Miten niin yllätystulos?

Demokratia ei ole kuollut tai rasismin rakki peruuttamattomasti irti, mutta miksi jenkkivaalien tulosta ei osattu veikata?

Yhdysvaltain presidenttikisa ratkesi ja politiikan asiantuntijoiden on aika katsoa peiliin. Mielipidemittaukset ovat säännönmukaisesti olleet väärässä, aggregaatit väärin määriteltyjä. Tulos vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme politiikan ja sen tutkimuksen jatkossa.

Vaalianalyyseja on tehty runsaasti eri näkökulmista. Olen itsekin listannut syitä, jotka johtivat tulokseen.

Ylen A-talkissa 3.11. pääsin tuomaan esiin sitä Amerikkaa, joka ei meille eurooppalaisessa liberaalissa kuplassamme eläville tule aina esille, vaikka siitä on kerrottu vahvasti.  Kerroin George Lakoffin kuvaamasta kahtiajaosta, joka on kulttuurisesti, kielellä, koulutusinstituutioilla ja työelämävalinnoilla juurrutettu niin, ettei puolta hevin ”tiukan isän” tai ”huolehtivan vanhemman” leireissä vaihdeta.

Meille Euroopassa ja Suomessa kisassa oli yksi ainoa järkevä vaihtoehto: Hillary Clinton, jonka käsiin demokraattista valtikkaa oli suunniteltu jo pitkään. Suomalaisasiantuntijat veikkasivat Clintonin voittoa linjassa järjen, mielipidekyselyihin pohjaavien vaaliennusteiden ja tunteiden kanssa.

Tulos vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme politiikan ja sen tutkimuksen jatkossa.

Kun vuoroni studiossa tuli, hylkäsin järkiperusteet ja toiveeni ja vastoin niitä ennustin yhdessä kollegani kanssa, että trumpilainen populismi vie voiton näissä vaaleissa.

Tilanne oli absurdi: kukapa ei tahtoisi seurata järkeä ja tunteita ja mielipidetiedustelujen dataa? Lohduttauduin sillä, että populismin kanssa ei kannata tukeutua mielipidetiedusteluihin, suuntaan tai toiseen. Ja että parhaassa tapauksessa olen väärässä.

Erilaisten näkemysten keskellä vaikutin joidenkin mielestä trumpilaiselta. Mikrokosmoksessani koin saman, mitä yleisemmällä tasolla näidenkin vaalien ympärillä oli ollut pitkään: on vaikea kulkea vastavirtaan, kun kaikki analyytikot väittävät samaa.

Yhteen hymisevässä mielipidetutkimusten tekijöiden joukossa Donald Trumpin voittoa veikannut toimisto olisi varmaan nimetty trumpilaiseksi. Ja näin kenties lähimmäs päässyt Fox News olikin. Tämä tietenkin pätee myös poliitikkoihin. Ja siksi populismi on nousussa.

Miksi tämä on tärkeää? Jos tulosten ennakointi olisi ollut parempaa, kenties vaaliuurnille olisivat menneet myös ne, jotka eivät oikein kannata Clintonia, mutta eivät tahdo myöskään Trumpia. Siinä, missä moni republikaani oli päätynyt Clintonin vastapuolelle, myös Bernie Sandersin kannattajista moni oli kritisoinut Clintonia samoilla anti-elitistisillä perusteilla kuin Trump.

Ehkä kyse on siitä, että politiikan tekijät ja analyytikot ovat samalla tavalla koulutettuja.

Miksi analyysimme olivat väärässä? Lakoffia seuraten voisi syyttää kulttuurista jakolinjaa, jossa jo uravalinnat kasvattavat meidät tiettyihin kupliin. Ehkä kyse ei olekaan siitä, että meillä on jakolinja oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan siitä, että politiikan tekijät ja analyytikot ovat samalla tavalla koulutettuja.

Olen yhdysvaltalaisen keskilännen valtiotieteellisen yhdistyksen Midwest Political Science Associationin jäsen. Nuoret ihmiset ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä asuineen ja näkemyksineen siitä, mitä politiikan tutkimus on: enimmäkseen ihmisten mielipiteiden ja intressien selvittämistä ja siihen vastaamista politiikalla. Kun hyvin koulutetut miehet ja naiset sen selvittävät, he voivat tehdä uraansa puolueissa tai niiden liepeillä – tai hyvällä tuurilla yliopistoissa.

