Kriisit eivät ole poikkeuksia säännöstä, vaan ne ovat sääntö. Tästä syystä kriisien alueellisen dynamiikan ymmärtäminen ja niihin varautuminen ovat ratkaisevan tärkeitä. Alueiden uudistumisessa osaamisella, inhimillisellä pääomalla ja keskuksen koosta syntyvällä eduilla on selkeä rooli.
Resilienssistä on keskusteltu paljon viime vuosina. Termi voidaan kääntää myös muutosjoustavuudeksi tai elastisuudeksi. Sillä kuvataan ihmisten, yritysten, ekosysteemien, yhteisöjen ja myös alueiden kykyä kohdata vastoinkäymisiä. Resilienssi on kohteen kykyä kestää erilaisia kriisejä, kykyä palautua niistä tai kukoistaa sopeutumalla ja uudistumalla vallitsevaan tilanteeseen.
Aluetieteessä ja talousmaantiessä on pitkään keskitytty teemoihin, joilla selitetään pitkän aikavälin epätasaista kehitystä alueiden välillä. Oletusarvona on ollut eräänlainen normaalitila, jossa ongelmatilanteet ovat vain merkityksettömiä töyssyjä kasvun ja kehityksen polulla. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tämä ei pidä paikkansa.
Kriisejä ei voida unohtaa kehityksen yhtälöstä. Kriisit koskettavat niin menestyneitä kuin heikompiakin alueita ja ne voivat jättää alueiden talouteen pitkät jäljet käynnistämällä syvälle käyviä rakenteiden muutoksia.
Kriisit eivät ole poikkeuksia säännöstä, vaan ne ovat sääntö. Tästä syystä kriisien alueellisen dynamiikan ymmärtäminen ja niihin varautuminen ovat ratkaisevan tärkeitä. Tämän ovat myös koronapandemia ja sota Ukrainassa jälleen osoittaneet.
Kriisit koskettavat niin menestyneitä kuin heikompiakin alueita ja ne voivat jättää alueiden talouteen pitkät jäljet käynnistämällä syvälle käyviä rakenteiden muutoksia.
Kilpailukykyä optimoitaessa alueilta on usein odotettu vahvojen suhteellisten etujen rakentamista esimerkiksi erikoistumalla kapeisiin kärkialoihin ja pyrkimistä maksimaaliseen taloudelliseen tuottavuuteen. Enenevissä määrin on alettu esittää kysymyksiä tällaisen kehittämisen resilienssistä.
On alettu kiinnostua joustavuuden, toipumiskyvyn ja uudistumiskyvyn merkityksen alueiden kehityksessä. Kilpailukyvyn ja resilienssin monimutkainen ja osin ristiriitainenkin suhde avaa kiinnostavia näkökulmia.
Paikallista kriisinhoitoa ja reagointia globaaliin talouskriisiin
Väitöstutkimuksessani halusin luoda monipuolisen kokonaiskuvan aluetaloudellisesta resilienssistä. Ensinnäkin tarkastelin sitä, miten eri alueet reagoivat ja toipuivat vuonna 2008 käynnistyneestä globaalista talouskriisistä ja mitkä tekijät vaikuttivat aluetalouksien erilaisiin reaktioihin. Lisäksi tarkastelin resilienssiin liittyvää toimijuutta tutkimalla paikallista kriisinhoitoa erilaisissa vastoinkäymisissä tapaustutkimusten avulla.
Talouskriisin ohella Suomea koettelivat myös sisäiset talouden haasteet. Metsäteollisuus joutui kannattavuuskriisiin ja Suomen talouden kruununjalokivi, Nokian matkapuhelinteollisuus, ajautui vaikeuksiin. Näiden vaikutukset heijastuivat moniin vahvoihin metsäteollisuus- ja matkapuhelinteollisuusseutuihin.
Väitöstutkimus koostui neljästä itsenäisestä osatutkimuksesta. Ensimmäisessä tarkasteltiin Suomen seutukuntien reaktioita ja toipumista globaalissa talouskriisissä laskennallisesti mittaamalla eri seutujen työpaikkamäärän ja asukaskohtaisen bruttokansantuotteen pudotuksen syvyyttä sekä toipumista lyhyellä ja pidemmällä kymmenen vuoden aikaperiodilla. Syitä alueellisiin eroihin haettiin rakenteellisista tekijöistä.
