Hankalan sukupuolisuuden teoreetikko

Performatiivisuus sisältää ajatuksen olemassa olevia rakenteita kyseenalaistavasta tai muutokseen tähtäävästä toiminnasta, ja näin se on luonteeltaan syvästi poliittinen.

Yhdysvaltalainen Judith Butler on yksi vaikutusvaltaisimmista politiikan nykyteoreetikoista. Butler on syntynyt vuonna 1956, ja toimii retoriikan ja vertailevan kirjallisuuden professorina Kalifornian yliopistossa. Butler on sekä teoreetikko että aktiivinen poliittinen vaikuttaja. Hän on toiminut Yhdysvalloissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavissa liikkeissä.

Feminismiä, queer-politiikkaa, poliittisen vastarinnan mahdollisuutta ja radikaalia demokratiaa koskevissa keskusteluissa hän on ollut kysytty puhuja eri puolilla maailmaa. Viime vuosina hän on ottanut kriittisesti kantaa esimerkiksi uusliberalistiseen hallintaan, Israelin valtion politiikkaan ja haavoittuvien ja oikeudettomien ihmisryhmien asemaan.

Vaikka Butlerin kirjat ja hänen käyttämänsä käsitteet ovat usein vaikeaselkoisia ja abstrakteja, hänen ajatuksillaan on ollut suuri poliittinen merkitys.

Kiinnostavaa Butlerissa on se, että vaikka hänen kirjansa ja käyttämänsä käsitteet ovat usein vaikeaselkoisia ja abstrakteja, hänen ajatuksillaan on ollut suuri poliittinen merkitys.

Butler teki väitöskirjansa (Subjects of Desire, 1987) G. W. F. Hegelin vaikutuksesta 1900-luvun ranskalaisten eturivin filosofien kuten Jean-Paul Sartren ja Michel Foucault’n ajatteluun. Vuonna 1990 hän julkaisi teoksen Gender Trouble (suom. Hankala sukupuoli, 2006), jolla nousi maailmanmaineeseen. Teoksesta löytyvät hänen keskeisimmät ajatuksensa, joiden kehittelyä hän jatkaa myöhemmissä teoksissaan.

Butlerin tunnetuin ajatus on se, että sukupuoli ja sukupuoli-identiteetit ovat kielellisissä käytännöissä tuotettuja eli performatiivisia, eivät luonnollisia tai olemuksellisia. Hän esitti, että sukupuoli on tekemistä eikä niinkään olemista: me teemme sukupuolta, mieheyttä ja naiseutta, emme niinkään ole miehiä ja naisia. Ajatus aiheutti kohun.

Butlerin tunnetuin ajatus on se, että sukupuoli ja sukupuoli-identiteetit ovat kielellisissä käytännöissä tuotettuja eli performatiivisia, eivät luonnollisia tai olemuksellisia.

Moni tulkitsi Butlerin tarkoittavan, että koska ihmiset eivät ole miehiä tai naisia, niin ihmisten on mahdollista valita vapaasti sukupuolensa ja vaihtaa sitä mielialojensa mukaan vaikka päivittäin. Myöhemmissä teksteissään (muun muassa teoksessa Bodies that matter: On the Discursive Limits of ”Sex”, 1993) Butler korostaa, että identiteettejä ei voi valita tai muuttaa yksilöllisesti tai vapaasti.

Ajatus riippumattomasta ja vapaasta yksilöstä, jonka on mahdollista tehdä täysin vapaita valintoja, on itsessään historiallisesti syntynyt ja eräänlainen illuusio. Butlerin mukaan ihminen syntyy aina tiettyyn kulttuuriin ja sen sisältämiin sosiaalisiin järjestyksiin ja paikallisiin kielenkäytön tapoihin ja merkitysjärjestelmiin. Kulttuuri ja kielenkäytön tavat edeltävät ihmistä, eikä ihminen voi valita, mihin kulttuuriin hän syntyy.

