Donald Trumpin hyveet

Trumpin ulkopolitiikka perustuu moraaliseen maailmankuvaan, jossa oman edun suoraviivainen ja peittelemätön tavoittelu on hyveellistä ja toivottavaa.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin johtajuutta on selitetty muun muassa narsismin, lapsuuskokemusten, vallanhimon, kostonhimon, riippuvuushäiriöiden ja valkoisuuden avulla. Trumpin edustamat arvot kiinnittyvät myös yhteiskunnallisiin virtauksiin, joita tarkastelemalla analyysi voidaan siirtää poispäin yksilökohtaisista piirteistä ja kokemuksista, joihin keskittyminen pahimmillaan epäpolitisoi tarkastelun kohteen.

On syytä pohtia, minkälaiset hyveet ovat Trumpin poliittisen retoriikan ytimessä. Silloin on helpompi hahmottaa, minkälaista maailmaa retoriikan avulla luodaan. Keskittyminen Trumpin persoonaan tai sen häiriöihin ei lopulta tuota kovin syvällistä yhteiskunnallista ymmärrystä Trumpin edustamasta maailmankuvasta.

Paluu herooiseen yhteiskuntaan

On ilmeistä, että Trumpin ideaaliyhteiskunta on herooinen – sellainen kuin Homeroksen eepoksissa Ilias ja Odysseia. Herooisissa yhteiskunnissa hyveellisyys kumpuaa sosiaalisista rooleista ja niiden kunnioittamisesta.

Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistonlehtorin Olli-Pekka Vainion mukaan herooisissa yhteiskunnissa ”hyveet palvelevat tiettyä melko pientä sosiaalista piiriä, sukua ja perhettä, ja niille annetaan tinkimätön arvo”.

Vainio nostaa esiin Homeroksen Iliaan, jossa ”hyvettä kuvaava sana aretee viittaa oikeastaan mihin tahansa erinomaiseen taitoon tai kykyyn, kuten kykyyn juosta nopeasti, sotataitoon, nokkeluuteen ja jopa kykyyn petkuttaa vihollisia”.

Minkälaiset hyveet ovat Trumpin poliittisen retoriikan ytimessä?

Homeroksen Kreikassa kilpaileminen kaikessa, agonismi, oli keskeinen osa hyveellistä yhteiskuntaa. Paavo Castrén painottaa, että ”Homeroksen kuvaamassa maailmassa uskottiin jumaltenkin kilpailevan keskenään kuolevaisten tavoin ja käyttävän tarvittaessa vilpillisiäkin keinoja”.

Herooisessa yhteiskunnassa siis, kuten Vainio jatkaa, ”myös kavaluus ja valhe saattoivat olla hyveitä. Vastaavasti tappion kärsiminen, alentuminen ja toisen vallan alle joutuminen olivat paheita”.

Kun Trumpin toimintaa seuraa herooisen yhteiskunnan näkökulmasta, se alkaa näyttää loogiselta ja – niin, varsin hyveelliseltä. Trump on osoittanut kerta toisensa jälkeen, että hänellä on erinomainen taito paitsi kilpailla myös voittaa eri osa-alueilla.

Kun Trumpin toimintaa seuraa herooisen yhteiskunnan näkökulmasta, se alkaa näyttää varsin hyveelliseltä.

Voittaminen, menestys ja omien suosiminen ovat hyveitä, joiden tavoittelemista eivät rajoita oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden tai kohtuullisen hyveet, jotka ovat monien muiden hyveteorioiden keskiössä.

Konservatiivinen maailmankuva

Oman sosiaalisen piirin palveleminen näkyy siinä, miten Trump nostaa Yhdysvaltojen ensisijaisuuden – ”America first” – ulkopolitiikkansa ytimeen. On tärkeä huomata, että valtioiden päämiehet ajavat aina oman maansa etua – myös silloin, kun ne tekevät yhteistyötä muiden valtioiden kanssa. Oma etu ja yhteistyö eivät ole vastakohtia.

