Suomalaisessa turvapaikkapolitiikassa on alkamassa uusi aika – pakolaisten elämän epävarmuutta lisäävä aika. Aikaisemmin sääntöjen mukaan elävä ihminen on saanut elää turvassa, mutta uusi turvapaikkapolitiikka tarkoittaa, että ihminen voi joutua jatkossa karkotettavaksi myös syistä, joihin ei voi itse vaikuttaa.
Maahanmuuttopolitiikassa on käynnissä ennennäkemätön paradigman eli ajatusmaailman muutos. Suomessa asuvien ulkomaalaisten oikeuksia heikennetään kautta linjan: tämä koskee yhtä lailla perheen, työn, opintojen kuin kansainvälisen suojelun vuoksi Suomeen muuttaneita. Samalla heidän elämäänsä luodaan merkittävää epävarmuutta.
Heikennyksiä tehdään pistemäisesti useilla lakimuutoksilla arvioimatta niiden kokonaisvaikutuksia, jotka tulevat todennäköisesti olemaan yksittäisiä muutoksia suuremmat. Käymme tässä tekstissä läpi viidessä eri lakiesityksessä ehdotettuja muutoksia, mutta muutoksia on enemmän ja niitä on hallitusohjelman mukaisesti tulossa vielä lisää. Muutoksilla heikennetään erityisesti turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeuksia. Käymme seuraavassa läpi, millaisia nämä muutokset ovat ja mitä ne käytännössä tarkoittavat.
Turvapaikanhaku estetään
Ensimmäinen lakimuutos eli niin sanottu käännytyslaki käytännössä estää turvapaikkahakemuksen jättämisen tietyissä paikoissa ja tilanteissa. Aihetta on käsitelty aiemminkin Politiikasta-lehdessä eri näkökulmista, mutta tässä keskitymme lukuisten eri lakimuutosten kokonaisuuteen.
Niin sanottu käännytyslaki ei ollut osa hallitusohjelmaa, vaan sen valmistelun laukaisi lisääntynyt turvapaikanhakijoiden tulo itärajan yli syksyllä 2023. Tuolloin itärajan ylitti noin 1300 turvapaikanhakijaa. Koska turvapaikanhakijoita muutoin tuli vähemmän, pysyi heidän kokonaismääränsä normaalin vaihtelun rajoissa. Joulukuussa 2023 raja suljettiin toistaiseksi, ja vuonna 2024 turvapaikanhakijoita on tullut rajan yli viisi kertaa: kolme kertaa tammikuussa (Yle: 10.1.2024, 12.1.2024, 25.1.2024), kerran helmikuussa ja maaliskuussa, yhteensä 35 ihmistä.
Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, jonka tarkoitus on suojella ihmisiä vainolta, kuten poliittiselta väkivallalta ja vankeudelta, kidutukselta ja muulta epäinhimilliseltä kohtelulta. Käännytyslaki mahdollistaa sen, että Suomen ei enää tarvitse ottaa turvapaikkahakemuksia vastaan tietyillä osilla rajaansa. Käytännössä rajavartijat velvoitetaan estämään turvapaikanhakijoita ylittämästä rajaa tai poistamaan rajan ylittäneet turvapaikanhakijat tarvittaessa voimakeinoin Suomesta.
Lakiehdotuksen mukaan turvapaikkahakemuksen saisi jättää, jos vaikuttaisi ilmeiseltä, että hakija on oikeutettu turvapaikkaan. Tämä on juuri se asia, mitä varten normaali turvapaikkaprosessi on olemassa. Käsittely kestää Maahanmuuttoviraston erityisesti siihen koulutetuilta ammattilaisilta yleensä kuukausia. Rajavartioiden edellytettäisiin tekevän vastaava arvio ohimenevässä rajakohtaamisessa, mikä ei käytännössä ole mahdollista.
Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, jonka tarkoitus on suojella ihmisiä vainolta, kuten poliittiselta väkivallalta ja vankeudelta, kidutukselta ja muulta epäinhimilliseltä kohtelulta.
Turvapaikkahakemuksen saisi jättää myös, jos hakija olisi haavoittuvassa asemassa, esimerkiksi lapsi tai vammainen. Kaikki haavoittuvuudet – esimerkiksi kidutuksesta, seksuaalisesta väkivallasta tai ihmiskaupasta selviytyminen tai kuuluminen seksuaalivähemmistöön – eivät kuitenkaan näy päälle päin. Myös haavoittuvuuden tunnistaminen on tavallisesti pitkäkestoinen prosessi, jota hoitavat erityisesti tähän koulutetut ammattilaiset usein moniammatillisessa yhteistyössä.
