Viime aikoina on vaadittu, että aikuisten lasten tulisi ottaa entistä suurempi vastuu ikääntyvien vanhempiensa hoivasta, koska julkisia varoja ei ajatella löytyvän riittävästi. Tutkimukset osoittavat, että läheiset tuottavat jo nyt valtaosan ikääntyneiden hoivasta.
Kesällä 2025 on käyty keskustelua siitä, pitäisikö aikuisten lasten osallistua nykyistä enemmän ikääntyvien vanhempiensa pitkäaikaishoivaan. Eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murron avaama keskustelu on herättänyt vahvoja kriittisiä kommentteja, joissa on muistutettu muun muassa siitä, että ajatus vanhusten hoivan siirtämisestä nuoremmille sukupolville on jyrkässä ristiriidassa talouden ja työmarkkinoiden vaatimusten kanssa: hoivaa tarvitsevien vanhojen ihmisten lapset ovat usein vielä työelämässä ja heidän myös halutaan pysyvän siellä mahdollisimman pitkään. Monilla myöhäisessä keski-iässä olevilla on lisäksi lapsenlapsia, joille myös halutaan tarjota huolenpitoa.
Turun yliopistossa tehdyt tutkimukset vahvistavat näitä epäilyksiä. Suomalaiset suhtautuvat varsin kriittisesti ajatukseen vanhusten hoivavastuun siirtämisestä heidän aikuisille lapsilleen. Tämän suuntainen kriittinen asenne on erityisen ominaista juuri myöhäisessä keski-iässä oleville ja erityisesti naisille.
Kriittisyys on selvästi myös lisääntynyt viime vuosikymmenillä – ei vain Suomessa, vaan koko Euroopassa. Tyypillistä on myös se, että varsinkin maissa, joissa on hyvin järjestetyt hoivapalvelut, suhtautuminen läheisten hoivavastuun lisäämiseen on kielteistä.
Sosiaalipsykologiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että asenteiden ja tosiasiallisen käyttäytymisen suhde on monimutkainen: asenteilla ei voi aina ennustaa todellista käyttäytymistä. Vaikka suomalaiset suhtautuvat kriittisesti ajatukseen aikuisten lasten hoivavelvollisuudesta omia vanhempiaan kohtaan, se ei tarkoita, etteivät he tarjoaisi heille apuaan tarpeen tullen tai että avun tarjoaminen olisi vähentynyt. Omaiset kantavat merkittävää hoivavastuuta: noin 80 % ikääntyneiden hoivasta on läheisten tuottamaa.
On myös esitetty ajatus, että laajat hyvinvointivaltion palvelut rapauttaisivat ihmisten halun auttaa epävirallisesti läheisiään. Monet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että asia on pikemminkin päinvastoin: läheisten apua ja tukea on tarjolla erityisen paljon maissa, joissa on vahva julkinen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestelmä – kuten Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2022 toteuttaman Terve Suomi -väestökyselyn mukaan arviolta 1,2 miljoonaa henkilöä – reilu neljännes aikuisista – auttoi säännöllisesti toimintakyvyltään heikentynyttä tai sairasta läheistään selviytymään kotona.
Omaiset myös täydentävät palveluja ja auttavat tarpeiden kasvaessa. Jo yli 10 vuotta sitten osoitettiin, että kun hoivatarpeet ovat vaativia, saatujen palvelujen määrä kasvaa, mutta omaisten antaman avun määrä kasvaa vielä enemmän.
Läheisten antaman avun määrä eurooppalaisen kyselyaineiston valossa
Kuinka paljon suomalaiset ja 15 muun Euroopan maan asukkaat antavat epävirallista pitkäaikaista hoivaa läheisilleen? Käytämme aineistona European Social Survey -kyselyn kierroksia 7 (2014) ja 11 (2023). Näin voimme myös tarkastella läheisten antaman hoivan muutosta noin vuosikymmenen aikavälillä.
Läheisten antamasta hoivasta kysyttiin kysymyksellä ”Käytätkö aikaa perheenjäsenistä, ystävistä, naapureista tai muista henkilöistä huolehtimiseen tai heidän auttamiseensa pitkäaikaisesta fyysisestä vammasta tai sairaudesta, pitkäaikaisesta mielenterveysongelmasta tai vanhuuteen liittyvistä avuntarpeista johtuen?”. Jos vastaaja valitsee ”kyllä”, häntä pyydetään tarkentamaan hoivaan viikossa keskimäärin käytetty aika tunteina. Kysymys mittaa siis kaikkea läheisten antamaa pitkäaikaishoivaa, ei pelkästään aikuisten lasten vanhemmilleen tarjoamaa hoivaa.
