Kysy Politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin.
Vaalikoneet ovat vakiintuneet useissa länsimaissa kiinteäksi osaksi vaaliviestintää. Tutkimustietoa vaalikoneista ja niiden käytöstä on parhaiten saatavilla Euroopan maista ja Yhdysvalloista. Monissa eurooppalaisissa maissa vaalien äänestäjistä jo joka kolmas tai useampi sanoo käyttävänsä vaalikoneita äänestyspäätöksensä tueksi.
Yhteistä eri maissa toteutetuille vaalikoneille on pyrkimys tiivistää vaaleissa tarjolla olevien puolueiden ja ehdokkaiden tavoitteita siten, että vaalien valitsijat pääsevät vertaamaan omien mielipiteidensä yhtenevyyttä niihin. Yleensä vertailu rakennetaan vastauksista joukkoon mielipideväittämiä ja läheisin ehdokas tai puolue löydetään summaamalla puolueiden tai ehdokkaiden vastausten etäisyydet valitsijan vastauksiin.
Vaalikoneiden toteutustavat vaihtelevat paljon maan vaalijärjestelmän mukaan. Suomessa vaalikoneille on kysyntää, koska järjestelmämme on ehdokaskeskeinen ja vaaleissamme on paljon ehdokkaita. Vaaleissamme ei voi äänestää pelkästään puoluetta vaan on pakko äänestää myös ehdokasta.
Suomessa vaalikoneille on kysyntää, koska järjestelmämme on ehdokaskeskeinen ja vaaleissamme on paljon ehdokkaita.
Monet tutkijat ovat analysoineet vaalikoneiden käyttöä Suomessa. Kari Koljosen ja Esa Reunasen kanssa toteuttamamme tutkimus osoittaa, että vaalikoneet ovat Suomessa erityisen suosittuja. Alle 40-vuotiaille vaalikoneet ovat nykyisin vaalien tärkein tietolähde. Tämän ikäisillä onkin aina ollut vaaleissa käytössään vaalikoneita. Eduskuntavaaleissa niitä oli ensi kertaa tarjolla vuonna 1999.
Median laaja kiinnostus vaalikoneita kohtaan on niiden suosion välttämätön edellytys. Suomessa tärkeimmät vaalikoneet ovat suurimpien medioiden toteuttamia. Vaalikoneiden näkyvyys on turvattu. Tämä takaa ehdokkaiden kiinnostuksen vaalikoneisiin, mikä nostaa vaalikoneiden ehdokaskattavuutta. Ja kun lähes kaikki ehdokkaat löytyvät vaalikoneista ja koneet on hyvin laadittu, myös äänioikeutetut kokevat ne hyödyllisiksi.
Nykyisin olemme Suomessa jo tilanteessa, jossa vaalikoneet ovat monille valitsijoille elintärkeitä. Syntyisi kohu jos esimerkiksi Yle tai Helsingin Sanomat päättäisikin joissakin vaaleissa olla tekemättä vaalikonetta.
Onko vaalikoneiden poliittisuutta tutkittu?
Tässä vastauksessa ymmärrän ”poliittisuuden” tarkoittavan sitä, voivatko vaalikoneet olla (tai ovatko ne) poliittisesti epätasapuolisia, ja esimerkiksi suosia perusteettomasti joitakin ehdokkaita tai puoluepoliittisia ryhmittymiä.
Vaalikoneiden epätasapuolisuutta tai mahdollisia poliittisia vinoutumia ei ole tutkittu seikkaperäisesti, mutta kysymys on hyvin aiheellinen.
Ensimmäinen reaktioni kysymykseen vaalikoneiden poliittisuudesta on, että vaalikoneet tuskin olisivat meillä niin suosittuja, jos ne laajalti koettaisiin epätasapuolisiksi. Puolueettoman median omassa intressissä on kohdella puolueita ja ehdokkaita tasapuolisesti.
Puolueettoman median omassa intressissä on kohdella puolueita ja ehdokkaita tasapuolisesti.
Vaalikoneet ovat avoimia vaalien kaikille ehdokkaille, eikä niissä ole esimerkiksi televisiokeskusteluille tyypillisiä osallistumisrajoituksia puolueen koon mukaan. Kysymykset ja niiden perustelumahdollisuudet ovat kaikille ehdokkaille samat, joten kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla.
Pohditaan sitten joitakin yksittäisiä näkökohtia. Saatetaan epäillä, että vaalikoneiden laskenta-algoritmit suosivat joitakin puolueita tai ehdokkaita. Tällaisista algoritmivinoutumia ei ole tiedossa. On hyvä, että monet vaalikoneiden tekijät kertovat käyttämänsä algoritmit avoimesti, jotta turhilta epäilyksiltä vältytään.
Suosivatko aihevalinnat perusteettomasti joitakin ehdokkaita ja poliittisia ryhmittymiä?
