Autoritäärisyyteen valuneessa Serbiassa opiskelijaliikkeen voitto osoitti ruohonjuuritason politiikan voiman. Seuraavaksi olisi ryhdyttävä purkamaan pitkään rakennettua autoritääristä järjestelmää.
Sunnuntai-iltana 25. lokakuuta 2026 Belgradissa oli poikkeuksellinen juhlahumu. Istuva presidentti, autoritäärisistä otteistaan tunnettu Aleksandar Vučić oli juuri ilmoittanut televisiossa, että häntä vastaan vaaleissa asettunut opiskelijoiden lista oli voittanut parlamenttiin enemmistön.
Ennen Vučićin puhetta vaalien lopputulosta ei osannut ennustaa kukaan. Iltapäivällä tihkui tietoja äänestyspaikoille kuljetetuista oudoista äänestäjistä: ilmeisesti monia käytettiin äänestämässä useammassa paikassa. Presidentin tiedettiin etukäteen käyttävän hämäriä keinoja, esimerkiksi äänten ostamista ja Bosnian serbitasavallan äänestäjien hyödyntämistä. Median kontrollista nyt puhumattakaan.
Vaali-ilta eteni nopeasti. Etukäteen monet olivat ennakoineet, että tulos saatettaisiin kiistää tai ainakin jumittaa oikeusjuttuihin yksittäisten äänestyspaikkojen väitetyistä epäselvyyksistä. Vaalihuoneistojen sulkemisesta ei kuitenkaan ollut kulunut kuin puolitoista tuntia, kun Vučić sanoi pelin olevan selvä.
Sunnuntai-illan juhlissa näki jonkinlaisen henkisen tulpan irronneen. Väkijoukossa vallitsi karnevaalimainen tunnelma, jota havainnoin paikan päällä.
Serbialainen autoritäärisyys
Serbialainen yhteiskunta oli jo lannistumassa autoritääriseen vallankäyttöön. Vučić ehti olla vallassa 14 vuoden ajan. Vaalien lähestyessä maa vaikutti valmiilta luisumaan entistä syvemmälle autoritäärisyyteen. Hallitus kontrolloi tiedonvälitystä sekä näennäisesti riippumattomia yhteiskunnan instituutioita kuten poliisia.
Serbian Transparency -järjestön johtaja Nemanja Nenadić arvioi hallituksen käyttäneen valtaansa ”yhdistelemällä lain mahdollisuuksia, lain porsaanreikiä ja laittomuuksia”. Vučićin vallan alkuaikoina korostuivat porsaanreiät, myöhempinä aikoina laittomuudet. Valta toimi hyödyntämällä korruptiota, pelkoa ja hallinnolle uskollisten palkitsemista. Transparency Internationalin korruptioindeksissä Serbia romahti vuosikymmenestä sijalta 72 sijalle 116 maailman maiden joukossa.
Valtio piti mediaa otteessaan monin tavoin. Maan yleisradio RTS:ää ohjattiin suoraan, ja kaupallista mediaa pyrittiin saamaan haltuun erilaisten bulvaanien kautta. Riippumattoman journalistisen median toiminta tehtiin mahdollisimman vaikeaksi. Julkinen rahoitus ohjattiin hallitusta lähellä oleville medioille, eivätkä monet yrittäjät uskaltaneet mainostaa riippumattomissa julkaisuissa.
Valtio piti mediaa otteessaan monin tavoin. Maan yleisradio RTS:ää ohjattiin suoraan, ja kaupallista mediaa pyrittiin saamaan haltuun erilaisten bulvaanien kautta.
Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan Serbian lehdistönvapaustilanne oli Venäjän ja Valko-Venäjän jälkeen Euroopan heikoin. Järjestö myös raportoi aiemmin tänä vuonna, että Serbia on Euroopan Unionin ja Länsi-Balkanin alueen ainoa maa, josta toimittajia on joutunut lähtemään maanpakoon.
Autoritääriseen hallintaan kuuluivat myös raivokkaat mustamaalauskampanjat, joita hallitus kävi vihollisina pitämiään vastaan. Yksittäisten toimittajien tai aktivistien henkilötietoja saatettiin julkaista iltapäivälehtien etusivuilla.
Maalitus oli niin rajua, että se toimi pelotteena muille. Samalla se oli keino luoda aggressiivista ilmapiiriä: esimerkiksi toimittajajärjestö NUNSin (Nezavisno udruženje novinara Srbije) mukaan väkivaltaisia hyökkäyksiä toimittajia kohtaan oli raportoitu tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä jo 216.
