Euroopan unionin politiikan keskiöön on noussut kiista ilmastotoimista ja niiden tulevaisuudesta. Eurovaalikeskustelun ytimessä ovat tulkinnat paitsi ilmastotoimien riittävyydestä myös niiden oikeudenmukaisuudesta.
Ympäristökysymykset nousivat edellisten eurovaalien teemaksi Euroopan laajuisten ilmastomobilisaatioiden, kuten ilmastolakkojen ja nuorten ilmastoprotestien seurauksena. Painotus näkyi myös vaalien jälkeen valitun Euroopan komission (2019–24) laaja-alaisessa vihreän kehityksen ohjelmassa.
Viime aikoina laitaoikeisto on halunnut perua epäoikeudenmukaiseksi koettuja ilmastotoimia ja myös laajat maanviljelijöiden mielenosoitukset on tulkittu protestiksi ympäristötoimia vastaan. Tarkastelemme tässä artikkelissa näkemyksiä ilmastopolitiikan ja sen oikeudenmukaisuuden tulevaisuudesta EU:ssa.
Green Deal
Ursula von der Leyenin komission laaja-alainen EU:n vihreän kehityksen ohjelma (European Green Deal) merkitsi ilmastopolitiikan tavoitteiden, keinojen ja tahdin vahvistamista. Ohjelmaan sisältynyt vuoden 2050 hiilineutraalisuustavoite ja vuoden 2030 välitavoite 55 prosentin päästövähennyksistä vuoteen 1990 nähden kirjattiin oikeudellisesti sitoviksi tavoitteiksi EU:n uuteen ilmastolakiin. Green Deal edustaa aiempaa laaja-alaisempaa ympäristöpoliittista otetta kytkemällä uusilla lakialoitteilla rahoituksen ja sosiaalipolitiikan osaksi kestävyyssiirtymää.
Päästövähennyksiä tavoitellaan uudistamalla EU:n päästökauppaa ja kiristämällä eri sektorien päästötavoitteita. Green Deal kurottaa myös EU:n rajojen yli. Esimerkiksi teollisuustuotteiden hiilirajamekanismi ja EU:n metsäkatoasetus vaikeuttavat korkeapäästöisten tuotteiden pääsyä sisämarkkinoille. Sääntely suojaa EU-tuottajia saastuttavalta kilpailulta ja ohjaa EU:n ulkopuolisia maita päästövähennyksiin.
Green Deal edustaa aiempaa laaja-alaisempaa ympäristöpoliittista otetta kytkemällä uusilla lakialoitteilla rahoituksen ja sosiaalipolitiikan osaksi kestävyyssiirtymää.
Vaikka EU:n uudet ilmastotavoitteet ovatkin aiempaa ja geopoliittisia verrokkeja kunniahimoisempia, Green Deal ei kuro kokonaan umpeen kuilua EU:n päästöjen ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden välillä. Maailmanlaajuisesti tarkastellen radikaalit päästövähennykset EU:ssa ovat Euroopan tieteellisen ilmastopaneelin mukaan ainoa oikeudenmukainen vaihtoehto. Lasin voi siis nähdä olevan joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä.
Ilmastotoimien arvioidaan tuovan EU:n sisällä pitkäjänteisiä hyötyjä kuten edullisempia energiakustannuksia, taloudellista kilpailukykyä ja parempaa ilmanlaatua. Samalla toimimatta jättämisen seuraukset – siis ilmastokriisin valtavat taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset – pienenevät. Siksi Green Deal voidaan perustellusti nähdä oikeudenmukaisena myös Euroopan sisällä.
Tästä huolimatta, osa konservatiivisesta oikeistosta ja radikaali- ja äärioikeisto ovat europarlamenttivaalien lähestyessä kyseenalaistaneet Green Dealin hintalappua. Myös Euroopan laajuiset maanviljelijöiden mielenosoitukset ovat vaalikeskustelun teema. Vaikka protestien syyt ovat moninaisia, viljelijöiden on tulkittu vastustavan uusia ympäristövaatimuksia. Komission reaktio oli lykätä tai perua joukko maanviljelijöitä koskettavia ympäristösäädöksiä.
