Kuinka miehiä hallitaan?

Miehiltä vaaditaan ja odotetaan eri aikoina ja eri paikoissa erilaisia asioita. Minne suuntaan ihanteellinen maskuliinisuuden malli on kulkemassa?

Oli pitkään muotia pitää Suomea tasa-arvon mallimaana, jossa miesten ja naisten yhtäläiset oikeudet, velvollisuudet ja toimintamahdollisuudet on jo saavutettu. Kansainvälinen konservatismin nousu, joka Suomessa saa lisäpontta pitkittyneestä talouskriisistä, on sysännyt sukupuolten tasa-arvoa koskevan keskustelun jälleen liikkeeseen.

Sukupuoleen liittyvien roolien avaaminen tarkastelulle ja keskustelulle vaikuttaa myös miehiin, joiden toivotaan nyt tai viimeistään lähitulevaisuudessa voivan luopua heihin aiemmin assosioidusta kovuudesta, pakollisesta heteroseksuaalisuudesta ja tunneilmaisun vähäisyydestä. Osin käsittelemättä ovat kuitenkin vielä kysymykset siitä, miten miehet vapautetaan sukupuolittuneista odotuksista ja millaiset odotukset astuvat vanhojen kelpaavan miehen kriteerien tilalle.

Osin käsittelemättä ovat kysymykset siitä, miten miehet vapautetaan sukupuolittuneista odotuksista ja millaiset odotukset astuvat vanhojen kelpaavan miehen kriteerien tilalle.

Australialainen sosiologi R. W. Connell määrittelee maskuliinisuuden käyttäytymiseksi ja ominaisuuksiksi, jotka liitetään kulttuurisesti miehiin ja miehuuteen. Määritelmä mahdollistaa maskuliinisuuden tarkastelun miehistä erillisenä ilmiönä.

Jos maskuliinisuus ja miehenä oleminen ovat toisistaan erillisiä asioita, on maskuliinisuuden käsitteen avulla mahdollista kuvitella yhteisöjä, joissa miehiin ei liity oletuksia ja odotuksia, joita naisiin ja ei-miehiin ei liitetä. Connell puhuu maskuliinisuuksista aina monikossa. On olemassa useita erilaisia tapoja olla mies. Osaa näistä tavoista yhteisö arvostaa, osaa se vieroksuu ja osan se sivuuttaa merkityksettömänä.

”Hegemoninen maskuliinisuus” viittaa Connellin ajattelussa kussakin kulttuuripiirissä kaikkein arvostetuimpaan tapaan olla mies. Hegemonista maskuliinisuutta harjoittava miesryhmä käyttää ylivaltaa naisiin ja muihin miehiin.

Ylivaltaa säilyttävät paitsi hegemoniseen maskuliinisuuteen liittyvä vallantahto, myös hegemonisen maskuliinisuuden alistamien ryhmien hiljainen hyväksyntä. Connellin mukaan hegemoniaa ei ylläpidetä yksistään väkivallalla ja sen uhalla. Olennainen piirre on suostuttelu.

Nousu maskuliinisuuksien hierarkian ylemmille asteille ei ole mahdollista useimmille miehille. Tästä huolimatta hegemonisen maskuliinisuuden jäljittely ja myötäily on heille hyödyllistä toimintaa, jonka vaihtoehtona on yleisesti arvostetun maskuliinisuuden julkinen kritiikki, joka ei saa taakseen enemmistön tukea.

Tässä kirjoituksessa maskuliinisuus ymmärretään Connellin tapaan miehiin ja miehenä olemiseen assosioituvina ominaisuuksina. Maskuliinisuuteen voi kohdistua odotuksia, ja arvostetun maskuliinisuuden muutokset näkyvät miesten ja poikien tavassa toimia.

Tämä avaa mahdollisuuksia maskuliinisuuteen liittyvälle tarkoitushakuiselle kielenkäytölle, joka tähtää miehiä koskevien ihanteiden ja ennen pitkää konkreettisten, lihaa ja verta olevien miesten käyttäytymisen muuttumiseen.

