Kokonaisvaltainen vastuu hoivan, palvelujen ja arjen tuen yhteensovittamisesta jää helposti hajanaiseksi juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisi.
Kun iäkäs potilas kotiutuu sairaalasta ilman, että kukaan huolehtii kokonaisuudesta, paljastuu yksi sote-järjestelmämme kipupisteistä. Sote-uudistuksessa puhutaan sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittamisesta, mutta juuri niissä tilanteissa, joissa integraatiota eniten tarvitaan, gerontologisen sosiaalityön osaamista ikääntyneiden henkilöiden hyvinvoinnin, toimintakyvyn, osallisuuden ja elämänlaadun tukemisessa ei tunnisteta eikä hyödynnetä järjestelmällisesti.
Vastikään kuulin lääkärin toteavan, ettei hän ollut 20 vuoden uransa aikana koskaan ollut kohdannut sosiaalityöntekijää potilaan kotiutustilanteessa. Kommentti on hätkähdyttävä, ja kiteyttää yhden olennaisen ongelman: asiakkaidensa tavoin myös itse gerontologisen sosiaalityön osaaminen jää sote-palveluissa usein näkymättömiin.
Monelle keskustelun esimerkki kotiutustilanteesta on tuttu: sairaalajakson jälkeen iäkäs ihminen kotiutetaan nopeasti, mutta kukaan ei välttämättä oikein tiedä, mikä tilanne kotona on. Onko jääkaapissa ruokaa viikonlopuksi? Onko asiakkaalla kotihoidon palveluita tai muuta tukea? Pärjääkö ihminen yksin?
Tutkimus on osoittanut, että läheiset paikkaavat palvelujärjestelmän aukkoja: hoitavat viikonlopun ruokaostokset ja ottavat yhteyttä hyvinvointialueen palvelu- ja asiakasohjaukseen lisäavun järjestämiseksi. Pahimmillaan kotiutumistilanteessa iäkäs jää sattumanvaraisen avuliaisuuden varaan – taksinkuljettaja miettii, miten pyörätuolissa istuvan asiakkaan saa hissittömään kerrostaloon.
Näinhän sen ei kuitenkaan pitäisi mennä yhteiskunnassa, jossa jokaisella on perustuslain turvaama oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Siirtymät paljastavat järjestelmän katveet
Ministeriöiden ja tutkimuslaitosten sekä hyvinvointialueiden strategiakuvaukset ja palvelupolkumallit näyttävät usein selkeiltä ja sujuvilta. Niissä sosiaali- ja terveyspalvelut nivoutuvat yhteen saumattomasti.
Arjessa tilanne on usein toinen. Juuri siirtymävaiheissa näkyy, ettei palvelujen integraatio toteudu käytännössä niin saumattomasti kuin strategioissa oletetaan.
Aiempi tutkimus on jo pitkään osoittanut, että iäkkäiden palvelupolut koostuvat tyypillisesti useista siirtymistä eri palvelujen välillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastot osoittavat, että suuri osa iäkkäistä käyttää samanaikaisesti useita palveluja, ja tutkimuskirjallisuudessa palvelupolut kuvataan nimenomaan siirtymien sarjana eri hoitopaikkojen välillä.
Sopiviin palveluihin ohjautumisen lisäksi siirtymät palvelusta toiseen, esimerkiksi sairaalasta kotihoitoon, ovat erityisen kriittisiä kohtia, ja näissä kohdissa pienetkin katkokset voivat kasautua ongelmavyyhdeksi, jota on vaikea hallita.
Palvelupolun pulmat liittyvät usein kolmeen tekijään: tuen tarpeen viivästyneeseen tunnistamiseen, katkoksellisiin siirtymiin sekä puutteelliseen tiedonkulkuun. Professori Heli Valokiven ja kumppaneiden mukaan nämä tekijät vaikeuttavat palvelujen sujuvaa toteutumista.
Kyse ei ole yksittäisistä tilanteista vaan tavasta, jolla palvelujärjestelmä jakautuu eri toimijoihin ja vastuihin.
Iäkkäiden ihmisten palvelutarve tunnistetaan usein liian myöhään ja palvelun saamisen kriteerit ovat tiukkoja. Tutkija Jenna Peiposen ja muiden mukaan palveluihin päädytään usein vasta tilanteiden jo vaikeuduttua. Ikääntymisen ja hoivan tutkija Teppo Krögerin tutkimus puolestaan osoittaa, että iäkkäillä on runsaasti täyttymättömiä hoivan ja tuen tarpeita.