Viestinnän kontrolli vaikutti olevan hallitukselle tärkeää. Hallituksen suorassa tai epäsuorassa kontrollissa oli arviolta 80 % mediasta ja osuus oli kasvussa. Näiden medioiden viesti oli tarkasti koordinoitu: samat otsikot ja teemat näkyivät kymmenissä verkkomedioissa ja iltapäivälehdissä.
Opiskelijat ja ruohonjuuritason politiikka
Vučićin järjestelmän sisällä alkoi kuitenkin nousta aivan uudenlaista vastarintaa. Novi Sadissa kaksi vuotta sitten tapahtunut rautatieaseman katoksen romahdus surmasi 16 ihmistä, mikä aiheutti protesteja onnettomuuden syynä pidettyä korruptiota vastaan.
Maan opiskelijat ryhtyivät organisoimaan mielenosoituksia ja julkisten tilojen valtauksia. Opiskelijaliike piti tiloja hallussaan, organisoitui, oppi toisiltaan ja kehitteli strategioita kahden vuoden ajan.
Monet yhteiskunnallisesti aktiivisetkin ihmiset sanoivat yllättyneensä nuorison poliittisesta aloitteellisuudesta. Monet olivat hiljaa tottuneet ajatukseen, että valtajärjestelmää ei kukaan onnistu haastamaan, ja että nuoriso on keskittynyt tuijottamaan puhelimiaan. Vanhemman väen piirissä autoritäärisyys ehkä myös hyväksyttiin helpommin, tunnettiinhan ne olosuhteet reaalisosialismin ja sitä seuranneen autoritäärisen nationalismin aikaisista kokemuksista.
Opiskelijaliike yhtäältä ammensi vastaavien liikkeiden tutusta keinovalikoimasta ja oli toisaalta aivan omanlaisensa. Sen organisoituminen mukaili ruohonjuuritason radikaaliliikkeiden tyypillisiä keinoja kuten valtauksia sekä johtajattomia päätöksentekotapoja. Opiskelijat valtasivat yliopiston tiloja, katuja ja esimerkiksi propagandistiseksi koetun valtiontelevisio RTS:n rakennuksen edustan. Vallatuista tiloista tuli kokouskeskuksia, joissa mietittiin strategioita, opittiin, ja ennen kaikkea puhuttiin.
Johtajattoman liikkeen keskeisinä päätöksentekomekanismeina olivatkin opiskelijakokoukset. Liikkeen yhteiskunnallisen vision ytimeen on kuulunutkin hajautetumpi päätöksenteko.
Johtajattoman liikkeen keskeisinä päätöksentekomekanismeina olivatkin opiskelijakokoukset. Liikkeen yhteiskunnallisen vision ytimeen on kuulunutkin hajautetumpi päätöksenteko.
Epätavallisempaa on ollut laajojen kansanjoukkojen tavoittaminen. Opiskelijaliikkeen aktiivit järjestivät marsseja maaseutupaikkakunnille tavoittaakseen ihmisiä, joilla ei ollut kunnollista pääsyä muuhun kuin hallituksen tiedonvälitykseen. Liike onnistui vetämään mukaansa väkeä monista yhteiskunnan kerroksista. Kun opiskelijalista sitten järjesti suurmielenosoituksen ennen vaaleja, se näytti koko kansan mielenosoitukselta eikä niinkään opiskelijaporukalta.
Laajojen kansanjoukkojen myötä liikkeelle kerääntyi paljon tukijoita. Resursseja ei oikein ollut, mutta tukea oli tarjolla monesta suunnasta. Ehkä monelle keski-ikäiselle serbialaiselle heräsi myös muistoja vuoden 2000 tapahtumista, jolloin kansa pakotti edellisen vahvan nationalistijohtajan Slobodan Miloševićin vetäytymään presidentin paikalta.
Päätös osallistua vaaleihin oli niin ikään tällaiselle liikkeelle epätavallinen. Alun perin liikkeen tarkoitus oli vain painostaa hallitusta. Mutta kun opiskelijaliike päätti lopulta luoda vaalilistan, ehdokkaat – jotka eivät itse olleet opiskelijoita – valittiin liikkeen luomissa perusteellisissa joukkokokouksissa. Vaalimenestyksen kannalta ratkaisevaa oli myös se, että hajautettu liike onnistui rekrytoimaan tuhansia vapaaehtoisia vaalitarkkailijoita ympäri maata.
Kaksi politiikkakäsitystä
Äänestäjille oli tarjolla kaksi hyvin erilaista visiota sekä maan suunnasta että politiikan merkityksestä. Opiskelijoiden lista edusti osallistavaa ja hierarkiatonta politiikkaa. Liike oli antanut monille uskoa siihen, että yhteiskuntaa voi ylipäänsä muuttaa.