Vaalivalvojaisissa seurattiin jatkuvasti sitä, mitkä väestöryhmät äänestivät milläkin tavalla, aivan kuin heillä olisi ennalta annetut intressit. Keskeistä politiikassa ei ole pelkkä äänestyskäyttäytyminen ja demografia, vaan demokratia.

Mahdottomasta mahdollista

”Haasteemme on tehdä politiikkaa niin, että sillä voidaan tehdä muka mahdottomasta mahdollista”, sanoi Hillary, silloin vielä Rodham, ensimmäisessä suuressa puheessaan Wellesley Collegen avajaisissa vuonna 1969. Juuri tästä väitteestä tuli hänen kompastuskivensä melkein viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Ajan myötä käytännöt urautuvat ja institutionalisoituvat. Mahdoton jää mahdottomaksi. Politiikassa kamppailua käydään ”mahdollisista” politiikoista tai kenties entistä enemmän poliitikoista ja puolueista ja heihin liitetyistä mielikuvista. Clinton on ollut mahdollinen presidentti demokraateille jo pitkään. Vuonna 2008 hän jäi nuoren yllätyshaastajan, Barack Obaman jalkoihin.

Mahdoton jää mahdottomaksi.

Trumpin presidenttiys oli mahdoton ajatus, mutta hän teki siitä mahdollisen. Mahdoton, josta Clinton pyrki tekemään mahdollisen, oli naispresidenttiys Yhdysvalloissa. Jotenkin se ei – enää? – riittänyt haaveeksi tai innostanut ihmisiä.

Politiikka Yhdysvalloissa on ollut kahden kauppaa, joskin jo 1800-luvulta yhdysvaltalaiset populistit ovat haastaneet perinteistä kahtiajakoa republikaaneihin ja demokraatteihin. Ensin maaseudun ja rautatieläisten populistipuolue pyrki kolmanneksi voimaksi. Viimeisimpiä esimerkkejä ovat republikaanien sisälle lopulta jäänyt teekutsuliike tai puoluekentän ulkopuolella toiminut Occupy-liike.

Trump ja demokraattien esivaaliehdokas Sanders olivat kolmansia voimia, jotka kierrättivät samaa retoriikka: eliitin valta tuli kyseenalaistaa. Clintonin sähköpostien ruotiminen FBI:ssa lisäsi entisestään kansalaisten epäilystä vakiintunutta poliittista eliittiä kohtaan. Populistit onnistuivat politisoimaan sen, mikä nähtiin hallintona, järkenä ja vaihtoehdottomana.

Populismi nousee hulluuden voimasta

Yhdysvaltalaisessa populismissa on ripaus hulluutta ja vihaa. 1970-luvun elokuvassa Network saadaan ihmiset ikkunoihinsa huutamaan ”I am mad as hell” ja tekemään jotain asialle. Mad-sanalla on tuplamerkitys, joka viittaa kiukkuisuuteen, hulluuteen ja vihaisuuteen.

Trump on kuin suoraan tämä populisti, joka purkaa kiukkuaan ja tukee muita tekemään samoin, vaikka kenties ilman varsinaisia ratkaisuja. Trump on tosi-tv-ajan poliitikko, joka on onnistunut kääntämään luovan hulluuden voimavarakseen. Järki ja rationaaliset ratkaisut ovat sille vastavoima.

Juuri siksi Trumpin tai vuonna 2008 John McCainen varapresidenttiehdokkaan Sarah Palinin ei ole tarvinnut olla älyn jättiläisiä vaan pikemminkin haastaa yleisjärkeä intuitiivisilla kommenteillaan.

Mahdoton presidentti on saavutus eliittikriittiselle äänestäjäkunnalle.

Valheet ja poliittinen epäkorrektius kuuluvat tähän samaan koppaan, jonka tarkoituksena on haastaa sovinnaisia käytäntöjä. Ne poikivat meemejä, jotka levittävät ehdokkaan tunnettuutta ”kun kunnia on mennyt, maine voi vain kasvaa” -periaatteella. Mahdoton presidentti on saavutus eliittikriittiselle äänestäjäkunnalle.

