Retoriikan ja rahoituksen perusteella voi olettaa tiukentuvan rajapolitiikan tuottavan jatkossakin moraalista päänvaivaa valikoiden sulkeutumaan pyrkivälle Euroopan unionille.
Elisa Pascucci ja Magdalena Kmak kirjoittivat aiemmin Politiikasta-lehdessä siirtolaisuuden ja turvallistamisen pitkäaikaisista kytköksistä Euroopan unionissa.
Tarkastelen tässä kolmen Euroopan unionin siirtolaisuuspolitiikan jatkoa hahmottelevan dokumentin pohjalta sitä, millaisia muutoksia raja- ja siirtolaisuuspolitiikkaan saattaa olla luvassa, eli miten siirtolaisuuspolitiikassa pyritään hallitsemaan ihmisten liikkumisen ”uhkaa”.
Komission puheenjohtaja Ursula van der Leyen hahmottelee ”Kunnianhimoisempi unioni” -ohjelmassaan tulevaa politiikkaa. Eurooppalaisesta elämäntavan edistämisestä, aiemmin ”suojelemisesta”, vastaava komissaari Margaritis Schinas vastasi salkkuaan koskeviin kysymyksiin parlamentin kuulemisissa. Lisäksi Eurooppa-neuvoston julkaisema strateginen ohjelma vuosille 2019–2024 käsittelee osaltaan siirtolaisuutta.
Käynnissä olevat neuvottelut monivuotisesta rahoituskehyksestä antavat osviittaa siitä, millainen painoarvo näiden politiikkojen välillä on Euroopan tasolla.
Turvapaikka- ja kotouttamisrahaston, yhdennetyn rajaturvallisuusviraston sekä raja- ja merivartioviraston varoja ollaan kasvattamassa 35 miljardiin euroon, mikä tarkoittaa 300 prosentin kasvua viime rahoituskaudesta.
Lisäksi naapuruus‑, kehitys‑ ja kansainvälisen yhteistyön välineen rahoista 10 prosenttia eli noin 9 miljardia oltaisiin suoraan sitomassa muuttoliikkeisiin liittyviin hankkeisiin.
Schinasin komissaarin salkku on laaja-alainen. Kokonaisuuteen kuuluu koulutus ja kulttuuri, työllisyys, turvallisuus, muuttoliike sekä terveys ja tasa-arvo.
Karkeasti ottaen avauksista välittyy jako neljään tulokulmaan: laillisen maahanmuuton edistämiseen, siirtolaisuuden ennaltaehkäisyyn, vahvoihin rajoihin ja pelastamiseen.
Van der Leyenin hahmottelemassa ohjelmapaperissa eurooppalaisen elämäntavan suojelua käsittelevässä osassa kulttuuria, koulutusta ja työllisyyttä ei käsitellä. Erilaiset rajoihin ja siirtolaisuuden estämiseen ja hallintaan liittyvät toimenpiteet vievät 1,5 sivua 20:sta, joissa käsitellään tulevan politiikan osa-alueita.
Strategisessa ohjelmassa korostuu kytkös siirtolaisuudesta koettuna uhkana suvereniteetille. ”Meidän tiedossamme ja päätettävissämme on oltava, kuka saapuu EU:n alueelle.”
Fyysisen alueen hallinta ja siis vahvat ulkorajat korostuvat tässä kamppailussa:
”Tehokas ulkorajavalvonta on ehdoton ennakkoedellytys turvallisuuden takaamiselle, yleisen järjestyksen ylläpitämiselle ja EU:n politiikkojen asianmukaisen toiminnan varmistamiselle periaatteidemme ja arvojemme mukaisesti.”
Tässä retoriikassa ihmisten liikkuminen näyttää haastavan Euroopan unionin valtioiden vallan hallita aluetta.
Schinas ja Van der Leyen esittelevät keinovalikoimassa muuttoliikkeiden hallinnan politiikasta tuttuja keinoja. Karkeasti ottaen avauksista välittyy jako neljään tulokulmaan: laillisen maahanmuuton edistämiseen, siirtolaisuuden ennaltaehkäisyyn, vahvoihin rajoihin ja pelastamiseen.
Laillisen maahanmuuton edistäminen
”Lailliseen muuttoliikkeeseen liittyvien mahdollisuuksien kehittäminen on yksi von der Leyenin komission tärkeimmistä painopisteistä”, Schinas kirjoittaa. Tätä ei käsitellä strategisessa ohjelmassa lainkaan. Van der Leyen mainitsee lailliset väylät kerran tarkastellessaan työvoiman – tai ”taitojen ja kykyjen” – saatavuutta.
