On aika siirtyä suunnitelma B:hen

Suomi lobbaa parhaillaan EU:ssa raivokkaasti metsien käytön lisäämistä tukevien päästölaskentamallien säilyttämisen puolesta vastoin tiedemaailman laajasti jakamia näkemyksiä. Vastakkain ovat suunnitelmat A, jossa Suomen pitää puolustaa kynsin ja hampain kilpailukykyään nykyisen kaltaisesti kehittyvässä globaalissa toimintakehyksessä, ja B, jossa otetaan tosissaan tiedeyhteisön viesti siitä, että nopeasti etenevän globaalin ympäristönmuutoksen myötä myös Suomen on syytä päivittää strategioitaan.

Keväällä 2016 toimittaja kysyi Ylen Verkkovieras-ohjelmassa (noin 18 minuutin kohdalla) silloiselta elinkeinoministeri Olli Rehniltä (kesk.), tarvitseeko Suomi ”plan B:n” sen varalta, että EU:n näkemys metsien käytön kestävyydestä muuttuu Suomelle epäedulliseen suuntaan. Rehn vastasi, että varasuunnitelmaa ei tarvita, koska Suomi lähtee liikkeelle siitä, että ”plan A”, eli Suomen etua palvelevan päästölaskentatavan lobbaaminen, toimii.

Rehn totesi lähetyksessä myös, että Suomi pyrkii EU-politiikan lisäksi vaikuttamaan aktiivisesti toimittajiin ja ajatushautomoihin hallitakseen aiheesta käytävää keskustelua.

Mielikuva yksimielisestä Suomen kannasta tai edusta on harhaanjohtava, sillä suunnitelma A:ta ovat puoltaneet pääasiassa vain metsäsektorin edunvalvontajärjestöt sekä tietyt poliitikot ja ministeriöt. Metsien käytön ilmastovaikutuksiin perehtyneiden tutkijoiden enemmistö ei ole yhtynyt ”Suomen linjaan”, vaan on pyrkinyt nostamaan esiin sen sisältämiä riskejä ympäristölle ja taloudelle.

Suunnitelma A:ta ovat puoltaneet pääasiassa vain metsäsektorin edunvalvontajärjestöt sekä tietyt poliitikot ja ministeriöt.

Tiistaina 12.7. saatiin tieto, että Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ei asetu tukemaan puun käytön lisäämistä.

Toukokuussa 2017 julkaistiin kansainvälinen tutkijoiden julkilausuma, jonka mukaan suunnitelma A:n mukaiset laskentasäännöt, jotka eivät huomioi riittävästi metsien käytön ilmastovaikutuksia, kannustavat lukuisia maita lisäämään puun epäkestävää käyttöä. Näin ne vaarantavat Pariisin sopimuksen tavoitteet. Allekirjoittajien joukossa oli maailman johtavia ilmastotutkijoita ja kansainvälisen ilmastopaneelin arviointiryhmän jäseniä.

Raportit ja julkilausumat vahvistivat, että hakkuiden lisääminen ei tuota ilmastohyötyjä muutoksen torjumisen kannalta oleellisella aikajänteellä.

Aiemmin keväällä Suomen ilmastopaneelin ja Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASACin laajapohjaiset raportit sekä 68 suomalaisen tutkijan allekirjoittama julkilausuma metsien käytön vaikutuksista kaikki vahvistivat, että hakkuiden lisääminen ei tuota ilmastohyötyjä muutoksen torjumisen kannalta oleellisella aikajänteellä. Lisääntyvät hakkuut heikentäisivät myös entisestään luonnon monimuotoisuutta.

Epätervettä tiedepolitiikkaa

Tiedeyhteisön kritiikki ei koostu hajaäänistä, vaan sitä voidaan jo kutsua kansainväliseksi tieteelliseksi yhteisymmärrykseksi. EU:n linja seuraa aihepiirin tieteellisen tutkimuksen valtavirran johtopäätöksiä.

Tätä taustaa vasten on oireellista, että MTK on nimennyt 68 tutkijan julkilausuman ”poliittiseksi pamfletiksi” ja valiokunnan päätöksen ”kykenemättömäksi näkemään metsien käytön pitkäaikaiset ilmastohyödyt”. MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola nimitti tutkijoiden toimintaa ”epäisänmaalliseksi”.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen (kesk.) mukaan päätöksessä ”ei ole järjen hiventä”. Meppi Nils Torvalds (r.) toteaa samassa haastattelussa, että ”EU-parlamentin lähestymistavalla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.” Meppi Eija-Riitta Korhola (kok.) otsikoi blogikommenttinsa: ”Kikkailua suomalaisten kustannuksella”.

