Euroopan talous- ja rahaliiton säännöt eivät toimi

Eurokriisi on osoittanut, että Euroopan talous- ja rahaliitto on selvinnyt rikkomalla omia sääntöjään. Liittoa pitää kehittää, mutta miten Suomen yhteisvastuuta vastustavaa kantaa pitäisi tulkita?

Suomi on ainoita euromaita, joilla on selkeä kanta rahaliiton kehittämisestä. Suomen ihanteena on ”markkinakurin EMU”, joka perustuu pankkiunionin viimeistelyyn ja yhteisvastuun vastustamiseen.

Suomen päätavoite EMUn kehittämisessä on saattaa pankkiunioni loppuun ja edistää pääomamarkkinaunionia. Toinen tärkeä tavoite on luoda valtioiden velkajärjestelymenettely, joka mahdollistaisi tulevissa kriiseissä velkojen alaskirjaukset ja sijoittajavastuun nykyistä laajemmassa mielessä.

Suomen päätavoite EMUn kehittämisessä on saattaa pankkiunioni loppuun ja edistää pääomamarkkinaunionia.

Molemmat ovat tärkeitä tavoitteita valtioiden ja pankkien välisen kohtalonyhteyden toteutumiseksi. Pankkiunioni viittaa pankkien ja valtioiden keskinäisriippuvuuteen, joka on seurausta liiallisesta luotonannosta ja puutteellisesta riskinhallinnasta, vakavaraisuussääntelystä ja pankkivalvonnasta.

Pankkiunioni, pääomamarkkinaunioni ja velkajärjestelymekanismi ovat siten tärkeitä uudistuksia, sillä eurokriisissä oli suurelta osin kyse näiden mekanismien puutteesta. Rahaliitto perustui oletukseen, etteivät valtiot ajautuisi maksukyvyttömyyteen, eikä tarvittavia instituutioita luotu valtioiden velkajärjestelyjen, pankkien hallitun alasajon tai sijoittajavastuun toteutumiseksi.

Kriisimaille jouduttiin antamaan tukipaketit, sillä valtioiden velkojen laiminlyönnit olisivat heijastuneet suuremmiksi ongelmiksi euroalueen pankkisektorille. Epäluottamus euroalueen valtioihin ja pankkeihin olisi puolestaan voinut hajottaa koko rahaliiton.

Kohtalonyhteyden poistamiselle selkeämpi aikataulu

Suomen kannan puute on, ettei se aseta näille tavoitteille selkeää aikataulua. Suomen kannan voi tulkita niin, että pankkiunionin, pääomamarkkinaunionin ja velkajärjestelyiden suhteen voidaan edetä vasta, kun jäsenmaat ovat itsenäisesti poistaneet kohtalonyhteyden.

Kun Suomi lisäksi vaatii, että vakavaraisuussääntelyssä valtionlainojen riskittömyydestä ja sijoittajavastuuseen kohdistuvista poikkeussäännöistä luovutaan, on epärealistista odottaa, että suurimmissa ongelmissa olevat maat saisivat hoidettua pankkisektorinsa itsenäisesti kuntoon lähitulevaisuudessa. Arvioiden mukaan euroalueella on noin 1 000 miljardin euron edestä järjestämättömiä lainoja, minkä lisäksi joidenkin euromaiden pankit ovat riippuvaisia vakavaraisuussääntelyn ja sijoittajavastuun poikkeussäännöistä.

Petteri Orpo on vaatinut EU-mailta tiekarttaa pankkisektorin riskien vähentämisestä, jonka jälkeen kohti talletussuojaa voidaan edetä. Valtioneuvoston tulisi selventää myös omia prioriteettejaan uudistusten suhteen. Ennen kaikkea sen tulee tarkentaa, missä järjestyksessä ja millä aikataululla pankkiunionia, pääomaunionia ja velkajärjestelyitä kohti voidaan edetä.

Käytännössä Suomen ja euromaiden tulee valita kahden asian väliltä.

Käytännössä Suomen ja euromaiden tulee valita kahden asian väliltä. Joko pankkien ongelmaluotoista pyritään mahdollisimman nopeasti eroon, mikä voi tyrehdyttää vihdoinkin alkaneen nousukauden. Toisaalta hidastelemalla pankkiunionin kanssa otetaan se riski, että seuraava kriisi ehtii iskeä ennen kuin tarvittavat kriisinhallintamekanismit on saatu toimintaan.

Kun EMUn kehittämisestä päätetään, Suomi voi joutua myös taipumaan kantaan, jossa reformien suhteen edetään jo ennen kuin kaikkien jäsenmaiden pankkisektorin riskit ovat kokonaan hoidossa. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti monitahtista EMUn syventymistä, kun euromaiden ydinjoukko etenisi pankkiunionin viimeistelyssä ja Italian kaltaiset ongelmamaat tulisivat perässä.