Schinas kiinnittää huomiota maahanmuuttajien merkitykselle Euroopan väestön ikääntyessä. Hän tarkastelee siirtolaisia resurssina ja on huolissaan esimerkiksi korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisestä aloille, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan.
Pakolaisuudesta Schinas kirjoittaa erityisesti vastuun näkökulmasta, eurooppalaisuuden kautta: ”Eurooppalaisuus merkitsee avointa suhtautumista maailmaan, käden ojentamista ja sijan antamista vähäosaisille ja kaikille niille, jotka elävät yhteiskunnassamme.” Pakolaiset ovat kautta linjan toimenpiteiden, erityisesti kotouttamisen, kohteita.
Pakolaiset ovat kautta linjan toimenpiteiden, erityisesti kotouttamisen, kohteita.
Noin kuuden miljardin euron suuruisesta maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta on varattu turvapaikka- ja kotoutumisrahoja noin 30 prosenttia kumpaankin. Tämä on yhteensä vähemmän kuin ”reaaliaikaiseen reagointiin” suunnatut 4 miljardia euroa.
Monivuotisen rahoituskehyksen kehitysyhteistyövaroista 10 prosenttia eli noin 9 miljardia euroa on tällä hetkellä varattu yhtäältä laillisten väylien kehittämiseen ja toisaalta niin kutsuttujen juurisyiden poistamiseen eli siirtolaisuuden ennaltaehkäisyyn.
Ennaltaehkäisy
Laillisen maahanmuuton väylät eivät ole avoimia kaikille, vaan ne ovat sidoksissa esimerkiksi lähtömaahan ja kansalaisuuteen.
Von der Leyen nostaa kehitysyhteistyön keinoksi, jolla voidaan panostaa nuoriin sellaisten investointien kautta, jotka parantavat heidän mahdollisuuksiaan olla lähtemättä liikkeelle. Siinä, missä kasvava afrikkalainen keskiluokka näyttäytyy taloudellisena mahdollisuutena, nuoret näyttäytyvät ei-toivottuina siirtolaisina.
”Yhteistyö kolmansien maiden kanssa” on suoraan van der Leyenin keinovalikoimassa. Sillä voidaan tarkoittaa Turkki-sopimuksen kaltaisia toimia, joilla rahoitetaan pakolaisten pitämistä Euroopan ulkopuolella, tai muita tapoja hallinnoida siirtolaisuutta Euroopan ulkopuolella.
Afrikka-hätärahaston toimenpiteillä on tuotettu olosuhteita, jotka ajavat siirtolaisia aiempaa vaarallisemmille reiteille ja jopa vahvistavat rikollista toimintaa.
Schinas sitoo yhteistyön osaksi laillisen maahanmuuton kehittämistä. Käytännön esikerkkinä hän tarkastelee Afrikka-hätärahastoa, josta ”nykyisellään annettava tuki on osoittautunut tehokkaaksi kannustimeksi näille kokeiluhankkeille, ja EU-rahoituksen optio on syytä pitää avoimena.”
Tapausesimerkkien valossa on syytä epäillä, että nykymuodossaan Afrikka-hätärahaston toimenpiteillä on tuotettu olosuhteita, jotka ajavat siirtolaisia aiempaa vaarallisemmille reiteille ja jopa vahvistavat rikollista toimintaa.
Vahvat ulkorajat
Etenkin van der Leyen painottaa vahvojen ulkorajojen merkitystä. Rajoja voidaan vahvistaa lisäämällä Frontexin resursseja ja solmimalla naapurimaiden kanssa yhteistyösopimuksia rajavalvonnan toteuttamisesta.
Van der Leyen toivoo 10 000 rajavalvojan operatiivisia joukkoja valmiiksi suunniteltua aiemmin, viimeistään vuonna 2024. Monivuotisessa rahoituskehityksessä vahvojen rajojen politiikka näkyy tähän varattujen määrärahojen nelinkertaistumisena 21,3 miljardiin euroon.
Vahvan rajapuheen ja budjettisuunnitelmien valossa on jopa yllättävää, että Schinasin kirjallisessa vastauksessa työvaliokunnille rajavalvonta mainitaan yhden kerran:
”Kestävä ratkaisu voidaan saada aikaan ainoastaan kokonaisvaltaisella toimintatavalla joka kattaa lailliset maahantuloväylät, rajavalvonnan sekä turvapaikka- ja palauttamiskysymykset, ja tekemällä tiivistä yhteistyötä Euroopan unionin ulkopuolisten kumppaneiden kanssa.”
