Marssimalla virkapuvussaan Helsinki Pride -kulkueessa ylikersantti Juho Pylvänäinen halusi herättää keskustelua armeijakulttuurin heteronormatiivisuudesta ja HLBTIQ-henkilöiden kokemasta syrjinnästä. Muuttaako käyty keskustelu Puolustusvoimien ilmapiiriä?
Puolustusvoimat ja Pride
Suomessa yksittäisen virkapukuisen ylikersantin osallistuminen Pride-kulkueeseen oli ennennäkemätöntä. Sosiaalisessa mediassa mielipiteet jakautuivat: osa kiitti ja kehui Pylvänäistä tämän rohkeudesta, osa toivoi Pylvänäiselle potkuja virkapukua koskevan säännöstön rikkomisen johdosta.
Sotilas- ja virkapukunormien mukaan sotilaspuvun käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa. Helsinki Pride -kulkue ei kuitenkaan ole mitään näistä.
Sotilaspuvun käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa.
Myös Puolustusvoimissa vaikutti vallitsevan käsitys Pride-kulkueesta mielenosoituksena, jolloin sotilaspuvun käyttäminen kulkueessa voisi olla rankaisemisen tai ainakin huomautuksen arvoinen teko.
Ylikersantti Pylvänäisen osallistumista ensimmäisenä kommentoinut Puolustusvoimien tiedottaja Henrik Gahmberg nimittäin totesi, ettei yksittäisen sotilaan esiintyminen sotilaspuvussa Pride-kulkueen kaltaisissa tilaisuuksissa ole suotavaa, koska sotilaan käyttäytymisellä ja esiintymisellä luodaan kuvaa Puolustusvoimista.
Gahmbergin kannanotto antaa ymmärtää, että Pylvänäinen olisi asettanut Puolustusvoimat jollain tapaa negatiiviseen valoon.
Miksi tuen osoittaminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille Pride-kulkueessa marssimalla olisi mitään muuta kuin positiivista? Puolustusvoimiinhan ovat tervetulleita kaikki sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.
Gahmbergin mukaan Puolustusvoimien tehtäviin ei kuitenkaan kuulu Prideen osallistuminen tai siihen kantaa ottaminen.
Siinä vaiheessa, kun viestintäjohtaja Jan Engström korjasi Gahmbergin kannanoton kertomalla Puolustusvoimien hyväksyvän sotilas- ja virkapuvussa Pride-kulkueessa marssimisen, Gahmbergin viesti oli tavoittanut jo monen tulevan, nykyisen ja entisen varusmiehen.
Viesti oli ehtinyt tavoittaa jo monen tulevan, nykyisen ja entisen varusmiehen.
Ruotsissa puolustusvoimat on osallistunut Pride-kulkueisiin jo vuodesta 2005 lähtien. Osallistumista on pidetty tärkeänä, sillä se on nähty viestinä siitä, että Ruotsin puolustusvoimissa kaikki ovat tasa-arvoisia seksuaalisuudestaan tai sukupuoli-identiteetistään riippumatta.
Ruotsin puolustusvoimat on lisäksi ottanut merkittäviä askeleita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoisen kohtelun takaamiseksi muun muassa nimittämällä HBT-toimihenkilön.
Keskustelu yksittäisten sotilaiden osallistumisesta sotilas- tai virkapuvussa Pride-kulkueeseen ei ole ainutlaatuista Suomelle. Britanniassa Lontoo Priden ympärillä käytyä keskustelua tutkineen Sarah Bulmerin mukaan marssimista vastustaneiden viesti oli selvä: sotilas on aina ensisijaisesti sotilas, eikä tämän tule tuoda esiin seksuaalisuuttaan uniformussa ollessaan.
Sotilas voi tuoda esiin seksuaalisuutensa niin kauan, kun se on heteronormin mukainen.
Heteronormatiivisessa yhteiskunnassa tämä tarkoittaa kuitenkin tosiasiassa sitä, että sotilas voi tuoda esiin seksuaalisuutensa niin kauan, kun se on heteronormin mukainen.