Toinen tutkimus oli tapaustutkimus Seinäjoen yliopistokeskuksen sekä virolaisen Kuressaare -collegen sekä niiden sijaintialueiden resilienssistä.
Kolmannessa tutkimuksessa tarkasteltiin Varkauden seudun ja Itä-Lapin metsäteollisuuden rakennemuutoskriisejä vuodesta 2008 alkaen. Molempia olivat kohdanneet saman metsäteollisuusyrityksen supistamistoimet, mutta erilaisin lopputuloksin.
Neljännessä tutkimuksessa tarkastelun kohteena oli Tampereen kaupunkiseudulla tapahtunut ICT-alan murros liittyen Nokian ja Microsoftin rajuihin leikkauksiin ja toimintojen sulkemisiin Tampereella. Kyseessä oli tietotalouden ajalla tapahtuva paikallinen kriisiytyminen, mutta myös poikkeuksellinen toipuminen.
Keskikokoiset maakuntakeskukset resilienteimpiä
Tutkimuksessa nousi esille monia kiinnostavia tuloksia. Globaalin talouskriisin kohdatessa Suomen alueiden reaktiot olivat vaihtelevia. Työpaikat säilyivät yllättäen parhaiten keskikokoisissa maakuntakeskuksissa, esimerkiksi Kajaanissa, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Myös lyhyen aikavälin palautumiskyvyssä ja kymmenen vuoden tähtäimen kasvussa taantuman jälkeen samantyyppiset kaupungit pärjäsivät. Näissä työpaikat lisääntyivät erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä hallinnon ja tukipalveluiden kasvun vetäminä.
Myös suurimmat kasvukeskukset Helsingin, Tampereen ja Turun seudut olivat työpaikoilla mitattuna resilienssiltään melko hyviä. Suurimpien keskusten menestys näkyi etenkin pitkän tähtäimen kyvyssä toipua tai uudistua, vaikka ne reagoivatkin maailmantalouden suhdanteisiin pienempiä kaupunkeja voimakkaammin. Myös muualla maailmalla on saatu vastaavia tuloksia siitä, että keskikokoiset työmarkkinat ovat olleet resilinssiltään parhaita.
Ne nauttivat monista kasvutekijöistä kuten julkisen sektorin melko vakaista työpaikoista ja ovat vähemmän suoraan kytkeytyneitä maailmantalouden suhdanteisiin. Samalla tästä kuitenkin seuraa se, että ne eivät ole voimakkaimman talouskasvun kärjessä.
Keskikokoiset työmarkkinat ovat olleet resilinssiltään parhaita. Ne nauttivat monista kasvutekijöistä kuten julkisen sektorin melko vakaista työpaikoista ja ovat vähemmän suoraan kytkeytyneitä maailmantalouden suhdanteisiin.
Yleisesti ottaen työpaikkamäärillä mitattua hyvää resilienssiä selitti merkittävimmin alueen toimialarakenne. Palveluiden suuri osuus paransi ja teollisuuden osuus heikensi resilienssiä. Lisäksi toimialarakenteen monipuolisuus teki alueesta resilientimmän. Myös alueen laajempi väestöpohja sekä työikäisten, korkeasti koulutettujen, palveluiden ja julkisten työpaikkojen korkea osuus paransivat työllisyyden resilienssiä. Siis tekijät, jotka yleisesti liittyvät kasvaviin keskuksiin.
Kovimmat työllisyyden iskut kohtasivat erikoistuneita keskikokoisia metsäteollisuus- ja elektroniikkapainotteisia alueita kuten Salon, Joutsan ja Varkauden seutuja. Työmarkkinoiden suppeuden vuoksi uudelleen työllistyminen näillä alueilla oli haastavaa.
Yllättävä tulos oli se, että tuotannoltaan eli bruttokansantuotteeltaan (BKT) resilienteimpiä alueita Suomessa olivat yrittäjä- ja alkutuotantovaltaisemmat, matalan asukaskohtaisen BKT:n, pienemmän väestöpohjan ja matalamman koulutuksen alueet. Tulos oli pitkälti päinvastainen kuin työpaikoilla mitatulla resilienssillä. Tulosta selittää mahdollisesti se, että Suomessa tutkimusajanjaksoon liittyi rakennemuutos, jossa BKT:hen vaikutti voimakkaasti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan alamäki, mikä heikensi monien kaupunkien talouskasvua. Asukaskohtainen BKT pienenikin kasvukeskuksissa rajummin kuin työpaikkojen määrä.
