Sotarikokset Ukrainassa muistuttavat maailmansotien turvattomuudesta

Ihmisiä metroasemalla paossa pommituksia Kyivissä. Ihmisiä metroasemalla paossa pommituksia Kyivin kaupungissa.
Lukuaika: 7 min.

Venäjä on aloittanut kansainvälisen oikeuden vastaisesti sodan Ukrainaa vastaan. Clausewitzilaisessa sodassa sen tarkoitus on tuhota Ukrainan asevoimat, valloittaa alueet ja murtaa kansan tahto.

Klassikkoteoksessaan Sodankäynnistä preussilainen kenraali ja sotateoreetikko Carl von Clausewitz esittää sodan olevan politiikan väline. Lähtökohtaisesti sodan luonteesta ei voida irrottaa väkivallan käyttöä, eikä sen käytössä tunneta rajoja. Länsimaille merkittävin kysymys on, kuinka kauan totaaliseksi yltyvää sotaa voidaan sallia.

Von Clausewitz muistuttaa, että hyökkäyssodan keinoja rajoittaa menestyksen liian korkea hinta. Sota ei ole intohimon purkaus, vaan poliittisen tavoitteen keino. Tavoitteen suuruudesta riippuu, kuinka suuriin ja pitkiin uhrauksiin sen saavuttamiseksi ollaan valmiita. Rauhaan voidaan pakottaa, mikäli voimia vaaditaan niin paljon, ettei poliittinen tavoite riitä niiden vastapainoksi.

Länsimaille merkittävin kysymys on, kuinka kauan totaaliseksi yltyvää sotaa voidaan sallia.

Sodan ensimmäisinä päivinä nähtiin venäläisten joukkojen kohtaavan rauhallisesti ukrainalaiset siviilit. Venäläisiä panssariajoneuvoja ja sotilaita kuvattiin kaduilla. Ukrainalaiset siviilit puhuttelivat sotilaita ja osoittivat mieltään venäläisten laitonta miehitystä vastaan. On melko selvää, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ja hänen hallintonsa pyrkivät sodan alussa luomaan narratiivin rauhanturvaamisoperaatiosta, jossa vapautetaan Ukrainan kansa korruptoituneesta hallinnostaan.

Miksi Venäjä rakensi monimutkaisen ja länsimaisittain epäuskottavan kuuloisen tarinan Ukrainan natsihallinnosta? Miksi Venäjä ei vain suoraan hyökännyt Ukrainaan kaikella käytettävissä olevalla aseellisella voimallaan? Syitä voi toki olla monia, mutta kannattaa pohtia yhtä merkittävää seikkaa, nimittäin kansainvälinen oikeus ja sodan oikeussäännöt .

 

Venäjän neuvottelu- ja sotastrategiasta

Kun tarkastellaan Venäjän strategiaa Ukrainaa vastaan, voidaan olettaa, että Venäjä on lähtökohtaisesti oikeusvaltio ja toimii sisäisesti ja ulkopolitiikassa oikeussääntöjen mukaisesti. Venäjä kertoo sopimusten ja diplomatian mukaisesti toiminnastaan.

Venäjä lähetti 28.1.2022 Yhdysvaltojen, Kanadan ja useiden Euroopan maiden, mukaan lukien Suomen, ulkoministereille kirjeen, jossa se esitti tarvetta lisäselvityksille eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin yhtäläisen ja jakamattoman turvallisuuden periaatteen ymmärtämiseksi. Vastauksessaan puolustusliitto NATO lupautui kuulemaan Venäjän turvallisuushuolet, mutta samalla muistutti jokaisen valtion oikeudesta valita turvallisuusjärjestelynsä.

Vaatimuksia kannattaa lukea siten, että Venäjä perusteli kirjeellä oikeuden aloittaa sotatoimet. Venäjä esitti oikeudellisen näkökulmansa ja perusteet puolustautua NATO:n laajentumiselta, jonka Venäjä esitti uhkana ja siten oikeudellisena perusteena puolustaa valtiollista turvallisuuttaan.