Hoivan antaminen alle 11 tuntia viikossa luokitellaan ei-intensiiviseksi hoivaksi, 11 tuntia tai enemmän viikossa luokitellaan intensiiviseksi hoivaksi. Luokittelu perustuu aiemmin samaa aineistoa käyttäneeseen tutkimukseen.
Omaiset sekä täydentävät että korvaavat palveluja
Läheisten antama hoiva on varsin yleistä niissäkin maissa, joissa on kattava vanhuspalvelujärjestelmä, kuten Pohjoismaissa. Suomessa ei-intensiivinen hoiva on vertailussamme olevista maista yleisintä: kaksi viidestä yli 15-vuotiaasta auttaa läheistään alle 11 tuntia viikossa. Sen sijaan läheisten tekemä intensiivinen hoiva on Suomessa ja muissa kattavia hoivapalveluja tarjoavissa maissa harvinaisempaa.
Suomessa yksi kahdestakymmenestä auttaa läheistään viikossa 11 tuntia tai enemmän. Ero verrokkimaihin, esimerkiksi Ruotsiin, on pieni. Läheiset tekevät intensiivistä hoivaa eniten niissä maissa, joissa palvelujärjestelmä on heikko tai olematon, kuten Britanniassa, Portugalissa tai Espanjassa.
Sekä ei-intensiivisen että intensiivisen läheisten antaman hoivan määrä on kasvanut lähes kaikissa tutkituissa maissa, myös Suomessa. Tutkittu aikaväli on vain kymmenen vuotta, joten on selvää, että muutos ei ole kovin suuri, mutta sen suunta on selvä. Pohjoismaissa läheiset antavat erityisesti ei-intensiivistä hoivaa enemmän kuin aikaisemmin.
Kuva 1. Intensiivistä ja ei-intensiivistä läheishoivaa antaneiden osuudet 15 vuotta täyttäneestä väestöstä eräissä Euroopan maissa vuosina 2014 ja 2023
Suomessa keski-ikäiset tarjoavat eniten ei-intensiivistä hoivaa ja eläkeikäiset intensiivistä hoivaa. Vuonna 2023 yli puolet 45–64-vuotiaista naisista huolehti läheisestään käyttäen tähän enintään 11 tuntia viikossa. Noin 7 prosenttia tästä ikäryhmästä käytti hoivaan yli 11 tuntia viikossa.
Naiset tekevät kaikissa ikäryhmissä enemmän läheishoivaa kuin miehet, mutta erityisesti työikäisten intensiivinen hoiva on naisilla yleisempää kuin miehillä. Yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä sukupuolten välinen ero on vähäisempi. Miesten antaman ei-intensiivisen läheishoivan määrä on kasvanut vuodesta 2014 vuoteen 2023 ja eläkeikäiset miehet myös osallistuvat intensiiviseen hoivaamiseen aikaisempaa enemmän.
Alla olevissa kuvioissa esitetään tarkemmat tiedot sukupuolten ja ikäluokkien hoivaan käyttämästä ajasta Suomessa.
Kuva 2. Ei-intensiivistä läheishoivaa antaneiden osuudet ajankohdan, sukupuolen ja iän mukaan Suomessa vuosina 2014 ja 2023
Kuva 3. Intensiivistä läheishoivaa antaneiden osuudet ajankohdan, sukupuolen ja iän mukaan Suomessa vuosina 2014 ja 2023
Intensiiviseen hoivaan tarvitaan riittävät julkiset palvelut
Tutkimus osoittaa, että ihmiset suhtautuvat Suomessa ja muissakin maissa aikaisempaa kielteisemmin perheiden vastuuseen vanhojen ihmisten pitkäaikaishoivasta. Esittelemämme aineisto osoittaa kuitenkin, että ihmiset tarjoavat hoivaa enemmän kuin aikaisemmin. Kysymys on luultavasti pakon sanelemasta tilanteesta: kun vanhusten määrä kasvaa ja palveluja heikennetään, omaiset ottavat vastuuta hoivasta.
