Kirjoitin kirjani Kaapista kaapin päälle. Homoseksuaaliset ihmiset ja heidän oikeutensa edustuksellisessa politiikassa siksi, etten nähnyt sen paremmin politiikan tutkijoiden kuin toimittajienkaan kiinnittävän huomiota siihen tosiseikkaan, että Suomessa ei ollut ensimmäistäkään julkilesboa kansanedustajaa vielä vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeenkään, sata vuotta naisten äänioikeuden saavuttamisen jälkeen.
Kuitenkin Suomea on pidetty naisten poliittisen osallistumisen mallimaana, ja meillä oli tuolloin jo kaksikin julkihomoa kansanedustajaa – ja Saksassa puolestaan julkilesboja ja -homoja kansanedustajia oli ollut liittovaltiopäivillä jo 1980-luvulta lähtien.
Puoluepolitiikan seksismi
Aloin etsiä selitystä suomalaisesta edustuksellisesta politiikasta puuttuville julkilesboille sukupuolentutkijana, joka aiemmin oli seurannut politiikkaa lähinnä sanomalehtien varassa. Lopputuloksesta sukeutui kirja, jota voisi luonnehtia sekä Suomen että sen verrokkimaan Saksan lesbo- ja homopolitiikan historiikiksi. Osoitan kirjassa – muun ohessa – että suomalaista puoluepolitiikkaa vaivaa varsin reflektoimaton seksismi ja heteroseksismi (Juvonen, ranneliike.net).
Ensimmäiset kommentit väitteelleni puoluepolitiikan seksismistä ja heteroseksismistä sain kirjan julkistamistilaisuudessa 25.3.2015 kolmelta erilaiselta lukijalta. Näitä olivat feministi Rosa Meriläinen, SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen, ja naisia poliittisina toimijoina tutkinut Jaana Kuusipalo.
Paananen arveli itse puheenvuoronsa alussa olevansa paikalla kiintiösyistä. Näin toki olikin, sillä kommentaattorien joukossa hän edusti politiikassa aktiivisesti toimivaa julkihomoa. Lisäksi hän kuuluu siihen puolueeseen, jonka saksalaisesta sisarpuolueesta SPD:stä oli tullut ulos seuraava julkihomo liittovaltiopäiväedustaja vihreiden ja vasemmiston jälkeen.
Mutta yhtä hyvin myös Meriläinen edusti omaa kiintiötään sellaisena entisenä naiskansanedustajana, joka feministipoliitikkona asetti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät yhdenvertaisuuskysymykset työsarkansa keskiöön. Kuusipalo puolestaan edusti politiikantutkijaa, joka on koko tutkijauransa pohtinut politiikan ja poliittisen kansalaisuuden sukupuolittumista.
Rosa Meriläinen (joka oli ehdolla eduskuntavaaleissa ensin vuonna 1999, jolloin hänet valittiin varaedustajaksi, ja 2003, jolloin hänestä tuli varsinainen kansanedustaja) kiinnitti puheenvuorossaan huomiota siihen, kuinka poliitikkoja seuraavalle lehdistölle oli vuosituhannen taitteessa edelleen mahdotonta ajatella, että kukaan suomalainen poliitikko voisi haluta ajaa lesbojen ja homojen oikeuksia eduskunnassa olematta itse lesbo.
Feministien julkinen lesboleima
Harhainen ajatus osallisuuspolitiikasta, siitä, että vain lesbot ja homot voisivat olla kiinnostuneita ajamaan lesbojen ja homojen seksuaalioikeuksia ihmisoikeuksina, tuntui tuolloin vielä istuvan sitkeänä. Meriläinen kiinnitti kommentissaan huomiota myös siihen, että julkinen lesboleima kiinnitettiin vain eduskunnassa toimiviin feministisiin naispoliitikkoihin. Sen sijaan kukaan ei vihjaillut julkisuudessa, että Paavo Lipponen, joka pääministerinä ajoi painokkaasti samoja lesboja ja homoja koskevia ihmisoikeuksia, olisi sen vuoksi ollut homo (Meriläinen, hautomohattu.fi).
Kirjan lukeminen palautti Meriläisen mieleen myös ne kokemukset, joita hänellä nuorena naispoliitikkona oli poliittisesta julkisuudesta: ”ruumiini ja seksuaalisuuteni politisoitiin ihan ilman omaa yrittämistänikin – toisaalta feministinä myös nostin esiin ruumiinpolitiikkaa tavalla, joka asetti minut myös naiseuteni kautta pilkan ja arvioinnin kohteeksi” (Meriläinen, hautomohattu.fi).
Nämä kasaantuvat kiusaamis- ja häirintäkokemukset sukupuolittamisesta ja seksualisoinnista johtivat siihen, että Meriläisestä tuli naispoliitikkona lopulta poliittinen ruumis (Meriläinen, ranneliike.net 11:40–).
Kirjassa esiin nostettu kysymys naisten ja miesten erilaisesta kohtelusta politiikan kentällä oli myös se seikka, joka sai puoluesihteeri Paanasen yllättymään omasta ajattelemattomuudestaan ja avasi hänelle uuden näkökulman lesbopoliitikkojen asemaan Suomessa (Paananen, ranneliike.net 9:40–). Kun termiä lasikatto käytetään puhuttaessa naispoliitikkojen uran esteistä miehisessä politiikan maailmassa, Paanasen mielestä vaikuttaisi siltä, että lesbopoliitikkojen kohdalla nämä ”lasikatot on tehty turvalasista”.