Ennen hyökkäystään Venäjä kävi siis ainakin nimellistä diplomaattista keskustelua Ukrainasta. Teoriassa, mikäli Ukrainan hallinto olisi luopunut vallasta ja länsimaat olisivat antaneet Venäjälle takuun NATO:n vetäytymisestä Itä-Euroopasta, sota olisi mahdollisesti voitu välttää. Käytännössä Venäjän esittämät uhkavaatimukset olivat sellaisia, ettei niihin voitu suostua, ja voidaan olettaa, että Venäjä tiesi tämän.

Vaatimuksia kannattaa lukea siten, että Venäjä perusteli kirjeellä oikeuden aloittaa sotatoimet. Venäjä esitti oikeudellisen näkökulmansa ja perusteet puolustautua NATO:n laajentumiselta, jonka Venäjä esitti uhkana ja siten oikeudellisena perusteena puolustaa valtiollista turvallisuuttaan.

Venäjällä ei luultavasti myöskään uskottu Euroopan ja Yhdysvaltojen vastustavan voimallisesti Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäystä. Venäjällä oli ilmeisesti myös uskottu, että talouspakotteet voisivat auttaa Venäjää irtautumaan länsiriippuvaisuudesta ja vahvistamaan kotimaista tuotantoa ja teknologioita. Erityisesti uskottiin, että sotatoimi olisi riittävän nopeasti ohi, jolloin vastustus ei kasvaisi.

Venäjällä ei luultavasti uskottu Euroopan ja Yhdysvaltojen vastustavan voimallisesti Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäystä.

Sodan jatkuessa Venäjä on siirtynyt enenevässä määrin tuhoamaan siviilikohteita epäsuoralla tulella. Ukrainassa on ilmeinen totaalisen sodan vaara ja käynnissä on erittäin merkittävä humanitäärinen kriisi. Koska sotatoimet eivät ole tuottaneet nopeaa ratkaisua ja länsimaat ovat tehokkaasti eristäneet Venäjän kansainvälisestä yhteisöstä, Venäjän hallinnon mahdollisuudet päästä ulos aiheuttamastaan tilanteesta kaventuvat.

Tämä nostaa esiin myös kysymyksen oikeudellisesta vastuusta. Vaikka Venäjä – kuten ei myöskään Yhdysvallat – ei kuulu Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC), tuomioistuimella on kuitenkin teoreettinen mahdollisuus tuomita valtion johtajia. YK:n puitteissa on vuonna 2018 hyväksytty hyökkäysrikos (engl. crime of aggression), johon voidaan tuomita valtion- tai sotilasjohdon henkilö, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet valmistella tai toteuttaa sotilashyökkäys.

Hyökkäys tarkoittaa valtion asevoimien käyttöä toisen valtion itsenäisyyttä, aluehallintaa tai poliittista vapautta vastaan. Venäjän valtionjohto pyrkii aktiivisesti kiistämään tietoisesti käyvänsä sotaa Ukrainaa vastaan. Venäjän väitettä rauhanturvaoperaatiosta voidaan pitää merkkinä halusta välttää oikeudellinen vastuu, ei tosiallisesta halusta välttää sodankäyntiä.

 

Sota alkoi ennen hyökkäystä

Kuukausi ennen Venäjän hyökkäyksen alkua pidimme sotaa erittäin todennäköisenä. Yhdysvallat varoitti Ukrainaa Venäjän suunnitelmista. Venäjä oli kerännyt merkittävän määrän kalustoa ja miehistöä Ukrainan rajalle.

On huomattava, että sotaväkeä ei voida pitää kovin pitkiä aikoja kenttäolosuhteissa paikoillaan. Sotilaiden leiriytyessä heikkoihin olosuhteisiin niiden toimintakyky laskee jatkuvasti. Kalusto vaatii huoltoa ja joutilaisuudessa joukkojen taistelumoraali laskee. Tällä perusteella oli selvää, että mikäli Venäjä aikoisi käyttää joukkoja, se tulisi tapahtumaan pian.

Puolustus- ja turvallisuusasioihin keskittyvä brittiläinen The Royal United Services Institute kertoo Kremlin tilanneen Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:ltä kansalaismielipidemittauksia Ukrainassa. Tutkimuksia on tehty vuodesta 2006 alkaen, viimeisin helmikuussa 2022. FSB:n tutkimuksen voidaan katsoa kartoittaneen Venäjälle suotuisaa miehityshallintoa Itä-Ukrainassa ja Kiovassa. Ukrainaa halkovan Dnieper-joen länsipuolelle hallintoa ei ollut valmisteltu.