Ajattelu on kielellistä ja kulttuurista, ja kaikki ajattelun kohteet, mukaan lukien ihmisen käsitys itsestään, sukupuoli, seksuaalisuus ja perhe, ovat kulttuurisia ja kielellisiä rakennelmia. Tämä ei Butlerin mukaan tarkoita sitä, että koko todellisuus olisi ”vain kielellinen konstruktio” tai että todellisuudella – meillä itsellämme ja ruumiillamme, materiaalisella todellisuudella, biologialla, eläin- ja kasvikunnalla – ei olisi mitään kielestä riippumatonta olemassaoloa.

Kielestä riippumaton todellisuus on olemassa, mutta me emme pysty tarkastelemaan tai ajattelemaan sitä kielen ja kulttuurin ulkopuolelta käsin. Kielemme ja kulttuurimme muodostavat ikään kuin ”silmälasit”, joiden läpi katselemme maailmaa.

Kielen valta

Butlerin ajatus sukupuoli-identiteettien performatiivisuudesta viittaa brittiläisen kielifilosofi J. L. Austinin (1911–1960) klassiseen teokseen How to do things with words (1962). Austinin perusajatus oli, että kielen tehtävä ei ole vain asioiden kuvaaminen tai ajatusten esittäminen. Kielen avulla myös tehdään asioita.

On olemassa erilaisia institutionaalisia ja usein ritualisoituneita kielellisiä käytäntöjä, joiden kautta asioita tuotetaan olemassa oleviksi. Klassinen esimerkki on avioliittoon vihkiminen: pappi tuottaa avioliiton lausumalla vihkikaavan mukaiset sanat.

Butler on monessa suhteessa samaa mieltä Austinin kanssa. Monet asiat ovat performatiivisesti tuotettuja, eivät kielen ja kulttuurin ulkopuolisia tosiasioita, joita kieli kuvaa.

Kieli ei ole neutraali kartta, joka vain objektiivisesti kertoisi, minkälaisia asioita maailmasta löytyy, ja kuvaisi maailmaa sellaisena kuin se ”on”. Tästä näkökulmasta ne, jotka hallitsevat kieltä ja käsitteiden muodostumista, käyttävät suurinta valtaa.

Butler pyrkii osoittamaan, että performatiivisesti tuotettujen asioiden ala on paljon laajempi kuin yleensä oivalletaan.

Butler pyrkii osoittamaan, että performatiivisesti tuotettujen asioiden ala on paljon laajempi kuin yleensä oivalletaan. Keskeinen ajatus on, että sellaiset ”luonnolliset” ominaisuudet kuten sukupuoli syntyvät performatiivisesti. Butler esittää yksinkertaisen ja osin ironisen esimerkin.

Lapsen syntyessä synnytyslääkäri tuottaa kulttuurisen käytännön mukaisesti sukupuolen synnytystapahtuman yhteydessä toteamalla esimerkiksi: ”tyttö tuli”. Synnytyslääkärin lausuma toteamus toimii eräänlaisena alkusysäyksenä sukupuolen muodostumiseen. Siinä on kyse naiseksi tai mieheksi kouliutumisesta, jossa jatkuvalla toistavalla, kulttuurisen säännöstön mukaisella tekemisellä tuotetaan se sukupuoli, jonka todettiin syntyneen.

Pieni tyttö tai poika ohjautuu liikkumaan, pukeutumaan, elehtimään ja käyttäytymään kuin nainen tai mies. Hän oppii kontrolloimaan omaa käyttäytymistään. Häntä ohjataan oikeaan suuntaan monenlaisilla tavoilla, palkitsemalla ja rankaisemalla.

Subjekti ja objekti tuottavat toisiaan

Butler ajattelee, että vaikka kieli ohjaa meidän tulkintojamme todellisuudesta ja omasta itsestämme, me emme ole täydellisesti kielen hallitsemia. Me olemme historiallisia ja kontekstuaalisia, ajassa ja paikassa sijaitsevia olentoja, mutta silti kykeneviä poliittiseen toimintaan, joka myös muuttaa ja murtaa rajojamme. Mikään valta ei ole totaalista valtaa.