Mahdollinen uusi käännytyslaki ei takaa sitä, että lasten vanhemmat saisivat jättää turvapaikkahakemuksen yhdessä lastensa kanssa, vaan vaarana on, että lapset ja vanhemmat joutuisivat eroon toisistaan. Edes haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikkahakemuksia ei tarvitsisi ottaa vastaan, jos rajan ylittäjiä tulisi yhdellä kertaa suuri määrä, tai jotkut heistä käyttäisivät väkivaltaa.
Oikeusoppineet ovat kommentoineet useassa yhteydessä, myös mediassa ja perustuslakivaliokunnassa, että lakiehdotus on ristiriidassa Suomen perustuslain ja kansainvälisten sitoumusten kanssa. Hallitus ei ole tätä suoraan esimerkiksi mediassa tunnustanut eikä ottanut siihen kantaa, vaan päinvastoin hallitus on korostanut, että kyse ei ole maahanmuuttopolitiikasta vaan rajaturvallisuudesta. Lain mahdollistamat ihmisoikeusloukkaukset kuitenkin kohdistuvat nimenomaan turvapaikanhakijoihin.
Turvapaikkakäsittelyä heikennetään
Jos hakija onnistuu jättämään turvapaikkahakemuksensa, toisen rajamenettelyä koskevan lakimuutoksen mukaan entistä useampi hakemus tullaan arvioimaan niin sanotusti nopeutetussa menettelyssä. Tämä tarkoittaa, että turvapaikkatutkinta voi jäädä pinnalliseksi, erityisesti jos ihminen ei jo hakemusta jättäessään osaa ja uskalla riittävällä tavalla kertoa turvapaikkaperusteistaan.
Rajamenettelyn myötä osa turvapaikanhakijoista ei myöskään saisi liikkua Suomessa vapaasti, vaan heidät velvoitettaisiin asumaan käsittelyn ajan suljetussa keskuksessa. Rajamenettely perustuu EU-direktiiviin, jota Suomi soveltaa ankarasti. Direktiivin mukaan keskuksiin ei suljettaisi yksintulleita alaikäisiä, mutta Suomessa menettely koskisi myös heitä.
Nämä toimet ovat erityisen ongelmallisia varsinkin haavoittuvassa asemassa oleville turvapaikanhakijoille. Esimerkiksi kidutuksen tai seksuaalisen väkivallan uhrilla tai seksuaalivähemmistöön kuuluvalla voi olla vaikeuksia kertoa kokemuksistaan riittävästi rajaviranomaiselle, jolloin hän todennäköisemmin ohjautuu nopeutettuun prosessiin ja rajamenettelyn piiriin. Nopeutettu menettely tarkoittaa myös sitä, että hakijalla on vähemmän aikaa löytää tarvitsemaansa apua ja tukea, jotta hän voisi tuoda kokemuksensa esille. Suljettuihin keskuksiin sijoitetuilla voi nopeutetun käsittelyn lisäksi olla eristyneisyytensä vuoksi vaikeuksia saada tarvitsemaansa tukea esimerkiksi järjestöiltä.
Nopeutettu menettely tarkoittaa myös sitä, että hakijalla on vähemmän aikaa löytää tarvitsemaansa apua ja tukea, jotta hän voisi tuoda kokemuksensa esille. Suljettuihin keskuksiin sijoitetuilla voi nopeutetun käsittelyn lisäksi olla eristyneisyytensä vuoksi vaikeuksia saada tarvitsemaansa tukea esimerkiksi järjestöiltä.
Hallitusohjelman mukaisesti turvapaikkakäsittelyä on tarkoitus heikentää myös poistamalla hakijalta oikeus puhuttelupöytäkirjan läpikäyntiin. Turvapaikkapuhuttelu on tilaisuus, jossa hakijalla on oikeus ja velvollisuus kertoa turvapaikkaperusteistaan, mikä tekee puhuttelusta turvapaikkakäsittelyn tärkeimmän yksittäisen tilanteen. Puhuttelun aikana puhuttelija kirjaa kysytyt kysymykset ja kerrotut asiat pöytäkirjaan. Turvapaikkapäätös perustuu pitkälti tähän pöytäkirjaan, ja siksi turvapaikanhakijan oikeusturvan kannalta on olennaista saada tarkastaa siihen kirjatut asiat. Muutoin turvapaikkapäätös voi perustua virheellisesti kirjattuihin tietoihin.