On huomattava, että sotaväkeä ei voida pitää kovin pitkiä aikoja kenttäolosuhteissa paikoillaan. Sotilaiden leiriytyessä heikkoihin olosuhteisiin niiden toimintakyky laskee jatkuvasti.

Helmikuun mittauksissa ukrainalaiset olivat pessimistiä tulevaisuudestaan, eivätkä luottaneet politiikkoihin, puolueisiin tai instituutioihin. Tutkimuksessa presidenttiin luotti vain 27 %. Ukrainan armeijaan luotti 68 % vastaajista, poliisiin 28 %, turvallisuuspalveluihin 23 % ja puolueisiin 8 %. Mittauksen mukaan 40 % ilmoitti, ettei puolustaisi Ukrainaa ulkoiselta hyökkäykseltä.

Vastaajista 90 % ei uskonut Venäjän rajantakaisten joukkojen keräämisen tarkoittavan hyökkäystä. Alueellisesti etelä ja itä erosivat negatiivisesti muusta Ukrainasta. Venäjän johto on käytettävissä olevien mielipidemittaustietojen perusteella voinut uskoa kykenevänsä nopeaan kaappaushyökkäykseen.

Venäjän asevoimien doktriini ja uudet pataljoonan taisteluyksiköt (battalion tactical group: BTG) on suunniteltu alueiden nopeaan haltuunottoon. Pienen, nopeasti liikkuvan itsenäisen joukon tarkoitus on pitää alue hallussa siihen saakka, että uudet aluerajat vahvistetaan rauhanneuvotteluissa.

Länsimaiden sotilastiedustelun mukaan venäläisten tiedettiin aloittaneen aktiivisen sotilashyökkäyksen valmistelun helmikuun alussa 2022. BBC Russia julkaisi litteroituja nauhoitteita tsetseenien osallistumisesta operaation suunnitteluun.

 

Ukraina puolustautunut – länsimaat tukevat poikkeuksellisen vahvasti

Venäjälle edullisen nopean sotilaallisen ratkaisun saavuttaminen Ukrainassa ei näytä enää maaliskuun puolivälin 2022 todennäköiseltä. Ukraina on vuodesta 2014 saakka aktiivisesti harjoitellut Venäjän sotilasdoktriinin vastaisia toimia yhdessä NATO-jäsenmaiden kanssa. Euroopan maiden ja NATO-jäsenmaiden yhteinen vastustus Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on ollut poikkeuksellisen yhtenäistä ja jo sodan ensimmäisten päivien jälkeen, Ukraina osoitti kykyä vastustaa Venäjää.

Länsimaat asettivat merkittäviä talouspakotteita ja käytännössä ovat eristäneet Venäjän ulkomaailmasta. Venäjän kyky käydä ulkomaankauppaa estettiin valuuttamarkkinakiellolla. Länsimaiset yritykset poistuvat Venäjän markkinoilta erityisesti valuuttariskin johdosta.

Venäjän pyrkimys sulkea alueita omaan etupiiriinsä tai haltuunsa voidaan nähdä myös uhkana valtioiden käsitetyille luonnonoikeuksille.

Länsimaat ovat avoimesti tukeneet myös Ukrainan sotavälinehankintoja puolustaen näin omasta näkökulmastaan myös epäsuorasti itseään. Ukrainassa heikentyvää Venäjää voidaan pitää myös länsimaiden intressien mukaisena, kun huomioidaan esimerkiksi arktisen alueen eturistiriidat. Venäjän pyrkimys sulkea alueita omaan etupiiriinsä tai haltuunsa voidaan nähdä myös uhkana valtioiden käsitetyille luonnonoikeuksille.

Yhteisöt ovat syntyneet tarpeesta suojata yksilön luonnonoikeuksia, jotka näkyvät perustuslain suojaamissa perusoikeuksissa. Valtioiden luonnonoikeudet syntyvät oikeudesta kulkea ja käydä kauppaa. Toisen valtion jäsenten pääsyn estäminen tai poistaminen niiden omalta alueelta on historiallisesti katsottu sodanjulistuksena.