Lesbopoliitikot joutuvat hänen arvionsa mukaan vastaamaan urallaan kaksoishaasteeseen siksi, että he eivät asetu perinteiseen naisen rooliin äitinä (vaikka he sitäkin voivat olla), mutta myöskään vallassa olevat miespoliitikot eivät voi heittää heille ”normaaleja seksistisiä vihjauksia”.
Missä ovat julkihomot?
Paananen näki kirjan kuvaavan myös sitä suomalaista poliittista kulttuuria leimaavaa piirrettä, jossa homoseksuaalisuutta kohdellaan miehisen vallan linnakkeissa edelleen samalla ”älä kysy, älä kerro” -periaatteella kuin aikoinaan Yhdysvaltojen armeijassa. Vaikka työmarkkinajärjestöjen johdossa toimii jo julkihomoja, se on yhä asia, josta ei koskaan ole keskusteltu julkisesti, koska siihen ei ole ollut mitään pakkoa. Näin ollen kirjassakin olisi voitu tuoda esiin se, että homot käyttävät jo nyt poliittista valtaa merkittävistä asemista käsin (Paananen, Ranneliike.net 5:19).
Samoin liian kapea on se kirjassa esitetty väite suomalaisesta politiikasta, jonka mukaan ”vanhoissa puolueissa julkilesbon tai -homon poliittinen ura ei edelleenkään näytä olevan mahdollinen” (Juvonen 2015, 337). ”Käsittääkseni olen kyllä olemassa”, näpäytti SPD:n puoluesihteeri Paananen kirjoittajaa (Paananen, Ranneliike.net 15:01).
Samalla hän muistutti yleisöä siitä, siitä, että poliittinen ura alkaa järjestötoiminnasta, myös ehdolla oleminen on poliittista toimintaa valituksi tulemisesta riippumatta, ja politiikkaa tehdään myös valtuustoissa. Myös vanhoissa puolueissa toimii valtuutettuina jo nyt lukuisia lesboja ja homoja, vaikka he eivät aina nouse sellaisina näkyviin poliittisessa julkisuudessa, painotti Paananen.
Tutkija Jaana Kuusipalo puolestaan arvosti kirjassani sitä, että se nostaa poliittisen kansalaisuuden sukupuolittamisen tutkimuksen rinnalle uuden teeman, kysymyksen poliittisen kansalaisen seksuaalisuudesta. Tämän kysymyksen esittäminen nostaa esiin myös politiikan heteronormatiivisuuden, ja pakottaa tarkastelemaan uudessa valossa esimerkiksi sitä tuttua menestystarinaa, jota suomalaisista naispoliitikoista ja tasa-arvoliikkeestä on ollut tapana kertoa (Kuusipalo, ranneliike.net 1:00).
Vaikka Paanasen esiin tuoma lesbo- ja homotoimijoiden olemassaolo politiikassa on sinänsä myönteinen asia, ja kiinnostavaa on sekin Krister Karttusen yleisöstä heittämä huomio, että poliittisten nuorijärjestöjen puheenjohtajat kilpailevat tällä hetkellä Seta ry:n hallituspaikoista, Kuusipalo näki, että kirjan varassa voidaan myös kysyä kriittisiä kysymyksiä homoseksuaalisuuden roolista yleisödemokratiaan nojaavassa politiikassa (Kuusipalo, ranneliike.net 6:40–).
Mediaseksikäs homoseksuaalisuus
Onko niin, että homoseksuaalisuus poliittisesti kiinnostavana teemana ja avoimesti homoseksuaaliset poliitikot huomiota herättävinä toimijoina ovat tulleet mahdollisiksi vain siksi, että politiikkaa rakennetaan medialle, ja homoseksuaalisuus sattuu juuri nyt olemaan kaupallistettavissa oleva mediaseksikäs aihe?
Näistä kommenteista välittyi oman tulkintani mukaan se, että Kaapista kaapin päälle onnistui nostamaan esiin monia sellaisia teemoja, joita politiikan tutkimuksessa on tähän asti vältelty käsittelemästä. Näihin voisi lisätä myös suomalaisen puoluepolitiikan jälkijättöisyyden lesboja ja homoja koskevissa ihmisoikeuskysymyksissä, joka on jo johtanut siihen, että äänestäjät ovat joutuneet kansalaisaloitteeseen turvautumalla ohittamaan lainsäädännön vakiintuneita käytäntöjä.
Toivottavaa toki olisi, että myös politiikan tutkijat alkaisivat kiinnittää huomiota suomalaista poliittista elämää vaivaavaan poliittiseen homofobiaan, joka toistaiseksi tulee helposti ohitetuksi ja nimetyksi vain esimerkiksi omantunnon kysymykseksi. Politiikan seksismin rinnalla myös sen heteroseksismin huomioon ottaminen voisi auttaa meitä ymmärtämään paremmin yhteiskuntaamme, jossa lesbojen ja homojen poliittisten oikeuksien toteutumisen ehdollisuus on yhä asia, joka odottaa nostamistaan ulos kaapista.
Lue lisää
”Avoimesti homoseksuaalisia poliitikkoja – erityisesti lesboja – on edelleen hyvin vähän”. Kaapista kaapin päälle -kirjan julkistamistilaisuuden nauhoitus.
Juvonen, Tuula (2015) Kaapista kaapin päälle. Homoseksuaaliset ihmiset ja heidän oikeutensa edustuksellisessa politiikassa. Tampere: Vastapaino.
Meriläinen, Rosa (2015) Poliittinen ruumis – huomioita Tuula Juvosen teoksesta Kaapista kaapin päälle. Ajatushautomo Hattu.