Optimismi ja käsitys nopeasta muutoksesta

Vielä vuonna 2000 miestutkija Arto Jokinen (1964–2016) liitti erityisesti suomalaisessa kulttuuriympäristössä hyväksyttävän, ihanteellisen miehenä olemisen sotilashyveisiin, joita ovat valmius puolustaa itseään väkivalloin, tunneilmaisun niukkuus ja pakollinen heteroseksuaalisuus.

Jokisen mukaan lailla pakolliseksi tehty asevelvollisuus, ”inttijutut” miesten keskistä yhteenkuuluvuutta lujittavana käytäntönä sekä asevelvollisuuden suorittaneiden miesten yhteiskunnallinen arvostus asemoivat sotilasmaisen maskuliinisuuden kaikista arvostetuimmaksi.

Jokisen käsitys suomalaisesta hegemonisesta maskuliinisuudesta korostaa eräänlaista traagista optimismia: sodankäyntiin liittyvä ulospäin suuntautunut aggressiivisuus ja tunteiden patoaminen ovat esteettisesti uljas, mutta samalla kestämätön projekti. ”Panssaroitu maskuliinisuus” vahingoittaa miesten lähellä olevien ihmisten lisäksi ennen pitkää myös heitä itseään.

Jokisen pessimistinen käsitys juroista ja väkivaltaisista suomalaisista miehistä vaikuttaa jo nyt vanhentuneelta. Kotimaisessa sanomalehtikirjoittelussa vilahtelevat otsikot viittaavat toistuvasti heteromiesten ”vapautumiseen” ja ”miehen mallin” keinotekoisuuteen.

Lukija johdatellaan uskomaan, että miehiin kohdistuvien odotusten kapeus ja niiden huonosti perusteltu luonne ovat jo yleisessä tiedossa.

Sanomalehtikirjoittelussa lukija johdatellaan uskomaan, että miehiin kohdistuvien odotusten kapeus ja niiden huonosti perusteltu luonne ovat jo yleisessä tiedossa. Samalla oletetaan, että nykyinen vallitseva tapa kasvattaa poikia pyrkii ehkäisemään Jokisen hahmotteleman maskuliinisuuden uusiutumista.

Lainsäädäntö ja yhteiskunnalliset instituutiot muuttuvat hitaammin kuin vellovan julkisen keskustelun puheenaiheet. Siellä, missä miehiä koskevia vaatimuksia ja miehen kunnian kriteerejä ei voida muotoilla uudelleen pelkällä kielellisellä merkityksen annolla, nämä velvollisuudet pyritään brändäämään uudelleen.

Julkinen keskustelu on liittänyt pakolliseen asepalvelukseen uudenlaisia sukupuolesta riippumattomia hyötyjä, kuten harjaantumisen johtamiseen ja tiimityöhön. Samalla armeijan käymisestä on riisuttu sen luonnetta kasvattavat ja ei-toivottua sukupuolen ilmaisua kuurnitsevat vaikutukset.

Laajempi länsimainen maskuliinisuuksien murros

Kansainvälinen kriittinen miesten ja maskuliinisuuksien tutkimus on jakautunut kahtia suhteessa siihen, kuinka onnistuneena länsimaisten miesten vapautumista jonkinlaisesta ”vanhasta” maskuliinisuudesta pidetään. Yhdysvaltalainen urheilun ja seksuaalisuuden tutkija Eric Anderson kutsuu miesten keskuudessa vakiintumassa olevaa miehenä olemisen mallia inklusiiviseksi maskuliinisuudeksi.

Siinä korostuvat feminiinisen käytöksen vieroksunnan väheneminen, tunteiden esittämisen mahdollistuminen ja omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Anderson olettaa, että inklusiivista maskuliinisuutta harjoittavat miehet ovat aiempaa heikommin motivoituneita tavoittelemaan valtaa ja hahmottamaan maailman yksilöiden välisen kilpailun kenttänä.