Hallitusohjelman mukaan niin sanottua vapaaehtoista paluuta tullaan tuomaan esille jo turvapaikkapuhuttelussa. Tavoitteena siis lienee, että ihmiset eivät edes odottaisi turvapaikkapäätöstä, vaan poistuisivat jo ennen sitä. Näin Suomen ei tarvitsisi tutkia turvapaikan tarvetta tai myöntää sitä.
Turvapaikanhausta rangaistaan
Kolmas eli niin sanottu kaistanvaihdon estävä lainmuutos tarkoittaa, että turvapaikkaa Suomesta hakenut ja sittemmin työllistynyt tai opiskelupaikan löytänyt ihminen ei enää voisi saada oleskelulupaa työn, yrittäjyyden tai opintojen perusteella Suomesta haettuna. Väliä ei olisi sillä, onko hakija vielä turvapaikkaprosessissa – eli odottaako hän vielä päätöstään – tai vetääkö hän turvapaikkahakemuksensa pois käsittelystä. Pelkästään turvapaikkahakemuksen jättäminen johtaisi siis siihen, että oleskelulupaa työn tai opintojen perusteella ei myönnettäisi.
Entiselle turvapaikanhakijalle ainoa tapa saada oleskelulupa työn tai opintojen perusteella olisi palata kotimaahansa ja hakea lupaa sieltä. Toisin sanoen jo Suomeen kotoutunut ihminen lähetettäisiin takaisin kotimaahansa sen sijaan, että hän voisi jäädä tukemaan suomalaista yhteiskuntaa osaamisellaan.
Laki onkin ongelmallinen yhdenvertaisuuden kannalta – se asettaa turvapaikkaa hakeneet epätasa-arvoiseen asemaan kaikkien muiden oleskelulupatyyppien hakijoiden kanssa. Laki rankaisee niitä, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa, poistamalla näiltä mahdollisuuden normaaleihin elämänmuutoksiin, joka taataan kuitenkin kaikille muille.
Lakimuutos ei koske muilla oleskeluluvilla Suomeen tulleita. Opiskelijat tai perheen perusteella muuttaneet voisivat siis edelleenkin vaihtaa kaistaa työperustaiselle luvalle ja päinvastoin. Laki onkin ongelmallinen yhdenvertaisuuden kannalta – se asettaa turvapaikkaa hakeneet epätasa-arvoiseen asemaan kaikkien muiden oleskelulupatyyppien hakijoiden kanssa. Laki rankaisee niitä, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa, poistamalla näiltä mahdollisuuden normaaleihin elämänmuutoksiin, joka taataan kuitenkin kaikille muille.
Niin sanottu kaistanvaihdon estävä lakimuutos perustuu olennaisesti sellaiseen ihmiskuvaan, jossa turvapaikanhakijat – ja erityisesti kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat – nähdään ansiottomina maahanmuuttajina ja järjestelmän väärinkäyttäjinä. Turvapaikan saaminen on kuitenkin vaativaa ja monimutkaista, eikä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaminen, saati turvapaikan hakeminen sinänsä kerro hakijan vääristä tarkoitusperistä
Muutos on omiaan lisäämään paperittomuutta Suomessa. Jatkossa myöskään paperittomat eivät enää voisi saada oleskelulupaa työn, opintojen tai edes perhesiteiden perusteella ilman, että he ensin palaavat kotimaahansa. Tämä lisää toivottomuutta ja näköalattomuutta sekä todennäköisyyttä varjoyhteiskunnan syntymiseen, ja on siksi pitkällä aikavälillä omiaan aiheuttamaan turvattomuutta ja epävakautta suomalaisessa yhteiskunnassa .
Epävarmuutta lisätään
Niidenkin kohdalla, jotka onnistuvat hakemaan turvapaikkaa ja saamaan suojelua, epävarmuuden aikaa Suomessa pidennetään.
Pakolaisasema on mahdollista ottaa pois, jos tarvetta sille ei enää ole. Käynnissä olevan Endings – Refuge, Time, and Space -hankkeemme alustavan tutkimuksen mukaan Maahanmuuttovirasto on tähän asti ottanut suojelun tarpeen tutkintaan, jos näyttää siltä, että hakija on jollain tavalla omalla toiminnallaan osoittanut, että tarve on saattanut poistua. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi kotimaahan matkustaminen ja kotimaan passin hankkiminen tai uusiminen. Myös rikostuomiot ovat johtaneet pakolaisaseman harkintaan.
