Globaali turvallisuusaloite – kiinalaistyyppinen visio maailmanrauhasta vai venäläisen etupiiriajattelun siunaus?

Vuonna 2022 lanseerattu julistus hahmottelee kiinalaisittain ideaalin kansainvälisen järjestyksen ydinperiaatteita.  

Ukrainan sodan syttyminen helmikuussa 2022 osoitti vallitsevan kansainvälisen järjestyksen ajautuneen syvään institutionaaliseen ja normatiiviseen kriisiin. Pian sodan syttymisen jälkeen Kiina kiiruhti esittelemään visionsa kansainvälisestä turvallisuusarkkitehtuurista, jolla voitaisiin saavuttaa pysyvä rauha: globaali turvallisuusaloite (Global Security Initiative) on osa presidentti Xi Jinpingin suorastaan kantilaista visiota kansainvälisen järjestyksen uudistamisesta ”ihmiskunnan kohtalonyhteisöksi”, jossa nykypäivän anarkinen suurvaltakilpailu korvattaisiin harmoniseen rinnakkaiseloon ja tiiviiseen yhteistyöhön kykenevien, mutta ideologisesti monimuotoisten valtioiden yhteisöllä.

Globaali turvallisuusaloite voidaan nähdä kohtalonyhteisön syvimpiä, esimerkiksi kovan turvallisuuden ja valtioiden välisten suhteiden perusperiaatteita määrittelevänä julistuksena.

Aloitteen ydinteesit valtioiden alueellisesta koskemattomuudesta ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan kunnioittamisesta ovat sinänsä arvokkaat, mutta niiden pinnan alla aloite myös toistaa Vladimir Putinin Venäjälle tunnusomaista etupiiriretoriikka ja oikeuttaa Venäjän hyökkäyssotaa.

Ihmiskunnan kohtalonyhteisö

Kiinan kiinnostus kansainväliseen järjestyksen muokkaamiseen ei ole uusi ilmiö, sillä Kiina on suhtautunut lännen johtamaan ”liberaaliin järjestykseen” ristiriitaisesti koko kansantasavallan olemassaolon (1949–) ajan.

Vaikka Kiina on 1980-luvulta lähtien integroitunut yhä tiiviimmäksi osaksi kansainvälisiä institutionaalisia rakenteita, on maan retoriikkaan aina kuulunut vahva kriittinen pohjavire. Vallitsevaa järjestystä on kuvattu kehittyvälle maailmalle epäoikeudenmukaiseksi ja ennen kaikkea länsimaisen liberalistisen ideologian hallitsemaksi.

Kiinan johto on läpi integraatioprosessinsa esittänyt tavoittelevansa oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa kansainvälistä järjestystä. Presidentti Jiang Zeminin (valtakausi 1989–2002) hallinto puhui kansainvälisten suhteiden demokratisoimisesta, Hu Jintao (valtakausi 2002–12) puolestaan hahmotteli ”harmonista maailmaa”, jossa erilaiset kulttuurit voisivat kukoistaa rauhanomaisesti rinnakkain toisiaan kunnioittaen ja toisiltaan oppien.

Vaikka Kiina on 1980-luvulta lähtien integroitunut yhä tiiviimmäksi osaksi kansainvälisiä institutionaalisia rakenteita, on maan retoriikkaan aina kuulunut vahva kriittinen pohjavire.

Xi Jinpingin valtakaudella Kiina on ehdottanut ratkaisuksi ihmiskunnan kohtalonyhteisöä, josta on muodostunut Kiinan ulkopolitiikan käsitteellinen kulmakivi sekä pohjapiirustus kiinalaisittain ideaalille kansainväliselle järjestykselle.

Kohtalonyhteisö hyväksyy nykyisen kansainvälisen järjestyksen peruselementit, kuten suvereenit kansallisvaltiot, Yhdistyneet kansakunnat ja niin sanotut Bretton Woods -instituutiot, kuten Kansainvälisen valuuttajärjestö IMF:n ja Maailmanpankin.

Sen tavoitteena olisi kuitenkin tasa-arvoinen järjestys, jossa ei olisi Yhdysvaltojen kaltaisia hegemonisia suurvaltoja, eikä myöskään hegemonista, kaikille pakotettavaa arvomaailmaa, kuten läntistä käsitystä ihmisoikeuksista ja demokratiasta. Kohtalonyhteisössä jokainen valtio voisi itse valita poliittisen kehitystiensä omiin kulttuurisiin ja poliittisiin erityispiirteisiinsä nojautuen.

Globaali turvallisuusaloite

Xin kaudella Kiina on rummuttanut visiotaan kohtalonyhteisöstä kaikissa viestintäkanavissaan valtio-omisteisesta mediasta diplomaattien ulostuloihin.

Näkyvästä kampanjoinnista huolimatta kohtalonyhteisön yksityiskohtaisempi arkkitehtuuri on jäänyt jokseenkin epäselväksi; visio korostaa suvereniteettia ja valtioiden välisiä ”win-win-kumppanuuksia”, mutta ottaa kovin pinnallisesti kantaa kovan turvallisuuden, kuten sodankäynnin tai humanitaaristen väliintulojen kaltaisiin ydinkysymyksiin.