Kansainvälisen oikeuden pakotejärjestelmät eivät kuitenkaan ole yhtä tehokkaita kuin kansalliset. Viimekädessä valtiollisia oikeuksia voidaan itsepuolustuksen nimissä oikeuttaa pakkokeinoin.

 

Ovatko länsimaat Venäjän panttivankina?

Länsimaat tai NATO ovat toistaiseksi kieltäytyneet lähettämästä omia joukkojaan Ukrainaan. Venäjä on uhannut pitävänsä joukkojen lähettämistä osallistumisena sotaan ja vastaavansa siihen täysimittaisesti, jopa ydinasein. Ydinaseilla uhkaamista on pidetty syynä siihen, että länsi on pitäytynyt epäsuorassa avussa Ukrainalle. Venäjän voidaan katsoa pitävän länsimaita pelon panttivankina.

Ydinaseuhalla kiristäminen asettuu myös osaksi laajempaa keskustelua ja haastetta ydinasesateenvarjon ”suojaan” pyrkivistä maista, kuten Iranista, Pakistanista tai Pohjois-Koreasta. On epätodennäköistä, että länsimaissa poliittista päätöstä Ukrainan sotaan liittymisestä tehtäisiin vain ydinaseilla uhkaamisen perusteella.

On pidettävä todennäköisenä, että lännen poliittiset johtajat pitäytyvät suorasta aseellisesta toiminnasta niin kauan, kuin Ukraina kykenee vastustamaan Venäjän valloitusta.

Ydinaseuhan lisäksi Putin on vedonnut vuodesta 2005 asti Neuvostoliiton hajoamiseen kansallisena traumana ja vuosisadan suurimpana geopoliittisena shokkina. Tällä pyritään oikeuttamaan poikkeukselliset toimet, kuten esimerkiksi yritykset murtaa ukrainalaisten taistelutahto tuhoamalla siviilejä ja siviilikohteita. Venäjän toimintaa Ukrainassa voidaan kuvata terrorismina sen laittomuuden kautta. Tällä on myös tulevaisuuden kannalta merkitystä.

Perinteisesti uskotaan, että terroristiseen kiristykseen suostuminen ei juurikaan edesauta nykyistä tai tulevaa tilannetta, sillä sen pelätään johtavan tutkimuksenkin valossa aina vain merkittävimpiin kiristyksiin – Venäjän tapauksessa luultavasti lisääntyviin aluevaatimuksiin.

On pidettävä todennäköisenä, että lännen poliittiset johtajat pitäytyvät suorasta aseellisesta toiminnasta niin kauan, kuin Ukraina kykenee vastustamaan Venäjän valloitusta. Länsimaiden kannalta parasta olisi, että konflikti rajoittuisi Ukrainaan ja pakotteet muuttavat Putinin ja Venäjän hallinnon mahdollisuudet toimia jatkossa. Tilanteen päättymisen sivusta seuraaminen on kuitenkin moraalisesti ja eettisesti haastavaa.

Tulisiko länsimaiden puuttua Venäjän hyökkäykseen sotilaallisesti?

Maanpuolustuskorkeakoulun entisen professorin Juha Mäkisen tutkimusartikkelissa esitetään, että sotilastoiminnan tarkoitus on tuottaa vakautta, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kansalaisilla ja sotilailla on yhteinen moraalinen sitoumus ulkoisen turvallisuuden ylläpitämiseen. Valtioilla on moraalisia vastuita ja sitoumuksia turvata muiden kansallisvaltioiden asukkaiden perusoikeuksia. On mietittävä toimintavaihtoehtoja seurauksineen ja pyrittävä suurimpaan mahdolliseen hyvään suurimmalle määrälle ihmisiä.

Tosiasia on, että sotatoimialueella syntyy aina siviiliuhreja, vaikka sotatoimet olisivat tarkasti ohjattuja ja oikeussääntöjen mukaisia. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja länsiliittoutuneiden toimissa Syyrian ja Irakin alueella 2014–2021 menehtyi vähintään 1417 siviiliä liittouman ilma- ja tykistöiskuissa.