Toimialarakenteen vaikutus on voimakkaasti kytköksissä kriisin luonteeseen ja vaihtelee siten eri kriiseissä. Esimerkiksi koronapandemia on iskenyt erityisesti alueille, joilla on vahva palvelu-, kulttuuri- tai matkailuala, kun taas edellinen talouskriisi oli vaikea teollisuudelle ja viennille.
On kiinnostavaa, että suurimmat kasvukeskukset eivät olleet palautuneet entisille BKT:n tasolle vielä kymmenen vuotta kriisin jälkeenkään, vaan se oli edelleen alempi kuin ennen kriisiä. Syrjäisemmät alueet taas ylittivät oman kriisiä edeltävän tasonsa nopeammin kuin kasvuseudut.
Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että aluetalouden akuutti reaktio eli kriisin vastustuskyky perustuu eniten rakenteelliseen resilienssiin kuten toimialarakenteeseen. On kuitenkin muistettava, että toimialarakenteen vaikutus on voimakkaasti kytköksissä kriisin luonteeseen ja vaihtelee siten eri kriiseissä. Esimerkiksi koronapandemia on iskenyt erityisesti alueille, joilla on vahva palvelu-, kulttuuri- tai matkailuala, kun taas edellinen talouskriisi oli vaikea teollisuudelle ja viennille.
Resilienssiä rakennetaan uudistumiskyvyllä
Kriisistä toipuminen edellyttää aktiivista toimintaa. Kriisin alkuvaiheessa tarvitaan ylläpitäviä, sopeuttavia ja jatkuvuuden turvaamista edistäviä toimia, esimerkiksi lyhytaikaisia yritysten tukimekanismeja. Kumppaniksi tarvitaan yleensä valtiota, jolla on valikoimissaan vahvempia taloudellisia tukimuotoja, kuten esimerkiksi äkillisten rakennemuutosten alueiden tuki, ja viimeksi koronatuet.
Kriisin jälkien korjaaminen vie usein kuitenkin paljon aikaa ja vaatii uusien alkujen etsimistä eli uudistavia toimenpiteitä, kuten uutta koulutusta, verkostojen synnyttämistä tai yrityskehittämistä.
Alueellisten toimijoiden, kuten kuntien, elinkeinoyhtiöiden, maakunnallisten toimijoiden sekä koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden tärkeänä tehtävänä on synnyttää alueelle pitkän tähtäimen uudistumiskykyä. Parhaimmillaan rakenteita uudistetaan ennakoivasti. Valitettavan usein uudistumistyö kuitenkin käynnistyy vasta pakon edessä, jolloin nopeita ratkaisuja ei aina ole mahdollista löytää.
Kriisin jälkien korjaaminen vie usein paljon aikaa ja vaatii uusien alkujen etsimistä eli uudistavia toimenpiteitä, kuten uutta koulutusta, verkostojen synnyttämistä tai yrityskehittämistä.
Resilienssiä kehittävistä toimenpiteistä löytyy monia esimerkkejä tapaustutkimusalueilta. Punaisena lankana on usein verkostojen ja tiedonkulun merkitys. Alueen toimijoiden saattaminen yhteiseen pöytään ja yhteisen vision löytäminen on tärkeää, jotta toiminta voidaan suunnata vaikuttavasti. Yritysten yhteiskuntavastuuohjelmien integrointi alueellisiin toimiin on tuonut hyviä tuloksia. Lisäksi tiedonkulkuun tarvitaan niin alueen sisäisiä kuin ulkoisiakin verkostoja.
Resilienttejä alueita näyttäisi yhdistävän myös muutama toimintakulttuurinen seikka. Uusien avausten, kokeilujen ja niihin sisältyvän epäonnistumisen riskin hyväksyminen ovat tärkeitä ominaisuuksia. Lisäksi tarvitaan uskoa omaan tekemiseen ja alueen tulevaisuuden ottamista alueellisten toimijoiden käsiin sen sijaan, että jäätäisiin passiiviseksi kehittämisen kohteeksi. Esimerkiksi alueeseen sitoutuneet paikalliset yritykset ovat merkittävä resilienssin voimavara.
Monipuolisuutta kannattaa vaalia
Koska toimialarakenteen monipuolisuus on yksi resilienssin lähde, alueen menestystä ei kannata rakentaa yhden yrityksen tai toimialan varaan – ei edes menestyvän sellaisen, kuten Nokian tapauksesta nähtiin. Uusia avauksia kannattaa vaalia ja huolehtia siitä, että alueen osaamisperusta on riittävän laaja tai sovellettavissa myös muilla aloilla. Myös erilaisia yrittämisen ja innovaatioiden tukijärjestelmiä sekä osaamisen ja inhimillisen pääoman jatkuvaa kehittämistä tarvitaan.