Jos velkajärjestelyihin ja talletussuojaan edetään vasta, kun eri maiden pankkisektorit on puhdistettu, velkajärjestelyitä voitaisiin suorittaa ennemmin hyvässä taloudellisessa tilanteessa oleville euromaille, eikä niille, jotka velkajärjestelyitä kaikkein kipeimmin tarvitsisivat.

Rahaliitto on suurissa ongelmissa, jos tarvittavia kriisinhallintamekanismeja ei saada toimintavalmiuteen ennen seuraavan kriisin puhkeamista.

Mikäli pankkiunionin, pääomamarkkinaunionin ja velkajärjestelyiden luominen ja viimeistely sitä vaativat, Suomen on järkevää antaa pankkiunionin sääntöjen ja budjettikuria koskevien sääntöjen joustaa, jotta pankkiunioni ja kriisinhallintamekanismit saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön.

Vaikka Suomen kanta yhteisvastuun vastustamisesta saattaa olla budjettikurin vaalimisen kannalta perusteltua, Suomen linja saattaa edistää monitahtisen Euroopan lisäksi eriarvoista kehitystä rahaliiton maiden välillä. Rahaliitto on suurissa ongelmissa, mikäli tarvittavia kriisinhallintamekanismeja ei saada toimintavalmiuteen ennen seuraavan kriisin puhkeamista.

Kapea käsitys markkinakurista ei huomioi rahapoliittista yhteisvastuuta

Yhteisvastuun vastustamisen hengessä Suomi vastustaa euroalueen valtiovarainministerin, valtiovarainministeriön, budjetin sekä uusien makrotaloudellisten järjestelyiden perustamista. Sen sijaan Suomi kannattaa Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittämistä, jotta se voisi jatkossa hallinnoida velkajärjestelyitä sekä ottaa vastuun tukipakettien sisällöistä ja velkakestävyysanalyyseistä.

Suomi kannattaa Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittämistä.

Käytännössä tarkoituksena on kehittää EVM eräänlaiseksi Euroopan valuuttarahastoksi, joka mahdollistaa Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) muodostaman troikan hajottamisen. IMF:n korvaaminen Euroopan omalla valuuttarahastolla on ymmärrettävää, sillä IMF on ollut erimielinen esimerkiksi Kreikan velkakestävyydestä.

EVM ei ole virallinen EU-instituutio, vaan se on jäsenmaiden EU-lainsäädännön ulkopuolelle perustama rahasto. Suomi vastustaa EVM:n tuomista EU-lainsäädännön alaiseksi, joten vakausmekanismia kehitettäneen todennäköisesti muokkaamalla hallitustenvälisiä sopimuksia EVM:stä ja budjettikurisopimuksesta.

Vakausmekanismin kehittäminen valuuttarahastoksi tarkoittanee vallansiirtoa EMU-instituutioilta euromaille, minkä lisäksi vahvojen maiden valta kriisimaiden asioihin vahvistuu tulevissa kriiseissä. Tässä mielessä markkinakurista puhuminen on harhaanjohtavaa, sillä kyseessä on markkinakurin sijaan vahvojen valtioiden valta yli heikkojen.

Koska valuuttarahasto merkitsee vahvojen vallan kasvattamista, se tarkoittaa keskittymistä ongelmamaiden alijäämiin. Vahvojen vallan kasvattaminen on taloudellisesti ja poliittisesti euroalueen vakauden kannalta epäsymmetristä, sillä kurittamalla kriisimaita keskitytään ainoastaan liiallisiin alijäämiin samalla, kun suuria ylijäämiä lähinnä ihaillaan.

Markkinakurista puhuminen on harhaanjohtavaa, sillä kyseessä on markkinakurin sijaan vahvojen valtioiden valta yli heikkojen.

Vaihtotaseiden epätasapaino on perimmäisimpiä eurokriisin taustalla olevia tekijöitä, johon Suomi ei tällä hetkellä ota lainkaan kantaa. Kun EVM:ää koskevaa sopimusta ja budjettikurisopimusta ollaan muokkaamassa, Suomen tulisikin vaatia näihin laaja-alaisia muutoksia niin, että alijäämien lisäksi puututtaisiin konkreettisesti myös liiallisiin ylijäämiin.

Liialliset ylijäämät pitävät rahaliittoa myös epätasapainossa. Ilman huomion kiinnittämistä euromaiden välisten vaihtotaseiden epätasapainoon kokonaisuudessaan Suomi ennemminkin ylläpitää euroalueen taloudellista epätasapainoa. Suomen jyrkkä linja alijäämien suhteen on omiaan ruokkimaan rahaliiton taloudellisia ja poliittisia jännitteitä sekä kasvattamaan jäsenmaiden välisiä intressiristiriitoja.

