Arvio: Mr. Gay Syria (2017)
Ohjaaja Ayşe Toprak
Dokumenttielokuva Turkkiin paenneista syyrialaisista homomiehistä kuvaa lämpimästi homoyhteisöllisyyden merkitystä pakolaisten selviämiselle. Pienen pakolaisyhteisön lämminhenkisyydelle asettuu kuitenkin jyrkäksi kontrastiksi paitsi patriarkaalisen ja heteronormatiivisen kulttuurin homovastaisuus, myös länsimaiden nuiva asenne pakolaisiin.
Muistatko vielä, miten elokuvassa Nemoa etsimässä Nemon ”sellikavereille” kävi? Vaikka he onnistuivat pakenemaan hammaslääkärin akvaariosta avomerelle, he ymmärsivät sinne päästyään olevansa edelleen ansassa.
Tämä pakolaisten kohtalo palautui hakematta mieleen katsoessani turkkilaisen toimittajan Ayşe Toprakin ohjaamaa elokuvaa Mr. Gay Syria (2017) Turkkiin paenneista syyrialaisista homomiehistä.
Koska Syyria kuuluu niihin arabimaihin, joissa homoseksuaaliset teot on kriminalisoitu luonnonvastaisina, homot ovat parhaansa mukaan yrittäneet pysyä siellä näkymättöminä suojellakseen paitsi omaansa myös perheensä mainetta. Monet miehet pyrkivät ”parantumaan” homoseksuaalisuudestaan lukemalla Koraania ja avioitumalla – mikä ei tietenkään ole kestävä ratkaisu.
Kun levottomuudet alkoivat vuonna 2011, homoista tuli Syyrian sisällissodan kaikkien osapuolten silmätikku. Heitä alettiin vainota avoimesti ja laajasti. Pahoinpitelyjen ja vangitsemisten lisäksi heitä myös murhattiin, erityisesti Isisin hallitsemilla alueilla.
Homoista tuli Syyrian sisällissodan kaikkien osapuolten silmätikku.
Näin ollen mahdollisuus paeta maasta on syyrialaisille homoille elintärkeä. Monet heistä ovatkin hakeutuneet muualle, myös naapurimaahan Turkkiin.
Ojasta allikkoon
Vaikka homoseksuaaliset teot eivät Turkissa ole sinänsä rikos, yhteiskunnan kiristyvä asenneilmapiiri myös siellä pitää huolen siitä, että lesbot, homot ja transsukupuoliset ovat häirinnän, hyväksikäytön ja viharikosten kohteita. Kun Toprakin elokuvaa filmattiin Istanbulissa kesällä 2016, poliisi hajotti ramadanin varjolla Istanbulin gay parade -marssin kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Homopakolaisten asema maassa on erityisen hankala siksikin, että maahanmuuttajilla ei ole maassa oikeuksia eikä mahdollisuutta työskennellä laillisesti, joten monet miehistä joutuvat turvaamaan toimeentulonsa riskialttiilla seksityöllä.
Monet niistä homomiehistä, jotka ovat onnistuneet pääsemään Istanbuliin Syyrian sisällissodan jaloista, joutuvat elämään kaksoiselämää myös uudessa kotimaassaan.
Tämän takia monet niistä homomiehistä, jotka ovat onnistuneet pääsemään Istanbuliin Syyrian sisällissodan jaloista, joutuvat elämään kaksoiselämää myös uudessa kotimaassaan. Näin tekee myös yksi elokuvan päähenkilöistä, Husein Sabat. Tämä 23-vuotias naimisissa oleva parturi ja yhden tyttären isä haluaa päästä pakomatkallaan eteenpäin, pois Turkista maahan, jossa sekä hän että hänen tyttärensä voisivat elää vapaasti.
Nyt Sabat elää viikot parturina Istanbulin keskustassa erossa perheestään, mutta samalla osana kaupungin tiivistä syyrialaista homoyhteisöä. Se, että hän käy tapaamassa homoystäviään teetä ja puhetta -ryhmässä, vahvistaa hänen itsetuntoaan homona ja antaa tukea hänen muutoksenhalulleen.
Kuitenkin joka sunnuntai Sabat joutuu palaamaan kotiinsa kaupungin laitamille. Siellä asuvat yhdessä paitsi hänen heteronormatiivisiin perhearvoihin nojaavat isänsä ja äitinsä, myös hänen vaimonsa ja tyttärensä. Perheen patriarkaatti on raivoissaan poikansa mahdollisesta homoudesta, eikä säästele sanojaan eikä lyöntejään tehdessään tälle selväksi, kuinka tämän tulisi elää elämänsä.