Vaalikoneiden kysymysten valinnan ja asettelun laatukriteereitä on useita, mutta niistä vain osa on kriittisiä tasapuolisuusarvioinnin kannalta. Hyvässä vaalikoneessa pitää olla sopiva määrä kysymyksiä, kysymysten ja niiden vastausvaihtoehtojen pitää olla teknisesti selkeitä ja tasapainoisia, ja kysymysteemojen on hyvä pääsääntöisesti liittyä valittavana olevan toimielimen tehtäviin.
Suomalaisten medioiden vaalikoneissa nämä ehdot yleensä täyttyvät, mutta kaikkien mainittujen ehtojen täyttyessäkään vaalikone ei silti välttämättä ole sisällöltään puolueeton.
Mahdollisten sisällöllisten vinoutumien kannalta tärkeintä lienee se, mitä aiheita kysymykset koskevat, ja miten kysymykset kattavat tai eivät kata vaalien kannalta olennaisia aihealueita. Joidenkin aiheiden tai teemojen painottaminen tai poisjättäminen hyödyttää hallituspuolueita ja toisten oppositiopuolueita. Aihevalinnoillaan media pyrkii sekä palvelemaan toimintansa kohderyhmiä että tekemään vaalikoneuutisista riittävän kiinnostavia.
Ensinnäkin on ilmeistä, että vaalikoneita toteuttavat mediat mieltävät nuoret yhdeksi vaalikoneiden pääkäyttäjäryhmäksi. Erilaisten tutkimusten ja mielipidekysymysten perusteella on puolestaan tiedossa, että nuorilla valitsijoilla on vaaleissa heille tärkeitä aiheita, kuten esimerkiksi ympäristökysymykset, asuntopolitiikka tai koulutus. Jos tällaiset nuorten suosimat aiheet korostuvat vaalikoneissa siksi, että vaalikoneen toteuttaja ennakoi aiheiden kiinnostavan yhtä suurinta vaalikoneen käyttäjäryhmää, valintaa voi tuskin pitää erityisen poliittisena.
Mahdollisten sisällöllisten vinoutumien kannalta tärkeintä lienee se, mitä aiheita kysymykset koskevat, ja miten kysymykset kattavat tai eivät kata vaalien kannalta olennaisia aihealueita. Joidenkin aiheiden tai teemojen painottaminen tai poisjättäminen hyödyttää hallituspuolueita ja toisten oppositiopuolueita.
Toisen tyypillisen teemanvaalikonekysymyksissä muodostavat ehdokkaiden vakaumuksia ja henkilökohtaisia arvoja koskevat kysymykset. Tutkimusten mukaan vaalikoneiden käyttäjät pitävät vaalikoneiden arvokysymyksiä olennaisina, ja todennäköisesti juuri siksi myös media haluaa pitää tällaiset yleisöä kiinnostavat kysymykset mukana vaalikoneissa.
Kolmas median vaalikoneiden väittämäasettelua kehystävä pyrkimys on koostaa kysymyksiin saaduista vastauksista ns. arvokarttoja. Tyypillisimmin ehdokkaat halutaan asettaan nelikenttään, jonka vaaka-akselina on sijoittuminen sosioekonomiselle vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudelle ja pystyakselina sijoittuminen arvoliberaali-arvokonservatiivi-ulottuvuudelle. Esimerkiksi eduskuntavaalien vaalikoneissa jopa yli puolet kysymyksistä saattaa kuulua jommallekummalle ulottuvuudelle.
Median ”nelikenttätarpeiden” korostuminen kysymyksenasettelussa voi hyödyttää sellaisia puolueita ja ehdokkaita, joiden keskeiset poliittiset tavoitteet ovat lähimpänä näitä ulottuvuuksia. Vastaavasti saattaa olla, että vahvasti muilla jakolinjoilla toisista puolueista erottuvat puolueet ja ehdokkaat kärsivät jonkin verran siitä, että mainittu nelikenttä kysymyksineen on vakiintunut jonkinlaiseksi vaalikonevastasten standardiesitystavaksi.
Vaalikoneiden tekijöiden on hyvä muistaa, että suomalaisessa puoluejärjestelmässä on muitakin olennaisia jakolinjoja, ja että mainitulle nelikentälle ominaisten kysymysten ei tule peittää alleen vaalien muita olennaisia asiakysymyksiä.
Ajankohtaisten asia- ja arvokysymysten sekä puoluejärjestelmän jakolinjojen kattava esilläpito on vaalikoneiden teossa avain vinoutumien välttämiseen. Näin käytetyimmät suomalaiset vaalikoneet pysyvät vastedeskin poliittisesti tasapuolisina.
Sami Borg toimii tutkimuspäällikkönä Kunnallisalan kehittämissäätiössä ja on valtio-opin dosentti Tampereen yliopistossa. Borg on ollut mukana toteuttamassa suomalaisia vaalitutkimuksia vuoden 1991 eduskuntavaaleista lähtien.
Artikkelin kuvituskuva: Joanna Kosinska / Unsplash
