Hajanaisuus ja riitaisuus ovat vaikeuttaneet EU-kriittisten puolueiden yhteistä päätöksentekoa. Mikäli ne pystyisivät toimimaan yhdessä, ne olisivat tällä hetkellä parlamentin kolmanneksi suurin ryhmä. Ranskassa unionin vallan on kritisoitu siirtyneen Berliiniin, Laura Parkkinen kirjoittaa.
Yksi EU-vaalien keskeisimmistä kysymyksistä on EU-skeptisten puolueiden paikkajako ja järjestäytyminen vaalien jälkeen. Nyt EU-skeptiset puolueet vaikuttavat kahdessa ryhmässä: NI eli sitoutumattomat sekä EDF. Jälkimmäisen jäseniä ovat muun muassa Ison-Britannian UKIP, Suomen Perussuomalaiset, Italian Lega Nord sekä Kreikan LAOS. Ensimmäisessä jäseninä ovat mm. Marine Le Pen Ranskan Front Nationalista sekä Unkarin Jobbikia sitoutumattona edustava Krisztina Morvai. Yhden ryhmän muodostamiseen tarvitaan 25 jäsentä ja neljännes unionin maista.
Front National ja dediabolisation
Front Nationalia kutsuttiin 1980-luvulla puolueeksi, joka esittää oikeat kysymykset mutta antaa niihin huonot vastaukset. Nyt puolue on tehnyt näyttävän paluun. Vappuna Marine Le Penille hurrattiin, ja puolueen tilaisuus julkisoitiin näyttävästi. Se keräsi innostuneen vastaanoton. Tällä hetkellä gallupit ovat myönteisiä Marine Le Penille. Tiistaina julkistetun ennusteen mukaan vaalien kannatus jakaantuu seuraavasti: Front National 23%, UMP 20% ja sosialistit 13%. Ranskan kokonaisosuus parlamentista on 72 paikkaa.
Riippunee paljon Marine Le Penin suosiosta, kuinka EU-skeptiset puolueet jakautuvat. Tällä hetkellä ne ovat hyvin hajanainen ryhmä. Marine Le Pen on tehnyt aloitteen yhteistyöstä Ison-Britannian UKIP-puolueen Nigel Faragen suuntaan, mutta Farage on kieltäytynyt. Haluttu yhteistyökumppani Front Nationalille on myös Hollannin Vapauspuolue, joka ajaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Myös yhteistyökuvioita Ruotsidemokraattien kanssa on väläytetty. Populistiset puolueet ovat kuitenkin usein riitaisia, ja vahvojen johtajien kohdalla ristiriidoilta ei voi välttyä.
Mouvement pour la France, Lega Nord ja PS
Perussuomalaisten kanssa samassa ryhmässä vuosina 2009-2014 vaikuttaneen Mouvement pour la France -puolueen ainoa jäsen Philippe de Villiers on Jacques Chiracin (UMP) entinen viestintäministeri. Arvostetun elittikoulu ENA:n käynyt de Villiers on syntyjään varakreivi ja koulutukseltaan lakimies, joka puolustaa katolisia ja perinteisiä arvoja, esimerkiksi avioliittoa miehen ja naisen välillä. ”Kansan puolesta” puhuvan de Villiersin puolueen kotipaikka on Pariisin seitsemännessä arrondissementissa, jota pidetään elitistisenä kaupunginosana.
Hän vastustaa islamia ja onkin kirjoittanut kirjoja aiheesta. Hän toi vuonna 2005 eurooppalaiseen keskusteluun käsitteen länsieurooppalaisten työt vievästä puolalaisesta putkimiehestä. Philippe de Villiers ei ole enää ehdolla. Italian Lega Nord taas kannattaa alueellista politiikkaa, mutta de Villiersin tapaan vastustaa islamia kovin ilmauksin.
Ison-Britannian eroa EU:sta ajavalla UKIP-puolueella on tällä kaudella yhteensä 11 parlamenttipaikkaa. Yksi jäsenistä loikkasi kesken kauden sitoutumattomien ryhmään. Nigel Farage on luonnehtinut ystäväänsä Timo Soinia ”elämää suuremmaksi hahmoksi”.
Entisissä Itä-Euroopan maissa populismi on luonteeltaan uskonnollista. Suuri kysymys on, miten esimerkiksi Puolan ja Romanian populistipuolueiden edustajat jakautuvat. Vaalit ovat ensimmäiset vuoden 2009 Lissabonin sopimuksen jälkeen. Sopimuksessa on määritelty esimerkiksi, miten jäsenvaltio voi erota unionista. Eroja tuskin kuitenkaan tapahtuu. EU-parlamentin haasteita ensi kaudella ovat esimerkiksi Turkki, pankkiunioni sekä maahanmuutto.
Parlamentarismin rajat koetuksella ja kovasuista retoriikkaa
EU-kriittisyys on levinnyt erityisesti taloutensa kanssa kamppailevassa Ranskassa, missä EU:n vallan on nähty siirtyneen Brysselin ja Pariisin sijaan Berliiniin. Sosiologi Ulrich Beckin tapaan on puhuttu unionista, joka on merkiavellinen eli Saksan Angela Merkelin machiavellinen aikaansaannos. Samalla on kysytty, miksi EU-kriittisyys jatkaa leviämistään. Voisivatko EU ja valtapuolueet viestiä selvemmin? Tilannetta on verrattu vuoden 2005 ”tsunamiin”, jolloin Front Nationalin Jean-Marie Le Pen voitti presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella sosialistien Lionel Jospinin. Le Pen sai Jospinin kuulostamaan väsyneeltä, etäiseltä ja elitististiseltä.
Vaikka EU-skeptisten puolueiden tavoitteet ovat hajanaisia, yksi asia on selvä. Ne lisäävät tulevalla kaudella kovasuista retoriikkaa ja koettelevat siten parlamentarismin rajoja. Lisäksi karismaattisiin johtajiin sitoutuneet puolueet ovat suhteiltaan henkilöristiriitaisia ja niiden jakautuminen parlamentin sisällä ei ole itsestään selvää, mikä lisää draamaa.
Artikkelikuva: NoName_13 / Pixabay