Sukupuoleen liittyviä arkisia käytäntöjä tarkastelleet yhdysvaltalaiset sosiologit Tristan Bridges ja C. J. Pascoe kuuluvat Andersonin käsitystä vastustavaan leiriin. Heidän mukaansa hyväksyttävän ja miesten keskuudessa yleisen maskuliinisuuden sisältö muuttuu siksi, että miehille ei enää ole tarjolla yhtä paljon toimintaympäristöjä, joissa kovasta, voimaa uhkuvasta maskuliinisuudesta olisi hyötyä.

Bridges ja Pascoe kutsuvat uusia maskuliinisuuden muotoja hybrideiksi, entisten hegemonisten ja ei-hegemonisten maskuliinisuuksien yhdistelmiksi, ja katsovat, että hybridimaskuliinisuuden avulla miehet voivat uusintaa johtavat asemansa esimerkiksi työelämässä. Esimerkiksi alankomaalainen tutkija Marci Cottingham kuvaa hoitotyössä toimivia miehiä, jotka valikoivat käyttöönsä feminiinisenä pitämästään toimintatapojen repertuaarista elementtejä pitääkseen kiinni asemastaan työelämässä.

On vaikea sanoa, onko hyväksyttävän, toivotun tai ihannoidun maskuliinisuuden sisältö muuttunut viimeisen vajaan kahdenkymmenen vuoden kuluessa kovinkaan paljoa. Varmaa on kuitenkin se, että maskuliinisuuksien muuttumisesta puhutaan, sitä pelätään ja siihen ladataan toiveita.

Huolen ilmauksesta uusien ihanteiden rakentamiseen

Kasvatustieteen professori Elina Lahelman mukaan suomalaisessa mediassa muodostui 1980-luvun alussa erityinen poikakeskustelun perinne, jonka tunnuspiirteet ovat pysyneet ajan kuluessa suhteellisen samoina. Siinä oletetaan, että pojat ovat sukupuoleensa liittyvien erityispiirteiden vuoksi erityisessä vaarassa ajautua koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, mutta nykymuodossaan koulutus myös latistaa pojille ominaisen aktiivisuuden ja itsenäisyyden. Huoli pojista näyttää siten syntyvän yhä uudelleen ja uudelleen mukautuen ympäristön muutokseen.

Huoli pojista näyttää syntyvän yhä uudelleen ja uudelleen mukautuen ympäristön muutokseen.

Lahelma, samoin kuin Bridges ja Pascoe, valitsee miehet tutkimuskohteikseen siksi, että halki historian miehillä on ollut länsimaisissa yhteiskunnissa enemmän valtaa kuin naisilla. Ylivallan ilmenemismuotoja ovat olleet miesten hengentuotteiden korkeampi näkyvyys kulttuurissa sekä miesten palkkatyö ja leiväntuoja-asema, joiden myötä miehet ovat olleet päättämässä myös kotitalouksien rahankäytöstä.

Ylivaltaan oikeuttavan maskuliinisuustyypin olemassaolo tunnustetaan sekä tätä ilmiötä kriittisesti tarkastelevissa tutkimuksissa että kritiikittömissä poikia ja miehiä koskevan huolen ilmauksissa. Jälkimmäisiin sisältyy myös implisiittinen käsitys miehistä potentiaalisesti naisia tehokkaampina työntekijöinä.

Pyrkimys miesten toiminnan tehostamiseen sisältää piilo-oletuksen miesten sisällä olevasta potentiaalista, jonka hyödyntämättä jättämistä naisten ja ei-miesten toimintamahdollisuuksien parantuminen ei voi kompensoida.

Se työ, joka miehiltä yhteiskunnallisten muutosten myötä jää tekemättä, ei näytä muuttuvan kaikille sukupuolille kelpaavaksi työksi huolimatta siitä, että työstä kilpailevia työttömiä on huomattavasti avoimia työpaikkoja enemmän. Toisin sanoen paljon veroja maksava, työtä tekevä mies tulee säilyttää, mutta juuri siksi miesten on muututtava.

