Nuorisojärjestöistä ponnistava kansanedustaja on aktiivinen ja jo valmiiksi kokenut.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleja on uumoiltu varsinaisiksi sukupolvenvaihdosvaaleiksi, sillä useat pitkän linjan kansanedustajat ovat ilmoittaneet jäävänsä pois eduskunnasta. Nuorisojärjestöjohtajat ovat taas lähdössä ehdolle sankoin joukoin.
Yksi poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen tärkeimmistä tehtävistä on kasvattaa kansakunnan tulevia päättäjiä. Esimerkiksi nykyhallituksen ministereistä Antti Häkkänen (kok.), Kai Mykkänen (kok.) ja Anu Vehviläinen (kesk.) ovat aikanaan luotsanneet puolueensa nuorisojärjestöä. Perinteisesti nuoriso- ja opiskelijajärjestöistä onkin ponnistanut eduskuntaan hyvin kokeneita politiikan (puoli)ammattilaisia.
Suurten puolueiden edustajista joka neljännellä järjestötausta
Vuosien saatossa eduskunnassa on nähty useita nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kasvatteja. Viimeisen 50 vuoden aikana kolmen suurimman puolueen, keskustan, kokoomuksen ja SDP:n, kansanedustajista noin neljännes on toiminut aktiivisesti näissä järjestöissä ja tullut valittua eduskuntaan joko nuorisopoliitikkovuosinaan tai pian sen jälkeen.
Nuoriso- ja opiskelijajärjestötaustaisilla kansanedustajilla on selvästi enemmän poliittista kokemusta kuin muilla kansanedustajilla. Siinä missä valtaosa muista kansanedustajista ponnistaa eduskuntaan kunnanvaltuustoista, on nuoriso- ja opiskelijajärjestötaustaisilla kansanedustajilla laajaa kokemusta puolueperheen sisältä.
Nuoriso- ja opiskelijajärjestötaustaisilla kansanedustajilla on selvästi enemmän poliittista kokemusta kuin muilla kansanedustajilla.
Yli 80 prosenttia nuorisojärjestöläisistä on toiminut joko puolueen keskeisissä luottamustehtävissä tai työskennellyt puolueen sisällä. Muista kansanedustajista vain 37 prosenttia oli toiminut vastaavissa tehtävissä ennen kansanedustajaksi nousemista.
Nuorisojärjestötaustaisten kansanedustajien ansioluettelosta löytyy myös keskimäärin useampia samanaikaisia tai peräkkäisiä luottamustoimia ja puoluetöitä kuin muilta kansanedustajilta. Toisin sanoen nuorisojärjestötaustaiset edustajat ovat olleet hyvin aktiivista ja ehtiväistä sorttia.
Kyse ei ole uudesta ilmiöstä. Nuoriso- ja opiskelijajärjestöistä ponnistavilta kansanedustajilta löytyy muita kansanedustajia monipuolisempaa poliittista kokemusta aina 1970-luvulta tähän päivään saakka. Suurten puolueiden välillä ei ole tässä suhteessa juurikaan eroja.
Nuorisojärjestöistä ponnistavilta ei puutu myöskään kunnallispoliittista osaamista. Tässä suhteessa he eivät eroa muista kansanedustajista. Valtaosa kaikista kansanedustajista on toiminut kotipaikkakuntansa valtuustossa ennen kansanedustajaksi tuloa.
Monta estettä ylitettävänä
Kilpailu edustajanpaikoista on kovaa, ja ovet Arkadianmäelle aukenevat vain harvoille. Erityisesti nuorilla ehdokkailla on matkallaan paljon haasteita. Heidän pitää löytää oma kannattajakuntansa, rakentaa uskottava poliitikkoprofiili ja kerätä rahoitus kampanjaansa.
Millainen sitten on menestyksekkään nuorisopoliitikon resepti?
Nuoriso- ja opiskelijajärjestötaustaisia kansanedustajien keskeinen voimavara on vuosien kokemus puolueen sisältä. Se on poikinut heille niin tunnettavuutta kuin näkyvyyttä – mutta myös tärkeitä verkostoja ja tukijoita.
Vuosien kokemus puolueen sisältä on poikinut heille niin tunnettavuutta kuin näkyvyyttä mutta myös tärkeitä verkostoja ja tukijoita.
Keskeistä on myös, millaista on kilpailu nuoren kansanedustajaehdokkaan vaalipiirissä. Vuosikymmenten saatossa monelle nuorelle edustajanpaikka on avautunut kokeneemman kansanedustajan luopuessa paikastaan vapaaehtoisesti.
Onkin hyvin mahdollista, että vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Arkadianmäellä nähdään uusi, muttei lainkaan kokematon poliitikkosukupolvi. Tilaa heille tekevät sellaiset nuorisojärjestöissä aikanaan vaikuttaneet nimet, kuten Susanna Huovinen (sd.), Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Kauko Juhantalo (kesk.).
Kirjoitus perustuu Politiikka-lehdessä 3/2018 julkaistuun artikkeliin “Hallitsemattomia ‘hallittuja sukupolvenvaihdoksi’: Poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen rooli poliittisessa rekrytoinnissa keskustassa, kokoomuksessa ja SDP:ssa 1970–2015”.
YTM Annu Perälä on tohtorikoulutettava Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.