Toisin sanoen Suomesta pakolaisaseman saanut on voinut elää Suomessa varsin turvassa niin kauan, kun hän ei omalla toiminnallaan ole niin sanotusti rikkonut pelisääntöjä. Tähän on kuitenkin tulossa muutos: hallituksen kansainvälisen suojelun tiukennuksia koskevan neljännen lakimuutoksen mukaan kansainväliseen suojeluun perustuvia lupia lyhennetään ja suojelun tarve tutkitaan joka kerta lupaa uusittaessa. Pakolaisaseman saaneille tämä tarkoittaa kolmen, ja toissijaisen suojelun kohdalla yhden vuoden arviointiväliä.
Tämä tulee todennäköisesti lisäämään Maahanmuuttoviraston työmäärää, ja lisäksi se asettaa kansainvälistä suojelua saaneiden elämän lähes jatkuvaan, 1–3 vuoden välein toistuvaan epävarmuuden tilaan.
Epävarmuutta lisäävät myös suunnitellut muutokset pysyvään oleskelulupaan ja kansalaisuuteen. Pysyvään oleskelulupaan vaadittavaa asumisaikaa ollaan hallitusohjelman mukaan pidentämässä neljästä kuuteen vuoteen, ja kansalaisuuteen vaadittavaa asumisaikaa viidennen lainmuutoksen myötä viidestä kahdeksaan vuoteen, kuitenkin ollen viisi vuotta esimerkiksi niillä, jotka täyttävät kielitaitoedellytyksen tai joilla on suomalainen puoliso.
Tämä muutos iskee erityisesti turvapaikanhakijoihin, sillä aiemmin heidän asumisaikansa on laskettu turvapaikkahakemuksen jättämisestä, nyt ehdotetun muutoksen mukaan vasta oleskeluluvan saamisesta. Näiden välillä saattaa mennä jopa useita vuosia.
Aiemmin suomalainen politiikka on pyrkinyt takaaman pitkäaikaista suojelua ja samalla varmuutta pakolaisten elämään. Uusi epävarmuutta monin tavoin luova ajattelutapa muuttaa tätä perustavanlaatuisesti.
Pysyvään oleskeluluvan ehtoihin ollaan lisäksi lisäämässä kielitaitovaatimus ja työssäoloehto. Muutokset tulevat lisäämään epävarmuutta erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien pakolaisten keskuudessa. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa ne, joiden työllistyminen on vaikeaa terveysongelmia takia tai joiden on hankala oppia Suomea riittävän hyvin esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomuuden tai mielenterveysongelmien vuoksi.
Kansainvälisessä suojelussa on yleensä kyse suojelun tarpeesta, joka juontuu henkilökohtaisista syistä kuten uskonnosta, poliittisista mielipiteistä tai seksuaalisesta suuntautumisesta, tai äärimmäisen väkivaltaisesta konfliktista hakijan kotimaassa. Tällainen suojelun tarve on yleensä pitkäaikainen, koska sen syyt harvoin poistuvat muutaman vuoden kuluessa.
Aiemmin suomalainen politiikka on pyrkinyt takaaman pitkäaikaista suojelua ja samalla varmuutta pakolaisten elämään. Uusi epävarmuutta monin tavoin luova ajattelutapa muuttaa tätä perustavanlaatuisesti. Ajattelutavan muutos ei kuitenkaan näy selkeästi nyt tehtävissä lakimuutoksissa, koska niitä ei tehdä tai arvioida kokonaisuutena vaan ainoastaan pistemäisesti.
Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on tärkeää kysyä, miten nämä toimet vaikuttavat kotoutumiseen tai pakolaisten haluun rakentaa elämäänsä Suomessa tilanteessa, jossa he joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa siitä, saavatko he oikeastaan jäädä ja kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan.
VTT Erna Bodström työskentelee erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutin pakolaisuuden päättymistä tutkivassa Endings-hankkeessa (Koneen säätiö 2023–26). Bodströmin tutkimukset ja asiantuntijuus liittyvät turvapaikanhakuun, turvapaikkakäsittelyyn ja turvapaikkapolitiikkaan.
D.Phil. Eveliina Lyytinen toimii vanhempana tutkijana Siirtolaisuusinstituutin perheenjäsenten karkotettavuutta tutkivassa INDEFI-hankkeessa (Suomen Akatemia 2021–25) sekä Endings-hankkeen johtajana. Lyytinen on tutkinut muun muassa kaupunkipakolaisten suojelua ja turvapaikanhakijoiden maasta poistamisia.
Artikkelikuva: Blake Guidry / Unsplash