Uudenlaisten maskuliinisuuksien syntyä koskeva keskustelu eroaa Lahelman havaitsemasta poikia koskevaa huolta käsittelevästä ajattelutavasta: tarkasteluhetkellä tavanomaiseksi mielletyn maskuliinisuuden elintilan kaventumista ei enää käsitetä kriisinä, joka tulisi torjua muokkaamalla koulua ja koulutusta vastaamaan poikien tarpeita. Poikien ja miesten kunnianpalautuksen sijaan laajamittaista miehenä olemisen ja miehiä koskevien ihanteiden muutosta pidetään välttämättömänä.

Millaisia miehiä pojista pitäisi tehdä?

Nykyistä tai vähintään lähimenneisyydelle ominaista miehenä olemista pidetään epäonnistuneena ja huonosti nykymaailman kanssa yhteensopivana. Tämä havainto on yhteiskunnassamme esiintyvien maskuliinisuuksien kirjon muovaamista koskevan keskustelun alkupiste, johon yksimielisyys myös päättyy.

Keskustelun painotuksissa kilpailevat henkisen alisuorittamisen karsiminen ja pehmeämmäksi mielletty omien lahjakkuuksien ja toimintamahdollisuuksien tunnistaminen. Poikien on yhtäältä omaksuttava lukuharrastus ja hyvä koulumenestys työmarkkinakelpoisuuden ylläpitämiseksi, mutta toisaalta heillä on lupa löytää oma juttunsa esimerkiksi hoitotyön parista.

Tämänhetkisen julkisen keskustelun muotiaiheita ovat digitalisaatio ja työmarkkinoiden muutos, joiden seurauksena vakituisia työpaikkoja katoaa, työurat pirstaloituvat ja yksilöt joutuvat entistä useammin kilpailemaan keskenään elintilasta kapenevassa keskiluokassa. Mahdollisimman mobiilin ja kameleonttimaisen työvoiman tarve näyttää mahdollistavan jonkinlaisten feminististen ihanteiden toteutumisen naisten tai sellaiseksi oletettujen elämässä. Heteroseksuaalinen parisuhde tai halu perustaa perhe eivät enää ole naisia koskevan normaaliuden kriteerejä.

Miesten vapautuminen ei tässä muutoksessa ole yhtä selkeästi nähtävissä. Jokisen kuvaama ”vanha” mies on ”kova” feminiinisen käytöksen välttelyn, pakollisen heteroseksuaalisuuden, tunnekylmyyden ja fyysisen voiman muodossa. ”Uusi” mies näyttää kuitenkin korvanneen entisen miehisen kovuuden vain uudenlaisella kovuudella: korkea stressinsietokyky, valmius painaa pitkää päivää ja huolehtia omasta ruumiillisesta kunnosta ovat kelpaavuuden kriteerejä kaikille kansalaisille sukupuolesta riippumatta.

Vaikuttaa siltä, että Andersonin ennuste tulevaisuudessa jatkuvasti yleistyvästä suvaitsevasta ja pehmeästä, omat ja muiden tunteet huomioivasta inklusiivisesta maskuliinisuudesta ei toteudu.

Vaikuttaa siltä, että Andersonin ennuste tulevaisuudessa jatkuvasti yleistyvästä suvaitsevasta ja pehmeästä, omat ja muiden tunteet huomioivasta inklusiivisesta maskuliinisuudesta ei toteudu. Poikien kasvatuksen periaatteiden päivittämisen päämääräksi näyttää muodostuvan pikemminkin taloudellisen tuottavuuden kannalta ylimääräisten rönsyjen karsiminen maskuliinisuudesta.

Väistyvätkö miehenä olemisen paineet?

Miehiltä vaaditaan ja odotetaan eri aikoina ja eri paikoissa erilaisia asioita. Tässä mielessä maskuliinisuuksien sisällön ja eri yhteiskunnissa läsnä olevien maskuliinisuuksien määrän jatkuva muutos on selviö.