Suomenkin vaalima ajatus tehokkaista palautuskäytännöistä on enemmänkin osa vahvan ulkorajapolitiikan ylläpitämistä kuin turvapaikkapolitiikkaa.
Vaikka Schinas sitoo palauttamiskäytäntöjen päivittämisen turvapaikkapolitiikkaan, on syytä huomata, että maasta poistaminen liittyy muuttoliikkeeseen laajemminkin kuin niiden osalta, jotka hakevat suojelua, mutta eivät sitä saa.
Tältä osin voidaan ajatella, että Suomenkin vaalima ajatus tehokkaista palautuskäytännöistä on enemmänkin osa vahvan ulkorajapolitiikan ylläpitämistä kuin turvapaikkapolitiikkaa.
Turvapaikka- ja maahanmuuttorahaston jäsenmaille jaettavasta pitkän aikavälin rahoituksesta 40 prosenttia eli noin 2,5 miljardia euroa on varattu alustavasti palautuksiin.
Pelastusoperaatiot
Van der Leyen on huolissaan paitsi Euroopan rajoista, myös ihmisistä. Hän nostaa esiin kotimaansa jättävien ihmisten ”julman kohtalon” ja ”häikäilemättömät ihmiskauppiaat”, joiden ei pitäisi ”koskaan saada päättää […] siitä, kuka saa tulla Euroopan unioniin.”
Vaikka vahvat ulkorajat juuri ohjaavat ihmisiä turvautumaan ihmiskauppaan, ihmiskauppaa halutaan jatkossakin torjua vahvoilla rajoilla.
Van der Leyen on myös huolissaan ihmisistä, jotka joutuvat vaaraan Välimerellä pyrkiessään Eurooppaan. ”EU pitää aina kiinni omista arvoistaan ja ojentaa auttavan kätensä pakolaisille, jotka pakenevat vainoa tai konflikteja. […] Sama koskee ihmishenkien pelastamista merellä.”
Vaikka vahvat ulkorajat juuri ohjaavat ihmisiä turvautumaan ihmiskauppaan, ihmiskauppaa halutaan jatkossakin torjua vahvoilla rajoilla.
Tiedetään, että mitä tehokkaammin olemassa olevia reittejä valvotaan, sitä vaarallisemmille uusille reiteille ihmiset hakeutuvat.
Schinas ja van der Leyen tarjoavat vahvojen rajojen vastapainoksi ”humanitäärisiä käytäviä”, mutta vähän konkretiaa siihen, miltä ne näyttäisivät. Schinas pitää esillä rohkaisevana esimerkkinä 60 000 ihmisen uudelleensijoittamista. Vertailun vuoksi, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Turkissa oleskelee tällä hetkellä 3,6 miljoonaa syyrialaista pakolaista.
Hillintä, hallinta ja humanitarianismi
Rahalliset panostukset rajoihin ja liikkuvuuden estämiseen ja hallintaan osoittavat, että muuttoliikkeiden hallinta on yhä korkeammalla eurooppalaisella agendalla.
Ihmisten tulo Eurooppaan halutaan jatkossakin estää jo lähtömaissa panostamalla investointien kautta nuorten mahdollisuuksiin sekä vaikuttamalla kauttakulkumaissa tapahtuvaan kontrolliin.
Ulkorajojen tulisi olla entistä vahvempia ja yhteisen turvapaikkajärjestelmän pitäisi toimia. Täten luotaisiin edellytykset toimivalle Schengen-alueelle.
Humanitäärinen puhe kohdistuu rajapolitiikan seurauksena vahvistuvaan tarpeeseen majoittaa pakolaisia Euroopan ulkorajoilla, pelastaa ihmisiä Välimerestä ja reagoida esimerkiksi ihmissalakuljetukseen ja -kauppaan.
Retoriikan ja rahoituksen perusteella voi olettaa tiukentuvan rajapolitiikan tuottavan jatkossakin moraalista päänvaivaa valikoiden sulkeutumaan pyrkivälle Euroopan unionille.
Kirjoitus on osa Rajaton ja rajallinen Eurooppa -sarjaa.
Mervi Leppäkorpi tekee tutkimusta Suomen Akatemian rahoittamassa Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopistossa (rahoituspäätös 312431).