Presidentin puolue uskoi vahvaan johtajuuteen ja käsitykseen autoritäärisen vallan tehokkuudesta: olihan Vučić alun perin päässyt valtaan vaihtoehtona sekaville koalitiohallituksille. Harvoin valtio ja kansalaisyhteiskunta ovat olleet yhtä selvästi vastakkain.
Autoritäärisen hallinnon keskeinen hallintatapa on poliittisesti apaattisen mielialan ylläpitäminen. Vaalien alla opiskelijaliikkeen parissa seurattiin erityisen tarkkaan äänestysprosenttia. Aiemmissa vaaleissa se on ollut jonkin verran yli 50. Ennen vaaleja erän organisaattoreista arvioi, että jos äänestysaktiivisuus nousee 70 prosenttiin, opiskelijoiden lista voittaa.
Autoritäärisen hallinnon keskeinen hallintatapa on poliittisesti apaattisen mielialan ylläpitäminen.
Kaupungissa alkoi aistia jo vaaleja edeltävällä viikolla voimaantunutta mielialaa. Opiskelijaliikkeen suurmielenosoitukseen osallistui muutama päivän ennen vaaleja noin 150 000 ihmistä. Kaksi päivää aiemmin kaupallisen Nova TV:n toimitus protestoi toimituksen ulkopuolella, kun hallitus oli bulvaanin kautta ottamassa kanavaa haltuun. Uuden päätoimittajan komentoon ei oltu suostumassa.
Vučić pystyi hyvinkin pitkään hallitsemaan oppositiota. Opiskelijaliike edusti kuitenkin niin erilaista politiikan tajua, ettei hallinnolla ollut lopulta keinoja neutralisoida sitä. Vaalien lähestyessä hallitus yritti mustamaalata opiskelijaliikettä väittämällä, että puolueoppositio on kirjoittanut liikkeen ohjelman. Lopulta hallitus laittoi pystyyn oman ”valtausleirin”, johon rekrytoitiin muun muassa rikollisia.
Tulevaisuus on epävarma
Vaalien jälkeinen tulevaisuus on kuitenkin epävarma. Epäilemättä uusi hallinto alkaa erottaa vanhan vallan vasalleja. Mutta harva uskoo, että yhdet vaalit muuttavat maan kokonaan.
Monet asiantuntijat arvioivat, että edellisen hallituksen jälkien korjaaminen vie vuosia. Pätevät ja vastuulliset ihmiset ovat jättäneet valtionhallinnon, kun normaali toiminta on käynyt mahdottomaksi. Osaavat tekijät pitäisi saada palaamaan.
Moni asia tulevan politiikan sisällöissä on myös edelleen auki. Opiskelijaliikkeen vaatimukset keskittyivät korruption vastustamiseen, avoimeen yhteiskuntaan ja vapauksiin. Kun liike ryhtyy hallitsemaan maata, moneen poliittiseen kysymykseen täytyy ryhtyä muodostamaan yksityiskohtaisempia kantoja. Hallitseminen tuo väistämättä aatteellisia eroja esiin.
Miten parlamentaarisen politiikan tulisi rakentaa suhde liikkeeseen, jolla ei ole puoluepoliittista rakennetta, mutta jolle se on velkaa kaiken?
Kukaan ei tiedä vielä sitäkään, miten vanha valta reagoi. Se voi jarruttaa muutoksia tai pyrkiä palaamaan valtaan. On toki myös mahdollista, että valtajärjestelmä yksinkertaisesti romahtaa vallan kadotessa, kuten opportunistien ylläpitämille järjestelmille usein käy.
Liikkeen on myös ratkaistava, miten ruohojuuritason liike suhtautuu poliittiseen hallintaan. Se on nostanut valtaan ihmisiä, joihin luotetaan. Mutta miten parlamentaarisen politiikan tulisi rakentaa suhde liikkeeseen, jolla ei ole puoluepoliittista rakennetta, mutta jolle se on velkaa kaiken? Jääkö opiskelijaliike itsenäiseksi poliittiseksi voimaksi Serbian yhteiskuntaan?
Varmaa on, että yksi sukupolvi on nähnyt organisoitumisen mahdollisuudet ja on hyvin tietoinen katujen politiikan mahdollisuuksista. Tunne liikkeen parissa vaikuttaa olevan, että se on voittanut maansa takaisin.
Teppo Eskelinen on yhteiskuntatieteiden yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Kirjoitus perustuu osittain ennen vaaleja Belgradissa tehtyihin tutkimushaastatteluihin.
Artikkelin kuvat: Esa Salminen