Trumpin ulkopolitiikan olennainen ero edellisen presidentin Barack Obaman politiikkaan ei ole siis niinkään sisällössä vaan tavassa puhua. Myös Obama uskoi Yhdysvaltojen erityislaatuisuuteen, mutta hänen hallintonsa keinovalikoima ja retoriikka painottivat kansainvälisten organisaatioiden ja yhteistyön roolia.

Berkeleyn yliopiston professorin George Lakoffin mukaan konservatiiviseen arvomaailmaan kuuluu ajatus siitä, että on moraalitonta olla hyväntekijä, koska oman edun tavoittelu pitää järjestelmän tasapainossa ja tarjoaa eniten hyvinvointia kaikille.

Trumpin ulkopolitiikka perustuu juuri tällaiseen moraaliseen maailmankuvaan, jossa oman edun suoraviivainen ja peittelemätön tavoittelu on hyveellistä ja toivottavaa. Tästä näkökulmasta käsin Obaman diplomaattinen kieli on tekopyhää, koska sen tarkoituksena on verhota todelliset pyrkimykset ajaa omaa asiaa muiden kustannuksella.

Monelle hyveistä kirjoittaneelle ajattelijalle, esimerkiksi renessanssifilosofi Erasmus Rotterdamilaiselle, teeskennellyt hyveet ovat paheista tuomittavimpia. Näin on edelleen: kaksinaismoralistinen toiminta aiheuttaa valtavaa paheksuntaa.

Toisaalta kaksinaismoralismista on helppo syyttää, koska harva pystyy elämään ihanteidensa mukaan. Obaman esittäminen heikkona johtajana, joka sanoo yhtä ja tekee toista, ei ole kovin vaikeaa.

Vallanpitäjät määrittelevät sen, mikä on moraalista toimintaa.

Lakoff kirjoittaa myös, että konservatiiviseen maailmankuvaan liittyy uskomus siitä, että valta tuottaa moraalia. Vallanpitäjät määrittelevät sen, mikä on moraalista toimintaa. Trump pyrkiikin rakentamaan uudenlaista moraalista järjestystä, jossa rehellisyyden ja kohtuullisuuden hyveet käännetään ylösalaisin – niistä tehdään heikkouksia.

Trumpille Obaman hallinto näyttäytyi yksinomaan heikkona, mikä ominaisuutena edustaa herooisessa yhteiskunnassa pahetta. Entä jos Trumpin retoriikkaa ja toimintaa tarkastelee perinteisten kardinaalihyveiden kautta?

Neljä kardinaalihyvettä

Neljään kardinaalihyveeseen, joita ovat kohtuullisuus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja viisaus, kiteytyy useiden eri aikakausina vaikuttaneiden ajattelijoiden, muun muassa Aristoteleen ja Tuomas Akvinolaisen, määritelmiä hyveistä ja niiden välisistä suhteista.

Kohtuullisuuteen, rohkeuteen, oikeudenmukaisuuteen ja viisauteen kiteytyy useiden eri ajattelijoiden määritelmiä hyveistä.

Trumpin ei voi sanoa olevan ainakaan kohtuullinen, mihin hyveenä liittyy paitsi vaatimattomuutta myös anteeksiantavaisuutta. Monet Trumpia seuraavat pitävät hänen määräävinä piirteinään juuri anteeksiantamattomuutta, kostonhalua ja kohtuuttomuutta.

Rohkeutta puolestaan Trumpilla riittää. Hän on vaihtanut monta kertaa uraa, ottanut taloudellisia riskejä ja tuonut aivan uudenlaista politiikkaa Washingtoniin.

Toisaalta hyveiden ykseys eli eri hyveiden tasapaino on tärkeä osa hyveajattelua. Jos yksi hyve on liian korostunut, siitä tulee pahe. Näin voisi ajatella, että Trumpin rohkeus on lopulta pahe, koska se on pikemminkin uhkarohkeutta, äkkipikaisuutta ja arvaamatonta käytöstä, jolla on laajoja kielteisiä vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan.