Yksittäisten politiikkojen näkemyksiä ovat myötäilleet useammatkin ministeriöt.  Ympäristö-, energia- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kertonut työskentelevänsä uutterasti EU-parlamentin kannan muuttamiseksi.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on todennut Suomen pitävän kiinni metsien käytön lisäämisestä ja siihen kytkeytyvistä investoinneista siinäkin tapauksessa, että EU-parlamentti päättäisi hyväksyä ympäristövaliokunnan kannan. Lintilän mukaan Suomi tulee vaikka ostamaan päästöoikeuksia, jos metsien lisäkäyttö sitä vaatii.

Onko kyse Rehnin mainitsemasta mediavaikuttamisesta, jossa yhteistä ”Suomen kantaa” pyritään pönkittämään faktoista välittämättä?

Ovatko nimenomaan metsäsektoriin perehtyneet suomalaiset päättäjät ja järjestöt todellakin tietämättömiä aihepiirin tieteellisen tutkimuksen keskeisistä johtopäätöksistä? Vai onko kyse Rehnin mainitsemasta mediavaikuttamisesta, jossa yhteistä ”Suomen kantaa” pyritään pönkittämään faktoista välittämättä?

Viimeaikaisessa keskustelussa myös muutamat metsien käytön lisäämistä tukevat tutkijat ovat hyökänneet voimakkain sanankääntein erityisesti kevään julkilausuman allekirjoittajia vastaan. Hyökkäyksen tekee omituiseksi se, että useat näistä tutkijoista ovat kirjoittajina mukana esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin raportin keskeisissä tieteellisissä viitteissä, jotka vahvistavat metsien käytön lisäämisen kielteiset ilmastovaikutukset.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) professori Hannu Ilvesniemi ja professori emeritus Erkki Tomppo totesivat, että mainittu 68 tutkijan julkilausuma ei edustaisi tutkimuksen valtavirran kantaa. Samalla on pakko huomata, että metsien käytön lisäämistä on julkisuudessa puolustanut yhteensä alle kymmenen tutkijaa – mukaan lukien Luken tutkimusylijohtaja Johanna Buchert ja asiantuntijapalveluiden johtaja Taneli Kolström, jotka eivät itse tee aihepiirin tutkimusta.

Metsien käytön lisäämistä on julkisuudessa puolustanut yhteensä alle kymmenen tutkijaa.

Useat tiedeyliopistojen professorit ja tutkijat ovat tapaamisissamme nostaneet esille huolensa Luken metsien käytön ilmastovaikutuksia koskevan tutkimuksen uskottavuudesta. Samoin VTT:n päätös hajottaa teemaan keskittynyt tutkijatiimi ja irtisanoa suuri osa tiimin tutkijoista on herättänyt ihmetystä.

Erityisen valitettavana on pidetty sitä, että sektoritutkimuslaitosten palveluksessa olevien todella pätevien tutkijoiden työhön ja tutkimustulosten esittelyyn kohdistuu yhä laajempaa poliittista painostusta.

Hyvin huolestuttavana on pidetty myös tutkimusraporttien tiivistelmien ja policy briefien muotoilua. Keskeiset tulokset on saatettu ilmaista niin, että päättäjä tai toimittaja voi tiivistelmän perusteella saada täysin vääristyneen kuvan tutkimustuloksista. Esimerkkeinä voidaan mainita Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot: Yhteenvetoraportti sekä Biotalouskenaarioiden mukaisten hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin.

Toiveita ja tosiasioita

Metsien käytön kasvattamista ajavien tahojen ydinviestin voi kiteyttää siihen, että metsien hiilinielu on kasvanut ja tulee edelleen kasvamaan, koska hakkuut jäävät metsien vuosikasvua pienemmiksi. Myös metsien aktiivisen käytön ja hoidon väitetään vahvistavan hiilinielua.

Raporttien ja julkilausumien mukaan taas hiilinielun sijaan on tärkeämpää maksimoida metsän pitkäaikaista hiilivarastoa. Metsähiilinielu, josta hiili vapautuu intensiivisen hoidon ja käytön ansioista nopealla syklillä ilmakehään, ei hidasta riittävästi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kohoamista. Järeytyvissä metsissä sekä pitkäikäisissä puutuotteissa hiili säilyy vuosikymmeniä tai vuosisatoja.

Sekaannusta on aiheuttanut eri tutkimusten ja strategioiden toisistaan poikkeavat aikajänteet.

Sekaannusta on aiheuttanut eri tutkimusten ja strategioiden toisistaan poikkeavat aikajänteet. Ilmastotavoitteet ja aikarajat ovat viime vuosina tiukentuneet oleellisesti. Suunnitelma A ja sen pohjana toimivat tutkimusraportit pohjaavatkin osin jo vanhentuneisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen etenemisestä ja sen torjuntatoimien mittakaavasta.

Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarvioraportin tiedotteessa todetaan, että esitetyillä linjauksilla Suomi voi saavuttaa vaaditut päästövähennykset. Raportin varsinaisesta sisällöstä käy kuitenkin ilmi, että puun energiakäytön kasvattamisen todelliset päästövaikutukset huomioiden Suomen ilmastopäästöt eivät vähene lainkaan vuoteen 2030 mennessä.

Alan tutkijoiden näkemyksen mukaan monimuotoisuuden kapenemista ei ole mahdollista pysäyttää tai edes hidastaa, mikäli hakkuita kasvatetaan suunnitellusti 60 miljoonan kuution tasolta 80 miljoonan kuution tasolle.

Tutkijoiden mukaan monimuotoisuuden kapenemista ei ole mahdollista pysäyttää tai edes hidastaa, mikäli hakkuita kasvatetaan suunnitellusti 60 miljoonan kuution tasolta 80 miljoonan kuution tasolle.

Mainitussa Luken raportissa tuodaan esiin, että monimuotoisuus on jatkuvasti kaventunut ja siten on olemassa tarve lisätoimenpiteille. Raportin tiedotteen epäselvien ja sisällön kanssa osin ristiriitaisten muotoilujen ansioista esimerkiksi kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) saattoi käyttää raporttia tutkijoiden julkilausuman julkistustilaisuudessa perusteena sille, että hakkuita voidaan lisätä ilman riskiä monimuotoisuuden heikkenemisestä.

Avoimeksi jää, miten monimuotoisuutta turvataan, jos lisäsuojelu tai hakkuutason kohtuullistaminen eivät ole keinovalikoimassa.

Takaisin maan pinnalle

BIOS-tutkimusyksikön työskentely aiheen parissa pohjaa näkemykseemme siitä, että globaalin ympäristönmuutoksen vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle on syytä pyrkiä ennakoimaan. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan vahvaan tieteelliseen näyttöön pohjaavan ratkaisun halveksuva kommentointi taas vie päinvastaiseen suuntaan. Haluttomuus sopeuttaa keskeisiä yhteiskunnallisia strategioitamme globaalin ympäristönmuutoksen reunaehtoihin voi vahingoittaa vakavasti maatamme.

Tiedeviestintää ja tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on nähdäksemme syytä parantaa. Tästä syystä BIOS fasilitoi edellä mainitun 68 tutkijan julkilausuman työstämistä. Julkilausuman sisällöstä vastasivat allekirjoittaneet aihepiirin tutkijat.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan päätös ei sinällään suurestikaan vahingoita suomalaista yhteiskuntaa. Toisin kuin metsien käytön lisäämistä kannattavat kommentoijat usein väittävät, missään raporteissa tai linjauksissa ei ehdoteta luopumista metsien käytöstä, vaan ainoastaan metsätalouden kestävyyden parantamista ja sopeuttamista kiristyviin ilmastotavoitteisin.

Jos Euroopan parlamentin kanta säilyy, joudutaan erityisesti Suomen biotaloussuunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa päivittämään.

Jos Euroopan parlamentin kanta säilyy, joudutaan erityisesti Suomen biotaloussuunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa päivittämään. Syynä ei kuitenkaan ole EU:n halu rankaista Suomea, vaan pyrkimys ehkäistä globaali ympäristökatastrofi. Tämä on luonnollisesti myös Suomen edun mukaista, vaikka kaikki eivät sitä tunnu ymmärtävän.

Tutkimukset ja ympäristövaliokunnan linjaus suosittavat metsäteollisuuden painopisteen siirtämistä kestävien puutuotteiden ja esimerkiksi puurakentamisen suuntaan. Kestävä puun käyttö voi tuottaa nykyistä bulkkituotantoa suuremman lisäarvon ja jopa lisätä metsäsektorin työpaikkoja.

Suomen kestävyysongelma ei kuitenkaan rajoitu vain metsätalouteen. Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisten hiilipäästöt asukasta kohden kuuluvat Euroopan suurimpiin. Lisäksi Suomi saa EU-maista kutakuinkin vähiten taloudellista hyötyä irti käyttämistään luonnonvaroista.

Suomen kestävyysongelma ei kuitenkaan rajoitu vain metsätalouteen.

Suunnitelma B:tä pitäisikin tarkastella osana suomalaisen teollisuus-, elinkeino- ja yhteiskuntarakenteen kokonaisuutta.