Alueen resilienssiä heikentää ajautuminen niin sanottuun alueelliseen lukkiutumaan, jossa keskitytään lähinnä nykyisten menestysreseptien edistämiseen. Lukkiutumassa tietyt toiminta- ja ajattelumallit hallitsevat alueen yritysten, tutkimuksen, opiskelijoiden, työntekijöiden ja päättäjien valintoja. On hyvin inhimillistä panostaa yhä enemmän siihen, mikä tuottaa suurimmat välittömät tulokset. Uusien avausten etsintä ei tämän seurauksena saisi kuitenkaan vaarantua.
Alueen menestystä ei kannata rakentaa yhden yrityksen tai toimialan varaan – ei edes menestyvän sellaisen, kuten Nokian tapauksesta nähtiin.
Lukkiutuman riski koskettaa sekä erikoistuneita kasvuseutuja että pienempiä seutuja. Näillä on kuitenkin eräs keskeinen ero: jos riski realisoituu kriisiksi asti, kasvuseutujen kapasiteetti uudistumiseen on parempaa. Myllerrys saattaa johtaa jopa yrityskentän vahvistumiseen ja monipuolistumiseen kuten Tampereelle kävi Nokian ja sitä seuranneen Microsoftin aseman purkauduttua. Pienempien seutujen iskunkestävyys on usein heikkoa ja kriisi jättää pitkät negatiiviset jäljet, kuten Itä-Lapissa koetun sellutehtaan lakkauttamisen jälkeen kävi.
Jopa korkeakoulut sekä muut alueen uudistumiskykyyn voimakkaasti vaikuttavat toimijat voivat astua lukkiutuman ansaan
Jopa korkeakoulut sekä muut alueen uudistumiskykyyn voimakkaasti vaikuttavat toimijat voivat astua lukkiutuman ansaan. Ne voivat suuntautua tukemaan jonkin tärkeän toimijan intressejä liiankin voimakkaasti, kuten Tampereen teknilliselle yliopistolle kävi vahvan Nokia-kytköksen aikana. Samalla korkeakouluilla on myös avaimet lukkiutumista vapautumiseksi. Vahvoina uuden tiedon tuottajina ja jakajina ne pystyvät uudistamaan alueen osaamispohjaa.
Tämä tutkimus osoitti todeksi sen, että kriisi voi olla myös mahdollisuus. Parhaassa tapauksessa kriisi purkaa alueellisen lukkiutuman ja käynnistää rakenteiden uudistumisen kestävämmiksi, pahimmillaan se voi johtaa kurjistumisen kierteeseen.
Kilpailukyvyn lisäksi tarvitaan panostuksia resilienssiin
Summaten voidaan sanoa, että alueen reagointiherkkyys ja lyhyen tähtäimen sopeutuminen ovat erityisesti resilienssiominaisuuksia, mutta pitkän tähtäimen uudistumisresilienssin perusta on sama kuin alueellisen kilpailukyvynkin. Siinä osaamisella, inhimillisellä pääomalla ja keskuksen koosta syntyvällä eduilla on selkeä rooli.
Alueiden kehittämisen kannalta voidaan todeta, että kilpailukykykehittämisen rinnalle tarvitaan resilienssinäkökulmaa, joka huomioi paremmin sen, ettei jatkuva kasvu-ura ole itsestäänselvyys. Resilienssi ja kilpailukyky eivät ole toistensa vastakohtia, mutta eivät täysin yhteneväisiäkään ilmiöitä. Resilienssi ei voi korvata tai syrjäyttää alueiden kilpailukyvyn kehittämistä, mutta on selvää, että epävarmassa maailmassa se on otettava aiempaa vakavammin huomioon.
Heli Kurikka toimii tutkijana Tampereen yliopistossa, Alueellisen kehittämisen tutkimusryhmä Sentessä. Hän on väitellyt aluetaloudellisesta resilienssistä.
Artikkeli pohjaa kirjoittajan väitöslektioon – lectio praecursoriaan 11.3.2022. Kirjoittajan väitöskirja Alueet ahdingossa – Aluetaloudellinen resilienssi Suomessa on tarkastettu Tampereen yliopistossa.