Demokratian ideaaleihin kuuluu ajatus siitä, että paras järkiargumentti voittaa politiikassa keskustelun jälkeen. Trump haastaa tämän Jürgen Habermasiin henkilöityneen ajatuksen. Paikoitellen on tuntunut siltä, että trumpismissa voittaa se, joka huutaa koviten tai loukkaa verisimmin.

Lopulta kuitenkin voittaa se, joka saa eniten ääniä, tai valitsijamiehiä. Se, joka innostaa ihmiset vaaliuurnille.

Politiikan aika

Politiikka ei ole intressejä vaan mielikuvia. Vaatimus aidasta Meksikon rajalle on hullu idea, joka kiteyttää monta vaatimusta ja huolta. Aita ei estä työpaikkojen katoamista Meksikoon, mutta mielikuva antaa monelle voimaa.

Trump on palauttanut kiistan ja rajanvedon politiikkaan. Tätähän muun muassa politiikan teoreetikko Chantal Mouffekin on toivonut. Mouffen vasemmistopopulismissa rajaa ei kuitenkaan vedetä tiettyjen ihmisryhmien, kuten laittomien maahanmuuttajien, vammaisten, mustien ja valkoisten alkuperäisasukkaiden välille.

Populismi on aina moniulotteisempaa kuin rasismi tai fasismi. Trumpin populismi ei kiteydy pelkkään poikkeavien syrjintään.

Kyse on myös rajanvedosta lähimenneisyyteen: Make America Great Again -slogan vetoaa niihin, jotka tahtovat unohtaa lamanjälkeisen ajanjakson, jolloin vähemmistöjen oikeudet ovat kehittyneet, mutta työpaikat eivät ole palanneet etenkään teollisuuden murroksen jälkeen kuihtuneille alueille.

Oppositiossa kahdeksan vuotta on pitkä aika, hallituksessa se ei ole aika eikä mikään. Kun Obama valittiin, taantuma oli jo todellisuutta. Nyt tilanne on erilainen. Demokraatit ovat istuneet Valkoisessa talossa kaikki nämä laman jälkeiset vuodet – vaikka Obaman valtaa on rajoittanut republikaanienemmistö edustajanhuoneissa.

Aika on monella tapaa pelannut Clintonia vastaan – jälleen.

Aika on monella tapaa pelannut Clintonia vastaan – jälleen. Sisäpiiristä tulevan demokraattiehdokkaan on vaikea pärjätä sellaisessa tilanteessa rauhoittelevalla kampanjalla, joka lupaa, että jatketaan enimmäkseen kuin ennenkin, kun vastassa on arvaamaton populisti.

Olen aiemminkin väittänyt, että demokratia tarvitsee myös populismia. Ei kuitenkaan pelkkää populismia. Trump on tullut autoritaarisin ottein amerikkalaisen demokratian huipulle, mutta toisaalta hänen nousunsa kertoo, että on politiikan aika.

Voi hyvinkin olla aika puolustaa demokratiaa. Se alkaa sen selvittämisellä, mikä nykysysteemissä on vikana.

Miten demokratia toteutuu?

Muun muassa Michael Moore on ehdottanut, että vaalilakia muutettaisiin niin, että toiseksi ei jäisi se, joka sai valtakunnallisesti eniten ääniä. Vaalilakien tarkoitus on luoda alueellista demokratiaa.

Mitkä ovat tämän perustat ja toimivatko perustelut edelleen? Politiikantutkijoilla riittää työsarkaa tässä. Entä käytännön järjestelyt? Äänestäminen ei ole yhtä helppoa kaikilla alueilla. Joillakin ja joissain paikoin on vaikeuksia päästä paikalle ja jonot äänestämään ovat pitkiä. Miten demokratia toteutuu?

Demokratian kuoleman vaihtoehdot

Vaalitulosten jälkeen moni pohti demokratian kuolemaa, mutta nythän me vasta muistamme demokratiaan liittyvän yllätyksellisyyden. On hienoa, että presidentiksi pääseminen ei edellytä tiettyä koulutusta ja vuosikymmeniä puolueorganisaatiossa.

Clintonin ongelma oli, että paikka oli liiankin pedattu hänelle. Moni kannattaja oli odottanut häntä jo pitkään presidentiksi ja vasta nyt tämän jälkeen nähdään, mitä muita potentiaalisia naispresidenttiehdokkaita demokraateista löytyy.