Velkajärjestelyiden lisäksi sääntöjoustot ja euroero mahdolliseksi

Suomen tulisi varautua myös siihen, että tarvittavia uudistuksia ei syystä tai toisesta ehditä saada aikaiseksi ennen seuraavan kriisin alkamista. Mikäli Suomi haluaa pitää kiinni yhteisvastuun vastustamisesta, tulisi sen tarjota kaikkein suurimmissa ongelmissa oleville maille mahdollisuus joustaa budjettikurisäännöistä ja vakavimmassa tapauksessa poistua yhteisvaluutasta.

Kun euromailla ei näytä olevan poliittista tahtoa tulonsiirtoihin ja liittovaltion kehittämiseen, tulisikin kansallisella tasolla sallia tietyin perustein suurempi talouspoliittinen jousto nykyisistä budjettikurisäännöistä. Tämä lisäisi jäsenmaiden kykyä vastata taloudellisiin ongelmiinsa itsenäisemmin, mihin Suomen EMU-linjaus perustuu.

Rahaliiton keskeisimpiä ongelmia on, ettei siitä voi erota.

Rahaliiton keskeisimpiä ongelmia on, ettei siitä voi erota. Tämän myötä kriisimaat joudutaan pitämään väkisin mukana. Esimerkiksi Kreikka on seuraavat vuosikymmenet velkavankeudessa.

Ideana tulisi olla, että euroalueelle luodaan exit-mekanismi, jonka avulla rahaliitosta voidaan poistua ilman eroamista Euroopan unionista. Hallitustenväliset sopimukset mahdollistivat perussopimusten luovan tulkinnan EVM:n perustamiseksi, ja hallitustenvälisesti voidaan myös luoda mekanismi eurosta eroamiseksi. Wolfgang Schäuble tarjosi Kreikan väliaikaista euroeroa yhdeksi ratkaisuksi Kreikan ja euromaiden välisissä neuvotteluissa kesällä 2015.

Exit-mekanismin luominen on välttämätöntä myös rahaliiton poliittisen hyväksynnän kannalta. Esimerkiksi Suomen eurojäsenyyttä on pidetty vakavana taloudellisena erehdyksenä, jota on kuitenkin vaikea peruuttaa poliittisesti. Eromekanismin luominen lisäisi rahaliiton legitimiteettiä, kun mahdollisista eroista voitaisiin järjestää kansanäänestyksiä.

Suomen linja finanssipoliittisen yhteisvastuun vastustamisesta perustuu rahapoliittisen yhteisvastuun hiljaiseen hyväksymiseen

Eurokriisin keskeinen opetus on, että säilyttääkseen yhteisvaluutan Euroopan talous- ja rahaliiton toimijat joutuivat uudelleentulkitsemaan ja rikkomaan rahaliiton keskeisiä perussopimuksiin kirjattuja periaatteita markkinakurista ja no-bailout-periaatteesta.

No-bailout-periaatteen mukaan euromaiden velkoja ei saa siirtää toisten euromaiden tai instituutioiden vastuulle eikä Euroopan keskuspankki (EKP) saa rahoittaa jäsenmaita. Tällä haluttiin varmistaa markkinakuri, jossa rahoitusmarkkinat ”rankaisisivat” korkeammilla koroilla jäsenmaita, joiden finanssipolitiikka ei ole linjassa Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen kanssa.

Eurokriisin myötä näistä periaatteista jouduttiin luopumaan puutteellisen institutionaalisen kehikon sekä pankkien ja valtioiden välisen kohtalonyhteyden vuoksi. Tukipaketeilla on estetty valtioiden maksukyvyttömyys, mikä tarkoittaa no-bailout-periaatteen radikaalia uudelleentulkintaa.

Lisäksi EKP:n johtaja Mario Draghi lupasi heinäkuussa 2012 ostaa rajattomasti euromaiden velkakirjoja sen jälkeen, kun euromaat eivät saaneet aikaiseksi vakausmekanismia, joka olisi kyennyt pelastamaan pienten kriisimaiden lisäksi suuremmat ongelmamaat Italian ja Espanjan. Lupaus rajattomasta interventiosta poisti käytännössä markkinakurin.

Mikäli EKP peruisi lupauksensa ja antaisi markkinakurin toteutua, taloudellisissa ongelmissa olevien euromaiden valtionlainojen korot nousisivat. Koska EVM:n varat eivät riitä Italian tai Espanjan saati molempien pelastamiseen, jäsenmaat joutuisivat kasvattamaan vakausmekanismin kapasiteettia, mikä johtaisi finanssipoliittisen yhteisvastuun merkittävään kasvuun.