Homo- ja bi-miehet varusmiespalvelusta suorittamassa
Varusmiespalvelus on haastava ja jännittävä kokemus jokaiselle asevelvolliselle miehelle ja vapaaehtoisesti palvelukseen astuvalle naiselle. Yhdenkään palvelukseen astuvan nuoren miehen tai naisen ei pitäisi joutua jännittämään muuta kuin tuntikausia kestäviä marsseja, metsässä nukuttavia öitä tai ampumaharjoituksia.
Aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että moni seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvista nuorista pelkää joutuvansa varusmiespalveluksensa aikana kiusatuksi tai syrjityksi.
Pro graduani varten haastattelemani homo- ja bi-miehet pitivät Puolustusvoimia heteronormatiivisena instituutiona. Homo- ja bi-miesten varusmiespalvelusta määrittääkin virallisen hyväksynnän ja epävirallisen ulossulkemisen ristiriita.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että vain pieni osa homo- ja bi-varusmiehistä kertoo palveluksensa aikana seksuaalisesta suuntautumisestaan. Harva kokee, että tuvissa käytävissä, usein heteroseksiin ja naisten seksualisointiin keskittyvissä keskusteluissa voi tuoda esiin oman parisuhteensa tai seksikokemuksensa.
Palvelusaika on pahimmillaan jatkuvaa tasapainottelua, mitä voi ja mitä ei voi kertoa itsestään, elämästään tai parisuhteestaan.
Mikäli homo- tai bi-varusmies haluaa pitää seksuaalisuutensa vain omana tietonaan, on palvelusaika pahimmillaan jatkuvaa oman käyttäytymisen tarkkailua ja tasapainottelua sen suhteen, mitä voi ja mitä ei voi kertoa itsestään, elämästään tai parisuhteestaan.
Haastattelemani homo- ja bi-miehet kokivat erottuvansa armeijan heteronormatiivisessa ympäristössä muista varusmiehistä riippumatta siitä, kuinka hyviä sotilaita he olivat tai kuinka hyvin he tulivat toimeen muiden varusmiesten kanssa.
Vaikka kukaan haastateltavistani ei ollut kokenut varsinaista seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa kiusaamista tai syrjintää, pelkkä pelko kantahenkilökunnan ja muiden varusmiesten silmätikuksi joutumisesta ja oman palvelusajan vaikeutumisesta riitti vakuuttamaan haastateltavani siitä, ettei omasta homo- tai bi-seksuaalisuudesta kannata palveluksen aikana kertoa.
On itsestään selvää ettei se, kehen kukin tuntee romanttista tai eroottista vetoa, kerro mitään siitä, kuinka hyvin joku osaa ampua, juosta rämeikössä tai sytyttää nuotion. Homo sotilas on armeijaslangissa kuitenkin edelleen huono sotilas: homottelu, homovitsien kertominen ja toisten varusmiesten ”neidittely” on varusmiesten keskuudessa niin yleistä, että sitä pidetään normaalina.
Kuten yksi haastateltavistani totesi: ”vitun homo nyt on ihan perus kielenkäyttöö nuorilt’ miehilt’.”
Homo sotilas on armeijaslangissa kuitenkin edelleen huono sotilas.
Tällainen kielenkäyttö ei kuitenkaan ollut tyypillistä ainoastaan varusmiehille. Myös kantahenkilökunta ja kouluttajat esittivät homoista ja homoudesta kommentteja, jotka painuivat haastateltavieni mieleen asiattomina ja loukkaavina. Vastaavanlaisista kokemuksista on uutisoitu myös aiemmin.
Tämä tarkoittaa, että juuri ne henkilöt, joiden pitäisi toimia positiivisena esimerkkinä varusmiehille sekä varmistaa varusmiesten yhdenvertainen kohtelu, ovatkin luomassa eriarvoistavaa asenneilmapiiriä.