Pian Ukrainan sodan syttymisen jälkeen julkistettu globaali turvallisuusaloite pyrkii selvästi täsmentämään kohtalonyhteisön turvallisuusrakenteita, mutta se esittää myös joukon konkreettisia tienviittoja esimerkiksi kansainvälisten instituutioiden uudistamisesta.

Xi Jinping esitteli käsitteen Aasian alueen turvallisuuskysymyksiä käsittelevässä Boao-foorumissa huhtikuussa 2022, minkä jälkeen aloitteen pääelementit määriteltiin virallisesti helmikuussa 2023 julkaistussa konseptipaperissa.

Globaali turvallisuusaloite pyrkii selvästi täsmentämään kohtalonyhteisön turvallisuusrakenteita, mutta se esittää myös joukon konkreettisia tienviittoja esimerkiksi kansainvälisten instituutioiden uudistamisesta.

Turvallisuusaloite, yhdistettynä Kiinan vuonna 2023 julkistamaan Ukrainan rauhansuunnitelmaan, pyrkii maalaamaan kuvaa Kiinasta rauhanvälittäjänä, joka sodan lieskoihin bensaa kaatavan lännen sijaan kantaa vastuuta kansainvälisen järjestyksen vakaudesta. Globaalin turvallisuusaloitteen ydinteesit koostuvat kuudesta sitoumuksesta, joiden mukaan tavoitteena on sitoutua:

1. Yhteistyöllisen ja kokonaisvaltaisen turvallisuuden saavuttamiseen.
2. Kaikkien valtioiden suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen.
3. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamiseen.
4. Jakamattoman turvallisuuden saavuttamiseen sekä valtioiden legitiimien turvallisuushuolien kunnioittamiseen.
5. Valtioidenvälisten kiistojen ratkaisemiseen rauhanomaisella vuoropuhelulla.
6. Turvallisuuden ylläpitämiseen sekä perinteisissä että ei-perinteisissä ympäristöissä.

Sitoumusten ytimessä on suvereniteetti – valtion täysi sisäinen ja ulkoinen itsenäisyys – minkä suhteen turvallisuusaloite allekirjoittaa vahvan, suorastaan ”westfalenilaisen” tulkinnan valtion alueellisesta koskemattomuudesta ja päätösvallasta sisäisiin asioihinsa.

Valtion suvereniteettiin ei aloitteen mukaan tule kajota juuri millään perusteilla, ja vaikka aloite ei ota suoraan kantaa suojeluvastuuseen tai humanitäärisiin interventioihin, on ”pakottavat toimenpiteet” Kiinan perinteisessä kohtalonyhteisö-retoriikassa hyväksytty vain erityisen poikkeuksellisissa olosuhteissa, YK:n turvallisuusneuvoston hyväksynnällä.

Suvereniteettiperiaatteen valossa Venäjän hyökkäyssodan laittomuudessa ei pitäisi olla mitään epäselvää. Periaate kuitenkin hämärtyy, kun se asetetaan vasten aloitteen käsitystä turvallisuudesta ja etenkin niin sanotuista ”legitiimeistä turvallisuushuolista”.

Turvallisuusaloitteen mukaan turvallisuuden tulee perustua jakamattomuuden periaatteelle. Käsite viittaa jo Helsingin 1975 ETYK-kokouksen julkilausumassa lyhyesti mainittuun ajatukseen, jonka mukaan valtioiden välinen turvallisuus on luonteeltaan keskinäisriippuvaista, eikä yhden valtion voi sallia vahvistaa omaa turvallisuuttaan toisten kustannuksella.

Oikeutus Venäjän hyökkäyssodalle?

Kylmän sodan jälkeen jakamattoman turvallisuuden käsite on siirtynyt keskeiseksi osaksi Venäjän ulkopoliittista retoriikkaa. Sen turvin on puolustettu Venäjän etupiirivaateita ja vastustettu Naton laajentumista.

Venäjä on vedonnut jakamattomaan turvallisuuteen esimerkiksi vuonna 2021 julkaistuissa sopimusluonnoksissa, joissa vaadittiin Naton itälaajentumisen pysäyttämistä sekä Nato-joukkojen vetämistä liittouman vuoden 1997 rajojen taakse. Käytännössä käsitettä on Venäjällä siten käytetty lähinnä naapurivaltioiden suvereniteetin kaventamiseen.

Globaali turvallisuusaloite allekirjoittaa venäläisen tulkinnan lähes sellaisenaan: myös kiinalaisessa katsannossa turvallisuus nähdään kokonaisvaltaisena, valtioiden välisenä tilana, jossa yhden toimijan tavoittelema ”absoluuttinen turvallisuus” on aina muilta pois.