Suomen kanta yhteisvastuuta lisäävien uudistusten vastustamisesta perustuukin EKP:n poikkeuksellisten toimien hiljaiselle hyväksynnälle. Eurokriisi ilmentää, kuinka jäsenmaat ovat antaneet eurokriisin myötä lisää taloudellista ja poliittista vastuuta EKP:lle.

EMUn kehittämisen suhteen tulisi finanssipoliittisen yhteisvastuun lisäksi kiinnittää huomio rahapoliittiseen yhteisvastuuseen sekä arvioida tarkemmin, kuinka EKP:n kasvaneet vastuut vaikuttavat sen rahapolitiikan riippumattomuuteen.

Rahaliiton keskeinen ongelma on kansallisen finanssipolitiikan ja ylikansallisen rahapolitiikan erottaminen.

Epätasainen vastuunjako jäsenmaiden ja keskuspankin välillä alleviivaa, kuinka rahaliiton keskeinen ongelma on kansallisen finanssipolitiikan ja ylikansallisen rahapolitiikan erottaminen. Asetelman purkaminen edellyttäisi euroalueen valtiovarainministeriön luomista EKP:n vastinpariksi, mutta perussopimusten avaamiseen ei tällä hetkellä ole poliittista tahtoa. Mikäli federalistinen ratkaisu ei ole mahdollinen, tulisi tietyissä tapauksissa luoda edellytykset myös yksittäisten maiden euroeroille ilman eroamista Euroopan unionista.

Toimimattomista säännöistä luovuttava

Eurokriisi näyttää muuttaneen käsityksiä markkinakurista. Kun markkinakuri ymmärrettiin ennen eurokriisiä talouspolitiikan vastuullisuutta ylläpitäväksi tekijäksi, se on eurokriisin myötä alkanut tarkoittaa mekanismien luomista, joilla kyettäisiin jatkossa mahdollistamaan euroalueen valtioiden velkajärjestelyt ja pankkien konkurssit markkinatalouden hengen mukaisesti. Näillä uudistuksilla on kiire, ja Suomen tulisi tarkentaa prioriteettejaan ja aikataulujaan niiden toteutumisesta.

Suomi ajaa linjaa, jossa vahvat jäsenmaat ottavat tulevissa kriiseissä itselleen roolia, jossa pyritään varmistamaan kriisimaiden budjettikuri ja rakenteelliset uudistukset. Näiden vahvojen maiden yhteisvastuun vastustus näyttää perustuvan EKP:n roolin kasvattamiseen. Puhe ”markkinakurin EMUsta” häivyttää poliittisten voimasuhteiden muutokset vahvojen ja heikkojen jäsenmaiden kuten myös jäsenmaiden ja Euroopan keskuspankin välillä.

Eurokriisi on osoittanut, että rahaliitto on selvinnyt uudelleentulkitsemalla ja rikkomalla omia sääntöjään.

Lisäksi on mahdollista, että Suomi joutuu luopumaan joistain tiukoista kannoistaan. EMUn kehittämistä käsitellään tänään alkavassa huippukokouksessa. Euroopan komissio on esittänyt esimerkiksi Euroopan valtiovarainministeriä ja EVM:n tuomista EU-lainsäädännön piiriin. Niin kauan kuin Saksassa ei ole toimivaa hallitusta, on kuitenkaan turha odottaa selkeyttä prioriteettien ja aikataulun suhteen.

Saksan sosiaalidemokraatit ovat vaatineet enemmän federalismia ja tukeneet Ranskan presidentti Emmanuel Macronin vaatimuksia yhteisvastuun lisäämisestä. Mikäli Angela Merkel ja kristillisdemokraatit taipuvat joihinkin näistä vaatimuksista, on oletettavaa, että Suomen linja joustaa.

Eurokriisi on osoittanut, että rahaliitto on selvinnyt uudelleentulkitsemalla ja rikkomalla omia sääntöjään, joten toimimattomimmista periaatteista ja säännöistä on ainoastaan järkevää päästää irti. Olen tässä tekstissä maininnut budjettikurisääntöjen joustamisen sekä exit-mekanismin luomisen. Lyhyen aikavälin tavoitteiden lisäksi olisi myös aloitettava periaatteellisempi keskustelu perussopimusten ongelmista, mikä toimisi alustana Suomen kannanmuodostukselle perussopimusten muuttamiseksi.

Antti Ronkainen (@anttironkainen) on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Teksti perustuu Ronkaisen lausuntoon valtioneuvoston selvityksestä EMUn kehittämiseksi.