Venäjä on jo käyttänyt ja sen voidaan odottaa käyttävän laajamittaista epäsuoraa tulta kaupunkialueilla, kuten se teki Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissa ja Syyrian Aleppossa, ja laajentavan sotatoimia. Venäjän on nähty pommittavan selkeitä siviilikohteita, kuten sairaaloita. Venäjä on tarkoituksellisesti kohdistanut sotatoimia siviilejä ja siviilikohteita vastaan, mitä voidaan pitää käynnissä olevana sotarikoksena.

Kuinka kauan länsimaiden kansalaiset sietävät ukrainalaisten siviilien tappamista, etenkin kun sodankäynti on entistä julkisempaa?

Odotuspelissä tulee ratkaisemaan, kuinka pitkään länsimaissa kansalaiset sietävät ukrainalaisten siviilien tappamista, etenkin kun sodankäynti on entistä julkisempaa: videoita ja kuvia jaetaan reaaliaikaisesti lännen tiedotusvälineille ja suoraan länsimaisiin sosiaalisiin medioihin. Sodan samaistuttavuus on suurta.

Jossain vaiheessa on odotettavissa, että poliittinen paine puuttua tilanteeseen kasvaa niin suureksi, että länsimaiden on ryhdyttävä YK:n rauhaan pakottamisoperaatioon. Rauhaan pakottamisoperaatiossa tultaneen julistamaan Ukrainaan lentokieltoalue, määräämään välitön tulitauko ja antamaan aikaikkuna, jolloin Venäjän on vedettävä joukot Ukrainasta. On epäselvää, pystyykö YK näin selväsanaiseen päätökseen nykyisten päätöksentekorakenteiden puitteissa.

Tosiallisesti tällainen operaatio vaatii merkittävää voimannäyttöä ja voimankäyttöä, jotta tavoitteet saavutetaan. Toisaalta on mahdollista, että länsimaiden liian varhainen osallistuminen Ukrainan sotaan antaisi Putinille ja hänen kenraaleillensa mahdollisuuden yhdistää venäläiset NATO:a vastaan.

Rauhaan pakottamisoperaatiossa tultaneen julistamaan Ukrainaan lentokieltoalue, määräämään välitön tulitauko ja antamaan aikaikkuna, jolloin Venäjän on vedettävä joukot Ukrainasta.

Mitä tulee Venäjän sisäiseen tilaan, Putinin ja hallintonsa kykyä sisäpolitiikan ja yleisen järjestyksen ylläpitämiseen Venäjällä ei voida vielä tarkkaan tietää. Joitakin tietoja mielenosoituksista ja hallinnon vastaisista julkaisuista  on saatu, mutta niiden merkittävyydestä on epävarmuutta. Venäjän sisäpoliittinen tilanne on yleensä vaatinut niin sanottua vahvaa johtajaa. Samaan aikaan Putinin mahdollisuuksia saada oikeaa tietoa venäläisten sotilaallisista epäonnistumista epäillään, eikä hallinto tee pesäeroa johtajaan – ainakaan vielä.

Toistaiseksi Ukrainan kyky ylläpitää puolustustaisteluja lännen avustuksella vaikuttaa mahdolliselta. Venäjän mahdollisuudet nopeaan kaappaussodanvoittoon ovat hävinneet. Venäjän poliittinen tahto vetäytyä Ukrainasta ilman mahdollisuutta julistautua sodan voittajaksi ovat epätodennäköiset. Kysymys on siitä, kuinka suuren hinnan Ukraina tästä joutuu lopulta maksamaan.

 

Markus Latva-aho on sotatieteiden väitöstutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Latva-aho tutkii yhteiskunnan varautumista, valmiutta ja muuttuvaa turvallisuutta.

FT Jorma Jokela on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti ja projektiasiantuntija Laurea-ammattikorkeakoulussa. Jokela tutkii simulaatiopedagogiikkaa. Hän on kriisijohtamisen asiantuntija.

Latva-aho, Markus ja Jokela, Jorma. 2022. ”Sotarikokset Ukrainassa muistuttavat maailmansotien turvattomuudesta” Politiikasta, 31.3.2022, https://politiikasta.fi/sotarikokset-ukrainassa-muistuttavat-maailmansotien-turvattomuudesta

1 Trackback / Pingback

  1. Kylmä sota, rautaesirippu ja Ukrainan sota – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*