Kylmän sodan jälkeen jakamattoman turvallisuuden käsite on siirtynyt keskeiseksi osaksi Venäjän ulkopoliittista retoriikkaa. Sen turvin on puolustettu Venäjän etupiirivaateita ja vastustettu Naton laajentumista.

Tällaista absoluuttisen turvallisuuden tavoittelua ja kylmän sodan mentaliteettia edustavat Kiinan mukaan etenkin erilaiset liittorakenteet (mm. Nato ja Yhdysvaltain itäaasialaiset puolustussopimukset) jotka pyrkivät tuottamaan turvallisuutta pienelle sisäpiirille laajemman ympäristön kustannuksella.

Ajatus jakamattomasta turvallisuudesta kytkeytyy läheisesti turvallisuusaloitteen korostamiin ”legitiimeihin turvallisuushuoliin”, jotka ovat määritelty erittäin ohuesti. Käytännössä ne vaikuttavat kuitenkin viittaavan tilanteisiin, joissa valtio- tai valtioliitto on tavalla tai toisella tunkeutunut toisen valtion määrittämään etupiiriin, ja näin rikkonut jakamattoman turvallisuuden periaatetta.

Vaikka turvallisuusaloite ei asiaa ääneen mainitsekaan, näyttää se tulkitsevan Ukrainan mahdollisen Nato-jäsenyyden Venäjän näkökulmasta legitiiminä turvallisuushuolena, joka on oikeuttanut Venäjän ennaltaehkäisevän invaasion.

Euraasian jakamattoman turvallisuuden arkkitehtuuri?

Ylevistä tavoitteistaan huolimatta globaali turvallisuusaloite on sisäisesti ristiriitainen alleviivatessaan sekä valtiollista suvereniteettia että legitiimejä turvallisuushuolia.

Retoriikan taustalta voidaan tunnistaa Kiinan pyrkimys miellyttää samanaikaisesti paitsi Ukrainaa ja Eurooppaa, myös Venäjää, mutta Kiinan käytännön toimet – etenkin Venäjän invaasion materiaalinen, teknologinen ja diplomaattinen tukeminen – osoittavat legitiimien turvallisuushuolien ajavan tarvittaessa alueellisen koskemattomuuden yli.

Ukrainan sota näyttäytyy siten eräänlaisena ennakkotapauksena legitiimien turvallisuushuolien soveltamisesta. Vaikka turvallisuusaloite suhtautuu erittäin kriittisesti sotilaallisiin interventioihin esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustamiseksi, voi sotilaallisen voiman käyttö sen valossa olla täysin hyväksyttävää, kun kyse on legitiimeistä turvallisuushuolista. Toisin sanoen suurvaltojen etupiirin pönkittämisestä.

Ylevistä tavoitteistaan huolimatta globaali turvallisuusaloite on sisäisesti ristiriitainen alleviivatessaan sekä valtiollista suvereniteettia että legitiimejä turvallisuushuolia.

Käsite petaa epäilemättä pohjaa Kiinan mahdollisille toimille Taiwanin salmella, mutta luo samalla kansainvälisoikeudellista normistoa muille aggressiivisille valloille, jotka haluavat perustella hyökkäyssotiaan ”legitiimeillä turvallisuushuolilla”.

Jos käsitteen määrittely pysyy nykyisellä ympäripyöreällä tasollaan, mahtuvat sen sisään yhtä hyvin myös palestiinalaiset terroristit, venezuelalaiset huumekauppiaat tai ydinasetta tavoittelevat iranilaiset teokraatit.

Venäjän johto on ymmärrettävästi kiitellyt Kiinan tulkintaa jakamattomasta turvallisuudesta sekä ilmaissut venäläisen turvallisuusajattelun istuvan luontevasti globaalin turvallisuusaloitteen raameihin.

Jakamattoman turvallisuuden ja globaalin turvallisuusaloitteen teeseistä on tullut keskeinen osa myös Kiinan ja Venäjän johtaman vuonna 2001 perustetun euraasialaisen politiikan, talouden ja turvallisuuden alueella toimivan Shanghain turvallisuusjärjestön visioimaa euraasialaista turvallisuusarkkitehtuuria, jonka Vladimir Putin on nähnyt kohoavan korvaamaan vanhentuneita, euro-atlanttisia turvallisuusrakenteita.

Kansainvälinen järjestys kaipaa kriisin keskellä visionääristä johtajuutta ja uusia pelisääntöjä, mutta Kiinan globaalista turvallisuusaloitteesta ei – ainakaan vision nykyisessä muodossa – ole uuden järjestyksen arvopohjaksi.

Matti Puranen on strategian apulaisprofessori Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Artikkeli perustuu kirjoittajan yhdessä Julie Chenin kanssa kirjoittamaan kirjan lukuun ”Chinese Vision for a Durable Security Order in an Era of Great Power Competition” Ville Sinkkosen, Veera Laineen ja Matti Purasen ja toimittamassa teoksessa Competing Visions for International Order Challenges for a Shared Direction in an Age of Global Contestation.

Artikkelin kuvituskuva: Jingyi Z / Unsplash