Entä onko Trump oikeudenmukainen? Monen hänen kannattajansa mielestä varmasti on, eihän kukaan äänestäisi epäoikeudenmukaisena pitämäänsä ehdokasta. Trump sanoo antavansa äänen unohdetuille amerikkalaisille ja julisti virkaanastujaispuheessaan, että valta siirtyy viimein Washingtonista kansalaisille.

Trumpin retoriikkaa kumpuaa siis oikeudenmukaisuuden periaatteesta – siitä, että demokratiassa valtaa kuuluu kansalle, ei eliitille. Oikeudenmukaisuutta on kuitenkin vaikea määritellä ja sen arviointi palaa kysymykseen yhtäältä hyveiden ykseydestä ja toisaalta toiminnan päämäärästä eli teloksesta.

Vainio nostaa esiin vanhan oikeudenmukaisuuden määritelmän ”jokaiselle ansionsa mukaan” ja jatkaa: ”Oikeudenmukaisuuden määritelmän ongelmallisuutta alleviivaa se makaaberi tosiasia, että kyseinen määritelmä (saks. Jeden das Seine) oli kirjattu Buchenwaldin keskitysleirin portin päälle rautaisin kirjaimin. Kenen ansioista ja kenen kriteerien mukaan tuomaroinnista on siis oikeastaan kyse?”

Neljäs kardinaalihyve on viisaus, jonka määrittely ei ole myöskään kovin yksinkertaista. Aristoteles puhui sekä teoreettisesta että käytännön viisaudesta, joiden välillä täytyy vallita tasapaino. Trump ei arvosta teoreettista viisautta, vaan pyrkii pikemminkin haastamaan tieteen varaan rakennetun asiantuntijatiedon päätöksenteossa.

Hänen johtajuustyylinsä vaikuttaa poikkeukselliselta juuri siitä syystä, että siitä puuttuu presidentin arvovallalle ominainen harkintakyky.

Käytännön viisaus puolestaan vaatii kokemusta, ja sitä Trumpilla on rutkasti. Toisaalta liike-elämän kokemuksesta ei ole välttämättä hyötyä politiikassa, eikä Trump valitse hallintoaan poliittisen kokemuksen perusteella.

Viisauden hyveelle on keskeistä harkinnan, päätöksen ja toiminnan välinen tasapaino, joka Trumpin johtajuudesta puuttuu täysin. Hänen johtajuustyylinsä vaikuttaa poikkeukselliselta juuri siitä syystä, että siitä puuttuu presidentin arvovallalle ominainen harkintakyky ja pidättäytyminen arvaamattomasta ja impulsiivisesta kanssakäymisestä yhtäältä kansalaisten ja toisaalta muiden poliittisten johtajien kanssa.

Karnevalistinen moraalikäsitys

Neljästä kardinaalihyveestä Trump ilmentää siis vain rohkeutta ja jossain määrin oikeudenmukaisuutta, joiden korostuminen yli muiden hyveiden tekee hänen johtajuudestaan paitsi paheellista myös vaikeatulkintaista. Trump kun ei edes pyri esiintymään hyveellisenä.

Hyveet ovat jaettu käsitys yhteisön moraalista ja realistisimmatkin politiikan tutkijat olettavat, että poliittiset johtajat pyrkivät aina edes esittämään hyveellistä. Jopa poliittisen realismin oppi-isä Niccolò Machiavelli kehottaa 1500-luvulla kirjoitetussa klassikkoteoksessaan Ruhtinas viekkaimpiakin johtajia esiintymään hyveellisenä.

Trump luo karnevalistista moraalia, joka rakentuu ajatukselle, että hyveellisintä on se, ettei edes pyri edustamaan vallitsevia hyveitä. Ne kun ovat Trumpin maailmassa paheita, joiden avulla eliitti on pysynyt vallassa.

Johanna Vuorelma, PhD, on toiminut Politiikasta-lehden päätoimittajana vuodesta 2014 saakka.