Lupaus oikeudenmukaisesta siirtymästä
Keskeinen keino vastata kriitikoiden huolenaiheisiin ja turvata kestävyyssiirtymän laajempi hyväksyttävyys on ollut edistää siirtymän oikeudenmukaisuutta. Green Deal julistaakin, että kestävyyssiirtymä tulee toteuttaa tavalla, jossa “ketään ei jätetä”. Tämä lupaus heijastaa tietoisuutta siirtymän eriarvoistavista vaikutuksista, jossa hyödyt, seuraukset ja kustannukset jakautuvat osin epätasaisesti alueiden ja ihmisryhmien kesken.
Oikeudenmukaisuutta on edistetty ensisijaisesti uusilla tukirahastoilla. EU on perustanut oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin, jonka lippulaivahanke on oikeudenmukaisen siirtymän rahasto. Rahasto tukee fossiilisesta energiasta riippuvaisia alueita, joihin siirtymän sosioekonomiset vaikutukset kohdistuvat kielteisimmin. Jäsenmaat voivat suunnata tuet esimerkiksi elinkeinorakenteen monipuolistamiseen ja työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen.
Keskeinen keino vastata kriitikoiden huolenaiheisiin ja turvata kestävyyssiirtymän laajempi hyväksyttävyys on ollut edistää siirtymän oikeudenmukaisuutta. Green Deal julistaakin, että kestävyyssiirtymä tulee toteuttaa tavalla, jossa “ketään ei jätetä”.
Lisäksi EU on perustanut uuden sosiaalisen ilmastorahaston. Rahasto tukee haavoittuvia kotitalouksia, liikenteen käyttäjiä ja mikroyrityksiä, joiden oletetaan kärsivän suhteellisesti eniten EU:n laajennetun päästökauppajärjestelmän aiheuttamasta liikkumisen ja lämmityksen kustannusten noususta. Jäsenmaat voivat rahaston varoilla investoida toimiin, jotka pysyvästi vähentävät energia- tai liikenneköyhyyttä. Investointien lisäksi rahaston varoista voidaan tilapäisesti myöntää suoria tulotukia haavoittuville ryhmille.
Tukitoimien lisäksi EU kannustaa jäsenmaitaan toteuttamaan ilmastotoimiaan oikeudenmukaisesti suosituksilla työllisyys-, koulutus-, verotus- ja sosiaalipolitiikan saralla. Nämä politiikka-alat kuuluvat pääosin jäsenmaiden toimivallan piiriin, eikä näillä aloilla perinteisesti ole toteutettu velvoittavaa EU-lainsäädäntöä.
Toimenpiteistä huolimatta railo ‘ketään ei jätetä’ -lupausten ja ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden välillä on koettu suureksi. Toteutetut tukitoimet on nähty pistemäisinä niukan budjetin ja tiukasti rajatun kohderyhmän vuoksi. Suomessa oikeudenmukaisen siirtymän rahaston varat ohjattiin ainoastaan turpeen energiakäytön vähentämisestä kärsiville alueille. Green Dealiä on myös kritisoitu markkinalähtöisenä kilpailukykyyn keskittyvänä kasvuohjelmana, joka ei merkittävästi vähennä sosiaalista eriarvoisuutta.
EU:n ilmastopolitiikan tulevaisuus
Konkreettisen keskustelun tulevaisuudesta avasi komission suositus 90 prosentin päästövähennystavoitteesta vuodelle 2040, joka nojaa EU:n ilmastopaneelin arvioon. Seuraavalla vaalikaudella asetettava tavoite tuo puuttuvan palasen vuosien 2030 ja 2050 tavoitteiden välille, kirittää kansainvälistä ilmastopolitiikkaa ja luo ennakoitavuutta.