Vaikka haastattelemani homo- ja bi-miehet pitivät tällaista kielenkäyttöä suhteellisen harmittomana, homottelun ja homovitsien avulla rakennetaan ja ylläpidetään käsitystä siitä, millainen miehuus on hyväksyttävää ja tavoiteltavaa. Puolustusvoimissa ihannoitu miehuus näyttäytyi haastateltavilleni ensisijaisesti heteroseksuaalisena maskuliinisuutena.
Puolustusvoimissa ihannoitu miehuus näyttäytyi ensisijaisesti heteroseksuaalisena maskuliinisuutena.
Viesti heteronormatiivisuudesta toistuu useaan otteeseen varusmiespalveluksen aikana: koulutustilaisuuden powerpointin taustakuvana on vähäpukeinen nainen ja tupakaverit kyselevät vain tyttöystävistä.
Niinä harvoina kertoina, kun koulutustilaisuudessa mainitaan poikaystävät, siitä tehdään vitsi, tai se näyttäytyy lähinnä pakollisena armeijan virallisen liturgian lukemisena.
HLBTIQ-työ Puolustusvoimissa
Puolustusvoimien mukaan armeijassa ei ole tullut ilmi homojen syrjintää. Se, ettei yksikään varusmies ole ilmoittanut kokemastaan syrjinnästä tai kiusaamisesta ei ikävä kyllä tarkoita, etteikö syrjintää ja kiusaamista esiintyisi.
Haastattelemieni homo- ja bi-miesten mukaan kynnys epäasiallisesta kohtelusta ilmoittamiseen on korkea, koska kantahenkilökunnan suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin vaihtelee merkittävästi. Haastateltavieni usko siihen, että asiaan suhtauduttaisiin vakavissaan, ei myöskään ollut kovinkaan vahva.
Kynnys epäasiallisesta kohtelusta ilmoittamiseen on korkea.
Ilmi tulevan syrjinnän määrää pienentää lisäksi se, että suurin osa homo- ja bi-miehistä pyrkii pitämään seksuaalisen suuntautumisensa salassa varusmiespalveluksensa ajan.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokeman syrjinnän ja vihapuheen esiin nostamisen ja siihen puuttumisen ei pitäisi jatkossa olla Juho Pylvänäisen tai muiden yksittäisten varusmiesten ja kantahenkilökuntaan kuuluvien vastuulla. Puolustusvoimien on instituutiona suhtauduttava asiaan vakavissaan ja tehtävä konkreettisia muutoksia tilanteen parantamiseksi.
Pelkkä yhdenvertaisuudesta ja nollatoleranssista puhuminen ei riitä, vaan tilanteen muuttuminen vaatii sekä henkilökunnan ja varusmiesten kouluttamista että vallitseviin asenteisiin ja asiattomaan käytökseen puuttumista.
Merkkejä muutoksesta on kuitenkin havaittavissa. Kaksi vuotta sitten Varusmiesliitto alkoi kartoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia varusmiespalveluksesta laatiakseen toiminta- ja kehitysehdotuksia Puolustusvoimille.
Uusien ohjeiden myötä kouluttajien tulee pyrkiä luomaan sellainen ilmapiiri, jossa kukin voi halutessaan olla avoin seksuaalisuudestaan.
Kesällä 2015 varusmiesten kouluttajat saivat uudet ohjeet, joissa painotetaan avoimen, suvaitsevaisen ja luottamuksellisen ilmapiirin tärkeyttä. Uusien ohjeiden myötä kouluttajien tulee pyrkiä luomaan sellainen ilmapiiri, jossa kukin voi halutessaan olla avoin seksuaalisuudestaan ilman pelkoa syrjinnästä tai kiusaamisesta.
Aika näyttää, tuottavatko nämä uudet ohjeet haluttuja tuloksia. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, eikä sen mittaaminen ole helppoa. Ainoastaan varusmiehiä ja henkilöstöä säännöllisin väliajoin kuulemalla Puolustusvoimat voi varmistaa, että muutos näkyy sekä varusmiesten että kantahenkilökunnan arjessa.
VTM Minna Lindqvist tutki pro gradussaan (2016) suomalaisten homo- ja bi-miesten kokemuksia varusmiespalveluksesta.