Lisäksi siirtymävaiheissa, esimerkiksi sairaalasta kotiin tai kotihoidosta muihin palveluihin, vastuut voivat jäädä epäselviksi. THL:n arvion mukaan jatkuvuus toteutuu usein puutteellisesti. Valokiven ja kumppaneiden tutkimus osoittaa palvelu- ja asiakasohjauksen hankauskohtia.
Lisäksi tutkija Paula Vasaran ja muiden etsivän vanhustyön tutkimuksen mukaan asiakkaat kohtasivat palveluissa usein eri ammattilaisia, mutta heidän oma osallisuutensa saattoi jäädä heikoksi, sillä iäkkäiden monimutkaiset tilanteet edellyttävät usein useiden palvelujen yhteensovittamista sirpaleisessa palvelujärjestelmässä.
Kolmanneksi tiedonkulun ongelmien on todettu vaikeuttavan kokonaisvaltaista arviointia. Peiposen ja muiden tutkimuksen mukaan tiedonkulun ongelmat vaikeuttavat kokonaisvaltaista arviointia. Asiakasta koskeva tieto ei aina siirry sujuvasti organisaatioiden välillä, mikä heikentää jatkuvuutta ja voi viivästyttää palvelujen saamista. Lisäksi tutkimus osoittaa, että kotiutusprosessit ovat monimutkaisia ja sisältävät useita toimijoita, minkä vuoksi vastuunjako ja hoidon koordinointi voivat jäädä epäselviksi ja altistaa katkoksille palvelupoluissa.
Kyse ei ole yksittäisistä tilanteista vaan tavasta, jolla palvelujärjestelmä jakautuu eri toimijoihin ja vastuihin. Juuri tällaisissa tilanteissa korostuu tarve ammatilliselle osaamiselle, jonka tehtävänä on sovittaa palveluja yhteen ja muodostaa kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta.
Gerontologinen sosiaalityö sovittamassa palveluita yhteen
Laatusuositus ja ikäohjelma korostavat palveluohjauksen, palvelujen yhteensovittamisen ja oikea-aikaisuuden merkitystä. Laatusuosituksessa nämä näyttäytyvät palvelujen koordinointina ja vaikuttavuutena, kun taas ikäohjelmassa korostuvat palvelujärjestelmän yhdenvertaisuus ja koordinaatio. Palvelujen yhteensovittaminen, palveluohjaus ja asiakkaan tilanteen kokonaisarviointi ovat juuri niitä tehtäviä, joihin gerontologisen sosiaalityön osaaminen kohdistuu.
Gerontologinen sosiaalityö keskittyy iäkkäiden ihmisten elämäntilanteen kokonaisuuteen: arkeen, pärjäämiseen, talouteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Se on vahvasti eettistä työtä, jonka tavoitteena on vahvistaa iäkkäiden toimijuutta, osallisuutta ja oikeuksia, erityisesti silloin kun ihminen on haavoittuvassa asemassa.
Gerontologisen sosiaalityön vahvuus on kyvyssä arvioida yhtä aikaa toimintakykyä, sosiaalista verkostoa, taloudellista tilannetta, palvelujen riittävyyttä ja asiakkaan omia tavoitteita.
Juuri siksi gerontologinen sosiaalityö on erityisen tärkeää palvelujen siirtymävaiheissa. Jos integraation tarkoitus on varmistaa, että ihminen ei putoa palvelujen väliin, tarvitaan toimijaa, joka arvioi asiakkaan kokonaistilannetta yli organisaatio- ja palvelurajojen.
Gerontologisen sosiaalityön vahvuus on kyvyssä arvioida yhtä aikaa toimintakykyä, sosiaalista verkostoa, taloudellista tilannetta, palvelujen riittävyyttä ja asiakkaan omia tavoitteita. Juuri tällainen kokonaisarviointi on tarpeen tilanteissa, joissa iäkäs ihminen siirtyy palvelusta toiseen ja vastuu jakautuu useiden toimijoiden kesken.
Yhteistyö ei synny itsestään
Koulutus ohjaa sitä, miten katsomme ihmistä. Kirurgi näkee murtuneen jalan, fysioterapeutti toimintakyvyn, mutta sosiaalityöntekijä kysyy, miten ihminen pärjää kotona murtuneen jalan kanssa. Ja hyvä niin, tarvitsemme eri alojen ammattilaisia.