Ihminen on täten ”osittain” vapaa: hän voi esimerkiksi ”tehdä sukupuolta” sellaisella tavalla, joka häiritsee tämänhetkisiä käsityksiä naisista ja miehistä. Performatiivisuuden ajatus sisältää ajatuksen olemassa olevia rakenteita kyseenalaistavasta tai muutokseen tähtäävästä toiminnasta, ja näin se on luonteeltaan syvästi poliittinen.

Ihminen ikään kuin syntyy kieleen ja tulee luokitelluksi niiden identiteettikategorioiden mukaan, jotka kyseinen kieli sisältää, eli vaikkapa tiettyä etnistä taustaa edustavaksi mieheksi tai naiseksi. Silti kielellinen järjestys ei ole vankila, josta ei ole ulospääsyä.

Performatiivisuus on kahdentunutta: yhtäältä ihminen, sellaisena kuin hän itsensä ja maailman tuntee, on jonkin performatiivisen vallan tuottama, mutta toisaalta ihminen itse myös osallistuu oman itsensä ja maailman tuottamiseen.

Ihminen on näin ollen sekä subjekti että objekti. Hän on objekti siinä mielessä, että hän on kielellisten ja kulttuuristen määrittelyjen ja vallankäytön kohde. Samalla hän on myös subjekti, toimija, joka voi jossain määrin suunnata radikaalisti uuteen suuntaan itseensä kohdistuvaa valtaa.

Performatiivisuuden politiikka

Austinin performatiivisuuden teoria oli puhtaasti kielifilosofinen. Se osoitti ansiokkaasti, miten monin eri tavoin kieli toimii osana käytäntöjämme. Austin ei kuitenkaan vetänyt näkemyksistään mitään poliittisia johtopäätöksiä. Hän ei myöskään pohtinut vallankäytön ongelmia osana teoriaansa.

Sen sijaan Butlerilla ajatus performatiivisuudesta on performatiivisuuden politiikan perustana. Vallankäytön kysymykset ovat tässä politiikassa keskeisiä. Koska monet luonnollisina pidetyt ”tosiasiat” ovat performatiivisesti tuotettuja, niihin on mahdollista vaikuttaa, vaikka niitä ei voikaan millään yksinkertaisella päätöksellä muuttaa toisiksi.

Koska esimerkiksi sukupuolet ovat olemassa kielellisinä käytäntöinä ja kulttuurisina instituutioina, ne vaativat jatkuvaa toistavaa tekemistä ollakseen olemassa. Butlerin politiikka on etupäässä näiden edellä mainitun kaltaisten luonnollisuuksia luovien käytäntöjen häirintää, jota voi luonnehtia myös parodiseksi toiminnaksi.

Tämä toiminta perustuu siihen tapaan, jolla sukupuolet ovat olemassa, eli toistavaan tekemiseen. Parodisessa, performatiivisessa politiikassa sukupuolta tehdään toisin, sääntöjen vastaisesti.

Butler on kyennyt antamaan eväitä myös konkreettiselle politiikalle.

Butler on kyennyt antamaan eväitä myös konkreettiselle politiikalle. Esimerkiksi sukupuoli-identiteettien sekoittaminen tai maskuliinisuuden ja feminiinisyyden piirteiden yhdistäminen samaan yksilöön on yksi tällainen poliittisuuden muoto.

Butler ei kuitenkaan politisoi pelkästään sukupuolisuutta. Myös rodulliset, etniset, uskonnolliset ja kansalliset identiteetit ja järjestykset ovat hänen mielenkiintonsa kohteita.

