Arvio: Dugma – The Button
Paul Refsdal
2016
Paul Refsdal tarjoaa uusimmassa dokumentissaan ikkunan itsemurhaiskun tekijöiksi ilmoittautuneiden miesten elämään sellaisina kuin he ovat, ilman selityksiä, moralisointia ja tulkintaa.
Dokumentissa Dugma – The Button seurataan entisen Nusran rintaman, al-Qaidan Syyrian haaran jäseniä, jotka ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi martyyreiksi eli itsemurhaiskun tekijöiksi. Dokumentin kuvaamisen jälkeen, kesällä 2016, Nusran rintama muutti nimensä Levantin valloituksen rintamaksi ja erosi al-Qaidasta.
Jos dokumenttia menee katsomaan odottaen valmista selitystä sille, miksi joku on valmis uhraamaan itsensä, joutuu pettymään. Suuri osa dokumentista koostuu verkkaisista ja arkisista tuokiokuvista. Siinä ei ole kertojan ääntä, ei juonta eikä selityksiä.
Tällaista elävää kuvaa Syyrian ja Irakin konfliktista ei juuri ole ollut yleisesti saatavilla.
Dokumentin on tehnyt kokenut norjalainen toimittaja ja dokumentaristi Paul Refsdal, joka on viettänyt paljon aikaa konfliktialueilla ja ollut Talebanin sieppaamanakin. Refsdal asui useita viikkoja seuraamiensa miesten kanssa. Tällaista elävää kuvaa Syyrian ja Irakin konfliktista ei juuri ole ollut yleisesti saatavilla.
Whatsapp-keskusteluita ja tulitusta
Kamera tallentaa miehet lukemassa Syyriaa koskevia uutisia netistä, whatsappaamassa tuttaviensa kanssa, syömässä ravintolassa ja sadattelemassa sitä, miten tylsää on tiskata. Tirskumassa, kun uutisissa Yhdysvallat vakuuttelee arvostusta valtioiden suvereniteettia kohtaan ja heittämässä vitsiä Isisistä.
Päivittäisten askareiden lomassa kuullaan jonkin verran miesten pohdintoja elämän, uskonnon ja itsemurhaiskujen ympäriltä. Moni virke jää kesken ja ajatus loppuun sanomatta.
Tarkin kuva piirtyy amerikkalais-brittiläisestä Abu Basir al-Britanista, joka tuli Syyriaan Lontoosta. Rauhallisen ja mietteliään oloinen nuori mies kertoo kokeneensa aina olleensa vähän erilainen kuin muut, kyseenalaistaneensa enemmän. Miehen elämäntilanne muuttuu kuvausten aikana, ja hän joutuu pohtimaan sitoumustaan uudessa valossa.
Mekasta Syyriaan tullut Abu Qaswara puolestaan nähdään hymyssä suin esittelemässä itsemurhaiskuihin tehtyä ajoneuvoa ja lähtemässä iskua tekemään. Hänen kohdallaan isku vaikuttaa olleen vähintään yhtä paljon hänen isänsä kuin miehen itsensä ajatus.
Dokumenttia leimaa alusta loppuun asti äärimmäisen tavallisuuden ja epätavallisuuden yhteenkietoutuminen.
Dokumenttia leimaa alusta loppuun asti äärimmäisen tavallisuuden ja epätavallisuuden yhteenkietoutuminen. Tiskaaminen ja syöminen tapahtuvat sodan runtelemassa ympäristössä. Arkisen jutustelun taustaäänenä kuuluu laukauksia toisensa perään, eikä kukaan tunnu juuri edes reagoivan niihin. Kukaan kameran edessä nähtävä henkilö ei vaikuta mitenkään erityisen poikkeavalta.
Vaikuttavan ja osin raskaankin katsottavan dokumentista tekee lopulta epätavallisuuden sijasta enemmänkin siinä nähtävä tavallisuus. Miehet eivät näytä mitenkään epätoivoisilta, erityisen kiihkomielisiltä tai aivopestyiltä. He eivät ole enää kovin nuoria, ja monilla heillä on jo perhettä tai ainakin haaveita perheen perustamisesta.