Suomessa 80 vuotta täyttäneistä ihmisistä noin joka kymmenes on ympärivuorokautisessa hoidossa ja vain prosentti asuu tavallisessa palveluasunnossa. Se tarkoittaa, että lähes 90 % asuu tavallisessa kodissa ja saa tarvitsemansa avun ja hoivan läheisiltään ja kotihoidon palveluista. Läheisten apua tarvitaan, kun oikeus kotihoitoon ei täyty, vaikka avuntarpeita on. Läheiset auttavat myös palvelujen hankkimisessa ja yhteensovittamisessa sekä täydentävät niitä.
Suomessa sekä naisten että miesten tekemä ei-intensiivinen hoiva on lisääntynyt. Viime vuosien säästöt ovat kohdistuneet erityisesti ympärivuorokautiseen hoitoon, jossa hoidetaan kaikkein huonokuntoisimpia vanhoja ihmisiä.
Kotihoito on pilkottu suoritteiksi ja asiakkaan saama apu määritellään tarkasti. Palvelu sisältää esimerkiksi lääkehoitoa, apua henkilökohtaisessa hoivassa kuten peseytymisessä, ruokailussa ja sänkyyn tai sängystä pois pääsemisessä. Kotihoidon käynnit ovat yleensä lyhyitä, ja niiden aikana tehdään vain ennalta määrätyt toimenpiteet.
Siivoukseen, turvapuhelimeen, asiointiin ja arjen askareisiin on olemassa tukipalveluja, joita hankitaan ja maksetaan erikseen. Tämä on monelle huonokuntoiselle, ja erityisesti muistisairaalle, mahdoton tehtävä. Lisäksi palveluissa ei huomioida sosiaalisia tarpeita. Kotona asuvien huonokuntoisten ihmisten ongelmana on usein yksinäisyys ja kodin vangiksi jääminen – erityisesti silloin, kun läheisiä ei ole.
Tarkastelemamme kyselyaineisto osoittaa, että Suomessa sekä naisten että miesten tekemä ei-intensiivinen hoiva on lisääntynyt. Viime vuosien säästöt ovat kohdistuneet erityisesti ympärivuorokautiseen hoitoon, jossa hoidetaan kaikkein huonokuntoisimpia vanhoja ihmisiä. Ympärivuorokautisessa hoidossa valtaosa asiakkaista on muistisairautta sairastavia. Kun hoitopaikkoja on vähennetty, kotonaan asuu aikaisempaa enemmän hyvin huonokuntoisia ihmisiä ja paljon muistisairaita. Huonokuntoiset ihmiset vaativat läheisten intensiivistä hoivaa, vaikka saisivatkin maksimimäärän kotihoidon palvelua.
Vaativaa hoivaa ei voi jättää läheisten vastuulle
Läheisten hoivavastuusta keskusteltaessa on tärkeää erottaa vaativa, päivittäinen hoiva ja kevyempi auttaminen. On eri asia tukea kotona asuvaa ikäihmistä arjen askareissa, kuten kaupassa käynnissä tai siivouksessa, kuin huolehtia huonokuntoisen ihmisen peseytymisestä ja päivittäisestä ruokailusta – saati huolehtia ympäri vuorokauden siitä, ettei muistisairas lähde kotoaan keskellä yötä osaamatta enää takaisin. Omaisten on raskasta, jopa mahdotonta, huolehtia vaativasta päivittäisestä hoivasta tai jatkuvasta ”päivystämisestä” ja yhdistää tällainen hoiva vieläpä työssäkäyntiin.
Olemassa oleva tutkimus ja eurooppalainen kyselyaineisto osoittavat, että sekä työikäiset että eläkeikäiset ihmiset tekevät jo nyt paljon läheisistään huolehtimiseksi niin Suomessa kuin muissa Euroopan maissa. Jos halutaan, että, että työikäiset tämän rinnalla pysyvät työmarkkinoilla ja mieluiten kokopäivätöissä, on turvattava riittävät palvelut erityisesti huonokuntoisille, paljon apua tarvitseville vanhoille ihmisille.
Myös eläkeikäisten tekemää läheishoivaa on tuettava ja palvelujen oltava tarjolla silloin, kun avuntarpeet ovat vaativia. Sänkyyn hoidettavan ihmisen tai ympärivuorokautista valvontaa tarvitsevan muistisairaan hoitaminen kotona on sekä fyysisesti että henkisesti erittäin raskasta.
Juha Kääriäinen on sosiaalipolitiikan dosentti Tampereen yliopistossa.
Lina Van Aerschot on yliopistotutkija Ikääntymisen ja hoivan huippututkimusyksikössä Jyväskylän yliopistossa.
Artikkelin kuvituskuva: Dominik Lange / Unsplash
