Ilmastoasenteissa ristivetoa
Tuoreiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kansalaisten ilmastonmuutosasenteet vetävät moneen suuntaan ja ilmastonmuutosta koskevat tiedot ovat pinnallisia.
Tuoreiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kansalaisten ilmastonmuutosasenteet vetävät moneen suuntaan ja ilmastonmuutosta koskevat tiedot ovat pinnallisia.
2000-luvun eduskuntavaalit ovat osoittaneet, että rahalla on suuri merkitys vaaleissa.
Nuorisojärjestöistä ponnistava kansanedustaja on aktiivinen ja jo valmiiksi kokenut.
Maailmalla sukupuolikiintiöitä eduskuntavaaleissa on käytössä yli sadassa maassa. Sopisivatko ne myös Suomeen?
Presidentinvaali on ennen kaikkea henkilövaali, jossa menestyäkseen ehdokkaan tulee kyetä puhuttelemaan myös muita kuin oman puolueensa äänestäjiä. Mikä on puolueiden merkitys presidentinvaaleissa ja ovatko valitsijayhdistykset tulleet jäädäkseen?
Suomen naiskansanedustajien määrä on maailman korkeimpia, mutta miehet sekä harkitsevat että tavoittelevat vaaliehdokkuutta useammin kuin naiset. Politiikan naisehdokkaiden miehiä pienempään määrään on monia syitä, eikä sen lisäämiseen siksi ole yhtä yksittäistä keinoa.