Miesten tavallisuus ei tule itsemurhaiskuja käsittelevään tutkimukseen perehtyneelle yllätyksenä. Toki nuoria, perheettömiä ja epätoivoisiakin itsemurhapommittajia on, mutta kirjo on paljon tätä laajempi.
Miesten puheista heijastuu selvästi myös se tutkimuksessa moneen kertaan todettu seikka, että itsemurhaiskuja ei voi ymmärtää, jos niiden ajattelee olevan vain henkilökohtainen projekti. Iskuihin kannustaa tietyillä alueilla myös niihin laajasti liitetty status ja arvostus.
Vihollinen lähikuvassa
Dugma – The Button on esitetty jo useilla elokuvafestivaaleilla. Eurooppalaiset tv-kanavat ovat sen sijaan suhtautuneet varauksellisesti dokumentin näyttämiseen. Refsdal itse on todennut, että dokumentin markkinoinnista olisi voinut tehdä kokonaan oman dokumenttinsa.
Ongelmana ei voi olla dokumentin väkivaltaisuus tai terrorismiin kiihottaminen. Kumpaakaan ei siinä juuri nähdä. Sen sijaan kiusallista tuntuu olevan se, että siinä kuvataan ”terroristeja” tavallisina ihmisinä.
Kiusallista tuntuu olevan se, että dokumentissa kuvataan ”terroristeja” tavallisina ihmisinä.
Terroristin sopii ampua ja vouhkata, mutta skypettäminen ja perheestään puhuminen tuntuu ristiriitaiselta. Pelkän tällaisen kuvan näyttäminen vaikuttaa olevan kiistanalaista. Siksi esimerkiksi Norjassa dokumentin yhteydessä esitettiin keskustelu, jossa muun muassa kanavan eettinen johtaja perusteli päätöstä näyttää dokumentti.
Dokumenttia vasten voi tarkastella omia mielikuviaan. Terrorismi-puheeseen kuuluu kiinteänä osana ”me ja muut” -rakennelmien luominen ja hyödyntäminen. Kun vastustajat kuvataan terroristeiksi, heidän toiminnasta tulee automaattisesti pahaa ja tuomittavaa. Heihin ei tule edes yrittää tutustua, vain tuhota. Samalla vastatoimien oikeuttaminen helpottuu. Usein tapa kuvata terroristi heijastaa enemmän omia viholliskuviamme kuin itse vastustajan ominaisuuksia.
Dugma – The Button rikkoo tätä asetelmaa vähäeleisellä kerronnallaan. Terroristillakin voi olla perhe, ja hänkin on jonkun lapsi. Pommin tippuminen sadan metrin päähän saa hänenkin sukkansa pyörimään jalassa, ja vastakkaisen sukupuolen suosion voittaakseen hän haluaa antaa ruusuja.
Juuri tätä asetelmaa Refsdal on halunnut dokumentillaan häiritä näyttämällä miehet sellaisena kuin he ovat. Häirinnässä hän on selvästi onnistunut. Ymmärtämään dokumentti ei pyydä, vain katsomaan kohti.
Ymmärtämään dokumentti ei pyydä, vain katsomaan kohti.
Vaikka Refsdal on pyrkinyt häivyttämään itsensä mahdollisimman paljon dokumentista, se on kuitenkin väistämättä myös hänen luomuksensa. Dokumentti on tehty Nusran rintaman luvalla, ja järjestö itse on osoittanut, keitä hän voisi seurata. Dokumenttia kannattaa katsoa tietoisena myös näistä seikoista.
Lopputulos on joka tapauksessa vaikuttava. Dokumentista piirtyvä kuva itsemurhaiskun tekijöistä on paljon lähempänä tutkimuksen välittämää kuvaa kuin uutisten tai länsimaisen viihdeteollisuuden tuotteiden pohjalta piirtyvä karikatyyri.
DocPoint-dokumenttifestivaali järjestetään 23.1.–29.1. Helsingissä.
Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.