Sabatille on selvä, että tilanteen on muututtava – mutta kuinka hän voisi jatkaa pakomatkaansa turvalliseen maahan?
Homoseksuaalisuus mahdollisuutena?
Uusia mahdollisuuksia turvapaikan hakemiseen Sabatille ja muille homopakolaisille voisi aueta silloin, jos kansainvälisen yhteisön huomio saataisiin kiinnitettyä syyrialaisten homojen tilanteeseen ja turvan tarpeeseen.
Näyttääkseen maailmalle, että syyrialaiset homot ovat muutakin kuin vain vainottuja uhreja – nimittäin ihmisiä, joilla on oikeus elää hyvää elämää seksuaalista suuntautumistaan piilottelematta – heidän on keksittävä jotain sellaista, joka herättää laajaa huomiota. Niinpä Berliiniin päätynyt syyrialainen homoaktivisti ja Syyrian ensimmäisen homolehden, Mawelehin, perustaja Mahmoud Hassino keksii järjestää Istanbulissa eläville syyrialaisille homomiehille Mr. Gay Syria -kilpailun.
Kisan voittaja pääsisi puolestaan osallistumaan Maltalla järjestettävään kansainväliseen Mr. Gay World -kisaan ja olisi kisojen ensimmäinen arabitaustainen homo. Maltalta käsin Mr. Gay Syrialla olisi mahdollisuus kertoa koko maailmalle Syyrian homopakolaisten tilanteesta. Sabat tarttuu tähän oljenkorteen ja päättää osallistua Istanbulin kilpailuun.
Elokuvassa kuvataan lämpimästi homoyhteisöllisyyden merkitystä pakolaisten selviämiselle raskaassa elämäntilanteessa.
Elokuvassa kuvataan lämpimästi homoyhteisöllisyyden merkitystä pakolaisten selviämiselle raskaassa elämäntilanteessa. Valmistautuminen Mr. Gay Syria -kisoihin ja niihin osallistuminen tarjoaa Sabatille ja hänen pakolaisystävilleen tilaisuuden arvostaa homoseksuaalisuutta ja juhlia sellaisenkin kulttuurin keskellä, jossa sitä muutoin avoimesti halveksitaan. Miesten keskinäinen läheisyys ja tuki, joka näkyy heidän hulluttelunaan ja vastavuoroisena myötäelämisenä tiukoissa paikoissa, onkin elokuvan positiivisinta antia.
Katsojilla on tilaisuus tutustua Sabatin ja Hassinon lisäksi myös iloluontoiseen Omariin, joka kaipaa miehensä Naderin luo Norjaan, ja Wissamiin, joka räväyttää kisan alkuun unohtumattoman tanssin lateksiasussaan ja korkokengissään.
Pienen pakolaisyhteisön lämminhenkisyydelle asettuu kuitenkin jyrkäksi kontrastiksi paitsi patriarkaalisen ja heteronormatiivisen kulttuurin homovastaisuus, myös länsimaiden nuiva asenne pakolaisiin. Lisäksi länsimaisen homokulttuurin kaupallisuus herättää kysymyksen siitä, ketä kiinnostaa Syyrian homopakolaiset, kun rantabileet kutsuvat.
DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 29.1.–4.2.2018.
YTT Tuula Juvonen on kollegiumtutkija Turun yliopistossa.
Hieman harmittaa ja ihmetyttää, että täällä joutuu kerta toisensa jälkeen kyseenalaistamaan jopa kollegiumtutkijoiden käsityksiä. Eli lähtökohta on yksi perhe:
”Perheen patriarkaatti on raivoissaan poikansa mahdollisesta homoudesta, eikä säästele sanojaan eikä lyöntejään tehdessään tälle selväksi, kuinka tämän tulisi elää elämänsä.”
Mistä seuraa tutkijan mukaan se, että:
”Pienen pakolaisyhteisön lämminhenkisyydelle asettuu kuitenkin jyrkäksi kontrastiksi paitsi patriarkaalisen ja heteronormatiivisen kulttuurin homovastaisuus, myös länsimaiden nuiva asenne pakolaisiin.”
Yhdestä tapauksesta johdetaan siis yleistys koko kulttuuriin.