Yli 70 prosenttia energiantarpeestamme tyydytetään pääosin Venäjältä tulevilla fossiilisilla polttoaineilla ja uraanilla. Tuontienergiariippuvuuden vähentämisestä vallitsee yhteiskunnassa laaja konsensus.

Jos puun käytön lisääminen ei ilmasto- ja biodiversiteettisyistä olekaan keinovalikoimassa, Suomella ei ole edellytyksiä toteuttaa halpaan energiaan ja intensiiviseen luonnonvarojen käyttöön pohjaavaa elinkeinostrategiaansa ja samalla pitää kiinni päästövähennys- ja omavaraisuustavoitteista.

Energia- ja ilmastostrategian sekä biotalousstrategian tiekarttana toimivan Low Carbon Finland -tutkimushankkeen metsäsektoria kuvaavissa tausta-aineistoissa todetaan, että metsien käytön vähentäminen ja hyödyntäminen esimerkiksi hiilinieluina uhkaisi heikentää taloudellista toimeliaisuutta ja yhteiskunnan innovatiivisuutta.

Tämä päättäjäportaassa yleinen näkemys herättää epäilyn siitä, onko suunnitelma A pohjimmiltaan suo, kuokka ja Jussi -tarina, jossa hyvää ja vaurasta Suomea voidaan ylläpitää ainoastaan intensiivisellä maanmuokkauksella sekä jatkuvasti kasvavalla energian ja resurssien käytöllä.

Keväällä 2016 Suomen biotalousstrategiaa esittelevässä seminaarissa Saksan maatalousministeriön edustajat ihmettelivät puheenvuorossaan sitä, että Suomi ja Saksa tuntuvat ymmärtäneen biotalouden kehittämisen keskeiset tavoitteet hyvin eri tavoin. Suomessa biotalous pohjaa materiaalin kulutuksen kasvuun, kun Saksassa päätavoitteena on materiaalinkulutuksen vähentäminen kiertotaloutta vahvistamalla.

Suomessakin on käynnissä lukuisia hankkeita kiertotalouden ja puun kaskadikäytön ja kierrätyksen lisäämiseksi. Maastamme löytyy vahvaa osaamista myös luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Pohja suunnitelma B:hen siirtymiseksi on jo valettu. Hallituksen strategioissa materiaali- ja energiatehokkuuden lisääminen jää kuitenkin edelleen reunahuomautukseksi.

Pohja suunnitelma B:hen siirtymiseksi on jo valettu.

Suunnitelma B voisi tarkoittaa myös kulttuurista muutosta kohti ideaaleja, jotka tukeutuvat materiaalisen kulutuksen kasvun sijaan kestävyyteen sekä sosiaalisiin ja sivistyksellisiin arvoihin. Eri selvitysten mukaan suomalaiset ovat jo varsin tyytyväisiä nykyiseen elintasoonsa ja painottavat kulutuksen kasvun sijaan vakautta ja turvallisuutta. Suunnitelma B:ssä virallinen Suomi asettuisi tukemaan kansalaisia tässä pyrkimyksessä.

Sivistysmaa?

Metsäbiomassoista käytävä poliittinen paini ja ärhäkkä julkinen keskustelu valottavat hyvin ekologisen rakennemuutoksen ydinongelmia. Keskustelussa erottuvat leirit voidaan jakaa niihin, jotka painottavat taloudellisen kasvun edellytysten vaalimista nykyisen kaltaisesti kehittyvässä tulevaisuudessa, ja niihin, jotka pyrkivät turvaamaan luontojärjestelmän ja yhteiskunnan toimintakykyä globaalissa murroksessa.

Useissa julkisissa puheenvuoroissa on myös korostettu Suomen päästöjen vähäistä merkitystä globaalissa kehityksessä. Kansainvälisissä päästövähennysneuvotteluissa vaaditaan panostusta ja hyviä esimerkkejä erityisesti jo vaurastuneilta mailta. Jos Suomi yhtenä maailman vauraimmista, kehittyneimmistä ja koulutetuimmista kansakunnista ei pysty leikkaamaan päästöjään, meillä ei ole edellytyksiä toivoa tai vaatia jonkin muun maan toimivan meitä paremmin.

Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että ekosysteemien toimintakyvyn romahtaminen kyetään välttämään.

Aiheesta käytävässä keskustelussa on syytä huomioida kestävyyden taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset ulottuvuudet. Samalla on syytä sisäistää, että taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että ekosysteemien toimintakyvyn romahtaminen kyetään välttämään. Päättäjiemme on ratkaistava, pohjaavatko he käsityksensä yhteiskunnan ekologisista reunaehdoista tieteeseen vai omiin tai viiteryhmiensä mielikuviin.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.