Sote-keskustelussa korostetaan usein siilojen purkamista, mutta se ymmärretään helposti väärin. Siilojen purkaminen ei tarkoita sitä, että jokaisesta ammattilaisesta pitäisi tulla yleisosaaja. Kyse on kyvystä nähdä yksittäinen ongelma, mutta myös sitä ympäröivä kokonaisuus.
Integraatio ei toteudu sillä, että ammattiryhmien osaamiset sulautetaan yhteen, vaan sillä, että niiden erilaiset näkökulmat saadaan toimimaan yhdessä.
Integraatio ei toteudu sillä, että ammattiryhmien osaamiset sulautetaan yhteen, vaan sillä, että niiden erilaiset näkökulmat saadaan toimimaan yhdessä. Ammatillinen yhteistyö rakentuu tilanteen kokonaisvaltaiselle arvioinnille: kukin tunnistaa oman osaamisensa rajat ja osaa kytkeä mukaan toiset asiantuntijat.
Ongelma syntyy, jos emme tunnista ja tunnusta toistemme osaamista. Murtunut jalka ei ole pelkkä lääketieteellinen kysymys, vaan siinä on myös kysymys arjesta ja siitä, saako ihminen tarvitsemansa tuen. Kun tätä ei tunnisteta, ihminen voi jäädä palveluiden väliin.
Näkymättömyys on rakenteellinen ongelma
Ammatilliset hierarkiat eivät synny tyhjästä. Ne rakentuvat sen ympärille, millaista tietoa pidetään tärkeimpänä ja kenellä on valta määritellä ongelma. Sote-palveluissa lääketieteellinen näkökulma on usein hallitseva, jolloin sosiaaliset kysymykset voivat jäädä sen varjoon.
Kyse ei välttämättä ole toisten ammattien vähättelystä, vaan siitä, että kaikkea asiantuntemusta ei tunnisteta yhtä helposti. Juuri tästä syystä gerontologisen sosiaalityön osaaminen jää toisinaan hyödyntämättä tilanteissa, joissa sitä eniten tarvittaisiin.
Osaamisen tunnistamisen lisäksi kyse on myös siitä, miten ammatillinen työ on järjestetty ja kenen osaamista pidetään arvokkaana ja merkityksellisenä. Kun toisen ammattiryhmän roolia ei tunnisteta, sen edustajia on helppo pitää korvattavissa olevina.
Osaamisen tunnistamisen lisäksi kyse on myös siitä, miten ammatillinen työ on järjestetty ja kenen osaamista pidetään arvokkaana ja merkityksellisenä.
Terveyssosiaalityön karsiminen on yksi esimerkki tästä. Talousongelmien kanssa painivat hyvinvointialueet ovat monin paikoin supistaneet palveluita ja yhdistäneet toimintoja, minkä vuoksi esimerkiksi terveydenhuollon sosiaalityön virkoja on lakkautettu ja siirretty osaksi yleisiä sosiaalipalveluita. Tämän on pelätty vaarantavan potilasturvallisuutta ja potilaan oikeuksien toteutumista.
On mahdollista, että sosiaalityö on ollut mukana alussa kuvaamassani konkarilääkärin tekemissä kotiutuksissa hänen huomaamattaan. Tämä ei ole ongelma sinänsä. Ongelma on se, jos sosiaalityön roolia ei tunnisteta lainkaan osana palvelupolkua. Tällöin menetetään juuri sitä osaamista, jota tarvitaan palvelujen yhteensovittamisessa, asiakkaan tilanteen kokonaisarvioinnissa ja siirtymävaiheiden turvaamisessa.
Jos haluamme toimivia palvelupolkuja, emme tarvitse vain uusia malleja ja lisää kaavioita. Tarvitsemme paremman käsityksen siitä, mitä eri ammattiryhmät tuovat yhteiseen työhön ja miten tätä työtä tulisi koordinoida. Gerontologisessa sosiaalityössä kysymys ei ole vain siitä, onko sillä paikka palvelujärjestelmässä, vaan tunnistetaanko sen paikka palvelujärjestelmässä riittävän hyvin.
YTT Paula Vasara on yliopistotutkija Jyväskylän yliopistossa. Vasara työskentelee Katveet ja rajapinnat – gerontologisen sosiaalityön palvelupolut ja työnjako (Katve) -hankkeessa Jyväskylän yliopistossa.
Artikkelin kuvituskuva: Nani Chavez / Unsplash
