä kuin vihreät. Niin ikään perussuomalaisten kansallismielisyys syntyy vastakohtien ja negaatioiden kautta, ei kaikkien kansalaisten hyväksymisestä. Siksi tässäkin tarvitaan vihollista, jota perussuomalaiset kutsuvat globalisteiksi. Sanan merkitystä ei useinkaan avata, sen voidaan tulkita tarkoittavan kansallismielisen vastakohtaa.

Kirjan psykologisoivasta ja atomistisesta asenteesta johtuu, ettei siinä juurikaan pohdita yhteiskunnallisten rakenteiden merkitystä eikä esimerkiksi sitä, onko älykkyys kunkin yksilön henkilökohtainen ominaisuus vai kehittyykö se yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.

Kirja antaa ymmärtää, että puolue on yhtä kuin sen jäsenet ja kannattajat eli puolue koostuu kannattajiensa arvoista ja asemista. Kun tätä otaksuntaa vie eteenpäin voimme ajatella, että perussuomalaiset ovat muuallakin yhteiskunnassa samanlaisia kuin perussuomalaisissa toimiessaan ja puoluetta äänestäessään.

Näin ei ole, vaan puolueiden sidokset jäsenten ja kannattajien elämään vaihtelevat paljon. Aikanaan Suomen kommunistit elivät omassa leirissään ja laulussakin laulettiin, kun ihminen liittyi kommunisteihin, että ”Sinä olet nyt puolueen sotilas”. Suhtautuminen oli samantapaista kuin uskonnollisilla lahkoilla, joissa vartioidaan seurakuntalaisten jokaista liikettä, jopa ajatuksia.

Usein puolueeseen samaistuminen on vain pieni osa ihmisen identiteetistä. Ihminen voi kannattaa yhden hetken vihreitä ja toisen hetken sosiaalidemokraatteja, mutta äänestää kokoomusta.

 

Puolue on puhetta

Puolueita tutkivassa kirjallisuudessa eräs korvaava lähestymistapa olisi määritellä puolue merkitysten rakennelmaksi ja diskurssiksi. Tällöin puoluediskurssi sijoittuu politiikkadiskurssin alaisuuteen ja kuten tiedämme, politiikka on elämänalue, jonka keskeisenä ominaisuutena on konflikti.

Kumpi oli ensin aggressiivinen ja polarisoiva: ihmisen asenne vai populistinen perussuomalainen diskurssi? Jälkimmäistä ei harjoita ainoastaan perussuomalaiset, vaan muun muassa myös iltapäivälehdistö.

Konfliktinen diskurssi korostuu eliittejä vastaan argumentoivissa ryhmissä ja ennen kaikkea ryhmissä, jotka ovat kehityksensä alkuvaiheessa ja liikkeessä. Tosin myös populistisen argumentin ydin on rakentaa puolueen oikeutusta eliitin ja kansan vastakkainasettelu.

Voidaan siis kysyä, kumpi oli ensin aggressiivinen ja polarisoiva: ihmisen asenne vai populistinen perussuomalainen diskurssi, jota ei harjoita ainoastaan perussuomalaiset, vaan muun muassa myös iltapäivälehdistö. Polarisoiva diskurssi tarjoaa ulospääsytien ihmisen määrittelemättömään ahdistukseen ja turhautumiseen. Liittyessään tähän ihminen tulee kuulluksi ja osalliseksi.  Yhteiskunnallinen liike syntyy, kun ihminen voi ymmärtää omat ongelmansa yhteiskunnallisiksi, eikä vain itsestään johtuviksi.

 

Kaikki ovat perussuomalaisten vastustajia

Analysoituaan kyselytutkimuksiaan Marttinen tuli siihen tulokseen, että perussuomalaisten vastapeluri ei ole ainoastaan punavihreät, vaan heidän lisäksi kaikki muutkin puolueet. Tämä johtaa kirjassa spekulaatioon perussuomalaisten suosion syistä.  Onko suosion salaisuus se, että muut puolueet eivät ole antaneet ihmisille mahdollisuutta kehittyä poliittisiksi subjekteiksi – siis osallisiksi, kun sen sijaan perussuomalaiset ovat?

Koetaanko muut puolueet elitistisinä, koska niihin ei voi kovin paljon vaikuttaa, kun puolueiden asiantuntijoiden laatima viesti kannattajille eli äänestäjille ja jopa jäsenille on yksisuuntaista ja manipuloivaa? Pitäisikö muiden puolueiden ottaa vastaan perussuomalaisten haaste ja tehdä puolueistaan matalan kynnyksen politiikan teon areenoita?

Jussi Marttisen kirja on kummajainen, koska sen yhteiskunnallinen näkökulma ja selitykset ovat olemattomia tai ohuita. Silti se on mielenkiintoinen, provosoiva ja huolellisesti tehty.

Rauli Mickelsson on valtiotieteiden tohtori, dosentti ja yliopisto-opettaja Turun yliopiston valtio-oppiaineessa. Hän on erikoistunut puoluetutkimukseen.

4 kommenttia

  1. Jännää kuinka testit kognitiivistä kyvyistä ovat ihan ok kun tutkitaan konservatiivejä tai kehitysvammaisten vamman astetta tai covidin vaikutusta kognitiiviseen suorituskykyyn, mutta kun samoja testejä käytetään luokittelemaan etnisiä ryhmiä ne menettävät validiteetin. Osaatko sanoa, mistä tämä johtuu.

  2. Rauli Mickelsson 22.8.2021 - 11:21

    No se yleistys on kaikissa vikana.

  3. Ieova Sanctus Unus 24.8.2021 - 22:28

    Jos kirjan fokus on puolueen sijasta ihmisissä, miksi kritisoida yhteiskuntatieteellisyyden puutetta? Artikkelista huokuu tietynlainen “elitismi” ja asenne, että perussuomalaisista saa kirjoittaa vain politiikan tutkijoiden pelisäännöillä. Ehkäpä kirjan lähtökohta ja viitekehys on ymmärretty huonosti.

  4. Rauli+Mickelsson 25.8.2021 - 10:21

    Kyllä perussuomalaisista saa kirjoittaa kuka tahansa ja Marttisen kirja oli ainutlaatuisuudessaan virkistävä. Arvostelussa tuotiin esille se, ettei kirjassa ole yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa ja samalla kritositiin sitä, että individualistinen ja atomistinen näkökulma ei välttämättä pysty selittämään perussuomalais-ilmiötä, kuten ei mitään muutakaan poliittista ilmiötä. Toki yhteiskunnnallista/politologista näkökulmaa voi haastaa ja arvostella. Tästä voi tulla mielenkiintoinen keskustelu.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*