EU:n ilmastopaneelin mukaan ilmastolakiin kirjattujen tavoitteiden saavuttaminen vaatisi sekä sovittujen ilmastopoliittisten toimien ripeää täytäntöönpanoa että uusia toimia monella alueella, kuten Suomessa keskustelua herättäneellä maankäyttösektorilla.
Ilmastopolitiikan keinot ja suunta ovat poliittisen kiistelyn kohteita. Keskustelua jäsentämään esittelemme kolme skenaariota, jotka ilmentävät eri visioita EU:n ilmastopolitiikasta ja sen oikeudenmukaisuudesta.
Skenaario 1: Teollinen vihreä siirtymä
Esimerkiksi komission keskeiset virkamiehet ja teolliset intressiryhmät toivovat kapeammin kilpailukykyyn ja aktiiviseen teollisuuspolitiikkaan painottuvaa EU-tason ohjelmaa, joka keventäisi sääntelyä ilmastoon liittyvien investointien vauhdittamiseksi. Myös EU-maiden geopoliittinen kilpailukyky näyttää edellyttävän uusia teollisia tukia ja rahoitusta. Saksa ja Ranska ovat viime vuosina luoneet omia kansallisia teollisuuden tukia komission luvalla. Aiemmin tukiin nihkeästi suhtautunut Elinkeinoelämän keskusliitto on tunnistanut, että kansallisia tukia korvaavat EU-tason tuet parantaisivat suomalaisyritysten asemaa sisämarkkinoilla.
Teollisiin panostuksiin yhdistyy tässä tulevaisuusnäkymässä unionin ja jäsenmaiden muun julkisen talouden koon rajoittaminen budjettikurin avulla. Talouskasvun vahvistamisen nähdään olevan avainasemassa kestävyyssiirtymän toteutuksessa ja teollisten investointien pystyvän toimimaan riittävänä talouden kasvun veturina. Sen sijaan tulonsiirtoja ja julkisia palveluita kavennettaisiin.
On epäselvää, voidaanko EU:ssa budjettikurista huolimatta luoda julkisia investointitukia tarvittavien, jopa satojen miljardien dollarien, yksityisten investointien käynnistämiseksi, kun myös puolustusteollisuuteen panostetaan.
Skenaario 2: Oikeudenmukaisen siirtymän syventäminen
Toinen skenaario on sosiaalinen visio eurooppalaisesta ilmastopolitiikasta. Kun vihreä siirtymä muokkaa EU:ta taloudellisesti, herää kysymys, pitäisikö tämän näkyä myös EU:n sosiaalisessa ulottuvuudessa.
Skenaarion lähtökohtana on oikeudenmukaisen siirtymän syventäminen, joka edellyttäisi ilmastopolitiikan sosiaalisten vaikutusten huomioimista aiempaa kattavammin.
Esimerkiksi eurooppalainen ammattiyhdistysliike esittää, että kestävyyssiirtymän vastineeksi tarvitaan sosiaalista vakautta ja turvallisuutta edistäviä prosesseja ja instituutioita. Osaamisen ja inkluusion nähdään tässä visiossa vahvistavan talouden kestävyyssiirtymää ja sen hyväksyttävyyttä.
Myös jotkin ilmastopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvat tahot, kuten osa laitaoikeistosta, ovat yllättäen vahvasti sitoutuneet alueiden väliseen oikeudenmukaisuuteen ja tukeen hiilikaivosalueille.
Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi on ehdotettu nykyisten tukien kohderyhmien ja budjettien laajentamista. EU:n ilmastopaneeli esittää ilmastopolitiikan sosiaalisten vaikutusten parempaa arviointia ja EU:n ohjelmaa maatalouden oikeudenmukaisen siirtymän tukemiseksi. Kattavammat ehdotukset vahvistaisivat EU:n sosiaalista ulottuvuutta kaikessa talousohjauksessa.
Skenaario 3: Ilmastopolitiikassa jarruttaminen
Laitaoikeiston ECR-ryhmän puheenjohtajistoon kuuluva Nicola Procaccini sanoitti kolmatta skenaariota: ”[y]ksi vaalikauden suurimpia virheitä oli energiasiirtymä, liian nopea luopuminen fossiilisista polttoaineista.”. Tässä visiossa ilmastopolitiikka nähdään epäoikeudenmukaisena bensan korkean hinnan ja päästöverojen vuoksi, mutta se kuvataan myös haitallisena kilpailukyvylle.