Inklusiivista maskuliinisuutta ja hybridimaskuliinisuutta koskevien teorioiden kiistassa ei pohjimmiltaan ole kyse tehtyjen havaintojen paikkansapitävyydestä, vaan siitä, millaisia johtopäätöksiä empiirisen tutkimuksen perusteella tulisi muodostaa. Siksi on myös mahdollista olettaa, että inklusiivisen maskuliinisuuden ja hybridimaskuliinisuuden välillä ei välttämättä vallitse ilmeistä loogista ristiriitaa. Sen sijaan nämä kaksi teoriaa saattavat kuvata samaa ilmiötä kahdesta erilaisesta näkökulmasta.

Tällä hetkellä kielenkäyttö, jossa muotoillaan miehiä koskevia ihanteita, asettaa hyväksi miehenä olon kriteeriksi menestyksen työelämässä. Tässä mielessä se implisiittisesti rohkaisee miehiä tarkastelemaan omia toimintatapojaan ja käyttäytymään työelämän kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tämä maskuliinisuus on mahdollisesti hybridiä: sitä ennen olemassa olleiden hegemonisten maskuliinisuuksien, ei-hegemonisten maskuliinisuuksien ja feminiinisyyksien yhdistelmiä.

Kun työelämässä pärjäämistä koskeva kelpaavan maskuliinisuuden kriteeri on täytetty, hyväksi miellettyä maskuliinisuutta koskevia ehtoja ei ole jäljellä kovin montaa. Hegemoninen maskuliinisuus ja hybridimaskuliinisuus näyttävät merkitsevän samaa asiaa: hybridimaskuliinisuus on hegemonisen maskuliinisuuden uusin, yleistymässä oleva muoto, joka korvaa Jokisen kuvaileman sotilashyveisiin perustuvan maskuliinisuuden.

Inklusiivinen maskuliinisuus tunteiden ilmaisun ja omasta sekä muiden hyvinvoinnista huolehtimisen muodossa näyttäytyy hybridimaskuliinisuutta menestyksekkäästi harjoittavalle miehelle mahdollisuutena. Tästä toisaalta seuraa, että inklusiiviselle maskuliinisuudelle jää myös uudessa maskuliinisuuksien välisessä hierarkiassa melko vähän elintilaa.

Ennen tunteiden ilmaisua ja omasta sekä muiden hyvinvoinnista huolehtimista rajoitti silloinen hegemonisen maskuliinisuuden normi. Nämä teot eivät myöskään hybridimaskuliinisuutta arvostavalla aikakaudella ole miehenä kelpaamisen keskeisiä kriteerejä, vaan mahdollisuus niiden harjoittamiseen on pikemminkin menestyksen sivutuotteena saatava etuoikeus.

Miehenä olemisen vapautumista koskeva julkinen keskustelu on keskeinen oire siitä, että miehen elämä on edelleen perusteellisen ulkopuolisen arvioinnin kohteena.

Miehenä olemisen vapautumista koskeva julkinen keskustelu on keskeinen oire siitä, että miehen elämä on edelleen perusteellisen ulkopuolisen arvioinnin kohteena. Arvosteluperusteiden vähittäisestä muuttumisesta huolimatta poikien ja miesten toimintaan liitetään sekä odotuksia että pelkoja. Tämän tiedostaminen auttaa myös kuvittelemaan toisenlaista tulevaisuutta.

Toisenlaisen tulevaisuuden muuttaminen kuvitelmasta todeksi vaatii kuitenkin suurta muutosta siinä, kuinka arvotamme miehiä yhteiskuntaa koossa pitävänä voimana. Tämä näyttää edellyttävän tietoista pyrkimystä käsitteelliseen varovaisuuteen uudenlaisten maskuliinisuuksien muotoilussa ja niiden olemassaolon edistämisessä. Vasta miesten ja taloudellisen tuottavuuden kulttuurisen yhteen liittämisen lopettaminen mahdollistaa erilaisten maskuliinisuuksien kuvittelemisen irrallaan niiden keskinäisiä suhteita jäsentävästä hierarkiasta.

FM Henri Hyvönen on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hyvösen poikia ja miehiä koskeva tutkimus on osa WeAll – Yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävä tulevaisuuden työelämä -tutkimushanketta.