On aika selvittää, mitä asioita demokratiassa arvostamme. Olemme ehkä liiankin tottuneita siihen, että tasavertaisuutta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta ei tarvitse puolustaa tai selittää. Voi olla, että jatkossa meidän täytyy tehdä sitä.

Trumpin kannatus tuli pieniltä paikkakunnilta, joissa ei ehkä ole perinnettä tai tarvetta ottaa toisia ryhmiä huomioon: ehkä koetaan, että tasa-arvopuhe on hömppää, koska ongelmia ei ole. On vain uhkia perinteille.

Progressiiviset ottavat annettuna sen, että politiikassa mennään eteenpäin, ja on vaikea pysähtyä keskustelemaan perinteenvaalijien kanssa. Se on kuitenkin keskeistä juuri nyt.

Sama pätee rasismiin. Me Euroopassa holokausteinemme ja natseinemme kuvittelemme, että yhdysvaltalainen populismi on jotenkin vapaampaa näistä kirouksista. Perinteinen populistipuoluelaisia vastaan 1800-luvulla tai 1930-luvulla kirjoitettu argumentti on kuitenkin juuri rasismi. Rasismi oli myös arkea Trumpin ja Clintonin nuoruudessa. Vasta heidän sukupolvensa (tai ainakin osa siitä) on taistellut sitä vastaan.

Tämän rasismisyytöksen tai useinkin faktan jälkeen poliittiset vaatimukset jätettiin helposti huomiotta. Demokratian juju piileekin siinä, että hulluja, epäkorrekteja ja rasistisia vastapuolia pitää myös kuunnella. Miten politiikan tutkijat, jotka periaatteesta vastustavat rasismia, pystyvät erottamaan oikeistopopulismiin kietoutuvat eri vaatimukset toisistaan?

Lopuksi luokkatulkinta: On väitetty, että Trump toi työväenluokan uurnille. Se on kiistetty vaalien jälkeen, sillä köyhimmät äänestivät Clintonia ja republikaanit ovat perinteisesti varakkaampia kuin demokraatit, eikä uusissa rekisteröityneissä äänestäjissä ollut massaryntäystä.

Ääni miljonäärille ei ole ääni työväenluokalle vaan unelmalle.

Ääni miljonäärille ei ole ääni työväenluokalle vaan unelmalle. Trumpia ohjasi valtaan fantasia siitä, että raharikas tunnettu henkilö pääsee presidentiksi politiikan ulkopuolelta määrätietoisella, joskin spontaanin oloisella imagotyöllä. Hänen äänestäjänsä samaistuivat tähän.

Toinen teemaan liittyvä fantasia on talousongelmien selättäminen ja paluu vähintään vuonna 2008 alkanutta taantumaa edeltävään aikaan. Todennäköisesti Trump ei tule taloustoimillaan täyttämään toiveita, jotka myös määrittyivät naisvihan ja muukalaisvastaisuuden kautta: naisia ei laiteta ruotuun ja jäämään kotiin ja maahanmuuttajia ei poisteta niin, että kuihtuvien kaupunkien vihaiset valkoiset miehet saisivat työpaikkoja. Jos talous ei onnistu, mitä jää jäljelle?

Siinä on politiikantutkijoille selvittämistä. Mitä agendoja ja poliittisia vaatimuksia nousee ja artikuloidaan, missä ja miten? Ja poliitikoille: mitä ovat ne perustat, joilla Trumpin politiikkaa pitäisi haastaa tai tukea? Siihen tarvitsemme uutta näkökulmaa, teoreettista, tulkitsevaa ja etnografista politiikan tutkimusta Amerikassa alaa hallitsevien numeropainotteisten metodien rinnalle.

Dosentti, PhD Emilia Palonen on valtio-opin yliopistonlehtori (ma.) Helsingin yliopistossa. Palonen tutkii demokratian mahdollisuuksia, populismia, Eurooppaa ja kaupunkeja (etenkin Budapestia, Helsinkiä ja Luxemburgia). Hän kehitti Politiikasta-julkaisua ja toimi sen ensimmäisenä päätoimittajana vuosina 2012–2014.