Ääri- ja radikaalioikeiston nouseva kannatus on saanut myös jotkin kannatuksestaan huolestuneet maltillisempaa oikeistoa edustavan Euroopan kansanpuolueen (EPP) konservatiivipoliitikot kampanjoimaan liian kalliin bensan kaltaisilla vaaliteemoilla ja kyseenalaistamaan ilmastosiirtymän suuntaa ja vauhtia. Tässä skenaariossa seuraavan komission ja parlamentin ykköstehtävä olisi vesittää ja hidastaa sovittuja ilmasto- ja ympäristötavoitteita.
Jatkuvuus vai vastareaktio?
Yllä kuvatut skenaariot ilmentävät joitakin tulevan parlamenttikauden tulevaisuudenkuvia, mutta ne eivät edusta selväpiirteistä lopputulosta. Kolmas skenaario sähköistää EU-vaaleja kenties eniten.
Monet tutkijat ja toimittajat ovat puhuneet europarlamenttivaaleissa ilmastopolitiikkaa odottavasta jytkystä, joka mullistaisi parlamentin valtasuhteet ja heikentäisi ilmastosääntelyä. Vastareaktion vaaraa ilmastoagendalle saatetaan kuitenkin liioitella. Kansalaiset EU-maissa kannattavat edelleen laajasti ilmastotoimia ja se tullee heijastumaan myös tulevan Euroopan parlamentin voimasuhteisiin.
Kansalaiset EU-maissa kannattavat edelleen laajasti ilmastotoimia ja se tullee heijastumaan myös tulevan Euroopan parlamentin voimasuhteisiin.
Toimeenpanoa edellyttävät lukuisat oikeudellisesti sitovat ilmastotavoitteet tuskin ovat muuttumassa. Muutokset saattavat muutenkin olla maltillisia koska EU-lainsäädäntö on paitsi parlamentin, myös jäsenmaiden ja ennen kaikkea komission muovaamaa. Mikäli EU:ssa ei löydetä yksimielisyyttä uusista keinoista tavoitteiden saavuttamiseksi ja rahoittamiseksi, vastuu ilmastotoimista ja investoinneista siirtyy kuitenkin entistäkin selvemmin jäsenmaille.
Vastaiskun pelossa muut kysymykset kestävyyssiirtymän suunnasta ja hyväksyttävyydestä saattavat jäädä vaalikeskustelussa varjoon. Ilmastotavoitteiden sijaan uhattuna saattaa pikemminkin olla EU:n luontokatoa torjuva sääntely, kuten EU:n ennallistamisasetuksen kohtaama vastatuuli ennakoi. Jos ilmastoinvestointeja edistetään biodiversiteettisääntelyä keventämällä, seurauksena voisi olla lisääntyvät jännitteet ilmasto- ja muun ympäristöpolitiikan välillä.
Myös oikeudenmukaisen siirtymän tulevaisuus on kysymysmerkki. Jos oikeudenmukaisen siirtymän painotuksia ja turvaverkkoja heikennetään EU:ssa sekä jäsenmaissa samanaikaisesti, ilmastopolitiikkaan liitetyt sosiaaliset jännitteet saattavat voimistua.
VTM Otto Bruun on väitöskirjatukija Itä-Suomen yliopiston Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksessa (CCEEL). Bruun tutkii maankäyttösektorin kestävyyssiirtymiä EU:ssa.
YTM Vilja Johansson on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksessa (CCEEL). Johansson tutkii oikeudenmukaisen siirtymän kehitystä ilmasto-oikeudessa.
Artikkeli on osa EU-vaalit ja unionin suunta -juttusarjaa.
Artikkelikuva: Markus Spiske / Unsplash
Kuvanmuokkaus: Hanne Vuorela