Liike ja vastarinta

Butlerin performatiivisuuden politiikka ei pyri luomaan uutta ja parempaa subjektia tai sukupuolia. Pikemminkin kyse on jonkin asian, kuten sukupuolen, sisäisen rakentumisen liikkeelle panosta. Butlerin mukaan on tärkeää ottaa haltuun, työstää, muokata ja asettaa liikkeeseen nimiä ja käsitteitä, jotka ovat merkittäviä yhteisöjen ja ihmisten itseymmärryksen kannalta.

Voimme käyttää valtaa termeihin ja käsitteisiin, jotka käyttävät valtaa meihin. Toisinaan voi olla tärkeää käydä kamppailua joidenkin käsitemuutosten puolesta. Esimerkkinä voi olla vaikkapa avioliiton, perheen, ”terveen seksuaalisuuden”, mieheyden ja naiseuden tai nationalistisen kansalaisuuden käsitteet. Tätä politiikkaa kutsutaan usein myös queer–politiikaksi.

Queer-politiikassa on kyse muun muassa siitä, että loukkaaviksi ja häpäiseviksi tarkoitettuja haukkumasanoja kuten ’queer’ (suom. pervo tai kummajainen) otetaan haltuun ja käännetään kohti sitä tahoa, josta ne lausutaan. Entiset haukkumasanat voidaan kääntää radikaalin politiikan käyttövoimaksi.

Butlerilaisen politiikan taustalla on myös eettinen huoli niistä, jotka ovat sukupuoleltaan tai ihmisyydeltään ”vääränlaisia” kulttuurisen järjestyksen näkökulmasta katsottuna. Butlerin mukaan kulttuuriset merkitysjärjestelmät tuottavat käsityksen oikeanlaisesta ja normatiivisesta ihmisyydestä, sukupuolisuudesta ja kansalaisuudesta, mutta myös vääränlaisesta ihmisyydestä.

Oikeanlainen ihmisyys tarvitsee vertailukohdakseen vääränlaisen ihmisyyden, jotta voitaisiin nähdä missä sijaitsee raja oikean ja väärän, hyvän ja pahan, sairaan ja terveen, sallitun ja kielletyn välillä. Butlerin mukaan ”abjekti” (epänormaali, sairas, halveksittu) ihmisyys tarvitaan kontrollin välineenä. Epänormaaleiden ihmisten osakseen saama halveksunta toimii pelotteena ja kontrollin välineenä, jonka avulla olemassa oleva järjestys tuottaa omien sääntöjensä mukaisia terveitä ja normaaleja ihmisiä.

Miten moni niistä asioista, jotka näyttävät itsestään selviltä, ovat minulle itsestään selviä vain siksi, että olen tottunut puhumaan niistä itsestään selvinä?

Esimerkiksi heteronormatiivisissa järjestyksissä halveksitaan homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisia ihmisiä. Performatiivisuuden politiikan tarkoituksena on kyseenalaistaa ihmisyydelle asetettuja, usein syrjiviä normeja ja tehdä murtumia tämäntyyppisiin järjestyksiin.

Vaikka Butlerin teokset eivät ole helppoa luettavaa ja hänen poliittisista johtopäätöksistään voi olla montaa mieltä, niillä on väistämättä silmiä avaava vaikutus. Teoksia luettuaan katselee väistämättä maailmaa uudella tavalla ja asettaa itselleen uusia kysymyksiä: miten moni niistä asioista, jotka näyttävät itsestään selviltä, ovat minulle itsestään selviä vain siksi, että olen tottunut puhumaan niistä itsestään selvinä?

Kirjoitus on osa Klassikot ajankohtaiskeskustelussa -sarjaa.

VTT, TM Sari Roman-Lagerspetz väitteli Butlerin poliittisen filosofian taustoista Hegelin filosofiassa. Roman-Lagerspetz on julkaissut muun muassa sukupuolten tasa-arvosta, demokratiasta, rasistisista opeista ja feministisestä uskonnonfilosofiasta. Butlerin, Hegelin ja muidenkin ajattelijoiden näkemykset  koskien ”itsen” ja ”toisen” välistä dynamiikkaa on hänen pitkäaikainen mielenkiinnon kohteensa.